masennus

Haluaisin kuulla juttuja masennuksesta ja miten se vaikutti lähipiiriinne yms. Ikä olisi myös mukava tietää.
3283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Masennukseni on kestänyt tällä kertaa puolisen vuotta. Masennun tavallisesti koko talveksi ja maaliskuun tienoilla muutun kuin toiseksi ihmiseksi, iloiseksi ja energiseksi. Tällä kertaa masennukseni on ollut poikkeuksellisen syvää mm. työpaikkakiusaamisen takia. En enää ole töissä, mutta asia vaivaa edelleen enkä ole edes etsinyt töitä, koska pelkään saman toistuvan eli syyn löytyvän minusta.

Depiksen iskiessä en halua tavata ystäviäni. Hyvin harva läheisistäni tietää minun kärsivän tällaisesta ongelmasta, sillä en halua muiden kärsivän tilanteessa, jossa mistään avusta ei ole hyötyä. Toisaalta en kaunistelekaan tilannetta, kerron avoimesti olevani vailla työtä, graduni olevan edelleen kesken, rahojen finito ym. Nämä kaikki elämäntilanteeseeni liittyvät seikat ynnäämällä voisi helpostikin päätellä, mikä henkinen tilanteeni on, mutta luulen, että harva ystävistäni välittää minusta niin paljoa, että olisi syvällisemmin miettinyt tekemisiäni ja varsinkin tekemättä jättämisiäni. Minua pidetään vain tylsänä ja epäluotettavana, kun perun tapaamisia.

Masennus on tehnyt minusta yksinäisen ja yritän todella kaikkeni muuttuakseni ihmisenä, mutta muutos vaatii aikaa ja olen vasta tieni alussa.

Äänestä
  • pistää pyytämäsi iän, 28 v.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedustelija kirjoitti:

Haluaisin kuulla juttuja masennuksesta ja miten se vaikutti lähipiiriinne yms. Ikä olisi myös mukava tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu