Itsenäinen Suomen tasavalta

Heinäkuun 17. päivänä 1919 voimaan tulleen Suomen hallitusmuodon 1 §:ssä säädetään, että "Suomi on täysivaltainen tasavalta, jonka valtiosääntö on vahvistettu tässä hallitusmuodossa ja muissa perustuslaeissa."

Sanalla "tasavalta" ilmaistaan suomen kielessä samaa kuin latinan kielessä sanoilla "res publica", mikä sanatarkasti suomennettuna merkitsee julkista tai yhteistä asiaa.

Tieteisopillisesti tasavalta-sanaa on ollut vaikeata määritellä sen omasta merkityksestä lähtien. Tästä syystä se on jouduttu määrittelemään monarkian vastakohdaksi.

Suomen hallitusmuotoa säädettäessä eräät eduskunnan perustustuslakivaliokunnan jäsenet, Rafael Erich, W. Malmivaara ja E.N. Setälä ehdottivat, että hallitusmuodon 1 §:ssä itsenäistä Suomea olisi tullut nimittää "täysivaltaiseksi kansanvaltioksi", koska tämä olisi lyhyesti ja sattuvasti ilmaissut, että itsenäistyneessä Suomessa kaikki julkinen valta on lähtöisin kansasta.

Nimitys "tasavalta" oli heidän mielestään harhaanjohtava, koska mikään "tasaisuus" ei sellaisenaan ollut tälle valtiomuodolle ominaista, minkä lisäksi myös harvainvalta ja ylimysvalta olivat sen puitteissa mahdolliset.

Mainittujen kolmen oikeistopoliitikon toiveen siitä, että itsenäinen Suomi olisi "täysivaltainen kansanvaltio", täytti hallitusmuodon toisen pykälän ensimmäiselle momentille annettu sisältö. Siinä säädettiin, että "valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta".

Vuoden 1917 lopulla Venäjästä irtautuneen Suomen uusi valtio-oikeudellinen asema itsenäisenä maana ilmaistaan hallitusmuodon 1 §:ssä sanalla "täysivaltainen". Valtion täysivaltaisuus, suvereenisuus eli itsenäisyys tarkoittaa sitä, että se ei ole minkään muun vallan alainen.

Professori Esko Hakkila toteaa v. 1939 ilmestyneessä teoksessaan "Suomen tasavallan perustuslait" hallitusmuodon 1 §:ssä määritetyn itsenäisyyden perusedellytykset seuraavasti: "Suvereenina valtiona Suomen yläpuolella ei siis ole mitään muuta korkeampaa valtaa, jonka tahtoa Suomen olisi toteltava. Sen yläpuolellla ovat vain kansainvälisen oikeuden normit, jotka velvoittavat kaikkia itsenäisiä valtioita."

Itsenäinen valtio määritellään tieteisopissa inhimilliseksi yhdyskunnaksi, joka harjoittaa määrätyllä alueella omintakeista ja pysyvää, suvereenia valtaa. Itsenäinen, suvereeni valtio määrää itse oman valtiosääntönsä. Se siis päättää itse niistä oikeusnormeista, joiden mukaan korkeinta valtaa eli valtiovaltaa sen alueella käytetään, samoin kuin siitä, miten kansan - jolle valtiovalta kuuluu. ja valtiovaltaa käyttävien valtioelinten väliset oikeussuhteet käytännössä järjestetään.

Valtiosääntö sisältää Hakkilan em. teoksessaan esittämän määritelmän mukaan "ne oikeussäännökset, jotka koskevat valtion rakenteen perusteita, varsinkin sen valtiomuotoa ja valtion pääelimiä sekä niiden toimivaltaa ja suhteita, kansalaisten asemaa ja suhdetta itsehallintoyhdyskuntiin."

On tärkeää muista, että Suomen hallitusmuodon 1 §:n mukaan Suomen valtiosääntö oli vahvistettu ko. hallitusmuodossa ja muissa Suomen perustuslaeissa. Sitä ei siis voitu säätää esim. Maastrichtin sopimuksessa tai muissa Euroopan unionin asiakirjoissa.

Suomen valtiosääntölaeista eli perustuslaeista tärkein oli 17.7.1919 annettu hallitusmuoto, jolla kumottiin aikaisemman hallitusmuodon säädökset, vuoden 1772 hallitusmuoto ja vuodelta 1789 peräisin olut yhdistys- ja vakuuskirja, sisältää pääsäännökset valtion järjestysmuodon yleisistä perusteista, Suomen kansalaisten yleisistä oikeuksista ja oikeusturvasta, lainsäädännöstä, hallituksesta ja hallinnosta, tuomioistuimista, valtiontaloudesta, puolustuslaitoksesta, opetustoimesta, uskonnollisista yhdyskunnista ja julkisista viroista.

Toinen Suomen keskiesistä perustuslaeista oli 13.1.1928 annettu valtiopäiväjärjestys, jossa määrätään eduskunnan järjestysmuodosta ja sen toiminnan yleisistä perusteista.

Perustuslakeihin kuuluivat lisäksi mm. 25.11.1922 annetut lait valtakunnanoikeudesta sekä eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatointen laillisuutta.

Perustuslaeilla oli, niin kuin SUomen merkittävimpiin valtiosääntöoppineisiin kuulunut Robert Hermanson toteaa teoksessaan "Valtiosääntö", erityinen loukkaamattomuus eli "pyhyys". Ne muodostavat perustan, jolle kaikki vallankäyttö valtiossa pohjautuu. Tästä systä niitä voidaan muuttaa ainoastaan tiettyjä, normaalin lain muuttamisesta vaikeutettuja määräyksiä noudattaen.

Suomen hallitusmuodon 95 § mukaan hallitusmuoto oli kaikilta osin peruuttamaton perustuslaki, "eikä sitä voida muuttaa, selittää tai kumota, taikka poikkeuksia siitä tehdä muussa järjestyksessä kuin perustuslaissa yleensä on säädetty".

Siitä, miten perustuslakia on eduskunnan päätöksellä mahdollista muutta, selittää tai kumota tai siitä poiketa, oli säädetty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä. Sen mukaan perustuslain tarkastaminen tapahtuu julistamalla asia kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä, minkä jälkeen asian hyväksymiseen vaaditaan 2/3 enemmistö. Toisena vaihtoehtona on perustuslain muutosten hyväksyminen kahdessa peräkkäin valitussa eduskunnassa, edellisessä yksinkertaisella ja jälkimmäisessä 2/3 enemmistöllä.

Hallitusmuodon 2 §:n ensimmäisen momentin toteamus, jonka mukaan valtiovalta Suomessa kuului kansalle, sisältyi ensimmäisen kerran K.J. Ståhlbergin vuoden 1917 toisilla valtiopäivillä eduskunnan perustuslakivaltiokunnan mietintöön liittämään vastalauseeseen. Tällä hallitusmuodon 2 §:n säädöksellä ilmaistiin Suomen kansan keskeinen merkitys Suomen valtiovallan perusvoimana, alkulähteenä ja omistajana.

Rafael Erich katsoo teoksessaan "Valtio-oikeus I" mainitun säätöksen tarkoittavan sitä, että kansavaltaisten periaatteiden tulee olla Suomessa toteutettuina; kansan tahdon on oltava ylimpänä ja kansan sinä valtioelimenä, jolla on suurissa ratkaisuissa määräävä vaikutus.

Esko Hakkilan em. teoksen mukaan "valtiovaltaa ei Suomessa voida harjoittaa kansasta riippumatta, vielä vähemmän vastoin kansan vakiintunutta tahtoa."

Niin kuin luonnollista on, kansan tahdolla tulee siis olla pysyvästi ratkaiseva merkitys valtiovallan käytössä.

Suomen hallitusmuodon 2 §:ään v. 199 sisällytetty vaatimus, että valtiovallan eli korkeimman vallan tulee kuulua kansalle, perustuu ns. kansansuvereniteettioppiin, jonka läpimurto oli yksi vuonna 1789 puhjenneen Ranskan vallankumouksen keskeisistä tuloksista.

Sen mukaan vain kansa itse saa päättää omasta hallinnostaan ja muista yhteisistä asioistaan. Tämä vaatimus kaatoi yksinvaltiaan hallitsijan ja hänen suojeluksessaan valtaa pitäneen yläluokan harvainvallan.

Napoleonin valtaannousu ja hänen kukistamistaan seurannut, Venäjän keisari Aleksanteri I:n aloitteesta muodostunut ns. pyhä allianssi palauttivat Euroopassa valtiollisen harvainvallan entisiin asemiinsa.

Runsaan vuosisadan kestänyt taistelu harvainvallan ja kansanvallan välillä johti lopulta suuressa osassa Eurooppaa 1900-luvun alussa demokratian läpimurtoon ja kansansuvereniteettiperiaatteen sisällyttämiseen kansanvaltaisen hallinnon omaksuneiden maiden valtiosääntöön.