Viekööt Keskusta tuhkatkin pesästä

YLE 24:
Raahen kriisikuntanimitys ei edennyt
30.12.2003, klo 14.19

Raahen kriisikuntanimitys jäi jo toisen kerran valtioneuvostossa pöydälle. Pöydälle jättöä perusteltiin valtiovarainministeri Antti Kalliomäen halulla keskustella ehdotuksesta laajentaa työnantajan sosiaaliturvamaksun poistokokeilua myös Kainuuseen.

Kainuussa kokeilussa olisivat mukana myös kuntatyönantajat, toisin kuin jo meneillään olevissa kokeiluissa parissakymmenessä Lapin ja saariston kunnassa.

Valtioneuvoston tavoitteena on nimetä muun muassa Raahe yhdeksi Suomen kriisialueeksi.

Oulu-Radio

--
Raahen kaupunginvaltuuston paikkajakauma:

KESK   32
VAS   16
SDP   12
KOK   7
KD   2
VIHR   1


Raahelaiset kansanedustajat:
Inkeri Kerola / kesk
Unto Valpas / vas

Lisäksi eduskunnassa on ulkoraahelainen kansanedustaja: Helsingin vaalipiiristä valittu, nykyinen lempääläläinen Pertti Salovaara / kesk.

Taitaa jokunen SDP:n paikka vähentyä Raahen kaupunginvaltuustossa seuraavissa kunnallisvaaleissa tuon Kalliomäen vekoilun takia.
197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tässä esitettyjen tietojen pohjalta jää hämäräksi, mikä olisi oikea ja oikeudenmukainen kanta tässä asiassa. Siitähän se riippuu. Myöskään oikeudetonta yksipuolista etua ei voida myöntää harkitsemattomasti. Äänten kalastelu ei ole päätavoite, kuten ehkä joillakin tahoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotikaupunkini OLI Raahe kirjoitti:

YLE 24:
Raahen kriisikuntanimitys ei edennyt
30.12.2003, klo 14.19

Raahen kriisikuntanimitys jäi jo toisen kerran valtioneuvostossa pöydälle. Pöydälle jättöä perusteltiin valtiovarainministeri Antti Kalliomäen halulla keskustella ehdotuksesta laajentaa työnantajan sosiaaliturvamaksun poistokokeilua myös Kainuuseen.

Kainuussa kokeilussa olisivat mukana myös kuntatyönantajat, toisin kuin jo meneillään olevissa kokeiluissa parissakymmenessä Lapin ja saariston kunnassa.

Valtioneuvoston tavoitteena on nimetä muun muassa Raahe yhdeksi Suomen kriisialueeksi.

Oulu-Radio

--
Raahen kaupunginvaltuuston paikkajakauma:

KESK   32
VAS   16
SDP   12
KOK   7
KD   2
VIHR   1


Raahelaiset kansanedustajat:
Inkeri Kerola / kesk
Unto Valpas / vas

Lisäksi eduskunnassa on ulkoraahelainen kansanedustaja: Helsingin vaalipiiristä valittu, nykyinen lempääläläinen Pertti Salovaara / kesk.

Taitaa jokunen SDP:n paikka vähentyä Raahen kaupunginvaltuustossa seuraavissa kunnallisvaaleissa tuon Kalliomäen vekoilun takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu