Peltikolari

Joo eli eilen tuossa sattui parkkipaikalla pikku haveri. Mies kaarto suoraan eteen, kun olin juuri katsomassa oikealle ja puskin sitten päälle miehen oikeata eturengasta päin. Mies alko syyttämään ihan hulluna ja tietysti luulin sitten, että oli mun vika. No isähän siinä kutsuttiin paikalle, koska hänen auto. Ja sen jälkeen poliisia. Nyt olisi sitten kuulustelut edessä.

Mitä siellä oikein kysellään? Saako rikosrekisteriin jotain merkintää? Entä sakkoja, kun ei heti antanut? Ainakin tuli mieleenpainuva joulu...
152753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Muuta en tiedä kun ei ole kokemusta, mutta ainakin kaikki tutut jotka on kolarin ajaneet on saanut sakot vaikka ei syy olisikan hänen.
Tuskin saat rikosrekisteriä. En tiedä, mutta en usko.

Äänestä
  • Minulla on runsaasti kokemusta suomalaisesta rikoskäytännöstä.

    Poliisilaitokselle saavuttaessa rikoksesta epäillyille tehdään ruumiintarkastus, jonka aikana epäillyn on luovutettava vaatteensa ja hänelle tehdään myöskin ruumiin aukkoihin kohdistuva tutkinta.

    Tutkinnan jälkeen epäillyltä ajellaan tukka, kulmakarvat ja joissakin tapauksissa myös häpykarvoitus.

    Kuulustelujen aikana epäilty kiinnitetään joko seinässä oleviin lenkkeihin tai sitten erityisesti kuulustelutarkoitusta varten rakennettuun pukkiin. Kuulustelut alkavat yleensä puhuttelulla, jonka jälkeen siirrytään ruumiilliseen kidutukseen kunnes kuulusteltava tunnustaa. Kidutus suoritetaan suomessa vallitsevan käytännön mukaan ruoskimalla tai vantteran konstaapelin kämmenellä mätkimällä.

    Kun tunnustus on saatu, epäilty siiryy odottamaan oikeudenkäyntiä. Odotuksen ajaksi hänet kahlitaan poliislaitoksen edessä sijaitsevaan jalkapuuhun. Kansalla on tällöin mahdollisuus euron muodollista maksua vastaan kivittää tai sylkeä epäillyn päälle.

    Oikeudenkäynnissä epäillyn tunnustus luetaan tiedoksi läsnäoleville ja hänet määrätään korvaamaan aiheuttamansa vahinko. Usein korvaus sisältää yhdyskuntapalvelua esimerkiksi vahinkoa kärsineen kotiorjana sekä reilun korvauksen varsinaisesta omaisuusvahingosta. Tapauksessasi joutunet korvaamaan koko ajoneuvon uusarvon, mikäli kyseessä on alle 15 vuotta vanha ajoneuvo.

    Näiden rangaistuksen lisäksi tulee aina sakko. Päiväsakon laskentaperusteena on sinun ja vahinkoa kärsineen yhteenlaskettu kuukausiansio lisättynä autoveroa vastaavalla summalla. Mikäli et pysty maksamaan sakkoa heti, se kasvaa 16% päiväkorkoa. Mikäli rikokseen sisältyy täydellistä piittaamattomuutta, kuten sinulla, sakko tuomitaan 40% korotettuna. Uskoisin tapauksessasi sakon olevan 100 - 125 päiväsakkoa.

    Jos et pysty kohtuullisen 3 päivän maksuajan puitteissa summaa suorittamaan se muutetaan muuntorangaistuskäytännön mukaisesti vankeudeksi. Yksi päiväsakko muutetaan kolmeksi (3) päivää vankeutta. Huolimatta vankeudesta korvaussumma ei poistu, mutta kaikki työleirillä rekisterikilpien prässäämisestäsi saamat rahat käytetään korvaukseen.

    Onneksi syyllistyit vain tuollaiseen lievään rikkomukseen. Vakavasta liikkenne rikkomuksesta rangaistus olisi paljon ankarampi.

    Muista: Rikos ei kannata!

    Äänestä

  • Juuei, ei siitä välttämättä mitään sakkoa saa. Itse olin kolariin syyllinen, "rangaistus" oli polliisisedän antama suullinen huomautus.

    Ja juuei, ei siitä mitään rikosrekisterimerkintää tule.

    Äänestä

  • Varatuomari Hamurab kirjoitti:

    Minulla on runsaasti kokemusta suomalaisesta rikoskäytännöstä.

    Poliisilaitokselle saavuttaessa rikoksesta epäillyille tehdään ruumiintarkastus, jonka aikana epäillyn on luovutettava vaatteensa ja hänelle tehdään myöskin ruumiin aukkoihin kohdistuva tutkinta.

    Tutkinnan jälkeen epäillyltä ajellaan tukka, kulmakarvat ja joissakin tapauksissa myös häpykarvoitus.

    Kuulustelujen aikana epäilty kiinnitetään joko seinässä oleviin lenkkeihin tai sitten erityisesti kuulustelutarkoitusta varten rakennettuun pukkiin. Kuulustelut alkavat yleensä puhuttelulla, jonka jälkeen siirrytään ruumiilliseen kidutukseen kunnes kuulusteltava tunnustaa. Kidutus suoritetaan suomessa vallitsevan käytännön mukaan ruoskimalla tai vantteran konstaapelin kämmenellä mätkimällä.

    Kun tunnustus on saatu, epäilty siiryy odottamaan oikeudenkäyntiä. Odotuksen ajaksi hänet kahlitaan poliislaitoksen edessä sijaitsevaan jalkapuuhun. Kansalla on tällöin mahdollisuus euron muodollista maksua vastaan kivittää tai sylkeä epäillyn päälle.

    Oikeudenkäynnissä epäillyn tunnustus luetaan tiedoksi läsnäoleville ja hänet määrätään korvaamaan aiheuttamansa vahinko. Usein korvaus sisältää yhdyskuntapalvelua esimerkiksi vahinkoa kärsineen kotiorjana sekä reilun korvauksen varsinaisesta omaisuusvahingosta. Tapauksessasi joutunet korvaamaan koko ajoneuvon uusarvon, mikäli kyseessä on alle 15 vuotta vanha ajoneuvo.

    Näiden rangaistuksen lisäksi tulee aina sakko. Päiväsakon laskentaperusteena on sinun ja vahinkoa kärsineen yhteenlaskettu kuukausiansio lisättynä autoveroa vastaavalla summalla. Mikäli et pysty maksamaan sakkoa heti, se kasvaa 16% päiväkorkoa. Mikäli rikokseen sisältyy täydellistä piittaamattomuutta, kuten sinulla, sakko tuomitaan 40% korotettuna. Uskoisin tapauksessasi sakon olevan 100 - 125 päiväsakkoa.

    Jos et pysty kohtuullisen 3 päivän maksuajan puitteissa summaa suorittamaan se muutetaan muuntorangaistuskäytännön mukaisesti vankeudeksi. Yksi päiväsakko muutetaan kolmeksi (3) päivää vankeutta. Huolimatta vankeudesta korvaussumma ei poistu, mutta kaikki työleirillä rekisterikilpien prässäämisestäsi saamat rahat käytetään korvaukseen.

    Onneksi syyllistyit vain tuollaiseen lievään rikkomukseen. Vakavasta liikkenne rikkomuksesta rangaistus olisi paljon ankarampi.

    Muista: Rikos ei kannata!

    Vaikka tämä nyt ei niin kiva juttu ole, niin sinun vastauksesi pelasti päiväni x)....

    Äänestä

  • -Kiia- kirjoitti:

    Vaikka tämä nyt ei niin kiva juttu ole, niin sinun vastauksesi pelasti päiväni x)....

    Mikäli sinulla on lisääkin suomalaiseen lainsäädäntöön tai poliisitoimeen liittyviä kysymyksiä, niin älä arkaile kysyä. :)

    Muista että oikeuden käsi on pitkä sekä karvainen.

    Äänestä

tai sakkoja.
Yleensä noi "osumat" saadaan selvitettyä ilman poliisiakin.
Toinen teistä joutuu korvaamaan vahingon, ei sen kummempaa.
Vastaavia tapauksia sattuu kymmeniä, joka päivä ympäri Suomea.
Älä ota mitään stressiä.Peltiä saa aina uutta.

Äänestä

Joo, eniten tommosessa asiassa harmittaa että se oli isän auton mihin tuli lommoja..tuttu tunne kun kolaroin kerran isukin uudella autolla. Tottakai se mies pisti sun piikkiin kolarin vaikka se olis ollut sen kämmi. Antaa poliisin selvittää niin kattellaan kuka makselee jos ette pääseet yhteisymmärrykseen. Tämmösellä paskakelillä rytisee aina, ei kantsi välittää eikä murehtia liikoja, peltiä tosiaan se vaan on.

Äänestä

Saattaa olla, että kestää kuukauden tai enemmänkin ennen kuin pääset kuulusteluihin. Poliisi kysyy miten kaikki tapahtui ja vaaditko toiselle osapuolelle rangaistusta. Tämän jälkeen asia menee syyttäjälle, jossa todetaan ettei kumpikaan saa syytettä eikä sakkoja, koska tilanne oli niin vähäpätöinen. Jos vahinkoja korjataan vakuutusyhtiön laskuun, rahoja ei tule ennen poliisin pöytäkirjojen valmistumista. Rikosrekisteriin ei tule merkintää kuulusteluista eikä kolarista. Poliisikin todennäköisesti käyttäytyy erittäin asiallisesti, mitään elokuvista opittua tyyliä siellä ei harrasteta. Ei siis syytä huoleen eikä kannata pilata joulua tämän takia.

Äänestä
  • Entä jos en kuukauden päästä ole täällä enää, koska kouluni alkaa Porvoossa 14. päivä? Onko pakko tulla tänne, vai voiko Porvoon poliisi suorittaa kuulustelun tai peräti puhelimessa? Tuli niin maailman mahtavimpaan aikaan tämä...

    Kiitos kuitenkin kaikille vastanneille.
    Menen kertomaan totuuden ja viisammat päättäköön.

    Äänestä

  • -Kiia- kirjoitti:

    Entä jos en kuukauden päästä ole täällä enää, koska kouluni alkaa Porvoossa 14. päivä? Onko pakko tulla tänne, vai voiko Porvoon poliisi suorittaa kuulustelun tai peräti puhelimessa? Tuli niin maailman mahtavimpaan aikaan tämä...

    Kiitos kuitenkin kaikille vastanneille.
    Menen kertomaan totuuden ja viisammat päättäköön.

    ... itse odottelin aikoinaan reilut puoli vuotta ennenkuin tuli kutsu kuultavaksi tapauksessa jossa itse olin syytön osapuoli.

    Kun kutsuvat voit todennäköisesti sopia kuulustelun lähipoliisisi luokse. Ei tarvitse matkustaa. Kuulustelupöytäkirja allekirjoitetaan, lisäksi henkilöllisyytesi täytyy todeta, joten se ei onnistu menemättä poliisin luo.

    Äänestä

"Entä sakkoja, kun ei heti antanut"?

Sakkoja olisit ennemmin saanut, jos olisit siinä parkkipaikalla "antanut"! :)

Oikeasti...ei hätää mistään merkinnästä. Pikku sakko todennäköisesti tulee. Kolareista ei kannata stressata, niitä sattuu!
Hyvää Joulua sinulle!

Äänestä
  • Yleensä tuollaiset kolhut sovitaan paikan päällä, ei niissä yleensä edes poliisia tarvita.
    Vai oliko kumpikin ns oikeassa ?
    Paikalle tulleet poliisit yleensä sanovat, kumpi on ns syyllinen ja suosittelevat keskenään sopimista ja vakuutusyhtiössä käyntiä.
    Taisi kumpikin pitää itseään syyttömänä kun ihan kuulusteluihin pitää mennä.
    Pikkujuttu, voi tosin tulla kalliiksi, jos tulee riita-asia.

    Äänestä

  • vasemmalle kirjoitti:

    Yleensä tuollaiset kolhut sovitaan paikan päällä, ei niissä yleensä edes poliisia tarvita.
    Vai oliko kumpikin ns oikeassa ?
    Paikalle tulleet poliisit yleensä sanovat, kumpi on ns syyllinen ja suosittelevat keskenään sopimista ja vakuutusyhtiössä käyntiä.
    Taisi kumpikin pitää itseään syyttömänä kun ihan kuulusteluihin pitää mennä.
    Pikkujuttu, voi tosin tulla kalliiksi, jos tulee riita-asia.

    Katsoin ensin vasemmalle, mies oli siellä parkissa valot päällä. Näin hänet kyllä. Ajoin hiljalleen eteenpäin kokoajan. Katsoin sitten oikealle ja kun käänsin katseen eteen oli mies hyökkinyt eteeni. En voi käsittää miten se oli lähtenyt sieltä sillain. Ja kauheella vauhdilla sen on täytynyt tulla! Oli vielä ryhmittynyt vastaantulijan kaistalle, joten en voi pitää itseäni syyllisenä? Luulen, että hän ei ollut nähnyt minua ollenkaan. Tai sitten oli arvioinut väärin ehtimisensä...

    Ja sitä kyllä ihmettelin, että poliisit eivät sanoneet juuta eikä jaata. Eikä mies ollut suostuvainen edes jakamaan vahinkoja puoliksi.

    siitä lähdetään, että Oikealta tulija on oikeassa, oli kyse p-paikasta tai tie/katu.
    ihme ettei vastapuoli suostunut puoliksi maksamaan vahinkoa ?
    itsellä on pari parkkipaikka kolaria, vastapuoli on aina heti kirjoittanut paperille olevansa ko vahinkoon syyllinen. sitten auto tarkastukseen, vak.yhtiöön ja korjaamolle. näin menettelee rehellinen suomalainen autoilija.
    Sitten kun vastapuolena on Poliisi, taksi, bussi, silloin ei voi vastapuolen sanomaa uskoa.
    Myöhemmin kiinnostaa miten kävi.

    Äänestä

Kuvauksestasi päätellen toinen tuli vasemmalta eteen väistämättä oikealta tulijaa. Päällehän ei tietenkään saa ajaa, mutta etu on puolellasi. Saattaa toisella olla vaikea selittää, miksei väistänyt oikealta tulijaa, vaikka parkkipaikalla ollaankin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Kiia- kirjoitti:

Joo eli eilen tuossa sattui parkkipaikalla pikku haveri. Mies kaarto suoraan eteen, kun olin juuri katsomassa oikealle ja puskin sitten päälle miehen oikeata eturengasta päin. Mies alko syyttämään ihan hulluna ja tietysti luulin sitten, että oli mun vika. No isähän siinä kutsuttiin paikalle, koska hänen auto. Ja sen jälkeen poliisia. Nyt olisi sitten kuulustelut edessä.

Mitä siellä oikein kysellään? Saako rikosrekisteriin jotain merkintää? Entä sakkoja, kun ei heti antanut? Ainakin tuli mieleenpainuva joulu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu