Haluaisin kuulla ihan yleisiä mielipiteitä muutamista seikoista... Oliko Pirkko oikeasti jatkopaikan arvoinen? Oliko parempi tanssillisesti kuin Kim ja Sanni? Mielestäni ei. Ja (kuten jo jossain aikaisemmin pohdittiin) Satu veti nin äärettömän hyvin ja oli pudotusuhan alla. Oliko teistä oikein? Minusta Pirkon kuuluisi ehdottomasti tippua. Samallaisia vai erilaisia mielipiteitä? :)
Mielipiteitä?
6
434
Vastaukset
- ehdottomasti
alkaa jo oksettamaan tuo säääälillä pelaaminen.
- muutamia vain
Kimillä taisi ainakin haastattelun perusteella olevan jo liikaa muita töitä, sama juttu kuin Pöyhösellä aikoinaan. Siis halusi itse ulos. Järjestetty juttu. Satulta todella hieno tanssi. (Huono kolttu, etuosa oli hieno ja sopi koreografian teemaan mutta takaa ihan lattarikisakolttu, ei hyvä matalissa koroissa. Mutta sitähän ei tietty arvosteltu. Mutta Eevalle terveisiä...) Tanssi oli hieno ja ennekaikkea pitää nostaa hattua viime viikkojen kehitykselle. Pirkkoa ei joutanut katsoa kun ei kerennyt. Todella hyvä, että Mika on omalla urallaan päättänyt keskittyä vakioihin. Nyt olisi ollut aika Wilsonin tippua. Ehkä sitten ensi viikolla. Toisaalta katsova kansahan saa mitä tilaa... Mutta Rosalle 10 pistettä. Vaikka oli itse sitä mieltä että epäonnistui tanssissaan näimme ensimmäisen kerran tänä keväänä oppilaalta ajoitain ihan oikean tanssiasennon. Näkyy hyvin, että Sami ymmärtää erittäin hienosti vartalonkäytön merkityksen ja osaa sen myös oppilaalleen opettaa. Todella kova suoritus vaikka olikin hiukan varovainen. Taidollisesti ehdottomasti finaaliin, toivottavasti äänestäjät osaa arvostaa tätä taidonnäytettä. Toivefinaali taitaa olla Sami-Rosa ja Janne-Satu.
- sambala
OLI OIKEIN HIENOA TANSSIA ROOSALTA JA SADULTA,KYLLÄ WILSON ON NAURWETTAVA MONGERRUSIEN KERA.
- ja muitakin mielipiteitä
"Oliko Pirkko oikeasti jatkopaikan arvoinen? Oliko parempi tanssillisesti kuin Kim ja Sanni? Mielestäni ei." Ei minustakaan, tällä kerralla. Tosin Pirkon kengänkorko-episodi vaikutti suoritukseen takuulla ja hän on pärjännyt aiemmin paremminkin. Ihmiset eivät tässä vaiheessa halua rankaista yhdestä mokasta, vaan katsovat ennemmin kokonaisuutta, mikä onkin mielestäni oikein. Kim puolestaan kertoili muista päälle painavista töistään niin, että jäi mielikuva siitä, että hän halusikin jo pois. Itse en äänestänyt kumpaakaan. Tanssitaidollisesti kuitenkin Wilsonin olisi pitänyt nyt pudota. Wilson on minusta hurjan sympaattinen ja miellyttävän oloinen mies, mutta tässä vaiheessa kilpaillaan jo taidoillakin (tai ainakin pitäisi kilpailla mielestäni). "Ja (kuten jo jossain aikaisemmin pohdittiin) Satu veti nin äärettömän hyvin ja oli pudotusuhan alla. Oliko teistä oikein?" Ei ollut oikein. Mielestäni se on ihan käsittämätöntä. Satu on kuitenkin jäljellä olevista kilpailijoista se, joka on kehittynyt eniten tämän kisan aikana, ja alun kankeasta ja varautuneesta tytöstä on kehittynyt kisan kuluessa heittäytymiskykyinen, iloluontoinen ja hurjan hyvin tanssiva nainen. Hänen kohdallaan kehitys on ollut niin silmiinpistävän huimaavaa, että hän ansaitsisi todellakin päästä finaaliin. Olin todella hämmästynyt kun hän oli pudotusuhassa taas. Eivätkö ihmiset näe hänen huimaavaa kehitystään ja tanssitaitoaan? Rosa Meriläinen on ollut tasaisen tasokas tanssija ja toivoisin hänet Sadun ohella finaaliin. Kaikenkaikkiaan kuitenkin mielestäni sekä Wilsonin että Pirkon olisi pitänyt pudota ennen Kimiä ja Miiaa.
- Ave-59
Olen edellisen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä. Ei Wilssonin "tanssitaidolla"pitäis enää olla mukana vaan ois pitänyt tippua jo viime sunnuntaina. Sit tänään Rosalle annettin pisteitä aivan turhan paljon esitykseen nähden.Rosa oli aivan liian jäykkänä koko tanssin ajan ja sit se älytön pillitys tuomareiden edessä meni aivan yli ymmärryksen!Hakiko vain säälipisteitä?Rosa taitaa olla samanlainen kuin toissa vuonna oli Mariko ettei kestä epäonnistumisia lainkaan vaan aina pitäis olla paras!Vaikka kyllä vielä olen sitä mieltä että Rosan kuuluu olla ehdottomasti finaalissa. Sit Satu on toinen jonka nykyisten esitysten jälkeen kuuluisi olla finaalissa.Satu on kehittynyt todella paljon alkuajoista ja nyt näkyy selvästi se että Sadulla synkkaa hyvin yhteen parinsa kanssa ja he nauttivat tanssimisesta.Satu on oppinut irrottelee ja fiilistelemään ja sitä on nautinto katsoa!!!! Eli minun mielipide on että nyt äkkiä eroon Wilssonista ja sit pois Pirkko ja finaaliin Rosa sekä Satu pariensa kanssa!!!
- Nimetön
,olin jo ihan varma,että pirkko ta kirwa olis ollu lähtöuhan alla.,,,, Ainakin Satu ja Kim osaavat hyvin tanssia,se Roosa nyt ehkä itki sen takin,että sais jäädä,taktikoi,kun ei muuta kekannut!!Kyllähän nyt kansanedustajanakin olleen pokka pitää yhden tanssin kestää,hei hallooooo!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831469Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä671255Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2221225Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2031223Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121049Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041019Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍134946Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi65923- 79821
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123808