Ideaparkin kiinalaisen (siinä keskusaukiolla) ravintolan oven suussa olvaa akvaa...Arviolta 100-130 litran akvaan oli ahdettu 7!!! huntueväistä kultakalaa. Eikä kalat olleet edes pienemmästä päästä, vaan ihan hyvän kokoisia. Akvassa ei paljon mahtunut vettä olemaan, oli vaan kalaa ja huntuja :(
Järkyttyneenä
8
965
Vastaukset
- hoitaja
Ajattelitko, että me täällä netissä voidaan asialle jotain. Sanoitko henkilökunnalle asiasta ? Oletko eläinsuojeluviranomaisia pyytänyt tarkistamaan tilanteen ?
- henkilökunnalle
koska oli kiireinen lounasaika, ravintola täynnä ja kaksi tarjoilijaa juoksi sen kun ehtivät. En myöskään ollut asiakkaana, vaan ohikulkija (akvaario on siinä ravintolan ulko-ovella), enkä halunnut jäädä odottelemaan lounasajan kiireen loppumista. Kiireen keskellä käydystä keskustelusta ei olisi tullut mitään, hyvä kun tarjoilijat selvisivät senhetkisistä töistään. En myöskään olettanut, että te ratkaisette asian täällä netissä. Sen sijaan odotin aikuismaista, rakentavaa keskustelua ja ohjeita, miten tälläisessä tapauksessa tulisi toimia. Minulla kun ei ole vastaavanlaisesta aiempaa kokemusta.
- hoitaja
henkilökunnalle kirjoitti:

Kertonut aiemmin, että joko henkilökunnalle kertoa asiasta tai eläinsuojeluviranomaisille. Kun totuus on ettei täällä voi mitään ja näitä on kauhisteluja on nettipullollaan. Suora palaute on paras.
- äläkä ihmettele!
hoitaja kirjoitti:
Kertonut aiemmin, että joko henkilökunnalle kertoa asiasta tai eläinsuojeluviranomaisille. Kun totuus on ettei täällä voi mitään ja näitä on kauhisteluja on nettipullollaan. Suora palaute on paras.
Anna palaute suoraan ravintolaan tai ota yhteyttä eläinsuojeluvalvojaan. Toimi äläkä täällä kauhistele!
- fish KING
henkilökunnalle kirjoitti:
koska oli kiireinen lounasaika, ravintola täynnä ja kaksi tarjoilijaa juoksi sen kun ehtivät. En myöskään ollut asiakkaana, vaan ohikulkija (akvaario on siinä ravintolan ulko-ovella), enkä halunnut jäädä odottelemaan lounasajan kiireen loppumista. Kiireen keskellä käydystä keskustelusta ei olisi tullut mitään, hyvä kun tarjoilijat selvisivät senhetkisistä töistään. En myöskään olettanut, että te ratkaisette asian täällä netissä. Sen sijaan odotin aikuismaista, rakentavaa keskustelua ja ohjeita, miten tälläisessä tapauksessa tulisi toimia. Minulla kun ei ole vastaavanlaisesta aiempaa kokemusta.
Asialliseen tyyliin huomautus asiasta ja toivomus että tekisivät asian hyväksi jotain... ei tuohon oikein voi eläinsuojeluviranomaisillakaan puuttua mutta jos oikein vittumaisesti osaisi sanoa että otat yhteyttä lakia ylläpitävään hallintoon, voisivat ehkä uskoakin???
- suklaatohvee
fish KING kirjoitti:

Itse näin kerran ulkomailla yhessä liikkeessä myös about 70 litrasen akvaarion, jossa oli useita isoja kaloja ja varmaan myös kultakaloja.
- asiallisesta
fish KING kirjoitti:
Asialliseen tyyliin huomautus asiasta ja toivomus että tekisivät asian hyväksi jotain... ei tuohon oikein voi eläinsuojeluviranomaisillakaan puuttua mutta jos oikein vittumaisesti osaisi sanoa että otat yhteyttä lakia ylläpitävään hallintoon, voisivat ehkä uskoakin???
vastauksesta
- jo hoitajallekin
äläkä ihmettele! kirjoitti:
Anna palaute suoraan ravintolaan tai ota yhteyttä eläinsuojeluvalvojaan. Toimi äläkä täällä kauhistele!
vastasin, niin kyseessä oli kiireinen lounasaika. Miten ihmeessä tietäisin, että ravintolassa oli kaksi kiireistä salityöntekijää, ELLEN OLISI HEITÄ YRITTÄNYT TAVOITTAA!?! Kannattaa harjoittaa sisälukutaitoa ennen kuin hyökkää ja haukkuu! Jos seisovan pöydän molemmin puolin on jono ihmisiä sen tähden, että kiireiset tarjoilijat eivät ennätä täyttää ruoka-astioita, niin mitäköhän ihan oikeasti luulette tapahtuvan, jos vaadin tarjoilijan keskustelemaan kanssani kultakala-akvaarion ongelmista?!? Muuta henkilökuntaa ei ollut näkösällä ja pokka ei riittänyt marssia keittiöön kokin puheille. Eläintensuojeluvalvojaan yhteydenottaminen on yhtä tyhjän kanssa. Heitä ei saa liikkeelle, vaikka ilmoittaisi nähneensä tallillisen paskaansa kuolevia eläimiä. Suhteuta se sitten ilmoitukseen ylikuormitetusta kultakala-akvaariosta. Mutta kiitos teille rakentavista vastauksista. Sen ainakin opin, että tänne vessan seinälle ei kannata mitään kirjoittaa. Sillä että välittää, saa vain paskaa niskaansa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2963148Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2341713J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851243By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei811222Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781139- 591138
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti431010Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36954Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46896Liikennesäännöt
Uuden ohitustien myötä torkkolantieltä tulevia kuuluu väistää tai ainakin kuuluisi väistää, jos he tulevat ollintielle.11814