Väsymys..

Olen jo jonkin aikaa kärsinyt kummallisesta väsymyksestä. Tätä ei ilmaannu joka päivä, mutta kuitenkin liian usein. Olo on todella vedoton ja veltto. Käden nostaminenkin on jo raskasta. Väsyn paljon helpommin kuin yleensä, eikä voimat tunnu riittävän normaaleihin rutiineihin. Olen koittanut syödä terveellisesti, mutta sillä ei tunnu olevan vaikutusta. Sen olen huomannut, että ruokailun jälkeen olen hetken energinen, mutta viimeistään tunnin päästä tuo väsymys saa taas vallan. En myöskään nuku öitäni kovin hyvin. Minulla on ollut paljon stressiä viimeisen puolen vuoden ajan, joten voiko se johtua jollain tavoin siitä vai voiko kyseessä olla anemia? Kävin pari vuotta sitten mittauttamassa hemoglobiini arvoni huimauksen takia, mutta tuolloin se oli ainakin aivan normaaleissa arvoissa. Olen kyllä menossa lääkäriin lähi päivinä, mutta haluaisin kuulla mielipiteitä asiasta. Alkaa väsymys saada vallan.:/
121438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

janottanut aikaisempaa enemmän, pissahätä aikaisempaa useammin? Väsymys voi olla merkki niin monesta asiasta, joten jos sinulla on ollut joitain muitakin oireita, niin ne saattaisivat auttaa arvioinnissa. Kerro kaikki huomiosi, kiitos!

Äänestä

Hemoglobiini ja kilpirauhasarvot pitäisi tutkia. Kilpirauhasen vajaatoiminta on aika yleinen vaiva suomalaisilla. Kerro sitten arvot jossain netissä ja kysy neuvoa, sillä tk-puoskarit eivät osaa niitä useinkaan tulkita.

Äänestä

En ole tullut edes ajatelleeksi tuota kilpirauhasen vajaatoimintaa. Minulla epäiltiin sitä joskus pienempänä painonnousun takia, mutta sitä ei tutkittu koska sain painon kuriin. Lueskelin tuohon liittyviä oireita ja huomen taidan varata ajan noihin tutkimuksiin. Palelu, ummetus, painonnousu, väsymys, hiustenlähtö, muistihäiriöt ja kuukautihäiriöt täsmäävät kaikki. Oireet voivat tietysti myös liittyä moneen muuhun, mutta aloitan selvittämisen edes jostain. Vaikka tuota tuskin kukaan toivoo sairastavansa, niin toivoisin syyn löytyvän vaikka sitten tuosta.

Äänestä
  • Juo tarpeeksi 2 litraa päivässä.Voi olla myös väsymystä ja masennusta.

    Äänestä

  • old_profile_36891 kirjoitti:

    Juo tarpeeksi 2 litraa päivässä.Voi olla myös väsymystä ja masennusta.

    Tähän aikaan vuodesta on D-vitamiinin vajaus kaikkein suurin, koska sitä on viimeksi riittävästi saanut viime kesänä. Siksi keväällä väsyttää ja masentaa. D-vitamiinia saa kaupasta. Suositus on 20-50µg / vrk.

    Äänestä

  • D-vitamiinin puute ? kirjoitti:

    Tähän aikaan vuodesta on D-vitamiinin vajaus kaikkein suurin, koska sitä on viimeksi riittävästi saanut viime kesänä. Siksi keväällä väsyttää ja masentaa. D-vitamiinia saa kaupasta. Suositus on 20-50µg / vrk.

    ..D-vitamiini pitoista ruokaa syödä mahdollisimman paljon.. Oireita on kuitenkin ollut vuodenajasta riippumatta, niin en uskoisi sen johtuvan siitä.:)

    Äänestä

mullekin tuli mieleen kysyä että oletko ollut alakuloinen. mainitsit myös stressin. se voi koetella elimistoä myös. Kerrothan sitten täällä, millaisia eväitä sait lääkärireissulta, kiinnostaisi tietää!

Äänestä
  • Lääkäriajan sain vasta kolmen viikon kuluttua.:/ Saattaa hyvin johtua tuosta stressistäkin, mutta kun on jatkunut niin kauan ja oireet tulleet pikkuhiljaa niin käyn ainakin tarkistamassa lääkärillä.:) Ilmoittelen tuloksista, jos minua silloin vielä muistetaan.:)

    Äänestä

  • stressiäkin.. kirjoitti:

    Lääkäriajan sain vasta kolmen viikon kuluttua.:/ Saattaa hyvin johtua tuosta stressistäkin, mutta kun on jatkunut niin kauan ja oireet tulleet pikkuhiljaa niin käyn ainakin tarkistamassa lääkärillä.:) Ilmoittelen tuloksista, jos minua silloin vielä muistetaan.:)

    Kuulostat kyllä vajaalta munkin korvaan. Toki voin tietysti olla väärässäkin. Monesti taudinkuvaan kuuluu, että oireita kasaantuu vuosikausien mittaan tosi paljon ja niihin sopeutuukin tavallaan, kunnes jossain kohtaa alkaa tuntuun, että kaikki ei voi olla enää normaalia. Kilpirauhanen vaikuttaa oikeastaan koko elimistön toimintaan ja siksi oireitakin voi löytyä vähän joka lähtöön. Moniin olisi myös helppoa keksiä muitakin syitä, kun ei halua/osaa ajatella, että kyseessä voisi olla jokin sairaus myös. Esim.: - väsymys->"ainahan meitä kaikkia joskus väsyttää" - hiustenlähtö->"no on vähän stressiä" tai "hiuksiahan kuulemma vaan lähtee aina joskus vähän enemmän" - painonnousu->"ainahan mulle on painoa tullut herkästi, mä vaan oon tämmönen" - palelu->"mä nyt vaan oon vilukissa" - lihassäryt->"teen tietokonetyötä, johan siinä alkaa selkää särkeen, kun paikallaan istuu" - huimaus->"joo, pitäis olla ulkona enemmän" Tätä listaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkälle... Itse olin hyvä keksiin noita syitä pitkään, mutta niin vaan alkoi oireet selittymään yhdellä tekijällä, kun tajusin vihdoin mennä lääkäriin. Tosin eka lääkäri oli sitä mieltä, että mun päässä vaan on vikaa, mutta onneksi tajusin mennä vielä toiselle, joka oli sitä mieltä, että vika ei ole päässä vaan kaulassa sijaitsevassa kilpirauhasessa;-) Tutustu www.kilpirauhas.info/foorumi ja www.kilpirauhanen.com. Noista paikoista saa tosi paljon apua, jos ei tahdo diagnoosia saada, jos arvot on muka-hyvät ja oireita silti riittää tai kun on saanut diagnoosin, mutta lääkäriltä ei paljon muuta tietoa heru kuin ota tämmöinen pilleri aamuisin ja tule kontrolleihin sit joskus, kiitos ja näkemiin... Kun noin se usein menee ja hoito ja parantuminen ei ole ihan niin simppeliä, kuin monet lääkärit luulee...

    Äänestä

  • myös vajaatoimintainen kirjoitti:

    Mullakin on kaikki vajarin oireet, muttei tuota itsessään ole. ETtä ei aina syy siinäkään. Mulla ihan samanlaista. Vielä lisääkin oireita. Jatkuva väsymys, sairastelen todella paljon (mulle tulee jo flunssa kun ajattelenkin), aloitekyvyttömyys, jopa viime aikoina olen alkanut kuorsaamaan (ilmeiessti olen niin väsynyt!)..siis lista on ihan loputon. Olen nirmipainoinen, en tupakoi, juon todella vähän, syön terveellisesti..nukun sen 8h yössä ainakin ja elämä on muutenki ihan tasaista. En ymmärrä oikein. Liikuntaakin vielä harrastan. Ikääkin on vasta 24. Vitamiineja ja hivenaineita syö muidenki eestä. Vettäki juon. Pitäis vissii sitten ruveta ryypiskelemään väh kerran viikossa ja syömään roskaruokaa, niin ei ois sairaan..niinkuin tuntuu, että muut opiskelukaverit tekevät =D Ei, mutta oikeasti..ei enää edes naurata. Verikokeissakaan ei oo mitään. Kaipa sit äon sit tullu hulluksi X) Kaikista pahinta on, että tätä samaa on kestäny parisen vuotta. Tähän on jo tottunut.

    Äänestä

  • myös, mitä oireisiin tulee kirjoitti:

    ^Onko sulla sun kilpirauhasverikokeiden tulokset ja viiterajat tiedossa? Mullekin pari lääkäriä sanoi arvojen olevan ihan kunnossa, mutta kun menin kolmannelle, niin sen mielestä ne samat arvot oli sellaiset, jotka vaatii lääkityksen... Sain sen ja olo on lähtenyt parantumaan. Eli lääkärien tiedoissa on paljon parantamisen varaa, ei ne kaikki ole ihan niin fiksuja kuin luulee;-) Eikä vajaatoiminta aina näy tsh- ja t4v-verikokeissa. Joillain se todetaan vasta erilaisista vasta-aineverikokeista, kaulan ultralla, koepalasta jne... Ja tsh ja t4v saattaa näyttää ihan erilaisia lukemia joillain henkilöillä vaikka muutamien päivien/viikkojen/kuukausien sisälläkin, jos on esim. kroonisesta kilpirauhastulehduksesta kyse. Tsh myös näyttää parempaa lukemaa, mitä myöhemmin päivällä menee verikokeeseen. Todenmukaisimman tuloksen saa, kun menee kokeeseen mahd. pian herättyään mieluiten 7-8 aikaan aamulla. Oltava myös juomatta, syömättä, ei kahvia, tupakkaa tms.

    Äänestä

Nyt käväisin lääkärillä ja sain lähetteen noihin kokeisiin, ensi viikolla saan tietää arvot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja voimattomuus.. kirjoitti:

Olen jo jonkin aikaa kärsinyt kummallisesta väsymyksestä. Tätä ei ilmaannu joka päivä, mutta kuitenkin liian usein. Olo on todella vedoton ja veltto. Käden nostaminenkin on jo raskasta. Väsyn paljon helpommin kuin yleensä, eikä voimat tunnu riittävän normaaleihin rutiineihin. Olen koittanut syödä terveellisesti, mutta sillä ei tunnu olevan vaikutusta. Sen olen huomannut, että ruokailun jälkeen olen hetken energinen, mutta viimeistään tunnin päästä tuo väsymys saa taas vallan. En myöskään nuku öitäni kovin hyvin. Minulla on ollut paljon stressiä viimeisen puolen vuoden ajan, joten voiko se johtua jollain tavoin siitä vai voiko kyseessä olla anemia? Kävin pari vuotta sitten mittauttamassa hemoglobiini arvoni huimauksen takia, mutta tuolloin se oli ainakin aivan normaaleissa arvoissa. Olen kyllä menossa lääkäriin lähi päivinä, mutta haluaisin kuulla mielipiteitä asiasta. Alkaa väsymys saada vallan.:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu