Historia

Täällä palstoilla kysyttiin, mikä olisi sopiva sylkykuppi, kun Ladat nyt ovat lähes tyystin hävinneet Suomen teiltä.Kysymyksen asettaja saattaa olla todella fiksu, elämme nimittäin mielenkiintoisia aikoja.

USA:ssa tätä samaa keskustelua on jo käyty aikaisemmin.
Sylkykuppikin on epävirallisesti jo valittu.Se on eurooppalainen auto.
Jürgen Schempp ( Mersun pääjohtaja) huolestui näistä arvioista niin paljon , että määräsi perustettavaksi "totuuskomission" ( oikeasti tutkintalautakunta) tutkimaan mersun S-sarjan sähkövikoja.
Ongelmat koskevat kyllä muitakin MB:n malleja.
M-sarja on hännänhuippuna USA:ssa kuluttajatyytyväisyystutkimuksessa.
Kuluttajavertailussa ovat Euroopassa sen sijaan mersut vielä pärjänneet, eikä ilmeisesti huono laatu koskekaan kaikkia malleja ( toivon ainakin sitä sattuneesta syystä)
Neuvoisin kuitenkin lopettamaan joutavan nahistelun ja miettimään sitä, mitä tapahtuu jos eurooppalaiset autonvalmistajat eivät usko jotain olevan pahasti vialla, eivätkä japanilaisten tavoin panosta tosissaan laatuun.Tällä tarkoitan sitä laatua, että asiakas saa, mitä hän kuvitteleekin saavansa ostaessaan melko hinnakkaan auton.
Muistakaa, miten kävi aikoinaan Englannin moottoripyöräteollisuuden: Englantilaiset nauroivat japanilaisten moottoripyörille.Muutama vuosi tästä Englannin moottoripyöräteollisuus oli lähinnä hyvä vitsi! Englantilaiset olivat hallinneet vuosikymmenet maailman moottoripyörämarkkinoita, kaikki päättyi ylpeyden ja huonon laadun vuoksi kuitenkin täydelliseen katastrofiin.Homman seurauksena kymmeniä tuhansia työttömiä Englannissa.
Jonkun lapsellisen tojo- keskustelun käyminen ei hyödytä yhtään mitään.Riisikuppi- yms nimitykset osoittavat vain nimittäjien pelkoa ja epätoivoa.
Laitan tähän yhden linkin USA:sta, jossa keskustellaan automerkin laadusta.
Tottakai seassa on syystä tai toisesta katkeroituneita ihmisiä, mutta, ei savua ilman tulta!

http://www.troublebenz.com/
0112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

opettaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu