Tämän päivän ilta-sanomissa juttua tuontiautoista. Nyt KAIKKI kommentoimaan sinne keskustelupalstalle näitä samoja asioita mitä on käyty tässä foorumissa (EI Fossiili!!!!)
Ilta-Sanomat
Huom!
163969
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kirjoittaja edustaa tätä yhteiskuntaamme levinnyttä vaarallista ikärasismia pahimmillaan. Tämänkin palstan sääntöjen mukaan rasististen mielipiteiden esittäminen on rikollinen teko, joten ohjesääntöjen mukaisesti toimittaessa ylläpidon pitäisi poistaa viestisi. Minä en ilmiantoa kuitenkaan tee, mutta typerä mielipiteesi kertoi hyvin paljon henkisestä tasostasi.
...ja veikkaa oma henkinen ikäsi!!!
... ja upposi, sano!
Etkös sinä Fossiili ole jo moneen kertaan kertonut kuinka Suomen autokuumeiset klopit ovat persaukisia taivaanrannan maalareita? Miksi samaa pitää jauhaa päivästä toiseen? Kuten olen aikaisemmin todennut, kuten aikaisemminkin sanoin, näin sanoin, näin ennustin... jne. jne.
Kantasi on selvä, mutta tuskin siitä on apua kenellekään ja tuskin se on sinulta pois mitä muut tekevät. Mutta siitä vaan kertomaan Esson baarista, tojosta ja siitä kuinka auton hakeneilla ei kuitenkaan siihen ole oikeasti varaa, tuskin sinua estää se että joku käskee pysymään poissa.
Itse olisin iloinen jos tälle palstalle löytyisi seriffi, joka poistaisi kirjoitukset, jotka eivät foorumin otsikon alle kuulu, näihin poistoihin kuuluu nähdäkseni kaikki sinun kirjoituksesi, mutta myös jokainen "suomi-auto on suolamarinoitu paska"-viesti.
On todella mukavaa välillä saada asiallistakin palautetta kirjoituksiinsa. Kun iän ei anneta haitata, niin nuorten ja vanhojenkin välillä saadaan aikaan hedelmällinen keskustelu. Valitettavasti vain monet nuoret kirjoittajat ovat niin kiihkomielisiä ja malttamattomia, että järkevästä ajatustenvaihdosta ei tahdo tulla mitään. Keskustelu menee aina niihin alapään juttuihin.
Se esittämäsi sheriffiajatus on erittäin hyvä ja kannatettava. Minä voisinkin olla erittäin hyvä ja pätevä henkilö palstan sheriffiksi. Minulla on paljon elämänkokemusta hankalien asiakkaiden käsittelyssä, minulla on hyvät tiedot monelta tekniikan alueelta ja sen lisäksi minulla on tavallisen maalaismiehen yksinkertainen, oikeudenmukainen ja selkeä ajatustapa. Kaikki nämä ovat niitä ominaisuuksia, jotka tahtovat olla tälle nykyiselle kuritta kasvaneelle sukupolvelle hyvin hämäriä ja vieraita. Näiden hyvien perusarvojen varaan tämä yhteiskunta kuitenkin on rakennettu.
Jos Sinä ja muut aktiiviset keskustelijat kannattaisitte minua tämän keskustelupalstan sheriffiksi, niin saattaisinhan minä sitä virkaa harkitakin. Minulla on riittävästi aikaa ja sen verran "väärät leukaperät", että saan kyllä pahemmankin suunsoittajan nopeasti takaisin ruotuun.
Jos pystyt pysymään tiukasti asiassa ja unohtamaan isällisen nuorison ojentamisen ja samalla siivoat asiattomat viestit pois niin saat kyllä ääneni sheriffin virkaan.
Vai valittaa fossiili rasismista ja ikä-sellaisesta? Käykääpä kaikki lukasemassa Matkakertomus Bemarintuonnista Saksanmaalta, jossa Fossiili haukkuu kaikki nuoret aivottomiksi idiooteiksi, jotka vastuuttomalla velanotollaan ajavat tämän maan konkurssiin.
Tuskin kukaan täällä mitään pahaa kypsemmistä ihmisistä ajattelee, taitaa enemmänkin hihityttää Fossiilin mielipiteet!
Samalla palstalla oli muuten kysymys "miksi Fossiili ainahuutaa?" heh heh!
Fossiilista sheriffi :):):):):)
ylen sankia priha etten sanois!
Jotaisn rajaa suurudenhulludellakin.
Kyllähän minussa olisi ainesta hyväksi sheriffiksi, sillä suuren oikeudenmukaisuuden lisäksi minulla on kyky ottaa ryyppyjäkin (kotimaassa Koskenkorvaa) ihan vanhojen lännenkuvien malliin. Mitään juoman alkuperäistä hienoa aromia heikentäviä makeita lantinkejakaan en tarvitse.
voisit mennä ikärasisti-vitseinesi tonne Ilta-Sanomien keskustelupalstalle seriffiksi. Siellä voisit jopa sitä Koskenkorvaa ilman makeita lantjinkeja samalla maistella ja antaa esim. rahoitusvinkkejä sekä muuta sukanvarteen säilöttäviä ehdotuksiasi (kunhan ei koske tuontiautoja) siinä samalla. Voisipa jopa olla mahiksia päästä etusivun lööppiin vaikka sen Esson porukan munamummojen (vai mikä se osuva ilmaus tässä taannoin olikaan) kanssa.
Palaillaan...
On se tosi kumma, että kun on kerrankin on kyse aivan asiallisesta asiasta - ja vielä ihme kyllä Iltiksessä - niin tällä palstalla vaan haukutaan muita. Tämä menee juuri samalla tavalla sivuun kuin yleensä täällä tapana oleva virkamiesten haukkuminen.
Iltiksen juttuhan osoittaa sen, että kalliita suht. vanhoja "kannattaa" tuoda, vielä toistaiseksi. Niin kauan, kunnes Suomen hinnatkin putoavat. Tämä oli tietysti itsestään selvää jo ennalta. Johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä auton pitoaika on suunnilleen tupla Keski-Euroopan maihin verrattuna. Toinen syy voi olla, ettei kalliimpien mallien tehdashinnoissa ole ollut yhtä paljoa verotuksesta johtuvaa "suomi-alennusta" kuin on perheautojen luokassa. Näillä tiedoilla voisi arvioida, ettei käytettyjen tuonti juurikaan tule jatkossakaan vaikuttamaan siihen, miten perheautot pitävät arvonsa - ensimmäisinä käyttövuosina.
Voisiko joku viisas ihan oikeasti rautalangasta vääntäen selostaa, miten tuosta 6 kk. säännöstä luopuminen, joka on edessä viimeistään vuoden päästä, vaikuttaa asiaan. Ja onko asia jollain tavoin ratkaistu Siilin-tuomiossa? Siis tarkoitan, että osaisiko joku tarkasti sanoa, mikä siinä tuomiossa tämän määrittelee? Tuleeko tilanne jollakin tapaa muuttumaan, kun vuoden 2005 alusta yhden päivän ulkomailla rekisteröity auto katsotaan meillä käytetyksi?
huomasin yhteisen nimittäjän kannattaville ostoksille, nimittäin 1994 ja 1995 Volvot yms. oli halvempia omatuontina ( ilman välikäsiä ! )
Muuten tässä yksi oikea esimerkki:
Oma tuontiautoni 1996 mallia, merkki olkoon salaisuus
Originaalikauppakirjan mukaan maksoi 40 000 DMK vuonna 1996 . Tarkistin tänään kirjaston Tekniikanmaailmasta saman version Suomihinnan, 166 000 mk.
Euroina Saksassa 20 000 ja Suomessa 27400
Aika hämmästyttävän pieni hintaero ! Vai mitä !
Nyt tuliainen maksoi Saksassa käytettynä 6500 e
Suomessa VASTAAVA oli juuri kaupassa käydessäni 14 900 e
Molemmissa maissa hinnasta on sulanut 13 500 euroa 7 vuodessa.
Tutkippa oman merkkisi hinnat vastaavalla tavalla, kirjastoista löytyy tietoa
PS. Älkää tuoko autoa, jonka hinta on alempi kuin verot, sille halvalle hinnalle on varmaan joku selitys......
Katso aina mobilesta myös latzte saitte, missä on ne haun kalleimmat.....
Ostos on optimaalinen, kun hinta on KAKSINKERTAINEN veroon nähden ( mielipiteeni)
"Katso aina mobilesta myös latzte saitte, missä on ne haun kalleimmat.....
Ostos on optimaalinen, kun hinta on KAKSINKERTAINEN veroon nähden ( mielipiteeni) "
Heh heh, se on Letzte Seite = viimeinen sivu. Kärryt on järjestetty hinnan mukaan, kallein on siis viimeinen.
Ihan oikeilla jäljillä nimim. Asiaan on, koska ei ulkomailta kannata tuoda omaan käyttöön mitään romuja vain siksi, että sen saa ostomaasta halvalla. Täällä menee sama vero romusta kuin vimpan päälle pidetystä yksilöstä, jos auton vuosimalli ja km. ovat samat. Jobbareille halpa ostohinta tietää parempaa katetta, joten heillä ei välttämättä ole intoa hakea sitä "helmeä" isommalla rahalla ja näin pienentää omaa voittoaan täällä. Oletko huomannut, että Mobilen tulostusjärjestystä voi muuttaa. Kokeile joskus tulostaa kilometrien mukaan niin Letzte Seite ei näytäkään kalleinta vaan .......
Piti ihan ostaa mokoma lehti ja tässä pari esimerkkiä Saksan "keskihinnoista":
-VW Golf Gti 18. tbo / 2001 / 12 tkm €22980
-Renault Laguna 1.8 / 2001 / 29 tkm €18990
-Volvo V70 2.4 / 2001 / 60 tkm €28280
Ja sokeriksi pohjalle
-MB C180 4d /1995 / 99 tkm €2900!
Jos tuo olisi -95 C180:n keskihinta Saksassa, Suomen yleisin auto ei enää olisi se 1990 harmaa 4d Corolla.
Is toteaa että ei kannata tuoda vm 2001 koska pyynti hinta saksassa on 28200... Näin ollen eroa jää Suomen eduksi 6000 euroa. Minä sain mobilesta v70:n hinnaksia 14-18000euroa
taitaa olla taas kartellin tilaama juttu.