En ole nähnyt missään Treen alueen ns. tavaratalon myynnissä ko albumia. Itse ostin ABC-huoltamolta. Onko vika levy-yhtiön vai ns. managerin? Ainuttakaan kappaletta en ole kuullut Iskelmästä, SUNista jne. Ainostaan Äidin pikkupojan paluun kerran Radiosuomesta. Kyllä jossain on vikaa! Tai sitten ei. Pyynnöistä huolimatta ilmeiseti ei esim. Ojalaan olla oltu yhteydessä Kansanviihteestä, vai onko?
Miten uuden albumin markkinointi
21
1433
Vastaukset
- Gilla*
Täällä on kyllä Tapanin uusia levyjä kaupoissa näkynyt myynnissä vaikka on paljon pienempi paikkakunta, kuin Tampere. Ehkä ne levyt on sitten loppuneet Tampereen marketeista. Tapsan levyä ei ole kylläkään oikeastaan mitenkään markkinoitu ( ei ole ollut TV:ssä eikä lehdissä mainoksia. ) Minusta levyn markkinointi kuuluu levy-yhtiölle. Radio Suomen soittolistoilla " Äidin pikkupojan paluu" keikkuu kyllä viikosta toiseen aika korkealla. Itsekkin olen kuullut tuon laulun aika monasti jo Radio Suomesta, mutta olisi kiva kuulla radiosta joku muukin Tapsan uuden levyn upeista biiseistä välillä. "Äidin pikkupojan paluu" on hieno laulu, mutta tuolla levyllä on mielestäni vielä komeampiakin biisejä. Iskelmä ei tosiaan ole Tapsan biisejä soittanut jase johtuu vain ja yksinomaan Ari Ojalasta. Ihan sama vaikka Kansanviihde olisi häneen yhteyttä ottanutkin ei hän noteeraa niitä yhteydenottoja milläänlailla. Kyllä se on huomattu, kun olen häneltä kysynyt sähköpostilla syytä , ettei miksi Iskelmä ei soita Tapani Kansan biisejä, niin ei sieltä mitään vastausta saa.
- ihan sama
kokemus on tästä Ojalasta, mies seuraava Jumalasta? Onhan tuo ihan naurettavaa, että Iskelmän listalla taas toisena Yölinnun Mä Putoan monien vuosien jälkeen. Eihän kappaleessa toki mitään vikaa ole, mutta kun ko aseman kappalevalinnat ovat vuosi vuoden jälkeen tätä samaa, ei voi kuin nauraa. Jokainen ymmärtää, että jos ei muuta tarjota, niin totta h....tissä nää samat jatkaa vuosi vuoden perään. Ja Paulan ja Klabbin laulut mahtuu kaikki listalle, vaikka ne p....le pieris ne. Ja Plogman ja Mattila ja kaikki tankokuninkaalliset ja nyt jo jumalauta Leevi & the Leavings. Muistan, kun kerran juttelin yhdessä futisturnauksessa (ko bändin johtohahmohan oli tiukka futishemmo) tämän veturin kanssa, hän sanoi, ettei hänen musiikkia saa koskaan soittaa missään iskelmän seassa. Ojalahan ei tätäkään ymmärrä. Ja kaiken tämän soimaamisen jälkeen hän ei ainakaan soita Tapsaa! Ja se on kans ihme juttu, ettei ne vastaa edes puhelimeen aikä ainakaan levytoiveeseen. Keskenään nää Raaska ja Virkkula flirttailee kaikesta turhasta kyllä tuntitolkulla. Voi h.....ti, kun helpotti taas.
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!
ihan sama kirjoitti:

Meikäläinen kirjoitti tulikivenkatkuisen viestin Iskelmän palauttesivuille ja tiedustelin, että miksi ne boikotoi T.Kansaa ? Vastaustausta ei koskaan tullut, mutta Iskelmän toivebiisi listalla ollut Tapsan R.A.K.A.S oli sieltä kadonnut joten ilmeisesti Ari Ojala veti herneen nenäänsä ja raskaasti sittenkin, kun sen biisin meni listalta poistamaan.
- valan tehnyt lautamies
ihan sama kirjoitti:
kokemus on tästä Ojalasta, mies seuraava Jumalasta? Onhan tuo ihan naurettavaa, että Iskelmän listalla taas toisena Yölinnun Mä Putoan monien vuosien jälkeen. Eihän kappaleessa toki mitään vikaa ole, mutta kun ko aseman kappalevalinnat ovat vuosi vuoden jälkeen tätä samaa, ei voi kuin nauraa. Jokainen ymmärtää, että jos ei muuta tarjota, niin totta h....tissä nää samat jatkaa vuosi vuoden perään. Ja Paulan ja Klabbin laulut mahtuu kaikki listalle, vaikka ne p....le pieris ne. Ja Plogman ja Mattila ja kaikki tankokuninkaalliset ja nyt jo jumalauta Leevi & the Leavings. Muistan, kun kerran juttelin yhdessä futisturnauksessa (ko bändin johtohahmohan oli tiukka futishemmo) tämän veturin kanssa, hän sanoi, ettei hänen musiikkia saa koskaan soittaa missään iskelmän seassa. Ojalahan ei tätäkään ymmärrä. Ja kaiken tämän soimaamisen jälkeen hän ei ainakaan soita Tapsaa! Ja se on kans ihme juttu, ettei ne vastaa edes puhelimeen aikä ainakaan levytoiveeseen. Keskenään nää Raaska ja Virkkula flirttailee kaikesta turhasta kyllä tuntitolkulla. Voi h.....ti, kun helpotti taas.
Hyvä kun helpotti. Olisikohan itsetutkiskelun paikka? Hän ei ole seuraava Jumalasta mutta teikäläisten mielestä T.Kansa on tai jopa edelläkin Jahvea. Ari Ojala on tosimies paikallaan. Hän ymmärtää musiikin päälle ja erottaa antimusiikin musiikista - toisin kun tällä palstalla rääkyvät kansanfanit. Eläköön Ari Ojala - hänelle kuuluu Polarpriset, MTV Music Award, Grammy ja rauhan Nobel pelkästään siitä syystä, että hän säästää meidät kidutukselta.
valan tehnyt lautamies kirjoitti:

Ari Ojalan sais potkasta mäelle sieltä Iskelmästä. Se luulee olevansa joku yksinvaltijas, jota artistien ja kaikkien muidenkin on mielisteltävä ja nuoleskeltava. Harmittaa ettei Iskelmää lopetettu Sävelradion sijasta. Sävelradiosta tuli paljon parempaa ja monipuolisempaa musaa.
- ps.break
Justiinax kirjoitti:

Miksi sitten kuuntelette Iskelmää kun eihän sieltä Tapsaa kuule. Minä kuulen Oulussa Radio Suomesta Tapsaa kyllä ja iltaisin helsingin lähetyksissä. Ja Pooki soittaa, pari muutakin kanavaa. Ja oli Tapsan levymnainos Iltasanomissa pari viikkoa sitte ainakin sen yhden kerran. VAIHTAKLAA KANAVAA, SIITÄ SE ISKELMÄ TYKKÄÄ!
- entinen valantehnyt lautamies
valan tehnyt lautamies kirjoitti:
Hyvä kun helpotti. Olisikohan itsetutkiskelun paikka? Hän ei ole seuraava Jumalasta mutta teikäläisten mielestä T.Kansa on tai jopa edelläkin Jahvea. Ari Ojala on tosimies paikallaan. Hän ymmärtää musiikin päälle ja erottaa antimusiikin musiikista - toisin kun tällä palstalla rääkyvät kansanfanit. Eläköön Ari Ojala - hänelle kuuluu Polarpriset, MTV Music Award, Grammy ja rauhan Nobel pelkästään siitä syystä, että hän säästää meidät kidutukselta.
Kuinka voit käyttää nimimerkkiäni?
- listoilla.
Tuskinpa sitä kovin hirveesti on myyty, koska ei ole ainakaan Suomen virallisella listalla kyseistä levyä näkynyt.
- J.L.
listoilla. kirjoitti:

Oli se sillä TOP40 listalla heti seuraavalla viikolla kun levy oli ilmestynyt. Eikä tuo lista kaikkea totuutta kerro. Levyn voi ladata myös netistä, eikä se näy tuolla listalla. Minä mm. latasin ne biisit Itunesta. Tuo lista sitäpaitsi määräytyy kuinka paljon kaupat ovat niitä levyjä myytäväjksi ostaneet. Täällä paikallisessa Prismassa on uutus-levyhylly puolillaan K.Tapion, Parkkosen ja Koop Arposen levyjä. Ovat ilmeisesti hiukan yliarvioineet ko. levyjen menekin. Kohta niitä myydään alennuksella 2 eurolla, kuten kävi muutama vuosi sitten sen erään suomalaisen kykyjenetsintäkilpailun perusteella kootun poikabändin kohdalla ( en muista nyt bändin nimea. Se hajosi hyvin nopeasti ) jonka kehuttiin myyneen ennakkoon kultaa, mutta levyt eivät tehneetkään kauppaansa joten niitä levyjä jouduttiin lopulta myymään kahdella eurolla pois.
- on myynyt hyvin.
listoilla. kirjoitti:
Tuskinpa sitä kovin hirveesti on myyty, koska ei ole ainakaan Suomen virallisella listalla kyseistä levyä näkynyt.
Tuttu musiikkikauppias oli tilannut viisi levyä. Nyt kaksi viikkoa myöhemmin oli enää yksi jälellä.
- Komee muutta varakas
näkyi olevan joku Tapsan uutuuts CD 9,00 hintaan. En ostanut kun oli niin halpa, enkä kyllä muutenkaan.
- MMM
Se on se muutaman vuoden takainen "Kulkumies" levy.. Prismassa on nyt kamppanja jossa he myyvät vähän vanhempia levyjä hintaan 8,90 ja uudempia levyjä hintaan 12,90 (mm. Pete Parkkosen uutuslevyn yms....)
- ps.break
Uskokaa tai älkää, mutta Tapani on mukana Iskelmäraadin "kuuntelussa": OLi jo viime viikolla vaan en muista silloista kappaletta; nyt oli Rakkautta on, rauhaa ei. Kehitys kehittyy....
- Safira~
Hyvä! :o) Olisin tosin toivonut ennemmin Rakkautemme kuolemaa, Valheet, Yössä toukokuun tai En ole se mies- biisiä kuunteluun , mutta hieno juttu tuokin. Ei pidän nyt valittaa.
- Kaatosade
eivät uskalla ottaa myyntiin, kun pelkäävät vissiin, että jaa tavara hyllyihin.
- ainakin
Pete Parkkosen, Koop Arposen yms. levyjä on täkäläisessä Citymarketissa vinopino myymättä. En tiedä miten mahtavat saada ne kaikki kaupaksi, kun ahnehtivat ostamaan niitä myyntiin ihan liikaa. Tapsan uudet levyt tekivät niin hyvin kauppansa, että niitä tilattiin uusi kymmenen levyn satsi lisää.
- asiantuntemattomia
ainakin kirjoitti:

nuo musiikkikauppiaat. Meilläkin oli Tapsen levyjä kymmenen tilannu. No nehän myytiin loppuun parissa viikossa. Nyt myyvät eioota.
- grets
ainakin kirjoitti:
Pete Parkkosen, Koop Arposen yms. levyjä on täkäläisessä Citymarketissa vinopino myymättä. En tiedä miten mahtavat saada ne kaikki kaupaksi, kun ahnehtivat ostamaan niitä myyntiin ihan liikaa. Tapsan uudet levyt tekivät niin hyvin kauppansa, että niitä tilattiin uusi kymmenen levyn satsi lisää.
eiks ne ollu siinä päivämäärän ylittäneitten kanankoipien vieressä? Kun osti paketin niitä niin sai kaks tupsun levyä kaupan päälle!
- Leymoguli
Rahat loppuivat. Nyt satsataan todelliseen musiikkiin, ei viiden sentin pipellykseen.
- Ennen vanhaan
aikaisemmin sai ostaa kaikkia Tapanin levyjä Kansanviihteen sivuilta.
Onko systeemi muuttunut? En ole sivuilla enää käynyt, kun ovat niin sekavat eikä siellä ole oikeita kirjoituksia - blogitoimittaja huonolla suomella sinne vapaan kirjailijan ottein kirjoittelee.- jämpti on näin
Onpa hyvinkin muuttunut, entinen manageri piti yllä nettilevymyyntiä. Ninalle moinen olisi näköjään ollut liian vaivalloista, joten yrittää paikkailla sitä "omaperäisellä" bloggailulla ja siihen lisäksi Tapsa välillä lähettää "terkkuja" sivuillaan.
Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4179171Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893780- 212248
- 871393
- 1161168
- 271155
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661122Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791118- 751110
- 551063