Mersuasiaa

Tällä palstalla tuntuu olevan vahvoja mielipiteitä mersuista suuntaa ja siten siihen toiseenkin. Tosiasia on kuitenkin se että jo vuosikymmeniä Mersun arvostus ja varsinkin yliarvostus on johtunut kieroontuneesta hinnoittelusta maahantuojan toimesta. "johtotähden" hinta verrattuna Audiin ja Bemariin on ollut ja on vieläkin liian korkea. Jos vertaa hintoja Saksassa niin huomaa että merkit ovat samalla viivalla. Sinänsä on hienoa että mersun arvo säilyy mutta rajansa kaikella kuitenkin. Kupla on puhjennut jo ja maahantuojakin huomaa tulleensa tiensä päähän...
3403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se on kyllä totta, että Mersut ovat osittain ylihinnoiteltua nimenomaan verrattaessa Bemariin tai Audiin. Mielestäni BMW ja Mercedes kulkevat niin laadussa kuin ominaisuuksissakin aika rinnakkain Audin jäädessä omasta mielestä pronssille.

Kuitenkin jos uutta autoa halajaa ja käytettävissä on tuo 50 000 euroa, niin esimerkiksi Audilta saa jo 3,0 litrasen turbo quattron 53 000 eurolla ja samalla hinnalla Mersulta päästään vasta käsiksi C200K ja C240 kaltaisiin autoihin. Imago ja merkki Mersulla tietysti maksaa enemmän kuin Audilla; se nyt on päivänselvää.

Tulee myös muistaa, että Suomen autovero tekee tepposensa myös tässäkin suhteessa. Jos esim. Audin joku malli maksaa Suomessa uutena 40 000 euroa ja vastaavasti Mercedeksen 60 000 euroa, niin Saksassa saman auton hinnat ilman autoveroa ovat suunnilleen nämä: Audi 20 000€ ja Mersu 30 000€. Tämä näin karkeasti arvioiden. Tokihan se tuntuu siltä, että Saksassa ollaan lähes 'samalla viivalla' , mutta prosentuaalisesti Mersu on edelleen saman verran Audia kalliimpi vaikkei siltä tuntuisikaan. Toki voi maahantuojallakin olla jotain osuutta tähän, mutta menisin kyllä vähän epäilemään.

Tähän loppuun vielä yksi karu esimerkki autojen hinnan pudotuksesta. Tsekatkaapas autojen lippulaivoja mobilessa. Vuoden -98 MB S500 V8 päästään käsiksi noin 27 000€ - 30 000€ summalla, BMW 750i V12 -98 14 000 - 18 000€ ja Audi A8 4,2 quattro -98 14 000€ - 16 000€.

Tuo nyt kertoo sen, että jälleenmyyntiarvo on Mersulla kuitenkin kohdallaan, vaikka hinnoittelu osin yläkanttiin saattaa ollakin.

Äänestä

Minusta Mesen arvo euroina tippuu nopeampaa kuin "perusautoilla". Kalliin Mesen arvo voi tippua parissa vuodessa sen mitä "perusauto" maksaa uutena.

Äänestä
  • ...niinhän se tippuu kaikilla kalleilla autoilla. 700 000 mummonmarkkaa maksavia käytettyjä Lexuksia saa alle 100 000 markalla jne....Mitä kalliimpi auto, sitä enemmän hinta tippuu tietysti koska laskennassa käytetäänkin prosentteja.
    Ei hinta laske useinkaan enemmän siis prosentuaalisesti vaan euromääräisesti! Toisaalta
    Ladassahan ei hinta tipu paljoa kun ei ole mistä tiputtaa! Se on taloudellisesti edullisin ostos tietysti mutta ei kaikkea voi mitata rahassa ja ei uutta mersua suinkaan osta köyhät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MB 500 E kirjoitti:

Tällä palstalla tuntuu olevan vahvoja mielipiteitä mersuista suuntaa ja siten siihen toiseenkin. Tosiasia on kuitenkin se että jo vuosikymmeniä Mersun arvostus ja varsinkin yliarvostus on johtunut kieroontuneesta hinnoittelusta maahantuojan toimesta. "johtotähden" hinta verrattuna Audiin ja Bemariin on ollut ja on vieläkin liian korkea. Jos vertaa hintoja Saksassa niin huomaa että merkit ovat samalla viivalla. Sinänsä on hienoa että mersun arvo säilyy mutta rajansa kaikella kuitenkin. Kupla on puhjennut jo ja maahantuojakin huomaa tulleensa tiensä päähän...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu