viime viikolla. Olemme koko perhe shokissa, teko tuli todella yllätyksenä. Tytär saatiin ajoissa sairaalaan, ja koko ajan otetaan verikokeita ja tutkitaan siis sekä fyysistä että henkistä puolta.
Emme ole mitenkään erikoinen perhe. halataan, jutellaan, ei olla poissa kotoa paljoa jotta esim voisi syyttää itseään uranluomisesta tai lasten laiminlyömisestä.
Yritämme nyt alkaa selvittää mitä olemme tehneet väärin, olemme terapiassa ja alkuhoidossa tietenkin jo sairaalan puolesta.. Tytär vain toistelee että tilanne kävi sietämättömäksi koska emme antaneet hänen tehdä niitä asioita mitä hän olisi halunnut. ..
Yritimme vain laittaa turvalliset rajat kotiintuloaikoineen koska hän oli alaikäinen, varoittaa taudeista, ymv kaikkea mitä ns kunnon vanhemmat yrittävät tehdä..
Suru on järkyttävä vaikka hän ei onneksi onnistunut teossaan, sillä hän sanoo miettivänsä että ensi kerralla hän aikoo onnistua yrityksessään..
Emme ole mitenkään erikoinen perhe. halataan, jutellaan, ei olla poissa kotoa paljoa jotta esim voisi syyttää itseään uranluomisesta tai lasten laiminlyömisestä.
Yritämme nyt alkaa selvittää mitä olemme tehneet väärin, olemme terapiassa ja alkuhoidossa tietenkin jo sairaalan puolesta.. Tytär vain toistelee että tilanne kävi sietämättömäksi koska emme antaneet hänen tehdä niitä asioita mitä hän olisi halunnut. ..
Yritimme vain laittaa turvalliset rajat kotiintuloaikoineen koska hän oli alaikäinen, varoittaa taudeista, ymv kaikkea mitä ns kunnon vanhemmat yrittävät tehdä..
Suru on järkyttävä vaikka hän ei onneksi onnistunut teossaan, sillä hän sanoo miettivänsä että ensi kerralla hän aikoo onnistua yrityksessään..
Vastaukset 31
Vanhimmat
otan osaa...
mutta tuli sellainen olo, että lapsesi on tyypillinen kaljapulloja rikkova rasittava teini :(
koskaan juonut; tämä paljastui hänen päiväkirjoistaan kun hän oli jättänyt ne luettavaksemme jäähyväiskirjeen viereen.
www.mielenterveysseura.fi, puhukaa, puhukaa, puhukaa, puhukaa, puhukaa, puhukaa......vähitellen helpottaa...
Ongelma on vain se,e ttä minä ja me muut kyllä puhumme, mutta hän ei.
En yhtään ihmettele, että joku harkitsee itsemurhaa tässä maailmassa, jossa kaikilta vaaditaan niin paljon. Pitäisi onnistua niin työssä, koulussa kuin ihmissuhteissa. Helposti voimat loppuvat, jolloin alkaa ajatella itsaria - se olisi niin paljon helpompaa kuin ikuinen taistelu. Mulla on ihanat vanhemmat, joiden takia olen jaksanut taistella, mutta välillä se on todella vaikeaa. Olen jo hoidon piirissä. En tiedä teidän tapauksesta, mutta henkilökohtaisesti voin sanoa, että minun vanhempani eivät ole tehneet mitään väärin eivätkä ole syyllisiä toisinaan esiintyvissä itsemurha-ajatuksissa, pikemminkin päinvastoin, heistä on ollut eniten apua.
Mua henkilökohtaisesti on auttanut usko Jumalaan. Joskus auttaa musiikki.
Toivon ettei elämäni koskaan muuttuisi niin vaikeaksi, että näen itsarin ainoana siedettävänä vaihtoehtona. Vaikeina hetkinä sitä ei vain jaksa arvostaa elämää tai nähdä sitä kauniina. Ehkäpä ongelma on siinä, että maailmassa on niin vähän rakkautta... olen joskus ajatellut. Ihmiset pitäisi hyväksyä ilman valtavia vaatimuksia, ja rakastaa heitä aidosti. Ainakin mulla luultavasti olisi helpompaa jos ei vaadittaisi niin paljon, jos minut hyväksyttäisiin sellaisena kuin oon. No, tsemppiä teille.
tässä omia ajatuksiani: monen suomalaisen masennuksen taustalla on tämä loputon pimeys. oletko lukenut Hesarista juttuja valotutkija TImo Parviaisen (vai oliko Partiainen tai Parvela)kirjoituksia valosta. Ei ole mitään huuhaa-tiedettä vaan ihan lääketiedettä.
Itsekin olen kärsinyt masennuksesta mutta päässyt siitä seronil-nimisen lääkkeen voimalla.
En tiedä annetaanko sitä nuorille. Minun maailmani alkoi sen jälkeen näyttää ihanalta. mitään sivuvaikutuksia ei ole ollut.
Senpä vuoksi ihmettelen tyttäreni tiklaa, aionkin jossain vaiheessa kysyä voisivatko he tutkia voiko hänellä olla sama kemiallinen syy masennukseen.
Ei auta että puhuu ja puhuu jos serotoniini-aineenvaihdunta on häiriintynyt.
PS Seronilia saa suklaasta ja banaanista ja meninkin alunperin itse lääkärille valittamaan miksi ahmin niin kauheasti suklaata.(1-2 levyä päivässä). lääkäri sanoi että syy on luonnollinen: tarvitsen seronilia.
Suklaanhimoni loppui seronilin syöntiin.
syön seronilia..olen 18 vuotias..isäni tappoi itsensä kun olin kuusi ja isoveljeni kuusi vuotta myöhemmin, ja siitä syystä minulla oli kuuden vuoden masennus..kävin kyllä säännöllisesti terapiassa kerran viikossa joka välillä helpotti oloani, joskus jouduin jäämään kotiin sairaslomalle, tosi usein..ja en minäkään jotenkaan puhunut äitilleni murrosiässä, puhuin psykologilleni kunnes sitten kun kasvoin aloin haluta perhetapaamisia psykologini kanssa, koska halusin ymmärrystä, ja selvittää asioita.ja myös tuo että kun nuori teini valittaa että kun vanhemmat eivät anna tehdä mitä haluaa, itselleni tuttu tämä lause ainakin:"sä et tiedä mistään mitään,älä puutu mun elämään mä oon jo aikuinen!" slam!ovi kiinni..ja nyt vanhemmiten jo 15 vuotiaana tajusin sen olevan murrosikää ja nyt tajuan että ne rajat olivat vain äitini rakkautta ja huolta, jos hän huusi kun tulin myöhässä hän ei huutanut pahalla vaan sen takia että oli huolissaan...nyt tänä syksynä aloin olla jo siinä jamassa että mikään ei auttanut masennukseeni ei edes cipramil, joten meni yksityiselle psykiatrille joka sanoi minulla olevan väärä lääkitys ja sain seronilia, on auttanut.ja silloin jo 15 vuotiaana minulle ja äitille ehdotettiin että ottaisimme minulle mielialalääkkeet mutta äiti ei suostunut kun olin niin nuori..kyllä niitä nuorillekkin määrätään..voimia sinulle!voin kuvitella miltä teistä tuntuu..tiedän täsmälleen ja onneksi hän ei onnistunut!olisin itse toivonut samaa veljelleni ja isälleni.olisivat hoitaneet itsensä, mutta olivat niin loppuun palaneita.ja kaikkemme me muut tehtiin mihin pystyttiin eli tosi paljon mutta ei se auta aina..riippuu ihmisestä.jos haluat lähettää minulle säköpostia ja keskustella, niin kerro jos sen haluat.
sinullekin. Voin ehkä kirjoitella jossain vaiheessa, laita vain osoite.
Ihmettelen kun Suomessa on vieläkin niin nurja suhtautuminen nuorten lääkitykseen. Olen itse ihan onnessani tuosta Seronilista koska itsekin luulin että psyykenlääkkeet ovat jotain sellaista että niistä tulee vapinaa tai täytyy olla 'hullu' syödäkseen niitä. Minulla ei todellakaan ole ollut edes niitä vähäisiä sivuvaikutuksia mitä Pharmaca fennica mainitsee että VOi olla Seronilista.
Viikko mennyt kun tytär yritti. Taas aamulla olimme sairaalassa keskustelemassa..
..on tosiaan toisille vaikea juttu,sitä ei voi oikein käsittääkkään ja varsinkin tytöillä.
minun siskoni yritti itsemurhaa 2-3kertaa aikanaan,siinä kuitenkaan onnistumatta,tai sitten hän tiesi mitä teki.
nyt oma tyttöni on 16v ja monesti ovat vanhat asiat tulleet mieleeni.riitaa on jatkuvasti(ihan päivittäin)..kuitenkin on mennyt suht.koht hyvin.
mitään neuvoja en ehkä pysty sanomaan,mutta yks juttu tuli mieleen.
nuoria pitää käsitellä"aikuisina"....
tarkoitan,että puhutaan kuin aikuiset,eikä käytetä sanoja"lapsi rakas"tai."et vielä ymmärrä"
tms..
itse olen huomannut,että sillä tavalla saa paremman kontaktin nuoriin teineihin.
mielestäni ei kannata kysellä syitä tyttäreltäsi,vaan keksiä jotain aivan uutta elämään.mitä se sitten tarkoittaakin...toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.
jaksamista sinulle ja perheellesi toivotan!!!
juuri noin se varmaan on, meillä on vain se ongelma kun tyttäreni on ikäänkuin kokonaan sulkenut meidät ulkopuolelle,tai ainakin on koettu niin.
Toivon että tuolla terapiassa löydetään jonkinmoiset keinot osata keskustella tai ainakin sopia edes jotain, vaikka kotiintuloajat tmv ettei ihmisen ainoa ratkaisu ole yrittää tappaa itseään..
Luulen, että olen itse aiemmalla käyttäytymiselläni antanut itsetuhoisen käyttäytymismallin, mutta kun sanoin tytölle ja hoitsuille siitä, tytär ei halua kuullakkaan sellaisesta vaan hänen mielestä kaikki ratkeaa sillä kun me vain annetaan hänen olla pojan kanssa..
Minusta on taas niin, että hän hommaa aina uuden pojan itselleen koska ei halua kohdata todellista syytä eli masennusta.. No näitä mietitään sairaalassa.
TUota juuri pelkään että itsemurhayritykset toistuvat... Olen ihan tyytyväinen kun ei halunnut tulla viikonlopuksi kotiin vaikka sieltä ehdotettiin lomaa koska pelkään kauheasti...
Muistan kun olin teini-ikäisenä todella rakastunut... jopa niin paljon, että ajattelin itsemurhaa kun tiesin etten voi häntä koskaan saada... Tänään tuntuu melkein uskomattomalta, että harkitsin itsemurhaa vakavissani sellaisen syyn takia, mutta olin silloin nuori. Vasta ikä on muuttanut minua, ja enää en - luultavasti - tekisi itsaria "rakkauden takia" mutta nuorena ihminen on niin erilainen... Toivottavasti tyttäresi selviää!
ja olin itsekin hyvin romanttinen ja rakastuin tulisesti. Jokainen rakkaus tuntui ainoalta ja viimeiseltä.
Psykiatrit ovat kuitenkin sitä mieltä että kukaan ei tapa tai yritä tappaa itseään poikakaverin tai tyttökaverin jättäessä tai uhatessa jättää vaan syyt ovat syvemmällä.
Mekään emme ole vanhemmat kieltäneet tyttäreltämme tuota seurustelua olemme toki sanoneet että olisi parempi kun olisit vanhempi koska usein noinkin kiihkeät (monta tuntia päivittäin yhdessä)kahdenkeskiset seurusteluit johtavat sänkyyn ja hän on kuitenkin vielä alaikäinen.
Eli se mikä saa meidät vanhemmat epätoivoiseksi on kun emme mielestämme ole olleet mitään pirttihirmuja vaan keskustelleet rakentavasti,asettaneet rajoja keskustellen ja myös halanneet paljon ja usein sanoneet ääneen että rakastamme häntä ja haluamme vain ettei hän satuttaisi itseään.
Ja sitten yhtäkkiä ihminen ottaa tabletit ja kirjoitta jäähyväiskirjeen.
..puhuit kotiin tulo ajoista.
olen sitä mieltä,että nuoreen kannattaa luottaa ja antaa kulkea siinä missä muutkin saman ikäiset.
eli,jos kaverit saavat mennä,mutta tyttösi ei,niin pitäis kyllä miettiä asia uudestaan,tai sopia muiden vanhempien kanssa pelisäännöt.
Mielestäni 14 vuotiaalla pitää olla kotiintuloajat silloinkin, kun muilla ei ole. Koululaiset ovat turhan väsyneitä koulussa, kun saavat kuikuilla yömyöhään.
Itsemurhan tehnyt lapsi vaiko se et antaa jonkun tunnin lisää aikaa/vapautta/vastuuta omista tekemisistään?
Noin yksinkertaista ei elämä sentään ole.
mutta kun hän onkin tähän asti valehdellut menemisistään..
..oo ollu oikein koskaan minkäänlaisia kotiintuloaikoja. Mutta mä oon kyllä aina itte osannu tulla viikolla säädylliseen aikaan kotia.
Viikonloppuisin sitten taas saattaa mennä kuuteenkin aamulla ennekö tuun kotia..(:
Porukat luottaa siihen, että mä osaan
tulla kotia sitte, ku siltä tuntuu..(:
Enkä tee mitään kovin typerää, että niiden
tarttis huolehtia.
äiti: Mä sain tosta ekasta viestistä sellasen
käsityksen, että se sun tyttäres yritti itsaria sen takia, että kotiintuloajat ei kelpaa.
Oliskohan kyseessä ollut joku semmonen muka itsari, että tarkotus ei kuitenkaan ollu viedä tehtävää loppuun? Että vanhemmat sais säikäytetyksi, että kotiintuloajatkin sitte höltenis..?
En nyt siis mitenkään ala diagnosoida tmv..kuhan
vaan tuli tommonen ajatus mieleen, mutta sinähän
sen tiedät missä tilanteessa mennään. Mun on
vähä hankala tuntematta sanoa mitään..
Että toivottavasti et loukkaantunu..(:
en toki loukkaannu.
Sairaalassa sanottiin että lääkemäärät olivat niin isoja että hän on ehdottomasti yrittänyt tappaa itsensä.
Minkä ikäinen olet, minun olisi vaikea mennä nukkumaan niin että lapsi ei olisi tullut kotiin. Tietysti tuokin riippuu paikkakunnastakin ja siitä, että ihmisillä on keskusteluyhteys.
Jos itsemurhayrityksen syynä oli asettamanne rajat, esim. kotiintuloajat, niin yritys vaikuttaa lähinnä huomion tavoittelulta! Tyttäresi taitaa olla itsekäs ja ajattelematon teini. No ok, kaikki teinit ovat itsekkäitä ja ajattelemattomia...
Anyway, nyt hän tietysti toivoo, että te poistatte kaikki rajat, ja hän saa mennä ja tulla miten haluaa. Nythän hän voi aina esittää uhkauksen "tai muuten...", jos ette johonkin suostu.
Toivottavasti terapiasta on hyötyä!
Poikani teki 15 vuotiaana 3 itsemurhayritystä.
Kolmannen kerran jälkeen saimme hänet sairaalaan,
josa oli 8 kuukautta. Syvä masennus johtui
koulukiusaamisesta, joka oli tenyt tehtävänsä,
vaikka poika olikin jo eri koulussa.
Pitkän aikaa olimme koko perhe shokissa, nyt yli
3 vuoden jälkeen asiat alkavat sujua joten kuten,
poika on alkanut kiinnostua työnhausta yms.
Voimia teille, kyllä kaikki aikanaan selviää.
Meilläkin meni useita kuukausia ennekuin saimme
pojan edes keskustelemaan kanssamme. Minäkin
kävin sairaalassa 2-3 kertaa viikossa, poika ei
aikoihin keskustellut kanssani, joten minä vain
istuskelin hänen huoneessaan.
vanhin lapseni poika ja oli syvä masennus koulukiusaamisesta kuljimme terapiassa joka vähitellen alkoi auttaa.
Siksi emme kai älynneet mennä tytön kohdalla ajoissa terapiaan kun koimme että ollaan jotenkin neuroottisia että aina hyysäämässä lapsia terapiaan.. Luin jostain kun joku valitti että aina vanhemmat vie lapsia terapiaan että pitäis tajuta että murrosikä on konstikasta aikaa. Nyt kadumme että emme vieneet tyttöä terapiaan AJOISSA.
järkytyin todella kirjoituksestasi,oma tyttäreni on saman ikäinen.Ei varmaan ole helppoa edes huomata murrosikäisellä mitään itsetuhoajatuksia,onhan tuo ikä jo sellainen että mielialat vaihtelee laidasta laitaan!Älä ihmeessä syyttele itseäsi,vikaa ei tarvi olla kotona.Enoni teki itsemurhan n.30 vuotiaana ja tottapa sitä lähisuku mietti vuosia olisiko tässä pystytty jollainlailla auttamaan?!!Kyllä lopputulos oli kuitenkin se että emme kukaan pystyneet millän lailla tapahtumaa ennakoimaan,eikä ketään pysty selän takana vahtimaan jatkuvasti.
Toivon täydestä sydämestäni,että tilanne jollain tavalla saatte ratkaistua/purettua.
omaisen omankäden kautta menettänyt
tässä miettii kaikenlaista. Kunpa saisimme tytön tajuamaan että se on ollut rakkautta.. Tänään terapiassa hän itki ja yritimme selittää omaa huoltamme.
Tulee kuitenkin tunne, että mikä on se kultainen keskitie alaikäisen huolehtimisessa. Koimme tähän tapahtumaan asti olevamme jotenkin mallivanhempia, narsistista mutta totta. olemme ihan sekaisin siitä, että juuri tuo että laitettiin rajat, kyseltiin kenen kanssa olet ja ethän mene outojen kanssa sänkyyn, kirjoittele netissä tmv nimellä jne sai hänet niin ahdistumaan että teki tuon ratkaisun.
Olemme jotenkin täysin epäonnistuneita vanhempina, ...
Tyttäresi on samassa jamassa kuin minun ystäväni oli 4 vuotta sitten... syvä masennus ja koulu painoi päälle... hän yritti muutaman kerran itsemurhaa.. mutta luojan kiitos ei onnistunut siinä... hänet vietiin viiltelyn takia muutaman kerran sairaalaan ranteet auki... mutta ne ei ollut kun pintanaarmuja!! Mun mielestä pitää olla 14 wuotiaalla vielä kotiintuloajat... minulla ne olin vielä kun olin 17... vanhempani halusivat vain huolehtia siitä ettei tapahdu mitään ikävää ja ymmärrän heitä erittäin hyvin.uskon että tyttäresi nyt ymmärtää mitä teki ja ymmärtää myös sen että olette huolissanne hänestä... Jaksamista ja toivottavasti tyttärenne selviää!!!
Kerron vähän omaa tarinaani, perhetausta kertomasi perusteella samankaltainen. Siitä huolimatta koulussa minulla oli vastassa opettaja jonka silmätikkuna olin. Koska olin ujo ja tilanne oli tehnyt minut araksi, en uskaltanut vaihtaa koulua, enkä luokkaa. Ajattelin, että syy on minussa.
Olin kouluun mennessä herkkä, rauhallinen, iloinen ja ulospäinsuuntautunut, mutta jokin minussa oli kun uusi opettaja otti minut heti hampaisiinsa. Enkai ymmärtänyt nuolla häntä ja kehua hänen pitkiä hiuksiaan.
Oma murrosikäni alkoi jo ala-asteella ja koulussa oleva tilanne, josta äsken kerroin, ahdisti kovasti. 12vuotiaana se kaikki väärä mitä olin kokenut koulun taholta purkautui. Olin erittäin hankalaa pideltävää. Kaverin kanssa, muutaman vuotta vanhemman, kävimme kirjastossa chattailemassa ja löysin sieltä "ihanan tyypin", tuntui että hän ymmärsi tuskani ja saatoin luottaa, taisin ihastuakin. Mutta tämä tyyppi olikin ainakin kymmenen vuotta vanhempi. Emme kuitenkaan koskaan tavanneet, kun en uskaltanut. Tuo vuosi oli kuitenkin muuten niin rajua aikaa, että koulusta ahdistuneena koin tilanteen liian vaikeaksi ja yhtenä iltana yritin kuristaa itseni. Sisu ei riittänyt. Ehkä se oli jotain kapinaa ja juuri sitä huomion hakua. Apua-huutoni. Vanhemmillani oli kestettävää minussa. Mutta arvostan heitä suuresti, heidän rakkautensa ei missään vaiheessa minuun loppunut, kaikonnut.
Ala-asteen loputtua huoletkin haihtuivat mutta epävarmuus oli jäänyt minuun sisälle..Yläaste kului siinä että painin itseni ja luottamuksen kanssa. Yläasteen jälkeen vaihdoin koulua niin ettei yksikään tuttu tullut mukana ja pärjäsin loistavasti, koko elämä muuttui. Päivänpaistetta riitti moniksi vuosiksi, eikä ollut tuollaisia huolia kun ala-asteella.
Sitten sairastuin fyysisesti, odottamatta, ja vakavasti. Tuo sairaus johti 80-luvulla lähes aina kuolemaan. Nykyään siihen on paremmat hoidot. Sairauteni oli kuitenkin niin paha että olisin elänyt maksimissaan vain 6kk ennusteen mukaan, ensimmäisistä oireista laskettuna. En tuossa tilanteessaakaan enää tahtonut kuolla, vaikka se oli niin mahdollista. Minulla oli oman ikäiseni poikaystävä ja kaikki tuntui niin ihanalta, sitten yhtäkkiä ihan tavallisena iltana harrastusten jälkeen ja suihkussa käynnin jälkeen olinkin sairaalakunnossa. Mutta aika kului ja sairaanhoito teki tehtävänsä, reippauteni musertui pala palalta voimieni mukana, lopulta iski masennus ja ihmettelin, kun naapurihuoneistakin vietiin potilaita kylmiöön, että miksen minä, miksei jo ole minun vuoroni. Ei vain ollut. Pitkien aikojen, jotka vietin sairaalasängyssä maaten, päästä selvisin, lääkäreiden ja kaikkien muiden ihmeeksi.
Nyt elän sellaista elämää että joudun miettimään milloin pääsen "normaaliin tilaan". En vielä jaksa käydä koulua, eikä ole enää poikaystävää, kavereita näen harvoin. Olisi siis syitä olla masentunut. Jostain syystä en kuitenkaan ole. En tiedä näkeekö kirjoituksestani sen läpi, mutta haluan sanoa tyttärellesi, jos hän vain kuuntelee, että meillä muillakin on vaikeaa. Taistelu ja sitkeys lopulta palkitaan! Hän on liian nuori kuolemaan, niin olin minäkin. Meillä on vielä paljon kokematta.
sehän se on.. joskus tarvitaan jotain järkyttävää että elämän kallisarvoisuuden tajuaa.
Itse sairastin myös nuorena usein kuolemaan johtavaa tautia ja olen kokenut tuon.. SIlti senkin jälkeen olen masentunut, ja luulen että kaikki masennus ei johdukaan olosuhteista, vaan esim kemiasta..
Ainakin minulla kaikennielevä masennus loppui Seroniliin. Olen toki masentunut nykyäänkin jos jotain todellista ikävää tapahtuu mutta sitä ennen syyksi masentua riitti melkein mikä vain.
Terveen ja sairaan masennuksen raja onkin mielestäni tuossa,e ttä terve masentuja ei etsi syitä saada olla masentuntu. Mielestäni tyttäreni on nyt 'sairaassa'masennuksessa ja kuvittelee että syy masennukseen on liian moralistiset vanhemmat..Tuo voi olla osasyy mutta jos hän olisi 'terveesti'masentunut tuon amsennuksen saisi pois huutamalla meille ja sopimalla meidän kanssa jotain konkreettista. Myönnän että iso vika on minussakin, minun kanssa ei ole voinut jostain syystä sopia konkreettista. Olen ollut kai liian vaikeasti lähestyttävä tmv..
Winnicotin kirjoittama: "Kyllin hyvät vanhemmat" - suosittelen luettavaksi. siis ei täydellinen, mutta kyllin hyvä:)
ja samoin monet muut kirjat, mutta eipä ole ollut hyötyä, sillä tosiaan tyttäreni yritti itsemurhaa..
Olen itsekin ennen tätä episodia luullut että ne, joiden lapset tekevät itsemurhan tai yrittävät sitä ovat jotenkin viallisia(en tarkoita että sinä vihjaisit siihen suuntaan), piittaamattomia, kouluttamattomia, alkoholisoituneita, eronneita,tmv mutta ei vain ole niin..
asiahan on aivan kamala ja vakava.
mutta muistan oman 14-ikä vuoteni. yritin itsekin itsemurhaa moneen kertaan.
olisin hypännyt erään todella korkean katon päältä mutta eräs ystäväni onneksi
minut pelasti ja yritin viiltää ranteeni auki (kahdesti) sekä kun käytiin
bilsan ryhmän kans metsässä opettaja näytti meille tappavia marjoja, otin niitä pari
mukaani..
asia saattoi olla loppujen lopuksi aika mitätönkin. ja olen huomannut että on
valitettavasti yleistä että nuoret tytöt haluavat itsensä kuoliaaksi. mutta minuun
ainakin tepsi se että tajusin kuinka hyvin asiani loppujen lopuksi oli vaikka
minullakin oli tosi jyrkät vanhemmat ja minut petettiin, nii kaverit kuin poikaystäväni
silloin. mutta kun miettii esim. jotain tyttöä esim afrikasta jolla ei ole enää
lainkaan vanhempia, ei kotia, ei ruokaa, ei vaatteita, ei ystäviä koska heidätkin
on eri tavoin riistetty niin tajuaa että joku "pikkuasia" voi alkaa tuntua naurettavalta.
mielestäni voisit kertoa tyttärellesi että asiat on noin miljoonalla lapsella
vielä stakertaa huonommin!! mutta voimia silti sinulle äiti!!
kiva jos joku jaksoi lukea.
Vastaan huomenna ja olen 12 vuotias tyttö yrittänyt itsemurhaa 3 kertaa
Kannattaa katsoa Mansikan video YouTubesta nimeltä YRITIN ITSEMURHAA tai jotain tällaista