Savolaiset tulevat Stadiin, eivät osaa seistä rullaportaissa ja molottavat savoa baareissa.
Mitä Eiran tohtori Halla-aho aikoo tehdä asialle? Entä Timo Soini? Savolaisten levittäytyminen Espooseenkin on jo alkanut.
Savolaisongelma räjähtämässä käsiin
mm. Helsingissä
7227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Savon rata on katkaistava ja sillat räjäytettävä. Ei savolaistulvaa muuten saada aisoihin.
tehdä täällä jo oleville savolaisille? Tiedän, että osa on sopeutunut. Ei mene rullaportaisiin ja pitää baarissa päänsä kiinni. Mutta 95 % voitaisiin palauttaa Savoon. Onhan Savo savolaiselle paras paikka omiensa ympäröimänä.
Kuulin kerran Kauppahallissa kun yksi savolainen yritti ostaa "jonniinlaesta kalloo". Kalakauppias soitti poliisin paikalle. Ties mitä savolainen olisi kallolla tehnyt.
Tai sitten se savolaispoika, joka kertoi tullessaan kesäksi Helsinkiin etsivänsä "kevyttä kesähommoo".
alkuperäisväestöön kuuluva.Savolaisten invaasio vaikutti ainakin siihen ,että syntyperäisten Helsinkiläisten oli vaikeampi saada stadin vuokrakämppiä on nyt niitä ei saa edes Savolaiset.
Herra jee sentään, ovatpa he ylivoimainen kansanosa! Huumormiehiä vielä, kun tarinoitakin veistelevät. Savo on savolaiselle hyvä paikka. Ja Savo on muuten myös yllättävän laaja käsite, näköjään myös nykypäivänä kun ovat Stadinki valloittaneet. Kato ei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, että me kaikki oltaisiin tasa-arvoisia, todellakin todellakin todellakin.
Jyrki Kätteinen savolax poikalax meni heti pääkallon paikalle. Pitäskö tässä nyt tsadilaiseksi sulle muuttumaan.
Missä on ne rullaportaat on? Liukuportaita on monessakin paikkaa. Vai pitääkö minun tässä nyt sulle muuttua rullaportaaksi.