pienenä ei koskaan osannut kuvitella että maailma voisi olla paha, että voisi tapahtua mitään niin kauheaa. Mutta kun tuli murrosikään huomasi maailman totuuden. Multa vietiin kaikki. Tai ainakin siltä se tuntui. olin 13-vuotias kun vanhemmat erosivat,- menetin perheen. edellisenä päivä kun äitini muutti pois kaverini yritti itsaria,- meinasin menettää parhaan ystäväni. Vuosi eteen päin, menetin koirani joka oli minulle kuin paras ystävä. Kesti vuosi ja tasan 25pv. koirani kuolemasta kunnes menetin serkkuni, joka oli minulle kuin veli. Hänet vietiin luotamme pois niin traagisesti. Hänet murhattiin. Silloin tajusin todella kuinka paha maailma oikeasti voi olla. Huomenna tulee tasan vuosi "veljeni" kuolemasta. Enkä vieläkään meinaa uskoa sitä todeksi. Kun käyn hänen haudalllaan vain itken ja sen koko loppupäivänkin.. Näen painajaisia murhasta/murhaajasta. Olen nähnyt murhaajan ja hän vielä katsoi minua silmiin. En ikinä voi unohtaa sitä vihaista katsetta. En voi ikinä unohtaa mitä hän teki. Hän pilasi minun ja monen nuoruuden, monen elämän murhaamalla "veljeni". Tuntuu kuin en ikinä pääsisi yli.. Aina kun mietinkin asiaa rupean vain itkemään. Jokainen sana "veljestäni" saa kyyneleet kohoamaan mun silmiin. Nykyään jokainen päivä minulla on pelko että menetän jonkun läheisen. Mä opiskelen vielä toisella paikkakunnalla ja asun kuin muu perheeni. Minun on pakko soittaa siskoilleni joka päivä että onko kaikki hyvin. Jos he eivät vastaa menen ihan paniikkiin. en pysty enää elää vapaasti, ilman pelkoa. En enää tiedä mitä tehdä...
paha maailma
*paljon menettänyt*
3572
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi, voi. Ymmarran miksi olet ahdistunut. Olet nahnyt liikaa pahaa, ja vahemmastakin joutuu paniikkiin ja karsii menettamisen pelosta.
Mutta ehka kaikella on sittenkin joku tarkoitus? Jopa ns. pahoilla asioilla....nythan esim. sina ilmeisesti osaat arvostaa omaa elamaasi enemman, koska tiedat, miten "veljellesi" kavi.
Hei
Läheisen menettäminen on kova juttu. Asian suuruuden tajuaa vasta pitkän ajan kuluttua. Polku haudalle tulee monelle läheiselle hyvin tutuksi. On on hyvä itkeä ja puhua asioista henkilöille, jotka ymmärtävät. Usein tarvitaan myös ammattilaisen apua.
Poikani kuoli liikenneonnettomuudessa. Asioita on käyty läpi jo toistakymmentä vuotta. Nyt pystymme jo muistelemaan häntä ilman tuskaa. Kuitenkin mieli herkistyy vieläkin ja itkettää joskus, kun ajattelee yksityiskohtia menneesta rakkaastaan.
Sitä asiaa ei kyllä ymmärrä, miksi näin piti käydä. Luotan kuitenkin siihen, ettei Jumala tee virheitä. Uskon Jeesukseen, uskon myös siihen, että tapaamme taivaassa.
Voimia sinulle, jokaiselle päivälle.
Olet joutunut kärsimään paljon!
Mutta muista että elämä jatkuu kaikista vastoinkäymisistä huolimatta vaikka se niin vaikealta tuntuukin.Kaikkea hyvää elämääsi ja ennenkaikkea voimia!!