Sanat kuin valo

sophia kirjoitti:

Sanat kuin valo

ERILLISYYS - IHMISEN SYVÄ UNI

Emme ole heränneet täyteen ihmisyyteen
Arki on vain meissä oleva unitila
Unessa kuljemme toistemme ohi
Erillisyydentunto on erehdys

Ajatustottumukset kahlitsevat meitä
Elämämme on ajatusuurteissa
Todellisuus on lahjomaton
Ajattelun vapautuminen on heräämistä

Syvin meissä on ilmaisujen tuolla puolen
Asioiden nimittäminen ei selitä niitä
Sanat eivät tavoita totuutta
Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat

Elämä on loputon kilpakenttä
Olemme noidutussa kehässä
Elintason nousu ei lisää onnea
Ihmisen sisin ja parhain jää viljelemättä

OIVALLUS – HERÄÄMINEN ON MAHDOLLINEN

Löydämme kadotetun itsemme
Ihminen meissä murtautuu esille
Totuudellisuudesta seuraa ymmärtäminen
Itsensä kanssa on tultava sinuksi

Totuus on olemassaolon ydinluontoa
Tosiasioita on katsottava silmästä silmään
Elämäntotuus on pulppuavaa elämää
Ihmisessä voi viritä hyvyys

Perusolemuksemme on myötäelämisessä
Hyvä tahto ylläpitää elämää
Myötäelämiseen ei tarvita moraalia
Parhaat teot tehdään tekemisen ilosta
Aitoon onneen ei tarvita syytä
Onni ei ole joskus vaan nyt
Onnelle on osattava antaa tilaa
Merkitykselliseksi tullut nykyhetki on iloa

YKSEYS – TUNTO KAIKEN YHTEYDESTÄ

Ykseydentunto on nimi rakkaudelle
Elämä on me ja me olemme elämä
Rajat väliltämme katoavat
On vain yksi todellisuus

Olemme tuntemattoman tuntumassa
Uskonto on kohoamista arjen yläpuolelle
Usko toteutuu hyvinä tekoina
Jumalaan ei kiivetä vaan pudotaan

Taivas alkaa maan pinnalta

Pyhyys ei ole taivaanrannan takana
Hiljaisuus on tie ikuiseen
Elämme ikuista nykyhetkeä

Valaistuminen: kaikki on kohdallaan
Olemassaolo on mittaamaton ihme
Elämän valaiseminen alkaa läheltä
Ihmisen todellinen olemus on valoa

ERILLISYYDESTÄ KOHTI YKSEYTTÄ – SODAN JA RAUHAN SANAT

Sota on näytelmä, jolle ei taputeta
Sodan juuret ovat meissä jokaisessa
Kaikki sodat ovat uskonsotia
Sota on ratkaisuista primitiivisin

Vastaus väkivaltaan on ei-väkivalta
Taistelemalla ei saavuteta mitään pysyvää
Rauhan puolesta ei voi sotia
Rauhaan varustautuminen on rauhasta etääntymistä

Sisäinen rauha heijastuu maailmaan
Sovinnollisuus on todellista voimaa
Tulevaisuus toteutuu tässä ja nyt
Ainoa tie rauhaan on rauha

--------------------------------------------------------------------------------

~ YRJÖ KALLISEN AJATUKSIA ~

Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat. Ja kuitenkin sanat saattava johdatella ihmistä sanomattomaan tuntumaan.


--------------------------------------------------------------------------------

Yksinkertaista ja luonnollista on ystävyys, avuliaisuus, oma ja yhteinen huolenpito asioista ilman kilpailua, ilman etuilua, ilman taistelua.

- Vaikeata on tajuta tämä ympäristössä, joka rakentuu kilpailusta, etuilusta ja taistelusta.

Yksinkertaista ja luonnollista on myötäelää jokainen kohdalle tuleva ihminen, tuntea hänen ilonsa ja surunsa omina iloina ja suruina.

- Vaikeata on todellistaa nämä tunnot käytännöksi maailmassa, joka on eturyhmien, mielipiteiden, puolueiden, uskontojen ja kansallisuuksien pirstoma, juopia, rajoja ja vastakohtia täynnä.

Yksinkertaista ja luonnollista on ahkeroida ja suorittaa sitä, mikä on tarpeellista, elämänmyönteistä.

- Vaikeata on kaikki siellä, missä aherruskin on alistettu kilpailun, etuilun, keinottelun ja taistelun välivaiheeksi.

Rehellisyys on yksinkertaista; valehteleminen monimutkaista.

Molemminpuolinen avuliaisuus on helppoa; molemminpuolinen pyrkimys etuilla toisten kustannuksella, pelata, pettää ja voittaa on näännyttävän vaikeata.



________________

ERILLISYYS - IHMISEN SYVÄ UNI

Elämän pyhimmät kokemukset lienevät hämäriä aavistuksia valvetilasta. Mutta niistä huolimatta uni jatkuu syvänä, pimittävänä.
________________



EMME OLE HERÄNNEET TÄYTEEN IHMISYYTEEN

Arki on vain meissä oleva unitila

On aloitettava tästä tietoisuudesta: minä nukun. Minun täytyy tiedostaa tämä tila, olla koko ajan tietoinen ja katsoa kriittisesti itseäni, omia varmuuksiani.

~ ~ ~

Me nukumme, ihmiset ympärillämme kulkevat unessa ja toistelevat heille annettuja lauseita.

~ ~ ~

Arkea ei ole. Se on vain meissä oleva unitila.

~ ~ ~

Me emme tunne itseämme. Me olemme eksyksissä. Me nukumme. Me emme ole heränneet täyteen tietoisuuteen. Ihminen on vasta kehkeytymisvaiheessa oleva olento. Me koemme tyhjyyttä, osattomuutta, tarkoituksettomuutta. Törmäilemme sinne ja tänne. Haemme keinotekoisesti jotain sisältöä itseemme. Entinen ei enää tyydytä, ja uutta ei ole löydetty. Ja kuitenkin se on meissä.



Unessa kuljemme toistemme ohi

Voin katsoa lähimmäistäni silmiin ja haukotella tai tähtitaivasta ja haukotella. En näe siinä mitään ihmeellistä. Minä en tiedä mitään, jos näin tunnen. Olen unessa.

~ ~ ~

Tämä yhteiskuntamme, tämä elämämme, on kulkenut minuuden lumoissa. Ihminen pyrkii elämään erillistä minuutta. Ja kuitenkin, kun ihminen tulee normaalitilaan, hän kykenee tuntemaan spontaania myötätuntoa, rakkautta, toista ihmistä, lasta, kissanpoikaa, kaikkea olevaista kohtaan. Tuo totuus, tuo perusolemus, tuo ihmisen sisin, jumalallisin, mitä ihmisessä on, on aina läsnä.

~ ~ ~

Rikkimeno, erillisyys, näkyy ihmisen ja ihmisten välillä. Me emme ole enää yhtä, niin kuin me todellisuuden kannalta olemme.

~ ~ ~

Meidän on herättävä tästä unesta ja nähtävä arvo tässä arkitodellisuudessa, ihmisessä, joka on meidän edessämme. Hän on mysteeri. Hän on jumalallinen ihme.



Erillisyydentunto on erehdys

Meidän perusonnettomuutemme on eristyminen, minän ja ei-minän vastakohta, subjektin ja objektin vastakohta. Me olemme kadottaneet alkuyhteytemme.

~ ~ ~

Minä tunnen erillisyyden, ja voin sitä erillisyyttä korvata keinotekoisella hyveellä - rakastan lähimmäistäni vähän hammasta purren, kun on käsketty. Ja se käy huonosti.

~ ~ ~

Sen, että me ihmiset asumme eri seuduilla, että me valitettavasti emme aina ymmärrä toistemme kieltä, että meillä on erilaisia tapoja ja tottumuksia, ei suinkaan tarvitse merkitä yhteydentunnon rikkoutumista. Toisaalta taas voidaan mikä tahansa erikoispiirre ottaa eristyksen perustaksi, alkaa tehostaa sitä, kunnes ihmiset itsekin uskovat sen olevan jotain oleellista, auttamattomasti jakavaa.

~ ~ ~

Niin kauan kuin haen onnea itselleni, en sitä koskaan löydä. Jos pyrin vain selville pääsemiseen oman itseni iloksi, se osoittaa, etten ole päässyt selville alkuunkaan. Selville pääsemistä seuraa itsestään myötäelämisen kyky. Ihminen elää toista ihmistä, toinen ihminen on minä; raja sinun ja minun väliltä katoaa. Ja minulle on yhtä tärkeätä toisen ihmisen elämä kuin oma elämäni.


--------------------------------------------------------------------------------

AJATUSTOTTUMUKSET KAHLITSEVAT MEITÄ

Elämämme on ajatusuurteissa

Kun me luulemme ajattelevamme, me itse asiassa siirtelemme jähmettyneitä ajatusosia tajunnassamme, rakentelemme niistä selityksiä niin kuin lapset palikoista taloja, ja luulemme tämän olevan ajattelua. Se ei ole ajattelua. Se on valmiilla ajatuksilla leikkimistä.

~ ~ ~

Olemme eläneet vuosituhansia siinä yksinkertaisessa ja hyvin ymmärrettävässä uskossa, että se, mikä on omassa ympäristössämme, missä tahansa annetussa ympäristössä - sanottakoon sitä kulttuuripiiriksi tai miksi tahansa - on yleisesti hyväksyttyä, oikeaksi todettua, pysyvästi iankaikkisesti totta ja oikeata.

~ ~ ~

Meidän ihmisten elämä on ajatusuurteissa. Se kiertää vain omaa uraansa.

~ ~ ~

Tarkasti havaiten ovat useimmat ihmisten tunnustamat ja tavoittelemat, juhlavimmat arvot jotakin, jotka "niin ajattelemalla" on tehty arvoiksi ja toisin ajattelemalla lakkaavat olemasta arvoja.

~ ~ ~

Olemme sidottuja perinnäisiin ajatus- ja tunnetottumuksiin. Niiden pohjalta järkeillen ja tunteillen aina päädymme vanhoihin ristiriitoihin vain muodollisesti uusin asetelmin.

~ ~ ~

Pohdinta, joka noudattelee sovinnaisia, totunnaisia ratoja, ei ole entistä hajottavaa ja uutta vapauttavaa pohdintaa, jatkettakoon sitä vaikka tuhat vuotta ja harjoittakoot sitä miten lahjakkaat aivot tahansa.



Todellisuus on lahjomaton

Entiset arvostukset, varmuudet, uskomukset, jotka ovat hallinneet maailmaa ja johtaneet kansakuntien historiaa, eivät enää käy. On herättävä kuin unesta. On nähtävä valhe valheeksi, erehdys erehdykseksi, julmuus ja tunnottomuus julmuudeksi ja tunnottomuudeksi, pelkuruus pelkuruudeksi.

~ ~ ~

Kaikkinainen huoli ja murhe kaikissa oloissa ja kaiken tapahtumisen keskellä johtuu vain ja yksinomaan tietämättömyydestämme: vääristä, erheellisistä ajatustottumuksistamme.

~ ~ ~

Kehitys edellyttää nimenomaan vakiintuneimpien arvostusten kriittistä tarkastelua - ei niiden hylkäämistä vain siksi, että ne ovat vanhoja, vaan niiden sisällyksen kirkasta näkemistä. Tällainen näkeminen vapauttaa ihmisen ilman muuta arvottomasta, meluttakoon sen puolesta miten äänekkäästi tahansa.

~ ~ ~

Ottakaa jokainen sukupolvien lujan uskon vakiinnuttama käsite siihen liittyvine arvoineen perinpohjaisen tarkastelun alaiseksi. Älkää tyytykö käsittelemään noita käsitteitä ja arvoja valmiina, lopullisina, itsestään selvinä, jollaisina miljoonat ne ottavat, vaan kaivautukaa niihin ja tutkikaa, onko niissä jokin realiteetti pohjalla, realiteetti, joka on todella arvokas, tosi, ainakin todella arvokkaan ja toden kannalta edelleen ja jatkuvasti tarpeellinen.

~ ~ ~

Todellisuuden näkeminen on pohjimmiltaan äärimmäisen lahjomatonta realismia. Pitää katsoa tosiasioita silmästä silmään eikä uiskennella ideologisten varmuuksien varassa.

~ ~ ~

Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa lause: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä.



Ajattelun vapautuminen on heräämistä

On mahdollista, joskin vaikeata, irtautua sen verran kaikesta opetetusta, annetusta, mieleen syövytetystä, että alkaa toden teolla kysyä, mitä tämä kaikki oikeastaan on, mistä se johtuu ja mihin se vie. Jos pääsee alkuun, jos saa edes toisen kätensä siteistä irti, saattaa tapahtua ihme. Perinteiden, annettujen arvokäsitysten mahti raukeaa. Harha, joka tajutaan harhaksi, lakkaa olemasta. Lumous, jonka olemus oivalletaan, lakkaa vaikuttamasta. Jos näin tapahtuu minussa, sinussa, yhä useammassa, muutos on mahdollinen.

~ ~ ~

Jos maailmanhistoria voi osoittaa meille puhtaasti inhimillisen onnen lisääntymisen maailmassa yleensä tai maailman jossakin osassa, vaikkapa pienessäkin, jos yleensä on mahdollista aikaansaada joko yksilöllistä tai yleistä onnellisuuden lisäystä, niin se on tapahtunut ja tapahtuu vain sikäli, kuin ihmisten perusajatuksissa, elämänasenteessa, on tapahtunut ja tapahtuu muutoksia.

~ ~ ~

Mikään ei ole vaikeampaa kuin vapautuminen perinteiden ja arvovaltojen mahdin alaisuudesta. Mutta siellä, missä vapautuminen tapahtuu, siellä pääsee esille se tunto, joka saa meidät ystävystymään ihmisen, eläimen, kukan ja iltaruskon kanssa.

~ ~ ~

Jos me tulemme kohdalle, jossa tapahtuu kaikkien arvojen uudelleen arviointi, saattaa tapahtua, että se lahjomaton tosi, totuus, ihmisten mielipiteistä riippumaton totuus, pääsee esille. Siinä on meidän toivomme.

~ ~ ~

Uskon sittenkin ihmisten vähitellen heräävän perinteellisten ajatustottumusten unesta. Tiedän, että se on mahdollista, sillä siellä täällä on ihmisiä, jotka ovat täysin hereillä.

~ ~ ~

Elämänmyönteinen, periytyneistä pakkomielteistä vapautuva ajattelu ilmenee monivivahteisena ja eriasteisena, milloin syvänä filosofian, milloin vain uutena ja itsestään taukoamatta uudistuvana sielunelämänä.


--------------------------------------------------------------------------------

SYVIN MEISSÄ ON KAIKKIEN ILMAISUJEN TUOLLA PUOLEN

Asioiden nimittäminen ei selitä niitä

Yhtä tärkeää kuin on valmiina annetuista ajatustottumuksista vapautuminen, on myöskin sen seikan oivaltaminen, että jonkin asian nimittäminen ei ole samaa kuin sen selittäminen. Ellei tätä oivalleta, tajunta kyllä täyttyy nimien ja sanojen paljoudella, mutta elämän ymmärrys ei lisäänny eikä syvene.

~ ~ ~

Lauseet, määritelmät, peittävät itse asian ja sen tähden lausutut teoriat voivat olla nukuttavia, ajatusta ehkäiseviä.

~ ~ ~

Meidän sanalliset ilmaisumme ja käsitteemme ovat merkillisen hataria ja sekavia. Ihmisessä on tarve hahmottaa asiat, nähdä ne kokonaisuuksina ja ilmaista ne sanalla. Ilmaisu palvelee meitä hyvin konkreettisissa asioissa, mutta käsitteellisyydessä se ei lainkaan päde. Siitä johtuu, että ideologiat, olkoonpa ne uskonnollisia, poliittisia tai mitä tahansa aateryhmityksiä, voivat kaikki sisältää mitä vain suurimmasta julmuudesta kauneimpaan rakkauteen. Ihmiset ryhmittyvät käsitteiden ympärille ja taistelevat keskenään. Ja ne, jotka eniten taistelevat, kaikkein vähiten tietävät, minkä puolesta he taistelevat.

~ ~ ~

Useimmat inhimilliset käsitteet ja etenkin niiden sanailmaisut ovat toivottoman epämääräisiä. Tästä johtuu, että monia sanoja voidaan käyttää ja myöskin väärinkäyttää milteipä rajattomasti.

~ ~ ~

Inhimillisten elämäntuntojen moninaisuus on rajaton, ja niitä koskevat sanailmaisumme ovat vain avuttomia, epätäsmällisiä viittauksia.

~ ~ ~

Jokaisella tilanteella, hetkellä ja ongelmalla täytyy olla ratkaisu ikään kuin itsessänsä. Ei ole mitään kaavamaista ratkaisua. Meillä on perinnäinen taipumus etsiä ja löytää kaavamaisia ratkaisuja ja kaavoja. Ne antavat turvallisuuden tunnetta. Mutta todellisuus ei tunnusta niitä. Kaikki on hetkestä hetkeen uutta.

~ ~ ~

Tarkemmin ajatellen meidän sielunelämämme on melua täynnä. Siellä puhuvat vakaumukset ja varmuudet. Tämän maailman meteli elää minussa, jos annan sen elää.



Sanat eivät tavoita totuutta

Kas, yksi peruseksytyksistä on juuri siinä, että yritetään teoretisoida totuutta, lausua sanoin jotakin, joka olisi yleensä totta. Se käynee jossain määrin laatuun matematiikassa ja jossakin käytännöllisissä asioissa, mutta elämän ytimen ymmärtämisestä puheen ollen se on mahdotonta. Elämä, veljeys, rakkaus ja totuus eivät ole formuloitavissa. Formulat, kaavat ja säännöt ovat poistettavissa, harhakuvitelmat hajotettavissa ja se, mitä jää jäljelle, on elämää, veljeyttä, rakkautta ja totuutta.

~ ~ ~

Mitään todellista totuutta ei koskaan ratkaista järkeillen eikä määritellen. Totuus on nimittäin kaiken määrittelymme tuolla puolen. Sitä ei voida sanoa, ei edes ajatella, se voidaan vain elää.

~ ~ ~

Jokainen yleinen teoria on harmaata ja elotonta. Vain elämä on ikivihreä.

~ ~ ~

Määritelmä voi korkeintaan piirittää totuutta, mutta ei sitä ilmaista. Nimittäin elämän totuutta. Junan lähdön se voi ilmaista moitteettomasti.

~ ~ ~

Toistan zen-mestarien lauseen: Sana on kuin sormi, joka viittaa kuuhun, mutta sormi ei ole kuu. Jos ihmisellä on sellainen sisäinen tila, että hän voi nähdä sen kuun, niin se sormi on tehnyt tehtävänsä. Mutta joka tuijottaa siihen sormeen on erehtynyt.

~ ~ ~

Elämäntotuutta ei ole kukaan milloinkaan sanoin julistanut, sitä ei löydy yhdestäkään pyhästä kirjasta. Yksikään inhimillinen sana ei ole rakentanut sitä ilmaisemaan, mikään määritelmä ei siihen sovellu. Vain viitteitä siitä voimme saada, mutta vain viitteitä, jotka eivät ole samaa kuin elämäntotuus.

~ ~ ~

Totuus - ikuista oleva - ei ole ilmaistavissamme. Se on käsiteajattelun tuolla puolen. Me liikumme edelleenkin pinnalla. Vasta naarmun olemme vetäneet salaisuuden ytimen pintaan.



Elämys alkaa siellä, missä sanat loppuvat

Syvin meissä on kaikkien ilmaisujen tuolla puolen.

~ ~ ~

Näkymätön todellisuus lakkaisi olemasta todellisuutta, jos yrittäisimme vangita sen sanoillamme. Käsitteemme symboleineen eivät kerta kaikkiaan ole rakentuneet ilmaisemaan näkymätöntä todellisuutta.

~ ~ ~

Uskonnollisen hengenelämän ydinoivallukset ja -kokemukset ovat hahmottomia. Ne kumpuavat käsitteellisen ajattelun ja määrittelyn alueen tuolta puolen. Mutta me pyrimme tajuamaan ne ajatuskuvina, pukemaan ne sanoin ilmaistaviin käsitteisiin. Täten ovat syntyneet myytit, määritelmät, opit ja dogmit.

~ ~ ~

Dogmit, uskonkappaleet, ideologiat, ovat enemmän tai vähemmän staattisia. Siinä on niiden voima ja heikkous. Syvimmät ja todella elävät totuus kokemukset ovat, ilmeisesti, ainutkertaisia.

~ ~ ~

Tietystikään emme voi luopua ajattelunvälineistämme, käsitteistä ja niiden ilmaisuista. Mutta ne saattava lakata vangitsemasta ymmärrystämme. On mahdollista oivaltaa sanattomasti ja tavalla, jolle ei löydy sanallista ilmaisua.

~ ~ ~

Jos ihminen pääsee käsitteellisen ajattelunsa rajoille ja kokee elävästi ja syvästi, varmaankin varmemmin, että nyt hän vasta on todellisuuden tuntumassa, silloin ei ole kysymyksessä pako mihinkään. Pikemminkin se on unesta heräämistä.


--------------------------------------------------------------------------------



ELÄMÄ ON LOPUTON KILPAKENTTÄ

Olemme noidutussa kehässä

Kilpailun, etuilun ja taistelun tuntuu pakottavan kaikki kilpailemaan, etuilemaan ja taistelemaan. Me synnymme maailmaan, jossa tämä tila vallitsee.

~ ~ ~

Enemmistö uskoo ja tahtoo uskoa, että elämä on taistelua, kilpailua, väkevämmän voittoa heikommasta. Sen vuoksi kilpailun ja taistelun henkeä ylistetään. Voittajia kunnioitetaan ja kumarretaan, voitettuja ivataan, joskus säälitään.

~ ~ ~

Olemme noidutussa kehässä. Kuta kiihkeämmin tavoittelemme voittopisteitä ulkonaisten saavutusten, näkyvyyden, huomion, vallan, menestyksen, etevyyden ja pysyvyyden kilpakentällä, sitä enemmän ehtyvät spontaanin ilon lähteet ja samalla myös positiivisen toiminnan energialähteet sielussamme. Mitä ehtyneemmäksi, juurettomammaksi sisäinen elämämme käy, sitä kiihkeämmin yritämme täyttää tyhjän elämämme ulkonaisin saavutuksin ja korvikkein. Ja kaiken tämän väistämättömänä seurauksena on alati kiristyvä taistelu ihmisten kesken kotona, koulussa, yhteiskunnassa, politiikassa, kansojen ja etupiirien kilpakentillä.

~ ~ ~

Ihmiset voisivat elää rauhaa - mutta eivät voi, koska heidät lapsesta saakka kasvatetaan kilpailemaan ja taistelemaan, voittamaan, kukistamaan, alistamaan ja tappamaan toisiaan. Tämä kasvatus ja siihen pohjaava elämänkäsitys todellistaa itsensä: Syntyy ja säilyy asiaintila, jossa on kilpailtava, taisteltava ja tapettava.



Elintason nousu ei lisää onnea

Jotakin meissä itsessämme on vinossa. Elintason nousu ei olekaan lisännyt elämän onnellisuutta, elämän rauhaa, elämän iloa.

~ ~ ~

Ihmisten valtava enemmistö näkee unia voitoista, mutta ei voita. Jokaista voittajaa vastaan on vähintään sata voitettua, jälkeenjäänyttä. Ihmisen luonnollinen, lämmin suhde, alkaa viiletä.

~ ~ ~

Mitä vimmatumpi elintasokilpa, sitä herkemmin nähdään toinen ihminen mahdollisena kilpailijana, jonka ylipuolelle pitäisi päästä.

~ ~ ~

Ihmisiä hallitsee etäisyyden illuusio. He luulevat, että päämaali, täyttymys, on jossakin etäällä, korkealla, ja niin he juoksevat kuin orava rattaassaan pääsemättä milloinkaan mihinkään.

~ ~ ~

Kuta korkeampi elintaso on, sitä enemmän alkavat merkitä ns. statussymbolit, sosiaaliset arvonmitat. Ihmisen arvoa aletaan mitata ulkoisilla seikoilla: Ihminen sinänsä ei ole arvo. Ihmisen rehellinen aherrus ei ole arvo.

~ ~ ~

Ihmiset voisivat olla onnellisia ja onnellistaa toistensa elämää - mutta eivät voi, koska heitä hallitsee yleinen usko, jonka mukaan kunkin on taisteltava oman onnensa puolesta, riistettävä se toisilta sekä varjeltava omaa onnea suhtautumalla piittaamattomasti toisten onnettomuuteen. Juuri täten saadaan sydän kuivaksi ja kovaksi, ehdytetään sisäiset onnenlähteet.



Ihmisen sisin ja parhain jää viljelemättä

Elämään tulee onttous, kun ihmiselämän merkitys ja arvot siirtyvät ulkonaisiin asioihin, joita me emme voi hallita, keskinäiseen kilpailuun. Ja tässä on ydinkohta: ihmisessä jää viljelemättä sisin ja parhain. Ihmisen sieluun tulee tyhjyys. Siellä ei olekaan tarkoitusta, siellä ei ole välitöntä, elämyksellistä sisällystä.

~ ~ ~

Arvostus siirtyy elämää kantavasta arkitodellisuudesta, todella hyödyllisistä asioista, keinotekoisiin asioihin, jotka ovat irti hyödyllisestä elämästä. Ihailua ja arvostusta saa mies, joka voittaa nyrkkeilykehässä tai juoksee sekunnin kymmenesosan nopeammin kuin toiset tai voittaa iskelmäkilpailussa - samantekevää missä, kunhan voittaa. Mutta mies, joka ahertaa tehtaassa, raataa pellolla tai metsässä, on vain tavallinen mies, joka ei ole elämässä mihinkään päässyt.

~ ~ ~

Ihmiset palvovat mitä tahansa, mistä luulevat uhoavan heille arvonkorotusta, etua, aineellista tai henkistä hyötyä, mutta kulkevat ohi köyhän, mitäänantamattoman.

~ ~ ~

Nykyisen yhteiselämämme luonnottomuus on siinä, että me paisutamme, pöhötämme luonnolliset ja sinänsä oikeutetut tarpeemme luonnottomiksi. Meitä villitsee poroporvarillinen paljouden tarve, rellestäminen, pöyhkeilyn, isottelun, upeilun tarve. Ja kuta enemmän rellestämme, maksamme rahaa ja pöyhkeilemme rahankäytöllämme, sitä viheliäisemmäksi käy sisäinen sielunelämämme.

________________
www.teosofia.net

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä