tupakka

Onko kenelläkään tietoa/kokemusta lääkkeestä nimeltä Champix?? Käytetään apuna tupakanpolton lopettemiseen. Toimiiko ja paljon kuuri maksaa???
3210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

www.yliopistonapteekki.fi Muistaakseni noin 100 euroa/kk. Käytin kaksi kuukautta, tupakointi jäi siihen ja nyt olen ollut polttamatta toista vuotta. Suosittelen! Sillä on sitten kontraindikaatioita monen lääkkeen kanssa!

Äänestä

Onnea sinulle ja kaikille muillekin, jotka haluavat lopettaa tupakoinnin. Tupakan polton lopettamisessa auttaa tarkka analysointi, miksi itse polttaa tupakkaa. Mihin tarpeeseen, mitä haittaa itselle, mitä sitten jos ja kun en enää poltakaan. Itse lopetin 24 vuoden aktiivisen (väh.aski/pv) tupakoinnin kertalaakista sitten kun se oikea päivä tuli. Sitä ennen olin vuosien saatossa ollut useissa lakoissa, "vähentänyt" eri metodeilla, käynyt hypnoosivieroituksessa, kokeillut laastareita, maksanut lapselle 5mk joka tupakasta, jonka näkee äidin polttavan, vaihtanut inhalaattoriin ja myöhemmin tikkariin, jota kävin parvekkeella imeskelemässä, kaikki turhia, mutta lopullista päätöstä valmistelevia. Suurin apu oli siitä päätöksestä, että lopetan vielä joku päivä. Se oli varma ja tosi kuin vesi. Sen annoin vastaukseksi, kun vuoden päästä hypnoosikurssista tuli kysely, kuinka lopettaminen on onnistunut. Siitä meni vielä pari-kolme vuotta, kunnes tuli se päivä että nyt. Kotona oli juuri Tallinnasta tuotu kartonki ja muutama irtoaski. Jäin matkalla parvekkeelle istumaan sohvan reunalle katsomaan tv-mainoksia ja hypistelin samalla tupakointivälineitä taskussa. Kun mainokset loppuivat, vein tupakkatakin naulaan. Kuukauden päästä möin kartongin siskon miehelle ja annoin irtoaskit kaupan päälle. Siitä on yli kahdeksan vuotta. Useita kertoja olisi tehnyt mieli, mutta vakuutin itselleni, että olen nyt tupakoimaton ihminen. Tiedostat sen itse, milloin päätöksesi on rehellinen ja vakaa. Sen jälkeen voit olla rauhassa, se päivä tulee. Muu on korviketta, riippuvuuden vaihtamista toiseen. Ei se tarve ole silloin poistunut mihinkään. Sama sääntö tepsii muihinkin riippuvuuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rööki kirjoitti:

Onko kenelläkään tietoa/kokemusta lääkkeestä nimeltä Champix?? Käytetään apuna tupakanpolton lopettemiseen. Toimiiko ja paljon kuuri maksaa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu