oltiin eilen lähdossä FiatHobilla uudenvuoden vietoon. Matka loppui heti alkuunsa kuin kananlento yhtäkkiä vain kone sammui eikä lähtenyt enään käyntiin kone 2,5dt vm -90.
Mitään sivuääniä ei kuulunut sammui vain mikä mahto tulla.Jäätymisestä ei kyse koska auto kävi pihalla ainakin tunnin ennen liikeelle lähtöä.
Jälkeen päi kyllä tuli mieleen että moottorin käyntiääni oli jotenkin karkeampi mitä ennen?
Mitään sivuääniä ei kuulunut sammui vain mikä mahto tulla.Jäätymisestä ei kyse koska auto kävi pihalla ainakin tunnin ennen liikeelle lähtöä.
Jälkeen päi kyllä tuli mieleen että moottorin käyntiääni oli jotenkin karkeampi mitä ennen?
Vastaukset 25
Vanhimmat
jospa sähkösammutin meni päälle
sen verran että jakopäänremmiä ei näy suojakotelon sisllä moottorin yläosassa mihinkähän se on sieltä joutunut?
oliskohan se poikka ja pohjalla murusina
yleensä muita vaurioita vai pääseekö uudella remmillä?
Syksyn kelit etenkin eteläisemmässä Suomessa ovat olleet sitä lajia, että vajaana oleviin polttoainetankkeihin on pakostakin kertynyt kondenssivettä. Kohdallasi tarvittiin mitä ilmeisimmin juuri se kriittinen vesipisara, joka jäätyi polttoaineen syöttöputkeen. Nimittäin sen jakopään hihnan pettämisen olisit kyllä kuullut, männänpäiden tavoittaessa yläasentoon jääneiden venttiilien lautasiin. Muuten tarkistitko, antaako siirtopumppu polttoainetta? Toivottavasti häiriö on vain polttoaineen syötössä, sillä jakopäänhihnan pettäminen koneen käydessä tietää huonommillaan useamman tuhannen €:n hupilaskua.
hihnan katkeamisesta ei kuulu välttämättä mitään kolauksia yms.Ylimääräistä ääntä ja jos ei kopan sisällä hihnaa näy on se varmasti poikki.Edessä on todennäköisesti kallis korjaus.Jos hihnanvaihto on ajallaan suoritettu on syytä selvittää katkeamisen syy.Yleensä vika on auton omistajassa joka on huollon laiminlyönyt!
se on varma.Ei kuulunut mitään sivuääniä veto vain katkesi kone sammui? Maanantaina varmaan tiedän enempi jos pääsen verstaalle?
Remmi on vahdettu v.00 samalla kiristinrulla /rullat ja alapäänratas ajettu.60th sen jälkeen.Mitähän sieltä yleensä voi muuta hajota?
otan osaa tapahtuneeseen...!
Itsellä on auto jossa edellisellä omistajalla oli käynyt sama juttu....dieselkorjaamon lasku oli 18 000:-mummonmarkkaa kun uusittiin kansi,nostajan hydr.kupit,nokka-akseli,venttiilit ja jakohihnan kotelo hihnoineen sekä kiristinrullineen.
Kuitit on tapahtuneen todisteena ja dokumenttina minulle.
Toivottavasti sinulla on kuitit vaihdosta ja hihnasta tallella....itse kävin kysymässä omalta kohdaltani hihnan vaihtovälin fiiatissa ja merkkiliikkeen mukaan se on 130 000km. joten jostakin saatat saada apua maksuihin mutta.....vain jos voit osoittaa kuitein työt tehdyksi juuri siellä missä se tehtiin!
Toivon että tapauksesi saisi onnellisen lopun!
alko hirvitään.Saako jo vaihtomootorin 4000€ jostakin...?
on esimerkiksi voitelun puutteesta sattanut leikata kiinni ja kun yläkerta pysähtyy ja alapää haluaa jatkaa pyörimistä(massat)antaa hihna periksi.Halpahan se fiatti on asuntoautonkin alustana mutta kyllä niissä aikapaljon noita ikäviä juttujakin sitte on.
Näihän tämäkin asia aika pitkälle on
taitaa myös olla ensimäinen ja viimeinen Fiat...?
älähän nyt vielä koko autoa tuomitse.....se Fiat on kuitenkin yleisin alusta jolle matkailuauto rakentuu.
On totta että fiiatin tekniikka omaa jotakin heikkoutta mutta kun seuraa kokeneempien kertomaa heikoista paikoista,osaa niitä välttää ja varoa...!
Esimerkiksi huohotinputken jäätymisalttiutta tai vaihdelaatikon 5-vaihdetta alle 80 nopeuksissa...........!
Hyvia linkkejä karavaanarihommiin ja tekniikkaan löytyy vaikkapa www.mainio.net tai www.karavaanarit.fi
Mitä vielä tulee autoosi niin joku syy siihen nyt on ihan varmuudella miksi näin on käynyt....joko asennusvirhe,virheellinen varaosa, tai muu mekaaninen syy kuten nokka-akselin juuttuminen kuten tuossa aiemmin mainittiinkin.
Se syyn etsiminen ja paikantaminen on nyt tärkein mistä suunnasta sitä maksumiestä sitten sen perusteella peräänkuulutetaan.
Minusta kyllä kuulemani perusteella fiatin nokka-akselin kanssa ei tietääkseni kyllä ole ollut yleisesti ongelmia.
Kokonaisuutena koko autoilun nykyajan ongelma on ensisijaisesti liian hieno ja arka tekniikka sekä elektroniikka......tuo jakopään hihna joka olisi saanut jäädä keksimättä kokonaan.
Ennen vanhaan autot käydä rouskutti elinkaarensa iltapuolella itsensä hajottamoon asti ketjulla jakokotelossa.
Mitä sitten jos se ketjun ääni vanhuuttaan kuului....se kesti eikä sen kanssa ollut mitään riesaa niin kun tämän hihnan kanssa nyt on!
Maailma muuttuu eikä sille voi mitään,autoilijan edusta ei useinkaan ole kyse.......!
Kuitenkin olisi mielenkiintoista tietää miten asia kohdaltasi etenee ja selviää kun konetta tutkitaan tarkemmin.
Toivon vilpittömästi ettei olisi nyt mistään isosta jutusta kyse ja että selviäisit kohtuullisin menoin.
Kirjoittele kuulumisia!
kun tiedän asiasta enemmän.
Suuret kiitokset kaikille mielenkiinosta tähänasti.
Onko sevinnyt mistä johtuu moottorin pysähtyminen ?
esiviikolla sitten nähdään.
kerrohan sitten kuulumiset?
ventiilit 8 kpl vääntyneet, neljästä varsi poikki,
venttilin ohjareista puolet vaihtoon,
ventiilin kupit varret niistä läpi,nokka-akseli ilmeisesti kiero ei vielä varma.Kansi koneistettavana.
Männissä ei pahempaa jälkeä.Tutkitaan viellä varmuuden vuoksi.
Alimmainen hammaspyörä aika kulunut hampaat pyöristyneet, jakopäänremmi aika kuluneen näköinen? 60 tkm ajettu?
Arvasinkin jo että saman tyyppisestä vauriosta on kyse kuten tuossa omassa autossanikin oli käynyt.
Aika vähän on hihna pelannut jos olet ajanut vain tuon 60 000km.
Syy saattaa olla siinä että joko kampiakselin tai sitten nokka-akselin hammaspyörä on viallinen ja siten kuluttaa hihnaa.....
Etusi mukaista olisi käsittääkseni se,että saisit syyn mistä tämä on aiheutunut,selville.
Jos kyseessä olisi hihnan vaihdon aikainen työn huolimattomuus tai asennusvirhe,voisit hakea korvausta tehdystä virheestä.
Arvatenkin laskusta tulee huomattava........en usko että selviät 15 000:-mummonmarkalla vielä.
Jos lähdet peräämään saataviasi korvausvastuun perusteella niin huomaa pyytää tarkka ja yksilöity selvitys siitä mitä havaintoja tai vaurioita on havaittu nyt kun konetta on tutkittu.....onko ollut öljyt koneessa..samoin nesteet...hihnan ajoitus ja kunto sekä kiristinrullan kunto...jne...!
Saatat joutua mahdollisesti vaateissasi menemään aina kuluttajasuoja-asiamiehen puheille asti jos sille linjalle päätät lähteä!
Tällöin nämä työn aikaiset dukumentit ovat puolueettoman tahon laatimia todistuksia niistä havainnoista joita on tehty konetta tutkittaessa.
Toivonkin että asia ratkeaa kohdaltasi parhain päin ja kohtuullisin henkisin ja rahallisin menetyksin.
Toivottavasti myös tavataan taas ensi kesänä jossakin päin maata tien päällä.....kukapa tietää...!
kiinnostaa se varmaan muitakin, kun meikäläistä.
Ennakkoarvio koneistuksineen jakopään alapyorää ei ole vielä saatu pyörii siellä 800-900 eur, ehkä vähän yläkantiin toivottavasti. Lisäksi purkaminen ja kasaus varmaan toinenpuoli lisää?
Kiinnostaa vaan tietää miten tollainen juttu etenee. Paljonkos siinä oli se vaihtoväli sille "remmille"?
Varmaanki homma etenee niin että korjaamolta soitetaa että nyt saa tulla auton hakemaan.Ja asiakas kaivaa kuvetta ennen kuin lähdetään mihinkään.
Ei ole kirjallisia dokumenttejä edellisestä remminvaihdosta joten hankala viedä siitä ketään vastuuseen.On kuitenkin niin että huoltokirjan leimaankaan "Merkkihuolto" missä on eritelty myös remminvaihto ei ole kuin n.80 tkm. Edellinen omistaja on sanansa mukaan vaihdattanut remmin sen jälkeen.Jolla nyt olisi ajettu 60 tkm.
Sen verran myöhästyin itse että keväthuollossa olisin vaihdattanu remmin olkoon kilometrit mitä hyvänsä.
Aika yleisesti tuntuu olevan vaan tiedossa että se on näissä vehkeissä ongelma.Ja kalliiksi tulee kun tällaista pääsee tapahtumaan
Oma kaveri vaihdattaa hihnan aina käytettyyn autoon, sanoi huoltokirjat mitä vaan. Sille kävi pikkuautolla just tuollainen totaalivaurio. Sen jälkeen se on aina ne vaihdattanut, kertoili myyjäkin ihan mitä tahansa. Kyllä tollanen ottaa kevyesti pannuun.
ostaa Motonetiltä saa jakopään korjaussarjan n.140 e siihen pari-kolmetuntia työtä ehkä satanen lisää.