Matematiikkaa

ALV veroja siis palautetaan loppuvuodesta, näin on ilmoitettu. Milloinka niitä aletaan sitten ynnäämään. Jos jättävät viimeiseen kolmeen kuukauteen laskemisella tulee kiire, nimittäin: 100000 valitusta jaettuna 90 päivällä on 1111 valitusta/päivä. Jos taas laskevat niitä nyt jo, mikseivät voi palauttaa aina, kun saavat asian käsitellyksi? Tämä nyt vaan oli tällaista mietiskelyä.
4424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Autoverolain uutta palautusjärjestelmää, joka tulee voimaan 1.1.2010. Eliminoivat tulevien valitusten määrää. Keräävät kuluvan vuoden ajan rahaa maksuja varten. V***uillessaan. PARAS ARVAUS: Eivät vielä tiedä, mitä tehdä.

Äänestä
  • Pelko perceessä odottavat laukeaako kaikki uusiksi. On nimittäin niin että tahallaan väärinlasketut verotusarvot joudutaan avaamaan;D

    Äänestä

  • Älkää nyt. Onhan tämä takaisinmaksu ollut tiedossa Tullilla koko ajan. Aivan varmasti ovat valmistautuneet maksuun.

    Äänestä

Eivät osaa lukea omia veropäätöksiään eikä prosenttti laskut oikein suju. Veroprosenteissa heittoa jo kauan välillä tietyt tahot saaneet 13% plus elvialvi tai mikäse nyt olikaan? Yksityiset tuojat kolme kertaa 13% plus ei arvonlisävero. Exel on näille älyn tonaville kävelysauvamerkki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YmmyrK. kirjoitti:

ALV veroja siis palautetaan loppuvuodesta, näin on ilmoitettu. Milloinka niitä aletaan sitten ynnäämään. Jos jättävät viimeiseen kolmeen kuukauteen laskemisella tulee kiire, nimittäin: 100000 valitusta jaettuna 90 päivällä on 1111 valitusta/päivä. Jos taas laskevat niitä nyt jo, mikseivät voi palauttaa aina, kun saavat asian käsitellyksi? Tämä nyt vaan oli tällaista mietiskelyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu