Arka aihe

Alla kopio hieman alempaa olevasta keskustelusta nimimerkin "Äänestäjä" kirjoittamana.

Aihe taitaa olla todella vaiettu, kun muuten vilkaassa keskustelussa ei kukaan uskalla ottaa kantaa. Ei edes Kosla keksinyt mitään. Onko asia tosiaan noin kuin siinä väitetään?
Ja sitten se lainaus:

Pointti josta ei puhuta
Kirjoittanut: Äänestäjä, 27.12.2003 klo 17.27

Jos ostaa käytetyn auton Suomesta toiselta kuluttajalta, ei kauppahinnan yhteydessä peritä lainkaan veroa suomalaisen vaihtoautoliikkeen kulujen ja katteen osuudesta. Tämähän on aika järkeenkäypää, eihän se vaihtoautoliike edes osallistu koko kauppaan mitenkään.

Mutta kun suomalainen ostaan käytetyn auton vaikka ruotsalaiselta tai sakasalaiselta kuluttajalta, ostaja joutuu maksamaan veroa myös suomalaisen vaihtoautoliikkeen kulujen ja katteen osuudesta, vaikka edelleenkään se ei osallistu kyseiseen kauppaan mitenkään. Aika erikoinen kuvio, vai mitä...

Millään muulla alalla kuluttajan maksaman välillisen veron suuruuteen ei vaikuta jonkin kauppaan täysin ulkopuolisen kilpailijan kulurakenne ja katevaatimus. Jos tämän asia olisi avoimesti kerrottu kansanedustajille ennen nykyisen lain säätämistä, niin olisi voinut jopa joillakin alkaa raksuttamaan, kenen etuja tämän lain avulla pyritään suojelemaan. Ala-Nissilälle tämä oli tosin selvää alusta alkaen...
3868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Montakos kertaa se pitää kertoa että saksalaiselta auton ostaessasi se olisi epäoikeudenmukaista mutta turkulaiselta ostaessasi se olisi silkkaa tyhmyyttä. Autoveroasiat eivät oikein tavallisille junteille avaudu. Autokauppiaat kyllä ymmärtävät ja hyväksyvät.

Äänestä

Onhan tää ollut tiedossa siitä asti, kun verolakiesitys tuli julkiseksi.

1. Autovero määrätään edelleen väärästä hinnasta, siis hinnasta joka on todellista NETTOhintaa korkeampi. Oikeassa hinnassa EI saa olla liikkeiden katteita.

2. Aleneeko veron määrä TODELLA auton hinnan suhteessa ? Jos se maksettaisiin eri luukulla, mikä kytkee erillisen lisäveron auton hintaan ???

3. ALVi-käytäntö suosii firmoja. EU:n vastaista !

4.Koko autoverosysteemi yleisesti on EU:n sisämarkkinoiden vastainen.

5. Auton myyminen muuhun maahan on mahdotonta. koska valtiolla ei ole palautuslakia.
Mihin Suomalainen voi myydä autonsa ? VAIN toiselle Suomalaiselle.EU:N Sisämarkkinoiden vastaista !

6. Suomi menettää lähimarkkinat (Pietari, Lenigrad ) kun heikäläisten pitää hakea Saksasta autonsa, sen sijaan, että voisivat hakea Kouvolasta, KOtkasta, L-rannasta VEROTTOMAN ylijäämäsuomiauton. Hyväkuntoisen ! :)

7. Siirtokilpikäytäntö. EU:n sisällä PITÄISI saada ajaa Saksasta OSTETUILLA siirtokilvillä Suomessa, ihan kuten Tanskan ja Ruotsin poikki on tultu Turkuun.

8.Siirtokilpikäytäntö haisee.Firmalta ostetulle tuontiautolle ei voi asiakas saada siirtokilpiä, vaan a) joko firma hakee kilvet ja maksaa verot tai b) asiakas seisottaa autoa, kunnes verot on maksettu.

9. Kohdat 7 ja 8 johtavat siihen, että tutun kaverin firman kautta tuotava auto joutuukin nyt seisomaan veroja odotellessa. Yksityistä kansalaista kohdellaan huonosti.

10. Kohdat 7,8 ja 9 johtavat siihen, että autoliikkeet kaappaavat valtion avustuksella itselleen tuontiautomarkkinoita. Jo nyt tuontiautoliikkeissä on enimmäkseen vain valmiiksi verotettuja autoja.

11. Tullilla ei vieläkään ole verotaulukoita kuin muutamasta mallista.
Veroa päättäessä eduskunta ilmoitti, että taulukot olisivat netissä keväällä 2003.
Toukokuussa Tulli ilmoitti, että taulukot ovat netissä SYKSYLLÄ 2003.

12. TAULUKOT PUUTTUVAT 2004 ??

13. Koko verosotku SUOSII merkkiliikkeitä ja Maahantuojia arviolta 1,7 miljardia euroa vuodessa. Verolain muutokset kohdat 7,8,9 ja 10 suosivat nyt myös käytettyjen maahantuontiFIRMOJA.

14. Uusien autojen myyntiä tuetaan käytettyjen omistajien kukkaroista.

15. Pari-kolmevuotiaitten hintaa pidetään keinotekoisesti ylhäällä, tuonnin pelossa.

16.Rahoitusyhtiöt ja vakuutuslaitokset ovat autokaupan aisankannattajia

17.Uusien autojen hintaa nostettiin juuri ennen verolain voimaantuoloa -> sisäpiiritietoa vuodettiin tahallisesti autoalan tietoon !!!

18.Niinpä Vuoden 1999 ja 2000 malliset käytetyt maksavat edelleen saman tai enemmän, kuin maksoivat uutena !

19. Koko hässäkän seurauksena autoala voitti uusien autojen markkinoita vain 40 000 autoa verrattuna viime vuoteen. Vastaavasti käytettyjen tuonti lisääntyi 30 000 kpl. Kuvastaa lobbaajien älykkyysosamäärää !

20.Autoliikkeiden pihat pullistelevat vaihtoautoja, jotain on tehtävä niillekin ?

21.Puolet suomen autokannasta ( miljoona ajoneuvoa ) on vuosilta 1983-1989

22. Ainoa vaihtoehto lienee autoveronpalautusjärjestelmä vientiautoille tai autoveron poistaminen yhdessä yössä !

Äänestä
  • 23. Alle 6 kk rekisterissä ollut auto on uusi lainsäädännön mukaan. Tuomittu jo kerran eu-tuomioistuimessa. Tuomiolla ei mitään merkitystä suomelle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toinen verovelvollinen kirjoitti:

Alla kopio hieman alempaa olevasta keskustelusta nimimerkin "Äänestäjä" kirjoittamana.

Aihe taitaa olla todella vaiettu, kun muuten vilkaassa keskustelussa ei kukaan uskalla ottaa kantaa. Ei edes Kosla keksinyt mitään. Onko asia tosiaan noin kuin siinä väitetään?
Ja sitten se lainaus:

Pointti josta ei puhuta
Kirjoittanut: Äänestäjä, 27.12.2003 klo 17.27

Jos ostaa käytetyn auton Suomesta toiselta kuluttajalta, ei kauppahinnan yhteydessä peritä lainkaan veroa suomalaisen vaihtoautoliikkeen kulujen ja katteen osuudesta. Tämähän on aika järkeenkäypää, eihän se vaihtoautoliike edes osallistu koko kauppaan mitenkään.

Mutta kun suomalainen ostaan käytetyn auton vaikka ruotsalaiselta tai sakasalaiselta kuluttajalta, ostaja joutuu maksamaan veroa myös suomalaisen vaihtoautoliikkeen kulujen ja katteen osuudesta, vaikka edelleenkään se ei osallistu kyseiseen kauppaan mitenkään. Aika erikoinen kuvio, vai mitä...

Millään muulla alalla kuluttajan maksaman välillisen veron suuruuteen ei vaikuta jonkin kauppaan täysin ulkopuolisen kilpailijan kulurakenne ja katevaatimus. Jos tämän asia olisi avoimesti kerrottu kansanedustajille ennen nykyisen lain säätämistä, niin olisi voinut jopa joillakin alkaa raksuttamaan, kenen etuja tämän lain avulla pyritään suojelemaan. Ala-Nissilälle tämä oli tosin selvää alusta alkaen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu