Ennakkoluulo on aina huono asia.
Mielestäni autojaKIN pitäisi tarkastella ja vertailla puhtaasti loogisin ja perustelluin väittämin. Kehtaako joku väittää, että olen väärässä? Miten ikimaailmassa voisi olla niin, että MITÄÄN asiaa kannattaisi vertailla ja arvostella muun kuin sen ominaisuuksien perusteella? Se voi olla, että monen mielestä SUOMEEN tuodaan todella tylsiä japanilaisia, ja niinhän se onkin. Mutta ihan turha väittää, ettäkö vaikka Golf tai Astra olisi jotenkin Corollaa persoonallisempi tai mielenkiintoisempi. Tylsyyshän tällaisessa maassa myy. Ja sellaiset japanilaisissa autoissa arvostelua saaneet ominaisuudet, kuten ohjauksen keskialueen tunnottomuus ovat pitkälti makuasioita. Voin vakuutta kaikille, että kaikki omistamani uudehkot perheautot(-96 Astra, -98 Avensis, -00 307, -03 Accord) ovat yhtä "hyviä" ajettavia, japanilaisissa vaan mielestäni täsmällisemmät ja tunnokkaammat vaihteisto ja kytkin. Kaikenlaisiin ohjauksiin tottuu.
Uskoisin japanilaisten arvostavan helppoa, tärinätöntä ohjausta perheautoissa, eivät ne muuten sellaista tekisi, osaavathan ne nimittäin maailman tarkimpia ja tunnokkaimpiakin ohjauksia tehdä. Niitä löytyy Japanin OIKEISTA urheiluautoista ja ilmeisesti jo jostain Civic R:stäkin, itse en SITÄ ole ajanut. Ja nyt eurooppalaista makua opittuaan on jap. perheautoissakin nämä ohjausasiat muuttumassa.
Esim. jos Suomenkin tod. näk. nopein auto on japanilainen (650-hevosvoimainen Nissan Skyline GT-R) ja sen ajo-ominaisuudet todistetusti(käytännössä voittamaton radalla) ovat maailman parhaat, miksei se olisi hyvä auto?
Ja esim. kaikki tämä Civic R -hässäkkä; kenenkään on täysin turha sanoa, ettäkö Civic Type R:ää parempaa urheilullista autoa sillä hinnalla löytyisi. Selvästi nopein suoritusarvoiltaan, mutta myös käytännössä radalla testattuna. Suomessa se on vaan saanut juuri tällaisten Suomi24:sten takia sellaisen teinimaineen, mutta maailmalla se on kaikissa automedioissa oikeasti arvostettu auto. Minuakin ärsyttää suunnattomasti nuo Honda-fanaatikkojen tietämättömät jutut ja vertailut johonkin M3:siin tms. Tuskin kovinkaan monella tänne kirjottelevalla R:ää edes ole.
Tässä pari Civic R -linkkiä Internetin kenties laajimmalta autosivustolta:
http://autozine.kyul.net/html/Honda2.htm#Civic%20Type%2 0R
Artikkelissa toistuu jatkuvasti "maailman paras hot hatch(Jenkeissä nimitys tälle autoluokalle)", "luokkansa selvästi nopein", "parhaat rataominaisuudet", jne. jne.
Sitten vielä AutoZinen tähdet tälle luokalle(vasemmassa sarakkeessa Civicin hintaluokka, oikeassa kalliimpi):
http://autozine.kyul.net/compare/Compare4.htm#Hot%20hat ch
En nyt tarkoita siis TODELLAKAAN, että Civic R olisi maailman paras auto. Sitä vaan, että älkää antako teinipellejen puheiden vaikuttaa kuvaanne itse autosta. Luokassaan varmasti vähintäänkin erittäin hyvä auto.
Turvallista ajoa kaikkien autojen omistajille!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Taidat nähdä päiväunia.
autoista.
Olisi kiva harrastaa autoja, monenlaisia ja monenmerkkisiä, varsinkin jos olisi rahaa.
Ahdasmielisesti suhtautuvat tekevät harrastuksesta kuitenkin ikävän.
Paras , kun antaa ihmisten hiukan vapaammin olla sitä , mitä ovat.
Auto valitaan niin monesta eri syystä.
Olisi kiva, jos olisi pomminvarma auto, jolla voisi ajella arkiajot ilman paineita ja harrastaa omalla ajalla sitten vaikka vähän erikoisempia autoja.
mutta en ole suutari.sori.
Sylvi, miksi sitten ei automaatti, ei jäis japanalaisiin mitää hyviä ominaisuuksia .. heko... heko