Autonmyynti

automyyjiä vieläkään !!!! Kävin kahdessa isossa merkkiliikkeessä pääkaupunkiseudulla katsomassa vähän ajettua 08-09 mallisia autoa. Noissa edellämainituissa kahdessa kaupassa sai " potkia " renkaita ihan vapaasti. Eräskin automyyjä kopistaan katseli mua kuin punasta vaatetta ja käänsi päänsä pois ja jatkoi hedelmäpelin pelaamista. Luulisi jo näillä myyntimäärillä automyyjän jokaisesta asiakkaasta, joka uskaltaa myymälään mennä ! Tarvittaneen vielä huonompi aika, että kiinnostus herra-automyyjillä herää ! No huomenna uusi rundi Hyvinkää-Porvoo linjalla, katsotaan kuinka siellä käy !
162540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Siellä se lippalakkipää tuulipuvussaan pyöri vaihtoautojen renkaita potkimassa kuin euroopan omistaja. Pertsa viereisestä loossista huikkasi että siellä on vittu taas yksi räksy joka paukuttelee henkseleitään siihen malliin että mä en ainakaan mee sinne. Itse vilkaisin vain todetakseni asianlaidan olevan juuri noin, käänsin selkäni ja en viitsinyt edes persettä penkiltä nostaa. Kohta kahviautomaatilla naurettiin miten sillä tahvolla oli otsasuonet pullottanut kun pöhisi kiukuspäissään lasiovista pihalle. Huomenna se osaa sitten jo tulla lakki kädessä niin voidaan alkaa katsomaan mitä autoa sille me halutaan myydä.

Äänestä
  • sulla oli taskut rikki,nii en viittiny tulla katteleen sun juttujas

    Äänestä

kun menee rohkeasti vaan kysyy. Kaikki vaihtoautot löytyy netistä, ei muuta kun vertailee, löytää sopiva, mennä liikkeeseen ja kysyä että missä se biili on, ja koeajamaan. kantsii vähän lukea netistä kyseisen auton vioista, niin on myös helpompi tarkistaa paikan päällä. Esim onko Mazda 6 ihan puhki ruostunu vai vilkuuku pösössä kaikki valot niin kuin diskossa konsonaan :)

Äänestä

tuleeko sinulta supermarketissa kauppias kysymään että mitä saisi olla?kyllä tuo on ihan omaa saamattomuutta että ei viitsi mennä myyjiä häiritsemään.se että on rahaa tilillä niin paljon että uudehkon auton voi ostaa,ei tarkoita että ne myyjät olisi jotenkin kumartelemassa ja ilon hymy naamalla.kermakakkua ja presidentti kahviako odotit?

Äänestä

....samanlainen nynny paskahousu nahjus kuin sinä etten uskalla mennä kysymään myyjältä mitään jollei tule luokse ja puristele mua, itse olen jo oulu rovaniemi linjalla katsomassa kuinka siinä käy, alkaa tällä korkeudella jo lasipalatsit loppumaan mutta onneksi täällä on vielä julkiset kulkuneuvot käytössä.

Äänestä

Pk-seudulla myyjät ovat yrmeitä yksityisostajille. Pitäisi mennä puku ja poplari päällä tärkeän näköisenä kauppaan, sellainen määrätietoinen ote, silloin myyjät ajattelisi että tuo ekonoomi haluaa uuden työsuhdeauton ja palvelua tulisi. Jos taas menee farkuissa ja collegepaidassa, ajatellaan että tuossa persaukinen junttieinari tulee tinkaamaan ja potkimaan renkaita. Vaikka tosiasia voi usein olla se, että tuo junttieinari lyö käteisellä rahat tiskiin ja ostaisi kalliin auton.

Äänestä
  • elää. Joku iänikuinen tuulipukuinen renkaanpotkija onkin se amerikan serkku joka tinkimättä ostaa firman kalleimman auton ja myyjällä riittää siitä provikkaa eläkkeelle asti. Jos olet ostamassa odota että palvellaan tai kysy. Paras keino välttyä palvelulta on istua jokaisessa autossa mitä hallista löytyy. Ja mielummin vielä takapenkillä.

    Äänestä

vuosikymmenestä toiseen. Onko olemassa mitään muuta kaupanalaa joka kerää niin paljon huonoitsetuntoisia,itsekseen mutisevia kommunikaatiokyvyttömiä reppanoita / tai takki auki lompsivia henkselinpaukuttelijoita jotka tulevat autoliikkeeseen "testaamaan" osaako joku myydä heille auton? Mistä hevon v....sta myyjä tietää onko juuri ovesta sisään saapunut henkilö voittanut lotossa ja kantaa rahoja mukanaan kassissa. Toiseksi tämä "myyjät mulkaisivat ja jatkoivat pasianssinpeluuta"-mistä kirjoittaja tietää mitä myyjä koneellaan oli tekemässä? Jos tietämys muiden ammattien sisällöstä perustuu Kummeliin ja Suomi24-palstan lukemiseen, kannattaa olla tekemättä heti johtopäätöstä siitä että myyjä pitää asiakasta m......kkuna (ai niin, unohdin ne itsetunto-ongelmat) Ja vielä: jos autoliikeessä käynti on niin jumalattoman tuskallista, on nykyostajalla täydet mahdollisuudet lähettää tilaus autosta vaikkapa netin välityksellä-rahamiestenhän ei tarvitse alentua myyjän kanssa tinkimis- eikä muuhunkaan keskusteluun. Lopuksi voi kuitenkin onneksi vielä todeta: tänäänkin palvelin suurimmalta osin normaaleja, normaaleilla ihmissuhdetaidoilla varustettuja asiallisia ostajia, joista yhden kanssa pääsin heti kaupankin tekemään. Kiitos näille henkilöille! T:Automyyjä

Äänestä
  • Ei ole kyse pelkästään siitä, että joku vaivautuu palvelemaan asiakasta, vaan siitä enemmänkin, että "herraautomyyjä" edes nyökkäämällä ilmoittaisi nähneensä / todenneen asiakkaan huomioidun. Se, että heti juostaan vastaan tuputtamaan jotain koslaa, ei ole se pääasia. Olen 55 vuotias mieshenkilö, joka työskentelee pikkutakissa päivittäin työpaikalla, joten tuo tuulipukujuttu ei oikein uppoa meikäläiseen. ps. kävin Porvoossa eräässä " laatuautoja " myyvässä ketjussa-kas kummaa homma hoitui luontuvasti heti ensi askeleista !!!

    Äänestä

  • jatkaa juttua kirjoitti:

    Ei ole kyse pelkästään siitä, että joku vaivautuu palvelemaan asiakasta, vaan siitä enemmänkin, että "herraautomyyjä" edes nyökkäämällä ilmoittaisi nähneensä / todenneen asiakkaan huomioidun. Se, että heti juostaan vastaan tuputtamaan jotain koslaa, ei ole se pääasia. Olen 55 vuotias mieshenkilö, joka työskentelee pikkutakissa päivittäin työpaikalla, joten tuo tuulipukujuttu ei oikein uppoa meikäläiseen. ps. kävin Porvoossa eräässä " laatuautoja " myyvässä ketjussa-kas kummaa homma hoitui luontuvasti heti ensi askeleista !!!

    totta. Löysit siis jonkun joka ymmärtää sinuakin. Ihmeiden aika ei ole ohi.

    Äänestä

  • Ei viittis herra automyyjä edes tavata asiakasta paras myyntimenetelmä on siis agressiivinen odottaminen joko Faxi tai sähköpostilaatikon luona ?? Et varmaan arvaakkaan et mää ostelen autot s-postilla. mut suuri osa ei viitti vastata kun se ei oo oikeeta ostamista, Joten päättäkää nyt helvetissä miten te auton voisitte suostua myymään.

    Äänestä

  • Just ! Juu kirjoitti:

    Ei viittis herra automyyjä edes tavata asiakasta paras myyntimenetelmä on siis agressiivinen odottaminen joko Faxi tai sähköpostilaatikon luona ?? Et varmaan arvaakkaan et mää ostelen autot s-postilla. mut suuri osa ei viitti vastata kun se ei oo oikeeta ostamista, Joten päättäkää nyt helvetissä miten te auton voisitte suostua myymään.

    En missään kohtaa vastaustani ilmaissut että asiakkaan PITÄÄ ostaa auto netin kautta, kerroin että tällainenkin vaihtoehto löytyy mm.sinuntapaiselle vahvoilla ennakkoasenteilla ( herra automyyjä ym.ym.) varustetulle ostajalle. Koska tunnut vastaavan kollektiivisesti koko automyyjäkunnalle, kerrottakoon että saatat yllättyä siitä että kaikki myyjät eivät ole samasta puusta veistettyjä, luojan kiitos eivät kaikki ostajatkaan... En kaipaa tähän viestiin vastaukseksi hyödytöntä tilitystä joten älä vaivaudu. Kyllä se vaimollekin puhiseminen helpottaa. T: Automyyjä

    Äänestä

  • lukea? kirjoitti:

    En missään kohtaa vastaustani ilmaissut että asiakkaan PITÄÄ ostaa auto netin kautta, kerroin että tällainenkin vaihtoehto löytyy mm.sinuntapaiselle vahvoilla ennakkoasenteilla ( herra automyyjä ym.ym.) varustetulle ostajalle. Koska tunnut vastaavan kollektiivisesti koko automyyjäkunnalle, kerrottakoon että saatat yllättyä siitä että kaikki myyjät eivät ole samasta puusta veistettyjä, luojan kiitos eivät kaikki ostajatkaan... En kaipaa tähän viestiin vastaukseksi hyödytöntä tilitystä joten älä vaivaudu. Kyllä se vaimollekin puhiseminen helpottaa. T: Automyyjä

    Olla just tämä jolta ostit sen auton Porgoosta. täällä ollaan sit niinviksua että oikein hirvittää

    Äänestä

Katso peiliin apina. EIKÖ AUTONOSTO KIINNOSTA sinua itseäsi. ..voit sitten seuraavalla kerralla miettiä mitä voisit tehdä siellä kaupassa, että pääsisit hieromaan kauppoja.

Äänestä
  • Kyllä, kaupat tuli tehtyä-Porvoossa. Miellyttävä noin kolmikymppinen herrasmies (ei herraautomyyjä) hoiti homman tyylikkäästi, tuputtamatta, liikoja kehumatta, aivan niin asiallisesti kuin olla saattaa. Suosittelen Porvoon kulmia, asenne automyynnissä on erilainen kuin pääkaupunkiseudun parissa isossa merkkiliikkeessä käydessäni !!

    Äänestä

  • Kyllä, kaupat tuli tehtyä-Porvoossa. Miellyttävä noin kolmikymppinen herrasmies (ei herraautomyyjä) hoiti homman tyylikkäästi, tuputtamatta, liikoja kehumatta, aivan niin asiallisesti kuin olla saattaa. Suosittelen Porvoon kulmia, asenne automyynnissä on erilainen kuin pääkaupunkiseudun parissa isossa merkkiliikkeessä käydessäni !!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kiinnosta kirjoitti:

automyyjiä vieläkään !!!! Kävin kahdessa isossa merkkiliikkeessä pääkaupunkiseudulla katsomassa vähän ajettua 08-09 mallisia autoa. Noissa edellämainituissa kahdessa kaupassa sai " potkia " renkaita ihan vapaasti. Eräskin automyyjä kopistaan katseli mua kuin punasta vaatetta ja käänsi päänsä pois ja jatkoi hedelmäpelin pelaamista. Luulisi jo näillä myyntimäärillä automyyjän jokaisesta asiakkaasta, joka uskaltaa myymälään mennä ! Tarvittaneen vielä huonompi aika, että kiinnostus herra-automyyjillä herää ! No huomenna uusi rundi Hyvinkää-Porvoo linjalla, katsotaan kuinka siellä käy !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu