Palstan keskustelua jonkinverran seuranneena minua on alkanut hämmästyttää, miten paljon ajankohtaiskeskustelu USA:n Irak-invaasiosta tapahtuu paikoilleen asettuneen rintamalinjan puolin ja toisin. On jämähdetty pahasti poteroihin.
Juupas-eipäs jankutusta käydään lukemattomista erillisistä kysymyksistä, mutta jos olennaisen sisällön tiivistäisi, jäljelle jäisi vain kaksi lähtökohtaista asennetta. Toiset ovat alusta loppuun asti USA-henkisiä, toiset USA-kriittisiä. Tämä määrää kaikkea.
Olen yrittänyt miettiä syitä sille miksi tuollainen tunnustuksellisuus on ihmisille välttämätöntä. Miksi on valittava puolta, miksi pätee tuo merkillinen ja kaikelle kriittisyydelle vieras laki: "Jos et ole puolellamme, olet vihollistemme puolella."
Miksi USA:n tekemisiin suhtaudutaan niin korostuneesti - sille asetetaan vaatimuksia, joita ei aseteta esim. toiselle suurvallalle, Venäjälle. Olen löytänyt tähän kysymyksen muutaman vastauksen.
Yksi vastaus on, että länsimaisina ihmisinä meille USA sijaitsee ihanteittemme suunnassa - sieltä on tullut meille paljon kulttuurivaikutusta ja se on ehdottomasti tarjonnut esikuvaa mm. teknisen edistyksen suhteen. Siksi se, että USA osoittautuu jossain suhteessa epäihanteelliseksi tai jopa toimii roiston tavoin vastoin maailman moraalista mielipidettä, on erityisen kipeä paikka. Amerikan yhteiskunnan rappio, sosiaalinen hajoaminen ja sisäinen väkivalta, poliittinen ja taloudellinen korruptio, horjuttavat kuvaamme ihannevaltiosta. Omavaltainen ryhtyminen "maailmanpoliisiksi" ja tietoinen valehtelu Irak-hyökkäyksen oikeuttamiseksi ovat avanneet monien silmät. Bushin sotapolitiikan vastainen oppositio kasvaa USA:ssa koko ajan - se tulee saamaan Saddamin pidätyksestäkin uutta potkua kun aikaa kuluu ja tilanne taas komplisoituu - ja kaikkialla muualla vapaassa maailmassa aletaan koko ajan nähdä miten tyhjää retoriikkaa puheet "deomokratiasta" ja ihmisoikeuksista ovat. Todellisuudessa on kyse vain pintavaikutelman luomisesta - keep smiling pyhien arvojen tasolla.
Voidaan tietysti kysyä, miksi odotamme USA:lta enemmän kuin muilta mailta. Miksemme voi ottaa realiteettina sitä, ettei kyseessä ole sen kummempi raadollisesti omia etujaan ajava valtio kuin Venäjä tai mikä muu maa tahansa. Venäjän suhteenhan emme odota demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, koska tajuamme ettei historia siellä anna edellytyksiä kehittyneille inhimillisille arvoille. Ehkä olisikin oikein, jos oppisimme katsomaan Amerikan historiaa vastaavanlaisten silmälasia läpi: eihän Amerikkakaan ole muuta kuin roskaväestön ja erilaisen epäsosiaalisen siirtolaisaineksen kansoittama manner, jossa perustuslaki laadittiin takaamaan kaikenlaisille kummallisille uskonlahkoille toimintavapaus. Se ei ollut oikea pohja oikean demokratian kehittymiselle.
Toinen syy miksi USA joutuu erityisasemaan liittyy sen aggressiivisuuteen, jota se osoittaa niin taloudessaan kuin sotilasmahdissaan. USA ei ole kaihtanut konflikteja - kansallishenkeen taitaa kuulua tuollainen "aktiivisuus". Sitä ei edes pidetä pahana, vaan kuvitellaan se hyveeksi. Tämä hämärä kaksiarvoisuus on varmaan vaikuttanut myös toisten suhtautumista USA:n väkivaltaisuuteen. USA:n aggressiivisuuteen suhtaudutaan maailmassa eri tavoin kuin jonkin epädemokraattisen maan hyökkäävyyteen ja väkivaltaisuuteen. USA ja Venäjä eivät ole samalla lähtöviivalla arvioinnissa, koska USA nimittää itseäään demokratiaksi kun taas kaikki tiedämme, että Venäjällä on vaikuttavana vain totalitarismin eri muotoja toteuttanut perinne. Kun USA:n raadollisuus paljastuu, maan käyttämä väkivalta joutuu kovemman moraalisen tuomion kohteeksi kuin totalitarististen järjestelmien vastaava väkivalta - tämä on realiteetti. Kysyä sopii onko se oikeutettu.
Vielä vähemmän asetamme odotuksia ns. tribaalikonfliktien suhteen. Siellä missä kehitys on vielä kovin primitiivisellä tasolla ja heimojen välinen vihanpito hillitsemätöntä, kukaan meistä ei kuvittele että väkivaltaisuutta voitaisiin välttää. Vaikka heimojen väliset sodat vaativat valtavasti uhreja, emme näitä uhreja osaa noteerata "samassa sarjassa" kuin amerikkalaisten operaatioitten harvalukuisempia uhreja. Tämä suhtautumisemme on realiteetti - sopii kysyä onko se oikein.
Vielä yksi syy sille miksi keskustelussa ollaan jämähdetty poteroihin. Tarve asettua jomman kumman osapuolen kannalle juontuu siitä että olemme kaikki jossain määrin niin sanotusti "ulkoaohjautuvia". Ihminen on sosiaalinen olento, ja tämä tarkoittaa nimenomaan ja myös sitä, että haemme omille tuntemuksillemme yleisempää vahvistusta samaistumalla johonkin joukkoon.
Tässä pätee, että mitä ulkoaohjautuvampia olemme, sitä enemmän tukea tarvitsemme, ja sitä enemmän näkökulmiamme määrää se mihin itse katsomme kuuluvamme. Äärimmäisyyteen vietynä tämä perusjäsennys sitten tuottaa tuon tyypillisen lopputulemansa - koko maailma jäsennetään oman rintamajaon mukaisesti. "Jos et ole puolellamme, olet vihollistemme puolella."
Tässä vaiheessa mikään kritiikki ei enää ole mahdollista. Kriitikko lokeroidaan itse luotuihin rintamiin, otsaan lyödään leima ja nimilappu. Jos tosiasiat puhuvat tätä vastaan, sitä pahempi tosiasioille.
Juupas-eipäs jankutusta käydään lukemattomista erillisistä kysymyksistä, mutta jos olennaisen sisällön tiivistäisi, jäljelle jäisi vain kaksi lähtökohtaista asennetta. Toiset ovat alusta loppuun asti USA-henkisiä, toiset USA-kriittisiä. Tämä määrää kaikkea.
Olen yrittänyt miettiä syitä sille miksi tuollainen tunnustuksellisuus on ihmisille välttämätöntä. Miksi on valittava puolta, miksi pätee tuo merkillinen ja kaikelle kriittisyydelle vieras laki: "Jos et ole puolellamme, olet vihollistemme puolella."
Miksi USA:n tekemisiin suhtaudutaan niin korostuneesti - sille asetetaan vaatimuksia, joita ei aseteta esim. toiselle suurvallalle, Venäjälle. Olen löytänyt tähän kysymyksen muutaman vastauksen.
Yksi vastaus on, että länsimaisina ihmisinä meille USA sijaitsee ihanteittemme suunnassa - sieltä on tullut meille paljon kulttuurivaikutusta ja se on ehdottomasti tarjonnut esikuvaa mm. teknisen edistyksen suhteen. Siksi se, että USA osoittautuu jossain suhteessa epäihanteelliseksi tai jopa toimii roiston tavoin vastoin maailman moraalista mielipidettä, on erityisen kipeä paikka. Amerikan yhteiskunnan rappio, sosiaalinen hajoaminen ja sisäinen väkivalta, poliittinen ja taloudellinen korruptio, horjuttavat kuvaamme ihannevaltiosta. Omavaltainen ryhtyminen "maailmanpoliisiksi" ja tietoinen valehtelu Irak-hyökkäyksen oikeuttamiseksi ovat avanneet monien silmät. Bushin sotapolitiikan vastainen oppositio kasvaa USA:ssa koko ajan - se tulee saamaan Saddamin pidätyksestäkin uutta potkua kun aikaa kuluu ja tilanne taas komplisoituu - ja kaikkialla muualla vapaassa maailmassa aletaan koko ajan nähdä miten tyhjää retoriikkaa puheet "deomokratiasta" ja ihmisoikeuksista ovat. Todellisuudessa on kyse vain pintavaikutelman luomisesta - keep smiling pyhien arvojen tasolla.
Voidaan tietysti kysyä, miksi odotamme USA:lta enemmän kuin muilta mailta. Miksemme voi ottaa realiteettina sitä, ettei kyseessä ole sen kummempi raadollisesti omia etujaan ajava valtio kuin Venäjä tai mikä muu maa tahansa. Venäjän suhteenhan emme odota demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, koska tajuamme ettei historia siellä anna edellytyksiä kehittyneille inhimillisille arvoille. Ehkä olisikin oikein, jos oppisimme katsomaan Amerikan historiaa vastaavanlaisten silmälasia läpi: eihän Amerikkakaan ole muuta kuin roskaväestön ja erilaisen epäsosiaalisen siirtolaisaineksen kansoittama manner, jossa perustuslaki laadittiin takaamaan kaikenlaisille kummallisille uskonlahkoille toimintavapaus. Se ei ollut oikea pohja oikean demokratian kehittymiselle.
Toinen syy miksi USA joutuu erityisasemaan liittyy sen aggressiivisuuteen, jota se osoittaa niin taloudessaan kuin sotilasmahdissaan. USA ei ole kaihtanut konflikteja - kansallishenkeen taitaa kuulua tuollainen "aktiivisuus". Sitä ei edes pidetä pahana, vaan kuvitellaan se hyveeksi. Tämä hämärä kaksiarvoisuus on varmaan vaikuttanut myös toisten suhtautumista USA:n väkivaltaisuuteen. USA:n aggressiivisuuteen suhtaudutaan maailmassa eri tavoin kuin jonkin epädemokraattisen maan hyökkäävyyteen ja väkivaltaisuuteen. USA ja Venäjä eivät ole samalla lähtöviivalla arvioinnissa, koska USA nimittää itseäään demokratiaksi kun taas kaikki tiedämme, että Venäjällä on vaikuttavana vain totalitarismin eri muotoja toteuttanut perinne. Kun USA:n raadollisuus paljastuu, maan käyttämä väkivalta joutuu kovemman moraalisen tuomion kohteeksi kuin totalitarististen järjestelmien vastaava väkivalta - tämä on realiteetti. Kysyä sopii onko se oikeutettu.
Vielä vähemmän asetamme odotuksia ns. tribaalikonfliktien suhteen. Siellä missä kehitys on vielä kovin primitiivisellä tasolla ja heimojen välinen vihanpito hillitsemätöntä, kukaan meistä ei kuvittele että väkivaltaisuutta voitaisiin välttää. Vaikka heimojen väliset sodat vaativat valtavasti uhreja, emme näitä uhreja osaa noteerata "samassa sarjassa" kuin amerikkalaisten operaatioitten harvalukuisempia uhreja. Tämä suhtautumisemme on realiteetti - sopii kysyä onko se oikein.
Vielä yksi syy sille miksi keskustelussa ollaan jämähdetty poteroihin. Tarve asettua jomman kumman osapuolen kannalle juontuu siitä että olemme kaikki jossain määrin niin sanotusti "ulkoaohjautuvia". Ihminen on sosiaalinen olento, ja tämä tarkoittaa nimenomaan ja myös sitä, että haemme omille tuntemuksillemme yleisempää vahvistusta samaistumalla johonkin joukkoon.
Tässä pätee, että mitä ulkoaohjautuvampia olemme, sitä enemmän tukea tarvitsemme, ja sitä enemmän näkökulmiamme määrää se mihin itse katsomme kuuluvamme. Äärimmäisyyteen vietynä tämä perusjäsennys sitten tuottaa tuon tyypillisen lopputulemansa - koko maailma jäsennetään oman rintamajaon mukaisesti. "Jos et ole puolellamme, olet vihollistemme puolella."
Tässä vaiheessa mikään kritiikki ei enää ole mahdollista. Kriitikko lokeroidaan itse luotuihin rintamiin, otsaan lyödään leima ja nimilappu. Jos tosiasiat puhuvat tätä vastaan, sitä pahempi tosiasioille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki keskustelijat siirtyvät sille rintamalle, mikä on heidän oman käsityksensä mukaan oikea, se, että muitakin ihmisiä on sillä puolella ei vaikuta heidän ratkaisuunsa.
Tällä palstalla keskustellaan (mm.) USA:n tempauksista ja niiden oikeellisuudesta. Niihin ei voi ottaa kantaa, jos ei ole itse mitään mieltä, kirjoittajat siis ovat joko puolesta tai vastaan. Ihmiset, jotka ovat ulkoaohjutuvia, eivät kirjoita näille palstoille.
jo tiede palstalle, mutta, mutta, kuinka poika voisi opettaa isällensä kuinka lapsia tehdään?
Osa on kovia jankuttamaan ja spammaamaan, mutta näistä nyt ei suuri osa boardista pahemmin välitä.
Sitten on ihmisiä jotka rankkaisin "keskustelijoiksi".
Enemmän USA kriittisiä edustavat esim Mielipidepankki, Petteri, Moonman(en kyllä ikinä nähnyt), Ajatar jne
USAn "puolella" taas on esim minä, G.oldman, Hitman, Atomic Tom jne
Tässä ei sinänsä ole mitenkään negatiivista. Harvaa debaattia voitetaan, ja debaattien kohteena ei ole keskustelun toinen osapuoli, vaan yleisö. Mielestäni demokratian kannalta on aina tärkeää, että tällaisia keskusteluja on käynnissä. Jossain vaiheessa voidaan päästä konsensukseen jos toinen puoli on voitolla, mutta tilanne jossa väittelyä ei tapahtuisi ollenkaan, olisi mielestäni demokratialle erittäin vahingollinen.
Tässä mielessä olen kiitollinen vastapuolen olemassaolosta, koska heidän väitteensä saavat kuitenkin itsenikin miettimään asioita uusilta kannoilta (toivottavasti teen saman heille), ja keskustelun kokonaisuus on valtavasti suurempi kuin yksittäisten ihmisten ajatusten summa.
Uskaltaisin väittää että jokaista ajatuksensa urilleen lukittanutta henkilöä kohden täällä on aika paljon ihmisiä, jotka lähinnä lukevat keskusteluja mielenkiinnolla, ja sen jälkeen muodostavat OMAN mielipiteensä esitettyjen argumentointien pohjalta. Tämä on pitkälti demokratian ydin, jonka olemassaoloa monet näennäisdemokraattiset valtiot eivät tunnu ymmärtävän.
Toisaalta luulen että osa USA vastustajista ei kanssa ymmärrä, miten oleellinen prosessi esim tämä foorumi on omalla tavallaan Suomen demokratiassa.