Tuolla olleen keskustelun http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=666&posting=22000000002004270 vuoksi minua pyydettiin laittamaan tänne historia-palstalle oikeaa tietoa kansalaissodasta.
Kansalaissotaan johtaneet syyt olivat moninaiset. Toisaalla työväestö halusi itselleen parempia oloja. Parlamentaarisista keinoista ei ollut suuremmin apua. Maaton maataloudesta elinkeinonsa saava väestö eli suoranaisessa kurjuudessa mutta elintarvikkeiden puute oli pahinta kaupunkien työläisväestön keskuudessa. Rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Nyrkkiä oli puristettu taskussa pitkään. Toisaalla porvarillisesti ajatteleva väestö-vähemmistö halusi turvata omat etunsa. Pitkin maata alettiin perustamaan järjestyskaarteja, työväestö usein työväenyhdistysten lippujen alle. Porvarillisesti ajatteleva väestö usein nuorisoseurojen ja/tai palokuntien lippujen alle. Rintamalinjat olivat kaivettu.
Vaikuttavaa on tapahtumien samanaikaisuus. Helsingin työväentalolla nostettiin punainen lyhty torniin 27-28.1-18 välisenä yönä vallankumouksen alkamisen merkiksi ja 28.1.-18 aloitti Mannerheimin johtamat valkoiset joukot riisua aseista venäläisiä varuskuntia Pohjanmaalla. Karjalassa olivat valkoiset alkaneet riisua venäläisiä aseista jo 23.1.-18 jolla teolla oli myös punaisten mieliä sotaan lietsova vaikutus. Tukialueet olivat näin muodostettu. Punaisilla eteläinen Suomi, Häme ja Viipurin seutu. Valkoisilla Pohjanmaa, pohjoisempi osa Karjalaa, keskinen Suomi ja Lappi.
Helmikuun punaisten offensiivi tukehtui siihen, että joukkoja ei oltu koulutettu nykyaikaiseen hyökkäyssotaan. Ne muutamat hyökkäysyritykset jotka tehtiin haapamäen rautatiesolmun valtaamiseksi tukehtuivat siihen, että sotaan tottumattomat punaiset joukot eivät onnistuneet pitämään öisin niitä asemia joita päivisin olivat vallanneet. Päivisin käytiin sotimassa (ampumassa lahtareita) ja öisin mentiin kotiin nukkumaan. Sodankäynnin luonnetta ei ymmärretty. Samaan aikaan valkoisten tukialueella julistettiin ukaasi pakollisesta asepalvelusta, vapaaehtoinen värväys ei ollut tuottanut tulosta tarpeeksi. Saksasta palanneet jääkärit kouluttivat helmikuun lopusta alkaen Pohjanmaalla valkoisia joukkoja ja koulutuksen päätyttyä saattoi valkoisten yleishyökkäys alkaa venäläisiltä riisuuttujen aseiden ja Saksalta saadun mittavan aseavun turvin.
Vallattuaan melko nopeasti Länkipohjan (2500 hyvin koulutettua valkoista vs. 1000 kouluttamatonta punaista) ja Oriveden saattoivat valkoiset ryhtyä valtaamaan Tamperetta. Taisteluun otti myös osaa ruotsalainen vapaaehtoisprikaati joka menetti paljon miehiä varsinkin Kalevankankaan taistelussa. Varsinaiset taistelut Tampereella käytiin 26.3.- 6.4 ja kiivaiden ja raskaita uhreja vaatineiden taistelujen jälkeen alkoi Tampereella antautuneiden venäläisten teloitukset. Myös kiinnisaadut punaisten johtajat teloitettiin.
Ennen Tampereen taistelujen päättymistä oli Hangossa noussut maihin Vaasan valkoisen senaatin kutsumana Saksalainen von der Goltsin johtama itämeren divisioona, n.10000 miestä. Saksalaisten joukot valtasivat Uusimaan ja eteläisen Hämeen ja se johti siihen, että punaisten puolustustahto romahti vaikkakin taistelujen kovuutta kuvaa saksalaisten tappiot n.300 kaatunutta ja n.700 haavoittunutta. Sekavien vaiheiden jälkeen valkoisten onnistui valloittaa Viipuri 29.4. Voidaankin sanoa, että ilman Saksalta saatua mittavaa apua valkoisten aseistamisessa ja varsinaisissa taistelutoimissa olisi valkoisten voitto ollut hyvinkin kyseenalainen. Valkoisten voitonparaati pidettiin Helsingissä 16.5.-18. Jo sodan aikana mutta etenkin taistelujen päätyttyä alkoi voittaja käyttää mielivaltaansa. Tuhansia punaisia joista osa ei ollut ottanut lainkaan osaa aseelliseen taisteluun teloitettiin ns.pikaoikeuksien (kenttäoikeuksien) päätöksillä. Usealla teloitetuista riitti syyksi teloitukseen kuuluminen työväenyhdistykseen. Suuri osa teloitetuista menetti henkensä ilman tuomion julistamista. Henkiinjääneet antautuneet punaiset suljettiin vankileireille, mm. Tammisaareen, Suomenlinnaan, Riihimäelle joissa tuhansia heistä luoli nälkään ja sairauksiin joihin eivät saaneet hoitoa.
Näiden raakojen tapahtumien vuoksi kesti pitkään ennenkuin suomi hyväksyttiin tasavertaisena jäsenenä muihin pohjoismaihin kuuluvaksi ja länsimaiseen demokratiaan kuuluvaksi sivistysvaltioksi.
Kansalaissotaan johtaneet syyt olivat moninaiset. Toisaalla työväestö halusi itselleen parempia oloja. Parlamentaarisista keinoista ei ollut suuremmin apua. Maaton maataloudesta elinkeinonsa saava väestö eli suoranaisessa kurjuudessa mutta elintarvikkeiden puute oli pahinta kaupunkien työläisväestön keskuudessa. Rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät. Nyrkkiä oli puristettu taskussa pitkään. Toisaalla porvarillisesti ajatteleva väestö-vähemmistö halusi turvata omat etunsa. Pitkin maata alettiin perustamaan järjestyskaarteja, työväestö usein työväenyhdistysten lippujen alle. Porvarillisesti ajatteleva väestö usein nuorisoseurojen ja/tai palokuntien lippujen alle. Rintamalinjat olivat kaivettu.
Vaikuttavaa on tapahtumien samanaikaisuus. Helsingin työväentalolla nostettiin punainen lyhty torniin 27-28.1-18 välisenä yönä vallankumouksen alkamisen merkiksi ja 28.1.-18 aloitti Mannerheimin johtamat valkoiset joukot riisua aseista venäläisiä varuskuntia Pohjanmaalla. Karjalassa olivat valkoiset alkaneet riisua venäläisiä aseista jo 23.1.-18 jolla teolla oli myös punaisten mieliä sotaan lietsova vaikutus. Tukialueet olivat näin muodostettu. Punaisilla eteläinen Suomi, Häme ja Viipurin seutu. Valkoisilla Pohjanmaa, pohjoisempi osa Karjalaa, keskinen Suomi ja Lappi.
Helmikuun punaisten offensiivi tukehtui siihen, että joukkoja ei oltu koulutettu nykyaikaiseen hyökkäyssotaan. Ne muutamat hyökkäysyritykset jotka tehtiin haapamäen rautatiesolmun valtaamiseksi tukehtuivat siihen, että sotaan tottumattomat punaiset joukot eivät onnistuneet pitämään öisin niitä asemia joita päivisin olivat vallanneet. Päivisin käytiin sotimassa (ampumassa lahtareita) ja öisin mentiin kotiin nukkumaan. Sodankäynnin luonnetta ei ymmärretty. Samaan aikaan valkoisten tukialueella julistettiin ukaasi pakollisesta asepalvelusta, vapaaehtoinen värväys ei ollut tuottanut tulosta tarpeeksi. Saksasta palanneet jääkärit kouluttivat helmikuun lopusta alkaen Pohjanmaalla valkoisia joukkoja ja koulutuksen päätyttyä saattoi valkoisten yleishyökkäys alkaa venäläisiltä riisuuttujen aseiden ja Saksalta saadun mittavan aseavun turvin.
Vallattuaan melko nopeasti Länkipohjan (2500 hyvin koulutettua valkoista vs. 1000 kouluttamatonta punaista) ja Oriveden saattoivat valkoiset ryhtyä valtaamaan Tamperetta. Taisteluun otti myös osaa ruotsalainen vapaaehtoisprikaati joka menetti paljon miehiä varsinkin Kalevankankaan taistelussa. Varsinaiset taistelut Tampereella käytiin 26.3.- 6.4 ja kiivaiden ja raskaita uhreja vaatineiden taistelujen jälkeen alkoi Tampereella antautuneiden venäläisten teloitukset. Myös kiinnisaadut punaisten johtajat teloitettiin.
Ennen Tampereen taistelujen päättymistä oli Hangossa noussut maihin Vaasan valkoisen senaatin kutsumana Saksalainen von der Goltsin johtama itämeren divisioona, n.10000 miestä. Saksalaisten joukot valtasivat Uusimaan ja eteläisen Hämeen ja se johti siihen, että punaisten puolustustahto romahti vaikkakin taistelujen kovuutta kuvaa saksalaisten tappiot n.300 kaatunutta ja n.700 haavoittunutta. Sekavien vaiheiden jälkeen valkoisten onnistui valloittaa Viipuri 29.4. Voidaankin sanoa, että ilman Saksalta saatua mittavaa apua valkoisten aseistamisessa ja varsinaisissa taistelutoimissa olisi valkoisten voitto ollut hyvinkin kyseenalainen. Valkoisten voitonparaati pidettiin Helsingissä 16.5.-18. Jo sodan aikana mutta etenkin taistelujen päätyttyä alkoi voittaja käyttää mielivaltaansa. Tuhansia punaisia joista osa ei ollut ottanut lainkaan osaa aseelliseen taisteluun teloitettiin ns.pikaoikeuksien (kenttäoikeuksien) päätöksillä. Usealla teloitetuista riitti syyksi teloitukseen kuuluminen työväenyhdistykseen. Suuri osa teloitetuista menetti henkensä ilman tuomion julistamista. Henkiinjääneet antautuneet punaiset suljettiin vankileireille, mm. Tammisaareen, Suomenlinnaan, Riihimäelle joissa tuhansia heistä luoli nälkään ja sairauksiin joihin eivät saaneet hoitoa.
Näiden raakojen tapahtumien vuoksi kesti pitkään ennenkuin suomi hyväksyttiin tasavertaisena jäsenenä muihin pohjoismaihin kuuluvaksi ja länsimaiseen demokratiaan kuuluvaksi sivistysvaltioksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Asia on niin kuin kerroit, mutta toiset eivät pysty katsomaan tosiasioita silmästä silmään! En mitenkään voi käsittää tuollaista itsepetosta, itse olen syntynyt perheessä jossa vanhempani olivat kommunisteja ja myös vanhemmat sisarrukseni. Uskoin myös itse aivopesun tuloksena, että idässä on lähes maallinen paratiisi jossa kaikki asiat on kunnossa! Olin innoissani kun nuorena, 70 luvun alussa lähdin käymään työkavereiden kanssa silloisessa neuvostoliitossa. Kun lähdettiin rajalta itäänpäin innostus väheni sitä mukaa kun matka eteni. Kommunismini myös jäi sille tielle ja aloin suhtautua entisiin aateveljiini kuin johonkin lahkolaisiin. Olen ollut aina kiinnostunut historiasta ja ottanut myös selvää 1918 tapahtumista ja kuinka punakaartiinkin lähdettiin täysin tietämättömänä, lähdettiin kun muutkin lähtivät. Kun kävi niinkuin kävi ja nyt 2000 luvulla lukee näitä kirjoituksia niin ei voi kuin ihmetellä tälläistä verenhimoa kun useimmista kirjoituksista paistaa.Jos ei näistä asioista pysty puhumaan avoimesti ja rehellisesti niin tämä kansakunta ei toivu koskaan näistä traumoista. Kansakunta joka ei rehellisesti selvitä menneisyyttään ei ole terve.