Päätimpä kirjoittaa armeijan vaikutuksesta parisuhteeseen. Kun nyt vuodenvaihteen jälkeen lähtee uudet miehet armeijaan ja naiset jää kotia yksin. Taas.
Olen ollut nyt 6 kuukautta "yksinäni" kun mies (ei olla naimisissa, eikä tuota pojaksikaan voi enää sanoa ;) ) lähti armeijaan. Huhtikuun 8. tulee takasin lopullisesti, eli 9 kk pesti on ollut. Kesällä siis lähti sinne. Yhdessä ollaan oltu 4 ja puoli vuotta. Kihloissa ei olla, mutta keväällä kai mennään. Eikä meistä sen enempää, vain hieman taustoja.
Mitä kaikkea suhteemme on saanut kärsiä armeijan takia?! Paljon. Nähty ollaan joka toinen viikonloppu, joskus jopa harvemmin. Sitä jotenki vieraantuu toisesta kun näkee niin harvoin.. Kun se tulee, on jotenkin epätodellinen tunne että se toinen tosiaankin on siinä. Sitten kun alkaa tottua siihen toisen läsnäoloon, niin sitten se jo lähteekin pois. Tuota samaa on sitten kestettävä koko armeija-aika. Aika rankkaa. Meiltä ei ainakaan luonnistu puhelimessa puhuminen. Tai pakkohan sitä on puhua kun ei muuten saa mitään kontaktia toiseen. Mulle riittäis ihan hetki aikaa toisen vieressä, eikä tarvis puhua mitään, sais vaan olla lähellä. Mutta tietenkään se ei onnistu. Kun on tottunut siihen, että tehään kaikki yhdessä ja nukutaan yhdessä, on kovin outoa opetella nukkumaan yksin. Ja se opettelu kestäänkin koko armeija-ajan, nimittäin kun se lähtee takasin lomilta, pitää taas totutella yksin nukkumiseen elämiseen.
Onhan siinä hyviä puoliakin (!?). Ruokaa ei tarvi tehä kun yhdelle ja sittenki saa laittaa mistä itse tykkää. Saa katsoa telkusta mitä huvittaa. Mutta vaikka hyviä puolia löytyy, on turha tuudittautua siihen, että olisi jotenkin parempi olla yksin, ja sen huomaa viimeistäänkin sillon, kun se rakas tulee sieltä pitemmälle lomalle. Niinku vaikka jouluksi ja/tai uudeksi vuodeksi kotiin. Siinä kerkee niin mainiosti tottua taas siihen elämään oman rakkaan vieressä. Muistaa miltä tuntuu, kun ei tarvi ajatella, että huomenna tai ylihuomenna se taas lähtee. Niin, kunnes taas koittaa se lähdön hetki. Siihen ei ikinä voi valmistautua niin hyvin etteikö se tuntuis pahalta. Sitte siinä vaiheessa jo ollaan miettimässä niitä pieniä (tai suuriakin) riitoja loman aikana, jotka olis voinu käyttää johonki ihan muuhun ku riitelemiseen..
Sitten parhaimpia onki ne huhut, että pojan käy kiksauttelemassa toisiaan viehättävämpiä sotilastyttöjä, taikka iltalomilla taas.. Varsinkin jos sattuu olemaan mustasukkaista sorttia ;) Näistä asioista saa mitä mehevimpiä riitoja sitte lomilla.. Varsinkin kun kaikki tupakaverit on sinkkuja..
Mutta, kertokaas nyt naiset, ja miksei miehetkin mielipiteitä armeijasta ja parisuhteesta. Onko kestänyt suhde armeijan? Me aiotaan kestää tää aika loppuun asti ;) Varmasti löytyy miehiä ja naisia, joilla on kokemusta aiheesta, kokemuksia ja mielipiteitä kehiin :D
Ja tsemppiä tuleville "inttileskille"!
Armeija ja parisuhde
6
7728
Vastaukset
- "tuleva inttileski"
itselleni tuo tilanne tulee olemaan tammikuussa kun poikakaverini lähtee armeijaan.En suoranaisesti pelkää sitä,mutta se saa enemmän miettimään asioita.Kuten muutummeko molemmat vieraiksi ihmisiksi toisillemme tai onko kaikki samanlaista kuin ennen kun hän palaa sieltä?olen itsekkin kuullut huhuja miehistä, jotka olisivat pettäneet kyseisenä aikana kumppaniaan.Olisi mukava tietää asian todellinen laita,eli pettävätkö miehet naisiaan ollessa armeijassa?100% varmuutta tuskin kukaan tietää,voi vain luottaa omaan puolisoonsa..eihän muutakaan mahdollisuutta ole..Ikävä tulee olemaan suuri, mutta vielä sitä en halua ajatella.Mutta oli mukava lukea kommenttia kyseisestä aiheesta.Varsinkin kun se on kohta ajankohtainen.
- Miina
Niin, omalta kannaltani voin kertoa, ettei me ainakaan olla muututtu toisillemme vieraksi.. Siis se myönnettäköön että kun se mies sieltä tulee lomille niin molempien on vaikee vetää se yksineläjän "rooli" pois päältä, että nyt ollaan taas se sama pari joka oltiin ennen armeijaa. Meillä ainakin taitaa olla molemmilla sellanen juttu että eletään tavallaan ihan eri elämää näin erossa toisistamme kun sitte taas yhdessä. Sit kun taas pitäis olla yhessä, niin on vaikee sulautua siihen toiseen rooliin. Vähän niinkuin eläis kaksoiselämää. Kun yksin sitä pitää tehdä asiat eri tavalla kuin yhdessä ja taas toisinpäin. Joutuu olemaan itsenäisempi ja muutenki erilainen, vahvempi ihminen, kun ei oo sitä elämänkumppania vieressä koko aikaa.. Huomasin näin joulun aikana, kun tuo oli kahen viikon lomalla, että kyllä tää "entinen elämä" vaan muistuu mieleen niin helposti. Meillä oli just samanlaista (alkutotuttelun jälkeen) kuin puoli vuotta sitte. Yhtä mukavaa :D Oma rakas sieltä vihreän sotilaspuvun takaa sitte tuli esiin, kun vähän houkutteli ;) Aluks tietty joutuu kuuntelemaan muutaman tunnin putkeen niitä sotajuttuja...
Pettämisestä minä taas naisena en osaa sanoa pahemmin. Varmaan pätee vähän samat säännöt, että jos on pettänyt siviilissä, voi pettää armeijassa, mutta tuskimpa se muuttuu sielä kauheeks pettäjäks.
Ikävästä vielä sen verran, että se menee pian ohi. Kun sitä tavallaan vetää sen "yksineläjän" roolin päälle, niin siihen "turtuu" aika nopeesti. Joskus mä mietin että kuinka mun ei oo sitä yhtään ikävä. Mutta sitte kun se tulee lomille ja lähtee niin kyllä mä vieläkin itkeskelen..ja varmaan itken vielä tän loppuajanki joka kerta kun lähdön aika koittaa.
Kun nyt miettii, niin tää aika on menny kuin siivillä. Syksyllä mä mietin monta kertaa että joko tää kuukausi taas vaihtu. Pitää vaan uskoa siihen että tää loppuu vielä, ja niinhän se loppuukin :D Sitte onkin koko loppu elämä aikaa olla yhessä, sen luulis riittävän ;D Voimia teille! - Ymmärrän
Miina kirjoitti:
Niin, omalta kannaltani voin kertoa, ettei me ainakaan olla muututtu toisillemme vieraksi.. Siis se myönnettäköön että kun se mies sieltä tulee lomille niin molempien on vaikee vetää se yksineläjän "rooli" pois päältä, että nyt ollaan taas se sama pari joka oltiin ennen armeijaa. Meillä ainakin taitaa olla molemmilla sellanen juttu että eletään tavallaan ihan eri elämää näin erossa toisistamme kun sitte taas yhdessä. Sit kun taas pitäis olla yhessä, niin on vaikee sulautua siihen toiseen rooliin. Vähän niinkuin eläis kaksoiselämää. Kun yksin sitä pitää tehdä asiat eri tavalla kuin yhdessä ja taas toisinpäin. Joutuu olemaan itsenäisempi ja muutenki erilainen, vahvempi ihminen, kun ei oo sitä elämänkumppania vieressä koko aikaa.. Huomasin näin joulun aikana, kun tuo oli kahen viikon lomalla, että kyllä tää "entinen elämä" vaan muistuu mieleen niin helposti. Meillä oli just samanlaista (alkutotuttelun jälkeen) kuin puoli vuotta sitte. Yhtä mukavaa :D Oma rakas sieltä vihreän sotilaspuvun takaa sitte tuli esiin, kun vähän houkutteli ;) Aluks tietty joutuu kuuntelemaan muutaman tunnin putkeen niitä sotajuttuja...
Pettämisestä minä taas naisena en osaa sanoa pahemmin. Varmaan pätee vähän samat säännöt, että jos on pettänyt siviilissä, voi pettää armeijassa, mutta tuskimpa se muuttuu sielä kauheeks pettäjäks.
Ikävästä vielä sen verran, että se menee pian ohi. Kun sitä tavallaan vetää sen "yksineläjän" roolin päälle, niin siihen "turtuu" aika nopeesti. Joskus mä mietin että kuinka mun ei oo sitä yhtään ikävä. Mutta sitte kun se tulee lomille ja lähtee niin kyllä mä vieläkin itkeskelen..ja varmaan itken vielä tän loppuajanki joka kerta kun lähdön aika koittaa.
Kun nyt miettii, niin tää aika on menny kuin siivillä. Syksyllä mä mietin monta kertaa että joko tää kuukausi taas vaihtu. Pitää vaan uskoa siihen että tää loppuu vielä, ja niinhän se loppuukin :D Sitte onkin koko loppu elämä aikaa olla yhessä, sen luulis riittävän ;D Voimia teille!Toi sun kirjoitukses kuullosti tutulta, itse oli pari vuotta sitten samassa tilanteessa. Mies oli vuoden intissä, alussa oli tosi haikeeta erota ja tuntu oudolta kun ei saattanu pariin päivään kuulua miehestä mitään. Mutta, rakas kanssa sisareni, se on VAIN vuosi elämästä, jälkeen päin kun sitä ajattelee se meni tosi nopeesti, ja kumpikin tahollaan varmasti "kasvaa" sen vuoden aikana. Siinähän sitä tavallaan näkee sen parisuhteen lujuuden, et miten hyvin se kestää. Eikä se intti miehestä pettäjää tee, jollei satu olemaan jo aiemmin sellasia taipumuksia. Samalla tavallahan se miehes voi siel korpien kätköissä miettiä että mitähän se muija yksinään puuhaa, vai onko yksinään. Ei kande turhia miettiä, positiivinen asenne ja ole ylpeä miehestäs, kun haluaa puolustaa isänmaataan. Tsemppiä ja jaksamista!
- Kersantti
Itse kävin armeijan reilu kymmenen vuotta sitten. Muistot ajasta säilynevät kuitenkin ikuisesti.
Olin 11 kuukautta "sisällä" ja aselajiini ja niihin aikoihin muutenkin kuului, että oltiin leireillä metsässä jopa 5 viikkoa putkeen. Lomailukaan ei todellakaan ollut jokaviikonloppuista, kuten ilmeisesti nykyään budjetin kurissapitämiseksi on.
Itse en armeija-aikoina seurustellut, pari kuukautta ennen pois pääsyä alkoi viitisen vuotta kestänyt juttu, mutta se siitä. Seurasin vierestä monen armeija-kaverini todellisia mustasukkaisuus-ongelmia, kun itse oltiin armeijassa ja heilat painaltivat siviilissä miten sattui, tai miten kukin luulotteli asian olevan. 90-luvun alkuun osui Suomen historian vissiin pahin lama ja monille kävi niin, että inttiin ilmoitettiin, että työpaikka sitten on mennyt, koska firma meni konkkaan. Siihen päälle joillekin tuli vielä tieto siitä, että tyttöystävä on jättänyt ja mielellään vielä alkanut styylaamaan jonkun kotikaupungissa asuvan tutun kundin kanssa. Yksi em. tiedot kuullut kundi teki silloin itsarin lomilla ollessaan. Monilla muillakin paineet olivat aika tapissa.
Kuvittelevatko naiset todellakin, että armeija on vaan päiväkoti, jossa leikitään sotaa ja illat paneskellaan ympäriinsä? Nykyään kai voi paneskella kasarmillakin, kun naisiakin otetaan armeijaan. Jos asia nykyään on niin, reilussa kymmenessä vuodessa asiat ovat muuttuneet todella paljon.
Moni "sotaleski" autuaasti unohtaa, että armeija rajoittaa siellä palvelevan vapautta jopa monia avovankiloita pahemmin. Avovankiloissa ollaan vain nukkumassa, armeijassa ollaan koko ajan.
Varuskunta, jossa palvelin sijaitsi keskellä metsää. Lähimpään kaupunkiin oli 30 kilometriä. En siis tiedä, mitä kaupunkivaruskuntien arkeen iltalomien yms. suhteen kuuluu, etenkään tänä päivänä. Moni "sotaleski" ilmeisesti vain tuijottaa omaan napaansa, eikä osaa lainkaan ottaa huomioon ruodiksessa olevan asemaa. No ei sitä armeijan arkea kukaan sitä käymätön voi tietääkkään. Siitä kuitenkin on hohto kaukana.
Yksi "sotaleskiä" harmittava asia kautta aikojen on varmaan ollut se, että kundi intistä lomilla ollessaan puhuu koko ajan vaan inttijuttuja. Ja tavatessaan kavereitaan, edelleen vaan puhutaan inttijuttuja suu vaahdossa, sillä kaveritkin useinmiten ovat samoihin aikoihin intissä jne. Varmaan moni "sotaleski" kokee kadottaneen otteensa koko kundiin. Asia ei ole niin. Sen kundin kaikki tunnit vaan täyttää se armeija ja siksi se siitä puhuu. Puhuvathan monet ihmiset jatkuvasti vaikka työasioistaan, lapsistaan tai mistä muusta tahansa, joka jatkuvasti on mielessä. - Jääkäri Virtanen
Armeija ja parisuhde... Hmm... vaikea yhtälö. Minä ja tyttöystäväni elimme tiivistä yhteiseloa 3 vuotta, kunnes tuli aikani lähteä armeijan harmaisiin. Alkuun tilanne tuntui katastrofaaliselta, miten nyt pärjätä ainakin 6kk käytännössä ilman toista, ilman seksiä jne. Itse palvelin Hyrylässä, josta matkaa koti Helsinkiin ei ollut kuin poronkusema. Kun aina oli tottunut nukkumaan toisen kanssa, niin alku oli hankalaa ja etenkin sitä seksiä kaipasi paljon. Sitten vasta n.1,5-2kk jälkeen alkoi valkenemaan, että nythän on oiva tilaisuus hakea seksiä muualta. Lähi kapakassa oli aina keskiviikkoisin strippari esiintymässä ja pornolehtiäkin luettiin tuvissa ahkerasti. Lähi kapakoista oli myös mukava hakea iltavapailla yhden yön tyttöjä. Enhän minä tietenkään jokaisesta iltavapaasta tyttöystävälleni ilmoittanut. Viikonloppuisin oli taas aivan mahtavaa päästä omaan kotiin kullan kainaloon.
Kun intti loppui ja palasin kotiin, suhde ajautui pienimuotoiseen kriisiin. Elämässä tapahtui taas kerran muutos. Tyttöystäväni sitten kerran kertoi, että oli pettänyt minua ollessani armeijassa. Sanoi että hän oli harrastanut seksiä luokkakaverinsa kanssa ja myös yhden kerran baarissa suudellut jotain vierasta miestä. Hänen oli kuulemma pakko vain tunnustaa. No minäkin kerroin että olin "kerran" käynyt stripparia katsomassa ja "kerran" hairahtunut seksiin siellä lähi kapakassa.
Suhteellemme intti oli toisinsanoen vähän niinkuin piristysruiske. Pääsi vielä kerran elämässään repäisemään, maistamaan muutakin ja kuitenkin toteamaan että kyllä se oma kulta on ykkönen. Sama tunne taisi olla molemminpuoleinen. Rehellisyys maan perii ja onneksi olemme yhdessä, aivan kuten ennen armeijaan lähtöänikin.- Vanha juttu
kun minä olin armeijassa, oli vähä kaikki toisin.
Minullakin oli tyttö ystävä jonka Äiti oli kouluttanut pihiksi "Pihtariksi "olis varmaan oikea sana.
No minä vonkasin sitä pillua , enkä kyllä saanutkaan koskaan häneltä.
Taitaa olla vieläkin ehta tyttö?
No kyllä niitä toisia oli jopa oikein anteliaitakin,
Siihen aikaan kun se päivärahakin oli ihan olematon, niin minäkin olin kun Cicalo otin rahan panoistani, että sain savukkeita.
Oli sekin aikaa.
Mitä nykysin on armeija on leikki koulu mielestäni.Paras panoni oli ja rahakkain yksi pelastusarmeijan nainen.Sanoi että ruumille saa tehtä mitä vaan kunhan sielu kuuluu herralle. Ja sitten me taas ryypättiin ja nussittiin.
Hyvää Uutta Vuotta.
Toivottaa: Tykki julli.vm 1932.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa
En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod225604- 324940
- 292834
- 342384
- 372078
- 152038
En ole koskaan kokenut
Ennen mitään tällaista rakastumista. Tiedän että kaipaan sinua varmaan loppu elämän. Toivottavasti ei tarvitsisi vain ka191657- 121621
- 261582
Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...
Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons291509