Nyt hannnu, setä ja wäinä ja muut komukat!

selvästi ja yksinkertaisesti miulle ja Antipunikille mitä se heijastusteoria tarkottaa? Me ollaan ihan pihalla.
3191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Korpikommunisti tapaa kirkonkylässä käydessään poiketa myös kirjastossa. Kirjalainojen lisäksi ruukaan käydä läpi maakunnan porvarilehtiä saadakseni jonkinlaisen kuvatuksen ajan hengestä ja heijastuksista. Talouslaman heijastukset näkyvät esimerkiksi yritysmaailman uutiskuvissa siten että, kun nousukauden uutiskuvissa esiintyi yrityksen korkein johto, niin nyt YT-neuvotteluiden ja lomautusuutisten yhteydessä lehtikuviin on nostettu työntekijöiden luottamusmiehiä ja -naisia. Mihin lienee perustuu ja pyrkii tällainen kuvantaminen? Tämmöstä alkupaloiksi, tästä yhteiskunnallisen olemisen ja yhteiskunnallisen tajunnan suhteesta ja vuorovaikutuksen erityispiirteistä käytännössä...

Äänestä
  • lisään ainoastaan sen, että on myös takasinheijastaminen eli porvarin lehden voi viedä huussinkoukkuun ja nauttia lukemastaan persposket mustana. Huvittavaa on, että joka päivä kuulee, kun jokin tuutti tuuppaa tyhmille heijastusta ja nämä syövät purematta kaiken, kun pitäisi alkaa ripuloimaan. Syvempi heijastus lähtee syvemmältä perseestä, ei yhtk:n kapitalistisesta perustata, joka määrittää koko päällysrakenteen. Jossa me kansalaiset olemme pamppu päämme päällä toteuttamassa vapaaehtoisesti vahinkoa itsellemme (hegemonisteina) vain joidenkin anarkistien ja komujen pistäessä takaisin heijastaen.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    lisään ainoastaan sen, että on myös takasinheijastaminen eli porvarin lehden voi viedä huussinkoukkuun ja nauttia lukemastaan persposket mustana. Huvittavaa on, että joka päivä kuulee, kun jokin tuutti tuuppaa tyhmille heijastusta ja nämä syövät purematta kaiken, kun pitäisi alkaa ripuloimaan. Syvempi heijastus lähtee syvemmältä perseestä, ei yhtk:n kapitalistisesta perustata, joka määrittää koko päällysrakenteen. Jossa me kansalaiset olemme pamppu päämme päällä toteuttamassa vapaaehtoisesti vahinkoa itsellemme (hegemonisteina) vain joidenkin anarkistien ja komujen pistäessä takaisin heijastaen.

    ... ja vielä syvemmälle sinne se on lykättävä pitkällä kepillä. Kommunistien tiede sanoo: "Ihmisen tajunta ei määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa." Ja kuitenkaan kommunistit eivät pysty sanomaan, että mikä DDR:n pääsosialistikihon yhteiskunnallisessa olemisessa sai määräämään hänen tajuntansa hyväksymään maasta pakoon pyrkivien ihmisten tappamisen rajalle. Kommunismi on uskonto eikä tiede.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


selittäkää erittäin kirjoitti:

selvästi ja yksinkertaisesti miulle ja Antipunikille mitä se heijastusteoria tarkottaa? Me ollaan ihan pihalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu