Kysyisin erityisesti uskovaisilta seuraavaa:
Mikä siinä ajatuksessa että kuoleman jälkeen olisi vain tyhjyyttä, eli ei mitään, on niin pelottavaa?
Ymmärrän sen että jos vaihtoehtoina on taivas ja helvetti niin helvetti tuntuu varmaan pelottavalta, mutta jos oletetaan ettei taivasta ja helvettiä ole olemassa niin onko myös ajatus kaiken loppumisesta ihmisen kuollessa teidän mielestänne pelottava? Ja jos on niin miksi - eihän sitä tyhjyyttä ole kuitenkaan enää kokemassa?
Muidenkin vastaukset tietysti kiinnostavat.
Mikä kuolemassa pelottaa?
Thronos
20839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Itse kuoleminen ei ole mielestäni millään tapaa pelottava juttu. Kaikki me joskus lähdetään, toiset kivun kera ja toiset ilman. Se mitä voisin kutsua tavallaan kuolemanpeloksi on se, etten näe vaikkapa lapsieni kasvavan, tai vielä pahempaa, että emäntä jää yksin lapsien kanssa. Tai että kun kuolen, emäntä ja/tai lapset loukkaantuvat pahasti vaikkapa auto-onnettomuudessa ja niin edelleen. Mutta se että kuolen jonain päivänä, ei ole millään tapaa itsessään mitenkään pelottavaa. Paska homma, mutta niin nyt vaan tulee käymään. Toisaalta ikuinen elämä kuulostaa varsin tylsältä joten kait sitä joutaa kuolemaankin sitten joskus.
huoli muista varmaankin tekee oman kuoleman ajattelusta pelottavaa, ja minulla ainakin se että elämä (ainakin toistaiseksi) on niin mielenkiintoista ja mukavaa etten haluaisi sen loppuvan. En mitenkään erityisesti pelkää kuolemaa nyt mutta jos olisin kuolemaisillani niin varmaan haluaisin mieluummin elää. Kysymykseni liittyy siihen että täällä silloin tällöin uskovaiset kauhistelevat sitä että ateistit eivät kuoleman jälkeen pääse taivaaseen vaan katoavat olemattomiin. Minusta se ei ole ollenkaan pelottava ajatus ja koetan siis tässä kysellä että mikä siinä olemattomiin katoamisessa oikein pelottaa.
"Ihmisiä ei tee levottomaksi niin paljon itse asiat kuin heidän ajatuksensa asioista, esim. kuolema ei ole kauhistuttava,[...], vaan se ajatus, että kuolema on kauhea, tekee sen kauhistuttavaksi." - Epiktetos
Jeesus lupaa Raamatussa loputonta itkua ja hammasten kiritystä tulessa joka ei ikinä sammu ja helvetin kadotuksessa vaivat nousevat savupilvenä korkeuksiin. Siis kaikki ne, jotka eivät usko häneen. Toi on turhaa yrittää laimentaa kristinuskon perussanomaa, uhkailua ja kristystä. Tyhjiin raukeneminen ei ole vaihtoehto, kadotus helvettiin on! Tunne raamattusi uskossa oleva, ja myös me muut, koska nämä uskovaisihmiset ovat pohjimmiltaan pahoja sielustaan, he toivovat pahaa kaikille niille, jotka eivät usko Jeesukseen. Toisuskoiset ja uskonnottomat, tie on leveä helvettiin heidän ajatuksissaan. Jumalan viha on päällämme. ;)
Melkein paradoxi että kuollessa ei tiedä olevansa kuollut ja samaan syssyyn kukaan ei jää kaipaamaan sinua koska ei ole ketään joka tietäisi minuuttaan. Kaiken loppu totaalisesti. Tekisi mieli romantisoida kuolemaa "ajattomuus" käsitteellä mut sitäkään ei ole. Kuulostaa ehkä joistakin houkuttelevalta mutta kannattaa arvostaa elämää. Shaissea voi tulla ja olla mutta siltikkin arvosta sitä ainutlaatuisuutta. Mielihyväsatuahan se on että näkee rakkaimpansa jossain tuolla tai varsinkin joku paratiisi. Kukaan ei halua kuolla.
monelle helpotus. Raamatusta muistan lauseen "Ja hän kuoli elämästä kyllänsä saaneena". Että jotain oikean suuntaista siinä satukirjassa on. Tai Jaakko Ilkan tappaan, parempi orjan elämää on kuolo hirsipuussa.
Pitäisikö muka uskoa, että jos ateisti saa lääkäriltä sellaisen diagnoosin, että elämää on jäljellä kolme kuukautta, niin ateisti vain viheltelee huolettomasti ja toteaa että "kuolema on vain tyhjyyttä trallalaa eikä pelota laisinkaan lalalaa"?
mietityttää? Suhtaudutko pois lähtöösi maallisesta elämästäsi kevein mielin? Rehellisiä vastauksia, löytyykö niitä.
Varmaan olisin suunniltani jos äkkiä saisin tietää että on vain kolme kuukautta elinaikaa. Mutta ei minua surettaisi se kuoleman tyhjyys vaan tästä elämästä luopuminen. Kysyinkin sitä mikä siinä ajatuksessa kauhistuttaa että ei ole mitään ikuista taivaseloa (joka siis on erilaista kuin tämä elämä) vaan kuoleman jälkeen katoaa eikä tunne eikä tiedä enää mitään.
Tyhjyydessä ei periaatteessa ole mitään peljättävää. Vanhasta luopuminen eli elämän jättäminen kaikkinensa sisältää luopumisen tuskaa. Liika ahneus elämälle, voisiko se olla suomeksi "kuoleman pelkoa".
kuolemaa pelkää. Jotkut ovat ainakin sanoneet, että kun tulee lähdön aika, voi lähteä hyvillä mielin. Kai se yleisin sanonta on ollut, että pääsee taivaan kotiin. Mistä se varmuus joillekin on tullut, niin sitä on vaikea sanoa. Jotkut vaan tosissaan uskovat siihen. Kuolemanpelko saattaakin sitten johtua helvetinpelosta. Joku ehkä pelkää, että on tehnyt jotain niin pahaa, että joutuu sinne.
Itse pelkän jumalaa, kuitenkin kun miettii että noin 6000v sitten jumala karkotti aatamin ja eevan pois paratiisistä. näin vielä 6000vuotta myöhemminkin tää heppu kiukuttelee jonku per*eleen omenan takia eikä päästä takas paratiisiin. miein että jos mokailen taivaassa jotain niin se viha tulee kestämään kirjaimellisesti ikuisuuden
Kuolema on kuin menisi nukkumaan, Mennäään kaikki kaljalle ja minä tarjoan kierroksen, otetaan elämäsätä kaikki irtse ja lähettäis vähän kiertelemään maailmaa?. (wink, wink)
enää kärmestä. Ei enää mahdollisuutta lankeamiseen. Vain elämän puu, josta asukkaat saavat terveyden. Paratiisissa oli kärmes sekä hyvän ja pahan tiedon puu.
keksii sinne taivaaseenkin jonkin jekun, jotta saa sitten taas kiukutella ihmisille. On se sellainen ukko. Kidututti oman poikansakin hengiltä.
vapaa tahto? Muistaakseni roomalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen.
sitä, pitääkö taivaasta päästä pois? Paratiisissa oli vielä mahdollisuus. Kun syöt siitä puusta, olet kuoleman oma! Taivaassa mahdollisuutta ei enää ole. Helvetistäkään ei enää pääse pois. Joskushan se pitää päättää, ei kai kukaan jaksa ikuisesti pomppia? Aina rakastuu vastakkaiseen tilaan.
mutta en minä nyt vielä kuollakaan haluaisi. Sitten olisi eri juttu, jos hirveän pahasti sairastuisi, kituisi ja olisi avuttomassa tilassa. Mitä järkeä sellaisessa elämisessä olisi?
Vuosien hautajaiskokemukset jättävät jälkensä: Ikiajoiksi kadonneet läheiset, synkkä tunnelma ja murheelliset hautajaisvieraat antavat varmaan oman osansa kuolemanpelkoon. Tunteella latautunut tuntematon pelottaa, varsinkin kun siitä kerrotaan raakoja juttuja, esim ihmislihan grillaamisesta, jopa lapsille. Veikkaan joidenkin kohdalla ahdistusta siitä, että jotain jäi kokematta tai elämä jäi elämättä tai jokin meni ihan toisin kuin odotti, ja loppu jo häämöttää. Omaa äitiä tässä ajattelen. Luopuminen ja lopettaminen, vaikka kaikki on ihan levällään voi olla kontrollifriikin painajainen. Itse kauhistelen ihmisarvon menettämistä, mahdollisesti jopa pitkäaikaista, ennen kuolemaa. Tarkoitan siis sitä, että liha varastoidaan asianmukaisesti mistään muusta piittaamatta: Lääkkeillä eukko uneliaaksi, ja makaroonimössöä kitaan, että pysyy elossa, ja puhutellaan alentuvasti kuin idioottia. Siinä vaiheessa kuolema on varmaan toiveiden täyttymys. Jos ei ole läheisiä tai omaisia, joita jää kaipaamaan, niin voi tulla jopa hinku häippästä.
Ei minua ainakaan mikään kuolemanjälkeinen pelota, koska enhän ole sitä kokemassa. Itse kuolemistapa ja läheisten tilanne kuolemani jälkeen nousevat päälimmäisiksi huolenaiheiksi. Olisi myös mukavaa jos saisin elää täyden, normaalin ja hyvän elämän, jolloin kuolemahan on vain seuraava vaihe elämässä, josta ei tarvitse huolestua.