kun minä synnyin vuonna 1985 isäni oli jo pitkään käyttänyt, tietenkin kun eli sitä hippiaikaa. mutta se ei jäänyt koskaan kokeiluksi.ennenkuin minä edes tulin meistä lapsista nuorimpana, isä oli jo pitkään ollut rappiolla. oli väkivaltainen erityisesti äitiä kohtaa ja erityisesti meistä vanhimpaa poikaa kohtaan,söi 3 vuotiaana marianne karkit,isä hakkasi henkarilla.uisen uhkasi tappaa..
vuoteen 1990
isä alkoi olla jo niinsanotusti kuollut.hän ryyppäsi ja söi lääkkeitä sekaisin oli tullut todella sairaaksi. enään hän ei tehnyt pahaa kamoissa vaan jo selvänäkin.hännen mielestä se oli hauskaa.saattoi näyttää tutuille että kuinka meiän pojat kestää kipua, ja ilmekkään ei saanut värähtää pojilla tai muuten tuli turpaan.itse kadotin snadi pallon sillä leikkiessäni isä potkaisi minun nokkospuskaan ja käski etsiä sen ja jäi vain nauramaan kun minä kiljuin ojanpohjalla itkien sitä polttoa ja tuskaa..hän ei ehkä olisi tehnyt niin jos kaikki ne huumeet eivät olisi jäytäneet hänen aivojaan ja sydäntä.huumeet ovat kuin käärme joka luikertelee pikkuhiljaa elimistöön ja alkaa nakertaa sitä sisältä päin, kunnes liekki sammuu..ja niin sammui isänikin, hän tappoi itsensä..polttamalla meidän lapsien ja koko perheen kauniin ja ihanan kodin jossa myös meni meidän rakas koirakin.
vuoteen 1997..
vanhin meistä eli tämä poika joka sai eniten meistä lapsista turpaansa, hänellä ja isällä oli viharakkaus suhde.hän ei kestänyt sitä menetystä..joten sortui itsekkin..niinhin VITUN HUUMEISIIN!!!viimeinen ilta kun näin hänet olin vain äitille että mitä toi täällä tekee, mutta en tiennyt sen olevan viimeinen ilta.isoveli halasi minua ja sanoi että kaikki kääntyy vielä hyvin, aloin itkeä huoneessani, silloin jo aavistin että jotain kamalaa tapahtuu hänelle.ja niin tapahtuikin..hänen liekkinsä myös paloi loppuun.
sen jälkeen olen kamppaillut tämän helvetin masennuksen kanssa johon jo itsekkin alan kyllästyä!!se on pilannut minun kouluni ja elämäni..masennus..prkl.kävin kyllä 3 vuotta terapiassa ja sitten se loppui kun tuntui että sille ei ole tarvetta mutta ei se ilo kauaa kestänyt..se varmaankin johtui vain keväästä...tässä sitä edelleen ollaan..ammattikoulussa olen ja sekin menee pilalle kun tulee poissaoloja siitä kun on vaan niin jumalattoman väsynyt.kun saisikin voimaa jostain.olen usein rukoillut mutta ei sekään.
kadun niin sitä miten käyttäydyin viimeisenä iltana..nyt olisi niin paljon sanottavaa hänelle.ja en minä vihannut häntä vaan rakastin todella!!silloinkin kun hän eli minulla olisi ollut paljon puhuttavaa mutta en kehdannut sanoa koska pelkäsin että minua pidettäisiin ihan tyhmänä että mitä joku 12-vuotias voisi mistään tietää, ja nytkun asiaa ajattelen että mitä olisin halunnut sanoa, sanoisin sen edelleenkin katumatta.on tämä vain tuskallista..mitä tehdä?epätoivo jo alkaa olla ja viha tätä masennusta kohtaan ja kuolemia..mitään muuta tässä suvussa ei ole ollutkaan.
äidistäni olen ylpeä kyllä että miten hän jaksoi kaikesta huolimatta yksinhuoltaja leskenä kasvattaa neljä lasta, usein hän syyttää itseään isoveljeni kuolemasta että hän on surkea äiti, mutta ei ole..veljeni oli aikuinen ihminen joka loppuenlopuksi teki itse omat päätöksensä, ja hän sai sen kaiken mahdollisen tuen mitä äiti vain pystyi antamaan..en enään jauha enempää..piti päästä vähän kirjoittamaan..
vuoteen 1990
isä alkoi olla jo niinsanotusti kuollut.hän ryyppäsi ja söi lääkkeitä sekaisin oli tullut todella sairaaksi. enään hän ei tehnyt pahaa kamoissa vaan jo selvänäkin.hännen mielestä se oli hauskaa.saattoi näyttää tutuille että kuinka meiän pojat kestää kipua, ja ilmekkään ei saanut värähtää pojilla tai muuten tuli turpaan.itse kadotin snadi pallon sillä leikkiessäni isä potkaisi minun nokkospuskaan ja käski etsiä sen ja jäi vain nauramaan kun minä kiljuin ojanpohjalla itkien sitä polttoa ja tuskaa..hän ei ehkä olisi tehnyt niin jos kaikki ne huumeet eivät olisi jäytäneet hänen aivojaan ja sydäntä.huumeet ovat kuin käärme joka luikertelee pikkuhiljaa elimistöön ja alkaa nakertaa sitä sisältä päin, kunnes liekki sammuu..ja niin sammui isänikin, hän tappoi itsensä..polttamalla meidän lapsien ja koko perheen kauniin ja ihanan kodin jossa myös meni meidän rakas koirakin.
vuoteen 1997..
vanhin meistä eli tämä poika joka sai eniten meistä lapsista turpaansa, hänellä ja isällä oli viharakkaus suhde.hän ei kestänyt sitä menetystä..joten sortui itsekkin..niinhin VITUN HUUMEISIIN!!!viimeinen ilta kun näin hänet olin vain äitille että mitä toi täällä tekee, mutta en tiennyt sen olevan viimeinen ilta.isoveli halasi minua ja sanoi että kaikki kääntyy vielä hyvin, aloin itkeä huoneessani, silloin jo aavistin että jotain kamalaa tapahtuu hänelle.ja niin tapahtuikin..hänen liekkinsä myös paloi loppuun.
sen jälkeen olen kamppaillut tämän helvetin masennuksen kanssa johon jo itsekkin alan kyllästyä!!se on pilannut minun kouluni ja elämäni..masennus..prkl.kävin kyllä 3 vuotta terapiassa ja sitten se loppui kun tuntui että sille ei ole tarvetta mutta ei se ilo kauaa kestänyt..se varmaankin johtui vain keväästä...tässä sitä edelleen ollaan..ammattikoulussa olen ja sekin menee pilalle kun tulee poissaoloja siitä kun on vaan niin jumalattoman väsynyt.kun saisikin voimaa jostain.olen usein rukoillut mutta ei sekään.
kadun niin sitä miten käyttäydyin viimeisenä iltana..nyt olisi niin paljon sanottavaa hänelle.ja en minä vihannut häntä vaan rakastin todella!!silloinkin kun hän eli minulla olisi ollut paljon puhuttavaa mutta en kehdannut sanoa koska pelkäsin että minua pidettäisiin ihan tyhmänä että mitä joku 12-vuotias voisi mistään tietää, ja nytkun asiaa ajattelen että mitä olisin halunnut sanoa, sanoisin sen edelleenkin katumatta.on tämä vain tuskallista..mitä tehdä?epätoivo jo alkaa olla ja viha tätä masennusta kohtaan ja kuolemia..mitään muuta tässä suvussa ei ole ollutkaan.
äidistäni olen ylpeä kyllä että miten hän jaksoi kaikesta huolimatta yksinhuoltaja leskenä kasvattaa neljä lasta, usein hän syyttää itseään isoveljeni kuolemasta että hän on surkea äiti, mutta ei ole..veljeni oli aikuinen ihminen joka loppuenlopuksi teki itse omat päätöksensä, ja hän sai sen kaiken mahdollisen tuen mitä äiti vain pystyi antamaan..en enään jauha enempää..piti päästä vähän kirjoittamaan..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ala vaikkapa juosta päivittäin lenkkiä niin tuska helpottaa ja pysyt itse erossa päihteistä. Niin voit kenties kääntää helvetin taivaaksi.
Vai ehdotellaan sitä nyt urheilua...
Mun mielestä tuo teksti oli aika kauheaa luettavaa. Varsinkin isäsi osalta. En henkilökohtaisesti usko helvetin olemassaoloon mutta isäsi on tuon perusteella ainoita ihmisiä joita voisin sinne kuvitella. Kauhea ihminen. =/
Mutta kyllä jonkin harrastuksen hommaaminen voisi olla silti hyvä idea. Ei tarvitsisi niin paljoa vain olla ja surra.
Eikä mun mielestä voi yleistää, että "huumeet on kaiken paha". Vähän sama kun lihava ihminen sanoisi, että "ruoka on kaiken paha". Viisas osaa ottaa kohtuudella ilman että siitä tulee haittaa, oli kyse sitten ruoasta tai päihteistä. Mutta toivottavasti sinä jaksat elää elämääsi eteenpäin! Toivon kaikkea hyvää sulle. =)
että ilman ruokaa ei voi elää...
Ja olikohan se tässä pointtina??
Vai olikohan pointti kenties se, että lähes kaikesta mitä elimistöösi tunget, on haittaa jos sitä ei osaa ottaa kohtuudella.
Pliis. Vähän tasoa nyt siihen keskusteluun.
että ilman ruokaa ei todellakaan voi olla. Ilman päihteitä voi olla. Tyttösen elämä on ollut surullista huumeiden vuoksi. Toivon hänelle jatkossa huumeetonta elämää.
Tyttösen elämä on ollut surullista siksi, että hänen isänsä oli väkivaltainen ja päihderiippuvainen. Onko selvä?
Suomalaisista ISO osa juo alkoholia, mutta vain pienellä osalla se on ongelma. Se on ihmisestä kiinni. Ja väkivaltaisuutta ei mikään päihde itsessään aiheuta.
Tottakai ilman ruokaa ei voi olla. Mutta edelleenkin pointti oli se, että siitäkin kärsii väärinkäytettynä (kolesteroli, verisuonitaudit, jne.)
Luulenpa, että tuollaisten kokemusten jälkeen tytöstä tuskin tulee päihderiippuvaista. Ainakin toivon niin.
kyllä epäilen, että Tyttösen isä ilman päihteitä olisi varmasti ollut parempi isä. Kyllä valitettavasti juuri päihteillä saadaan persoonaan pysyviäkin vaurioita aikaan. En sitä kenellekän toivoisi, sinullekaan.
On ajattelematonta verrata syömistä ja päihteiden käyttöä. Riippuvuutta esiintyy tietysti erilaisissa mittakaavoissa, mutta eiköhän päihteitten käytöstä kärsi hiukan laajempi joukko kuin jonkun syömisestä.
Taidat kuulua siihen porukkaan,joka on väkivaltainen ja päihdeongelmainen.Tuntuu noi jutut vähän puolustelevilta.Huumeita on sen verran tutkittu,että jokainen lukutaitoinen tietää niiden aiheuttavan pysyviä persoonallisuuden muutoksia.Vai ovatko tutkijat mielestäsi väärässä.Älä petä itseäsi,mene hoitoon ja ota pillerit ajallaan.Olet niin itseäsi täys,että käy vessassa ja päästä itsesi ulos.Se auttaa aluksi.
Kun ihmisen mahdollisuudet loppuvat, siinä Jumalan mahdollisuudet alkavat. Rukoile, ja tulet autetuksi ennemmin tai myöhemmin. Tavalla tai toisella.
Yrita saada henkinen yhteys veljeesi ajattelemalla hanta rauhallisena hetkena...niinkuin meediot tekevat. Saatat saada "vastauksen"...
Mutta olen joka tapauksessa varma, etta han nakee ja kuulee joka tapauksessa sinut, kun ajattelet hanta.
Keskity siihen, etta hanella on nyt parempi olo.
ei tarvitse jaksaa. Hae apua aktiivisesti. Sulla on ollut paljon kannettavana,menee aikaa kuorman purkamiseen. Onko sulla vielä kontakti entiseen terapeuttiisi tai haluatko vaihtaa? Ota käyttöösi kaikki tuki, mikä ympärilläsi on tarjottavana. Kun mieli on noin matalana on vaikea opiskella tai tehdä muutakaan. Ensin mieli kevyemmäksi ja sitten muukin rupeaa sujumaan! Onnea matkaan.
Jos maailmassa on mitään kohtuutta, olisi jo korkea aika, että sinullekkin tulisi jotain positiivista elämään, kun olet joutunut noin paljon kärsimään. Uskon, että veljesi tiesi, että rakastat häntä ja inhosivat vain huumeita, etkä veljeäsi.Usko isoveljesi sanomaan, että kaikki kääntyy vielä hyvin.
jotka ymmärsivät tuskaani...en ole pitkään aikaan käynyt katsomassa täällä ja nyt taas muistin laittaneeni tänne tämän...olin jo jotenkin menettänyt toivoni siitä että löytyisi joku saman kohtalon kärsinyt..mutta ei tänne tullut ketään...mutta kiitos niille jotka lukivat.
Ja se oli mun mielestä aika paksua, että joku vertasi huumeita ja ruokaa...huumeita ei voi käyttää kohtuudella..ne on sellaista myrkkyä mikä muuttaa todellakiin persoonaa ja jäytää ihmistä..ei mitään heroiinia voi käyttää kohtuudella...se olisikin mielenkiintosta. vieroitusoireet ovat niin pahat että et pysty käyttämään kohtuudella. Ja todellakaan en aio koskea huumeisiin..alkoholi ja tupakka menee mutta ei muu...ja veikkaan että eräs teistä oli oikeassa että vihani oli huumeita kohtaan..usein ajattelen veljeäni ja isääni...ja joskus jopa kuulen unessani veljeni äänen mutta en löydä häntä, ja se on kamalaa...joskus toivon että kun olisi syntynyt normaali perheeseen ja olisi saanut elää normaalin teinielämän..ettei olisi tarvinnut aikuistua liian aikaisin... :( pääsenköhän koskaa yli...