Massaa Voimaa

Onko joku lukenut kyseisen kirjan/lehden ja koittanut treenata kirjasta löytyvällä ohjelmalla, jossa "kaikki" lihakset reenataan perusliikkeillä joka toinen päivä? Sarjojen välillä vain noin minuutin palautukset. 60sekkaa jalkakyykyssä sarjojen välillä on kyllä aika pirun lyhyt aika, oli painot sitten kuinka pienet hyvänsä. Jos vain jollain on kokemuksia, niin pistäkäähän palautetta, että kuis pyyhkii ja että tuleeko kehitystä.
2617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei olla kestävyysurheilijoita. Itsekkin olen tutustunut kyseiseen kirjaan, mutta tuntuu täysin naurettavilta sen ohjeet! Mutta nykyisinhän nähdään niin monenlaisia treenisysteemejä, että kukapa meistä tietäisi, mikä on juuri se paras treeniohjelma ja millä saa tuloksia lihasmassan ja voiman kasvuna...

Äänestä
  • Olen samaa mieltä, vähemmästäkin menee pää pyörälle kun toinen väittää toista ja toinen aivan päinvastaista ja kumpainenkin ( kaikki ) lupaavat tolkuttoman hyviä tuloksia: massaa, voimaa, nopeasti tietenkin, villeimmät jopa lupailevat velkojenkin muuttuvan saataviksi. Että ketäkö uskoisi? Jos minulta kysyttäisiin, kehoittaisin suhtautumaan varauksin kaikkiin sensaatiomaisiin ihmekuureihin. Pieni epäluuloisuus on tervettä, tosin ainahan voi kokeilla uuttakin jos uteliaisuutta riittää.

    Voihan olla, että kaikki ovat hieman oikeassa. Me kaikkihan olemme kuitenkin yksilöitä, kukin omin eväin liikkeellä suuressa maailmassa. Esimerkiksi aineenvaihdunnassa saattaa olla suuria yksilökohtaisia eroja eikä oman aineenvaihdunnan tason vertaaminen johonkin toiseen taida onnistua pelkän "musta vähä tuntuu, että"-tuntuman avulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jukka kirjoitti:

Onko joku lukenut kyseisen kirjan/lehden ja koittanut treenata kirjasta löytyvällä ohjelmalla, jossa "kaikki" lihakset reenataan perusliikkeillä joka toinen päivä? Sarjojen välillä vain noin minuutin palautukset. 60sekkaa jalkakyykyssä sarjojen välillä on kyllä aika pirun lyhyt aika, oli painot sitten kuinka pienet hyvänsä. Jos vain jollain on kokemuksia, niin pistäkäähän palautetta, että kuis pyyhkii ja että tuleeko kehitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu