Silikonit virosta

Tervehdys!

Kiva lukea ja tietää että moni leikkaus suomenrajan ulkopuolella on mennyt ilman ongelmia.. mulla ei ollut niin hyvä tuuri. Ensiksikin ylistettiin lääkäriä, että oli joku professori, joka pitää luentoja euroopassa ym. Elikkäs olisi hyvinkin pätevä, mutta paikanpäällä selvisi, että vasta opiskelee alaa..heh, leikkauspäivänä oli vähän myöhässä, kun oli luennoilla! Joku hoitaja siellä ei ollut edes hoitaja vaan joku täti joka oli ompelija jossain tehtaalla, mitäpä olisi osannut tehdä, jos olisikin ollut jotain ongelmia? Jotkut hoitajista ei edes osanneet suomea ja jotkut oli niin nuoria tyttöjä, ettei tiennyt olivatko ihan alaa edes lukeneet. Joku ei osannut edes tavallista verenpainetta mitata,kun ei osannut laittaa edes tarraa kiinni käsivarteen ym.!!!

Onneksi suurimmilta vaikeuksilta vältyttiin, vaikka komplikaatioita oli ja paljon. Jouduin turvautumaan suomen yksityisiin kilinikoihin ja kustannukset vain nousivat.Hematooma oli kauhea vasemmassa rinnassa, nousi kuume ja haava alkoi vuotamaan. Yritin alussa soitella oireista kyseiseen firmaan, mutta hoitaja ei edes viitsinyt kuunella loppuun vaan laukoi jo suoriltaan,että kaikki oli vallan normaalia ja kuuluisi asiaan... loppujenlopuksi menin niin huonoon kuntoon, etten millään olisi jaksanut matkustaa Helsinkiin asti ja sieltä sitten Tallinaan jatkotoimenpiteitä varten. Piti hoitaa hoidot loppuun omalla paikkakunnalla.

Paikkakunnan plastiikkakirurgi sai juuri ja juuri minut otettua vastaanotolleen,kun rukoili ja kertoi että asia oli akuutti. Suomalainen lääkäri kun oli, ei mielellään korjaillut toisten töpeksijöitten vahinkoja... Haukkui viron ja sanoi,ettei siellä edes tunneta sellaista kun plastiikkakirurgia, kuulemma sellaista siellä ei virallisiesti harjoiteta eikä opeteta, vaan ns. lääkärit ovat itseoppineita.

Jokainen harkitkoon omantunnon mukaan uskaltaako mennä suomen ulkopuolelle, vai maksaisko vähän yli ja minimoisi riskit sillä tavalla... Nyt tekisin leikkauksen ilman muuta täällä suomessa. Tulehdusvaara oli mulla 50% johtuen siitä että ompeleet olivat ommeltu ihan miten sattuu, leikkaushaava oli auki ihan syvältäkin! Jos olisin saanut tulehduksen, olisi minun taas pitänyt käydä virossa leikkauttamassa rinta pois ja käyttää ulkoista implanttia ainakin se puoli vuotta ja sen jälkeen harkita uutta leikkausta.Onneksi tältä vältyttiin ja tulehdusta ei ollut!

Nyt operaatiosta on kulunut jo puolitoista vuotta.. Vasen rinta on tunnoton ja herkkä kosketuksille ( ei tunnu hyvälle kosketukset).
Haavaompeleet ommeltiin niin tökerösti kiinni, että hyvät arvet on jääneet.. näkyy tosi hyvin, että jotain on leikelty. Välillä tuntuu pistoksia vasemmassa rinnassa ja epäilen että kapseloituminen ilmenee jonkun vuoden kuluttua, sillä jo nyt tuntuu rinta jotenkin tiukemmalle ja kovemmalle kuin oikeanpuoleinen.

Omalta osaltani suosittelisin, että kyseistä leikkausta kannattaisi todellakin harkita, miten kovasti sitä itselleen tarvistsee.. Jos asia ei ole kovin akuutti niin suosittelen jättämään välistä. Panokset ovat todella korkeat, sillä terveys on ykkös asia aina. Menettää voi niin paljon ja tulokset eivät välttämättä ole itseä mielyttävät..
Kerron mielelläni lisää kokemuksista ja autan jos vain on mahdollista, mikäli johonkin pitäisi saada tarkennusta.
Parempaa vuotta 2004 kaikille!
31809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ikävä kuulla sinun kokemuksistasi. Mutta Virossa, niinkuin Suomessakin on parempia ja huonompia lääkäreitä. Ja sinä jouduit sille huonommalle. Minun kohdallani kävi taas toisin. Minä pääsin sen paremman kirurgin potilaaksi. Kohdallani kaikki on mennyt hyvin. Ei minkäänlaisia komplekseja ole ollut. Emme voi yleistää että jos yksi leikkaus Virossa menee huonosti niin kaikki muutkin menisivät. Epäonnistumisia tapahtuu myös Suomessa, niinkuin kaikkialla muuallakin maailmassa. Minulla kokeumukseni Virossa tehdystä leikkauksesta on myönteinen vaikka siitä on kulunut jo viidettä vuotta. Arpia ei juuri huomaakaan. Ei minkäänlaisia ongelmia silloin eikä nytkään. Toivon sinulle kaikkea hyvää jatkossa.

Äänestä
  • Jokin aika sitten tv-ohjelmassa suomalaiset lääkärit kertoivat että saavat korjata veronmaksajain rahoilla täällä tämän tästä Virossa tehtyjä epäonnistuneita leikkauksia. Siinä ohjelmassakin oli, ettei siellä plastiikkakirurgeja edes juuri ole niin kuin jo joku kertoikin.

    Tietoisen riskin ottaa, jos sinne lähtee leikkaukseen.

    Äänestä

  • Hmn kirjoitti:

    Jokin aika sitten tv-ohjelmassa suomalaiset lääkärit kertoivat että saavat korjata veronmaksajain rahoilla täällä tämän tästä Virossa tehtyjä epäonnistuneita leikkauksia. Siinä ohjelmassakin oli, ettei siellä plastiikkakirurgeja edes juuri ole niin kuin jo joku kertoikin.

    Tietoisen riskin ottaa, jos sinne lähtee leikkaukseen.

    Suomalaiset lääkärit yrittävät mahdollisimman paljon mustamaalata Viron lääkäreitä. Viimeistään kun Virosta tulee toukokuussa 2004 EU-maa suomalaisten yritysten asiakkaat katoavat viroon leikkaukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieti tarkkaan kirjoitti:

Tervehdys!

Kiva lukea ja tietää että moni leikkaus suomenrajan ulkopuolella on mennyt ilman ongelmia.. mulla ei ollut niin hyvä tuuri. Ensiksikin ylistettiin lääkäriä, että oli joku professori, joka pitää luentoja euroopassa ym. Elikkäs olisi hyvinkin pätevä, mutta paikanpäällä selvisi, että vasta opiskelee alaa..heh, leikkauspäivänä oli vähän myöhässä, kun oli luennoilla! Joku hoitaja siellä ei ollut edes hoitaja vaan joku täti joka oli ompelija jossain tehtaalla, mitäpä olisi osannut tehdä, jos olisikin ollut jotain ongelmia? Jotkut hoitajista ei edes osanneet suomea ja jotkut oli niin nuoria tyttöjä, ettei tiennyt olivatko ihan alaa edes lukeneet. Joku ei osannut edes tavallista verenpainetta mitata,kun ei osannut laittaa edes tarraa kiinni käsivarteen ym.!!!

Onneksi suurimmilta vaikeuksilta vältyttiin, vaikka komplikaatioita oli ja paljon. Jouduin turvautumaan suomen yksityisiin kilinikoihin ja kustannukset vain nousivat.Hematooma oli kauhea vasemmassa rinnassa, nousi kuume ja haava alkoi vuotamaan. Yritin alussa soitella oireista kyseiseen firmaan, mutta hoitaja ei edes viitsinyt kuunella loppuun vaan laukoi jo suoriltaan,että kaikki oli vallan normaalia ja kuuluisi asiaan... loppujenlopuksi menin niin huonoon kuntoon, etten millään olisi jaksanut matkustaa Helsinkiin asti ja sieltä sitten Tallinaan jatkotoimenpiteitä varten. Piti hoitaa hoidot loppuun omalla paikkakunnalla.

Paikkakunnan plastiikkakirurgi sai juuri ja juuri minut otettua vastaanotolleen,kun rukoili ja kertoi että asia oli akuutti. Suomalainen lääkäri kun oli, ei mielellään korjaillut toisten töpeksijöitten vahinkoja... Haukkui viron ja sanoi,ettei siellä edes tunneta sellaista kun plastiikkakirurgia, kuulemma sellaista siellä ei virallisiesti harjoiteta eikä opeteta, vaan ns. lääkärit ovat itseoppineita.

Jokainen harkitkoon omantunnon mukaan uskaltaako mennä suomen ulkopuolelle, vai maksaisko vähän yli ja minimoisi riskit sillä tavalla... Nyt tekisin leikkauksen ilman muuta täällä suomessa. Tulehdusvaara oli mulla 50% johtuen siitä että ompeleet olivat ommeltu ihan miten sattuu, leikkaushaava oli auki ihan syvältäkin! Jos olisin saanut tulehduksen, olisi minun taas pitänyt käydä virossa leikkauttamassa rinta pois ja käyttää ulkoista implanttia ainakin se puoli vuotta ja sen jälkeen harkita uutta leikkausta.Onneksi tältä vältyttiin ja tulehdusta ei ollut!

Nyt operaatiosta on kulunut jo puolitoista vuotta.. Vasen rinta on tunnoton ja herkkä kosketuksille ( ei tunnu hyvälle kosketukset).
Haavaompeleet ommeltiin niin tökerösti kiinni, että hyvät arvet on jääneet.. näkyy tosi hyvin, että jotain on leikelty. Välillä tuntuu pistoksia vasemmassa rinnassa ja epäilen että kapseloituminen ilmenee jonkun vuoden kuluttua, sillä jo nyt tuntuu rinta jotenkin tiukemmalle ja kovemmalle kuin oikeanpuoleinen.

Omalta osaltani suosittelisin, että kyseistä leikkausta kannattaisi todellakin harkita, miten kovasti sitä itselleen tarvistsee.. Jos asia ei ole kovin akuutti niin suosittelen jättämään välistä. Panokset ovat todella korkeat, sillä terveys on ykkös asia aina. Menettää voi niin paljon ja tulokset eivät välttämättä ole itseä mielyttävät..
Kerron mielelläni lisää kokemuksista ja autan jos vain on mahdollista, mikäli johonkin pitäisi saada tarkennusta.
Parempaa vuotta 2004 kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu