Mistä näitä Fossiilin hengenheimolaisia oikein sikiää! Helppoa siinä pitää itseään "järkevänä autoilijan" ja kehua kuten Fossiilikin, ettei tee tiukkaa autoilu...
Lukekaa nyt tämäkin, jonka kopioin tuosta Fossiilin viimeksi aloittamasta keskustelusta:
Vieläkin järkevämpää
Kirjoittanut: Järkiautoilija, 2.1.2004 klo 20.47
Fossiili on aivan oikeassa kirjoituksessaan. En myöskään ymmärrä tätä kaunaista kirjottelua, jonka kohteeksi on jostain syystä valittu autoverot ja siinä sivussa vielä haukutaan tullia ja virkamiehiäkin. Pitäsi nyt kaikkien ymmärtää, ettei tullin ja virkamiesten haukkuminen tuo kenellekään euroja lompakkoon.
Suomen autokanta ei todellakaan ole niin huono kuin täällä aina nuristaan. Minäkin ajelen -01 mallisella MB 270:llä. Eikä se minua vaivaa, että autoa oston yhteydessä tuli hieman veroakin maksettua, sain kuitenkin edellisestä saman merkkisestä vaihdossa reilun hyvityksen. Kilometrejä kun ei minullekaan tule tällä autolla vuodessa kuin noin kymmenentuhatta. Näillä kilometrimäärillä voin halutessani ajelle tällä ajokille vaikka seuraavat 20 vuotta ja taatusti edelleen mukavia kilometrejä. Ja siinä ajassa ei arvonalennus enää pahemmin hetkauta.
Minullekaan auto ei ole mikään status-symbooli. Siksi ajelen itsekin usein kaupunkiajoa vaimon vuotta nuoremmalla Audin A4 T:llä. Se on näppärä peli kaupungissa ja kulutuskin pysyy kaupunkiajovoittoisessa käytössäkin siellä 8 litran vaiheilla. Audiin meillä tulee kilomtrejä jopa hieman vähemmän kuin toiseen autoon, joten sitäkin voi pitää halutessa pitkäänkin. Audihan on myös erinomainen kestämään korroosiota, kuten testesissä on yleisesti todettu. Voin suositella muillekin; järkiostos!
Vakuutukset ovat molemmissa autoissa myös yllättävän kohtuulliset jo listahinnoiltaakin. Ja kun joudun työni puolesta paljolti tekemisiin mm. vakuutusalan kanssa, ovat vakuutusten vuosikustannukset varsin maltilliset. Bonukset ovat myös toki suurimmat mahdolliset, vaikka niiden vaikutus vakuutusmaksuihin ovat verrattaen pienet muihin alennuksiin verratuna.
Osaltaan pieniin ajomääriimme vaikuttaa tietysti se, että minulla on myös (maastoautotyyppinen) työsuhdeauto, jolla enimmät kilometrit tulee ajettua. Työsuhdeautoa voin myös suositella muillekin. Tietysti pitää edellyttää, että autoetu ei pienennä varsinaista palkkaa. Tokihan autoedun verotus voi myös pienentää käteen jäävää palkan osuutta, varsinkin jos autoedun verotusarvo on suurehko, esim. tonnin luokkaa, kuten minulla. Siksi viimeksi työauton vaihdon yhteydessä neuvottelin palkkaan vastaavan kompensaation.
Niin, vaikka meillä on autoissa jossain määrin rahaa kiinni ja autoveroakin hankinnan yhteydessä maksettu kiltisti ja valittamatta, on viime vuosina pystytty sijoittamaan sivuun palkoista (vaimokin on töissä) keskimäärin 40 000 - 50 000 euroa. Saattaa tuntua suurelta summalta, mutta kun sitä sivuun laittoa (sijoitusta) on tullut tehtyä jo pidempään, ollaan niiden tuotoilla pystytty paljolti hankkimaan jokapaiväiset menot, kuten ruokailut. Asunto kun on oma, joten se ei juuri taloutta rasita.
Eli yhteenvetona:
Lopettakaa te muutkin se tullin ja virkamiesten parjaus. Kyllä nämä Suomestkin saatavat autot pitäisi meille riittää. Eikä se autoilu täällä Suomessa mitään mahdottomia maksa, kun pidättäytyy järkevässä autoilussa ilman tuontiautoja. Järkevämpää olisi kaikille muillekin laittaa vastaava summa sivuun ja sijoitta se johonkin muuhun, kuin tuontiautoihin. Nykyisin voin suositella etenkin laatuviinejä sijoituskohteena. Näihin minäkin olen viimeiset kolme vuotta sijoittanut jo lähes puolet vuosisijoituksistani ja voin vakuuttaa, että tuotto ylittää selvästi tavanomaisten sijoitusinstrumenttien tuoton.
Rohkenen toivottaa yhdessä Fossiilin kanssa kaikille muille positiivista ja menestyksellistä uutta vuotta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onneksi sulla corolla -87 on taas amista maanantaina, ehkä voit oppia siellä jotain. Sitä tuskin opit, että lainaamasi tekstihän on suoraa provoa. Järkeä ja älyä ei katsos voi oppia ! Sitä joko on tai ei ole.
Mistä näitä tarpeettomia tyhjäntoimittajia oikein sikiää! Helppoa siinä on copy-pasteta, ettei tee tiukkaa...