Susan Boyle - Britains Got Talent 2009

Onko karita mattila joku talent kilpailija, helvetti soikoon tyhmyyttä. Mattila opiskeli yksinlaulua Sibelius-Akatemiassa Liisa Linko-Malmion johdolla ja myöhemmin Lontoossa Vera Rózsan johdolla. Maailmanlaajuisesti tunnettu hänestä tuli vuonna 1983, jolloin hän voitti Cardiffissa BBC:n Singer of the World -laulukilpailun. Sitä ennen hän oli voittanut Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut vuonna 1981. Mattila nousi oopperamaailman huipulle 1990-luvulla. Solistina hän on laulanut New Yorkin, Bostonin, Los Angelesin, Lontoon, Berliinin ja Wienin filharmonikkojen, Milanon La Scalan orkesterin, BBC:n sinfoniaorkesterin, Ranskan eri orkestereiden ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterin kanssa. Mattila on voittanut Grammy-palkinnon parhaasta oopperalevytyksestä kahdesti, vuosina 1998 ja 2004. Lisäksi hänet on palkittu Ranskan korkeimmalla kulttuurikunniamerkillä ja Pro Finlandia -mitalilla 2001. Mattila on myydyin klassisen musiikin suomalaistaiteilija. Hänen levytyksistään kahta on myyty kultalevyn ja kolmea platinalevyn verran. Vuodesta 2000 laulajille on vuosittain myönnetty Karita Mattilan nimeä kantava palkinto.

täällä asiaa : http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2009-05-09,104:5:609612,1:0:0:0:0:0: laitan avattuna tämän linkin, ei tarvitse itse vaivautua avaamaan: Julkaistu 9.5.2009 2:32:21 Anna Kortelaisen kolumni: Miten ihmeessä Susan Boyle voi laulaa kauniisti? Kävin valistamassa itseäni internetissä. Kyllä, Susan Boyle laulaa musikaalimaisen heleästi ja vaivattomasti. Hän laulaa oikein ja varmalla äänellä ilman teollisten äänitteiden sallimia korjailuja, kaikuja ja miksailuja, joilla kehnosti laulavien iskelmäartistien surkeat äänet korjataan ja meikataan. Mutta miksi koko maailma on ällistellyt, että moinen upea laulu on mahdollista? Viikkokausia olen ihmetellyt otsikoita: ”Vanhapiika, joka laulaa ihmeellisen kauniisti?!” Ensinnäkin: mistä naftaliinista on kaivettu tämä sana ”vanhapiika”, jota suomalainenkin media käyttää ihan siekailemattomasti? Eihän sitä kuule enää muualla kuin vanhoissa suomifilmeissä. Viimeiset vuodet ei ole mistään muusta niin hihkuttukaan kuin sinkkuelämästä, ja nyt kun mediassa on ehta sinkkunainen (eikä mikään uusiosinkku, sinkkuäiti tai muu väärennös), niin hän onkin ”vanhapiika”. Nuoressa laulajattaressa naimattomuutta pidetään imagollisesti hyvänä asiana, sillä silloin hänen ympärillään leijuu tietynlainen saatavuuden aura. Mutta 48-vuotiaana naisen pitäisi jo olla jonkun omaisuutta. l Entä missä kohtaa on se ristiriita, ettei naimaton keski-ikäinen nainen pystyisi laulamaan upeasti? Taivastelun pointti näyttä olevan siinä, että Susan Boyle on ulkonäöltään ihan tavallinen ihminen. Kaiken lisäksi Susan on aivan oma itsensä, häntä ei ole leikelty eikä stailattu - niin kuin useimpia meistä ei ole. Hän on ihan kuten kuka tahansa meistä. Hän ei ole rekrytoitunut musiikkialalle ulkonäön perusteella niin kuin kevyen musiikin saralla naisten täytyy. Miehiähän tämä ei koske. Angloamerikkalaisessa kevyessä musiikissa on pilvin pimein menestyneitä miehiä, jotka eivät ole mitään piironginkoristeita vaan ihan taviksen näköisiä. Ei kukaan mene nauramaan Phil Collinsille päin näköä, että ei kuule tuolla pärställä ole mitään asiaa musiikkibisnekseen. Jos olisi mennyt, niin jättiomaisuus olisi siltäkin levy-yhtiöltä jäänyt tienaamatta. Miehille tavisulkonäkö sallitaan aivan ihmettelemättä, naisille taas ei sitten millään. Tulipa sekin harvinaisen selväksi Susan Boylen ansiosta. 48-vuotias naimaton nainen, joka ei ole teinipoikien ns. pantavuusluokituksessa korkealla - miten ihmeessä semmoinen voi laulaa kauniisti? Siinä sitä on viihdemaakareilla ihmettelemistä, koska heillä on omintakeinen käsitys ihmisen musikaalisuudesta ja äänenmuodostuksesta: naisella laulutaito sijaitsee pinnassa, naamataulussa ja niin sanotuissa strategisissa mitoissa. l Epäilemättä avuja tullaan Susanillekin järjestämään. Hänet tullaan stailaamaan ja tuotteistamaan. Sitten kun tuote on tuotettavansa tuottanut, se siirtyy has been -hautausmaan kuriositeettikabinettiin. Mutta tuleeko kukaan viihdemaakareista miettineeksi, paljonko kaunista (ja kaupallisesti tuottoisaa) musiikkia menetetään, kun ulkonäkö on naisilla kriteeri numero yksi? ANNA KORTELAINEN • Kirjoittaja on filosofian tohtori ja taiteen tutkija. Julkaistu 9.5.2009 2:32:21