Olen hajalla, rikki ja palasina. En tiedä miten tätäkin viestiä pystyn kirjoittamaan, pimeässä huoneessani muutaman kynttilän valaistessa. Niitäkin ilman olisi parempi, en näkisi mitään tätä ruutua lukuunottamatta.
Monta kaunista vuotta takana, miljoona ihanaa hetkeä jotka ovat nyt vain muistoja. Toissa päivänä kihlattuni, jonka kanssa meidän piti kesällä mennä naimisiin, päätti päättää elämänsä omin käsin.
Luen jäähyväiskirjettä uudestaan ja uudestaan ja itken ja huudan enkä pysty mihinkään. En tiedä mitä tekisin.
Onko teillä jollain samanlaisia kokemuksia, läheisen itsemurhasta, tai muuten kuolemasta?
mailaa vaikka mulle. [email protected] jos tahdot vaihtaa ajatuksia.
palasina
silvertears
5602
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei Silvertears Tuskasi ja olotilasi on varmaan lohduton. Minulla on kokemusta paljonkin kuolemasta. On ihan omakohtaista ja toisten. On vaikeaa sanoa nyt mitään lohdutuksen sanoja tähän epätoivoiseen tilaasi. Jos jaksat niin LUOTA. Luota, että sinäkin vielä selviät tästä. Lopeta sen kirjeen lukeminen. Hakeudu nyt ystävien läheisyyteen. Voimia iltaasi
täällä on monia joilla on kokemusta kuolemasta. Itseltäni kuoli kihlattuni kolmisen viikkoa sitten. Mä tuijotan usein kultani kirjoituksia ja esineitä. Täällä asunnossa on kaikki ennallaan, kultani hammasharjakin telineessä. Sitäkin tuijotan välillä, käytiin yhdessä pesemässä hampaita. Esineillä on tarinoita. Paljon hyviä tarinoita.
lääkkeiden takia väsynyt ja torkahteli välillä. Kerran heräsi kesken unien ja kysyi ootko muistanut pestä hampaat? Sanoin että olen muistanut. Kultani sanoi hyvä juttu ja jatkoi uniaan.
Voi tyttö, on sinut kovan paikan eteen pantu!! Ei ole ihme jos on vähän synkät ajatukset. Joudut kantamaan surun taakan, kumppanisi potkaisi sinulta jalat alta mennessään, syyllisyyden tunne tulee jossain vaiheessa ja siihen liittyvä häpeä kumppanisi lähiomaisten suuntaan, tunne selittelyn tarpeesta...jne, jne...Kaikesta huolimatta tuostakin selviää. Se vaan vaihtelee millä keinoilla ja missä ajassa, mutta USKO POIS! SIITÄ SELVIÄÄ! Ps. Minkä ikäinen olet?
Googleta "surunauha". Siellä on paljon saman kokeneita. Otan kovasti osaa menetykseesi. Minäkin menin rikki, hajalle ja palasiksi kohta 3 vuotta sitten. Rakas poikani lähti täältä oman käden kautta...palasista olen koonnut itseäni pikkuhiljaa kasaan, välillä hajoten, kooten, vahvistuen, taas hajoten, mutta pikkuhiljaa koossa pysyen...sun tiesi ei tuu olemaan kovin helppo, mutta sä kuljet sen kuitenkin, koko ajan vahvistuen, ihan oikeasti. Voimia sinulle, rakkautta ja vahvuutta rukoilen elämääsi.