MYYTTI NIMELTÄ "PALESTIINALAINEN KANSA"
Palestiina, joka käsittää nykyisen Israelin ja Länsirannan, ei tosiasiallisesti ole koskaan ollut muinainen kotimaa niille arabeille, jotka asuvat Israelissa ja Länsirannalla. "Palestiinalaiset" ovat arabeja, joita 1800-luvun lopulta ja erikoisesta 1900-luvun alusta alkaen muutti ympäröiviltä arabialueilta Palestiinaan. 1880-luvulla oli alkanut juutalaisten organisoitu maahanmuutto, joka veti mukanaan arabeja naapurimaista.
Kyseinen muuttokausi oli Turkin Ottomaanien valtakaudella. Ekologisen katastrofin (=Turkin puuverotuksesta seuranneet metsien tuhohakkaukset) kokenut autioitunut ja karu sekä harvaan asuttu Palestiina oli hyvin harvojen Turkin feodaaliruhtinaitten omistuksessa. Mm. amerikkalainen kirjailija Mark Twain matkakertomuksessaan vuodelta 1867 kuvaa Pyhää Maata seuraavaan masentavaan sävyyn: "Palestiina istuu säkissä ja tuhassa, autiona ja kurjana. Nasareth on hylätty. Jeriko on raunioitunut. ... ei mikään muistuta siitä, että Vapahtaja on joskus niillä seuduilla käynyt". Juutalainen asutus alkoi sitten vähitellen tehdä rappiolle menneen maan tuottavaksi.
Vuodesta 1517 vuoteen 1917 Palestiina oli Turkkilaisten aluetta ja vuodesta 1917 vuoteen 1948 se oli Kansainliiton ja YK:n alaisena Iso-Britannian mandaattialuetta. Lähes unohduksissa ollut "Palestiina"-nimi (muinaisten roomalaisten käyttämä nimitys 2. vuosisadalta eKr.) elpyi vähitellen uudelleen käyttöön ja siitä tuli virallinen nimi brittien mandaatille. Mitään "Palestiina"-nimistä maata kansainvälinen laki ei tunne ja vielä vähemmän sen nimistä arabimaata, eikä alueen historia myöskään tunne muinaista "palestiinalaista kansaa".
"Palestiinalaiset" ovat samaa arabikansaa kuin 60% Jordanian väestöstä. Jordania on entinen Transjordania, jonka Iso-Britannia vuonna 1922 Kansainliitolta (YK:n edeltäjä) saamallaan mandaattioikeudella erotti arabivaltioksi sillä edellytyksellä, että nykyinen Israelin ja Länsirannan alue jäävät juutalaisvaltioksi. Kansainliiton mandaatin ehdot olivat kansainvälistä oikeutta, siis oikeutus nykyisen Israelin valtion olemassaololle Länsiranta siihen mukaan lukien. Palestiinalaisvaltio on myös olemassa ja se on nykyinen Jordania. Itse Jordanian kuningas Hussein totesi 26.12.1981 An-Nahar-Al Wal Daul-lehdessä: "Jorda- nia on Palestiinaa ja Palestiina on Jordaniaa".
* * * *
"Palestiinan kansa"- nimellä vääristynyt identiteetti palvelee vain taktisia tarkoitusperiä arabien poliittisessa päämäärässä korvata Israel islamilaisella valtiolla. Tätä vääristynyttä identiteettiä, joka ei ulotu pitemmälle taaksepäin kuin vuoteen 1967, arabit ovat toistaneet niin paljon, että läntinen maailma on alkanut pitää sitä oikeana. "Valhe hyväksytään, kunhan se on riittävän suuri ja se toistetaan riittävän usein" totesi aikoinaan natsien propagandaministeri Göebbels.
Myytti "palestiinalaisesta kansasta" syntyi arabien poliittisena vastavetona Israelin kesäkuussa 1967 voitettua arabiarmeijoita vastaan käymänsä kuuden päivän sodan ja otettua Länsirannan haltuunsa. Länsirannan väestö tällöin muuttui äkkiä Israelin alistamaksi ja sortamaksi muinaiseksi "palestiinalaiseksi kansaksi", vaikka maata nimeltä Palestiina, jota "palestiinalaiset" olisivat hallinneet, ei ole koskaan ollut (saati Jerusalem pääkaupunkina).
Myöskään ei ole ollut palestiinalaisen itsenäisen kansakunnan omaa kieltä ja kulttuuria eikä mitään huomattavaa liikettä "palestiinalaisten" kotimaan puolesta ennen vuotta 1967. Itse Jordanian kuningas Hussein ei siis syyttä julistanut laittomaksi Arabiliiton vuonna 1974 tekemää päätöstä, jolla PLO on kaikkien "palestiinalaisten", myös Länsirannan arabiväestön, virallinen edustaja.
On syytä vielä korostaa, että PLO:ta ei ole koskaan valittu kansanäänestyksellä "palestiinalaisten" edustajaksi; se on arabivaltioiden arabipakolaisten nimissä synnyttämä terroristijärjestö Israelin tuhoamispäämäärässä.
* * * *
Tavoitellessaan islamilaista valtiota Israelin tilalle "palestiinalaisten" yksi keskeisimpiä toimintamuotoja on järjestää selkkauksia, jotka saadaan näyttämään Israelin "palestiinalaisiin" kohdistamana sortona ja Israelin harjoittamana valloituspolitiikkana. Tässä hämäämisessä "palestiinalaiset" ja muutkin arabit ovat onnistuneet erinomaisesti. Esimerkiksi vuoden 1996 alkuun mennessä YK:n täysistunto oli tuominnut Israelin 321 kertaa ja YK:n turvallisuusneuvosto 49 kertaa. Kumpikaan näistä instannsseista ei ollut kertaakaan tuominnut yhtään arabimaata tai niiden Israeliin kohdistamaa terroria.
Hämäämismuoto on myös "palestiinalaisten" itsemurhapommittajat, jotka lännessä usein sympatiaa tuntien tulkitaan olevan osoitus "palestiinalaisten" epätoivosta. Mm. juuri epätoivon varjolla palestiinalaisjohto on perustellut itsemurhaiskuja. Kyseessä on kui- tenkin palestiinalaisnuorten kasvattamisesta lapsesta lähtien mitä hirvittävimpään juutalaisvihaan Koraanin mukaisesti:
Tiedättehän te kyllä, kuinka kävi niiden teistä, jotka rikkoivat sapattia; me sanomme heille: "Muuttukaa halveksituiksi apinoiksi!" (suura 2:65) Sano: Kerronko minä teille, kuka saa pahimman palkan Jumalan luona? Ne, jotka Jumala kiroaa ja joihin Hän vihastuu tehden heistä apinoita, sikoja ja epäjumalanpalvelijoita. He ovat huonoimmassa asemassa ja kauimmaksi eksyneet tasaiselta tieltä. ... Me olemme asettaneet heidän välilleen vihan ja inhon aina ylösnousemuksen päivään asti (suura 5:60-64).
Kun tähän sitten liitetään imaamien lupaus marttyyrille paremmasta taivaspaikasta 72 neitsyen kanssa sekä huolehtiminen marttyyrin perheestä taloudellisesti (arveltu olevan 25000 dollaria/ marttyyri), on "palestiinalaisten" aivopesu täydellinen "sionistien, noitten apinoitten ja sikojen lasten, räjäyttämiseen". On totaalisesti väärin puhua "palestiinalaisten" epätoivosta. Sen sijaan kyse on islamin opin kieroutuneisuudesta, Allahin Koraanissa määrätessä juutalaiset ikuiseen kiroukseen ja nöyryytykseen (suura 4:52-56). (Otteet Koraanista ovat Hämeen-Anttilan vuoden 1995 käännöksestä.
MYYTTI NIMELTÄ "palestiinalainen" KANSA"
19
1144
Vastaukset
- ateisti45
Sinä sitten jaksat. Sanotaan vaikka näin: olivatpa palestiinalaiset mitä hyvänsä, juutalaisia he eivät ole. Heitä on 3,5 miljoonaa elämässä Israelin miehityksen alaisuudessa todella vaikeaa elämää. He haluavat oman valtion ja ovat siihen oikeutettuja.
Viha kumpuaa tästä hetkestä ja tilanteesta eikä ole oikein yhdistää sitä Koraaniin tavalla jolla sinä sitä teet.
Se että arabivaltiot ovat käyttäneet palestiinalaisia yhä uudestaan alibina omiin polittisiin yrityksiinsä ei tee palestiinalaisia yhtään vähemmän oikeutetuiksi saamaan oman valtion ja asiansa kuntoon nyt. Päinvastoin. Järjen ja oikeudenmukaisuuden pitäisi jo vähitellen voittaa.- Sanamies
Ja tuo Israelin valtio on jo olemassa, mutta tuo 3,5milj. (ilmeisesti tarkoitat arabeja, koska Juutalaisia on huomattavasti enemmän) ei pidä paikkaansa olleenkaan. Israelin alueella on aina ja aina tulee asumaan arabeja ja heidän tulee ja pitää hyväksyä valtio nimeltä Israel.
Fakta asia on että Israelin valtion koko on vain entinen uudenmaanlääni, mutta arabeilla on maata runsain määrin ympärillä on öljyrikkauksia ym. että elämisen mahdollisuuksia on vaikka muille jakaa, mutta Israelilla ei ole mitään mahdollisuutta luovuttaa maata nykyisestä alueesta, sillä vielä on yli 20milj. Juutalaista maailmalta palaamatta. - KTS
Sanamies kirjoitti:
Ja tuo Israelin valtio on jo olemassa, mutta tuo 3,5milj. (ilmeisesti tarkoitat arabeja, koska Juutalaisia on huomattavasti enemmän) ei pidä paikkaansa olleenkaan. Israelin alueella on aina ja aina tulee asumaan arabeja ja heidän tulee ja pitää hyväksyä valtio nimeltä Israel.
Fakta asia on että Israelin valtion koko on vain entinen uudenmaanlääni, mutta arabeilla on maata runsain määrin ympärillä on öljyrikkauksia ym. että elämisen mahdollisuuksia on vaikka muille jakaa, mutta Israelilla ei ole mitään mahdollisuutta luovuttaa maata nykyisestä alueesta, sillä vielä on yli 20milj. Juutalaista maailmalta palaamatta.Tuo iänikuinen tapa niputtaa arabit yhdeksi kansaksi luulisi jo olevan menneen talven lumia. Palestiinalaiset ovat palestiinalaisia, egyptiläiset egyptiläisiä, sudanilaiset sudanilaisia, syyrialaiset syyrialaisia jne. Ne ovat ERI kansoja kaikki. Sama kuin jos niputtaisi kaikki eurooppalaiset samaksi kansaksi ja sanoisi kaikille suomalaisille, että muuttakaa asumaan Espanjaan. Samaa Euroopan aluettahan sekin on.
- Nuoliristi
KTS kirjoitti:
Tuo iänikuinen tapa niputtaa arabit yhdeksi kansaksi luulisi jo olevan menneen talven lumia. Palestiinalaiset ovat palestiinalaisia, egyptiläiset egyptiläisiä, sudanilaiset sudanilaisia, syyrialaiset syyrialaisia jne. Ne ovat ERI kansoja kaikki. Sama kuin jos niputtaisi kaikki eurooppalaiset samaksi kansaksi ja sanoisi kaikille suomalaisille, että muuttakaa asumaan Espanjaan. Samaa Euroopan aluettahan sekin on.
sanamies se on sellainen nero, että pitää Persialaisiakin Arabeina;) Koskakohan sanamies esiintyy julkisuudessa saippuapalan ja lampunvarjostimen kanssa, ja huutaa: Jumala rakastaa israelia, ja on luvannut heille kotimaan"!!!
- Sanamies

Eikö itse kts joka ei hyväksy sitten millään valtiota nimeltä Israel.
Se että Palestiinalla ja Palestiinalaisilla aina vuoteen 1967 tarkoitettiin vain ja ainoastaan Israelia. Jos nyt niputetaan Palestiinalaiset syntyy silloin Israel. Mutta sille arabi väestölle mikä Israelin alueelle on siirtynyt ei ole muuta nimeä kuin arabit. Niputa sitten ne minihin hyvänsä kts. Minkä maan arabeja he sitten ovat? Ainakin terroristi johtaja arafatti on alkuperältään egyptin arabi.
Joo kyllä me suomalaisetkin ollaan eurooppalaisia. Me ollaan suomen eurooppalaisia. Puhutaahan esim. turkissa asuvista Juutalaisista turkin Juutalaiset. Onko tuo nyt sitten jotain niputusta? - Nuoliristi
Sanamies kirjoitti:
Eikö itse kts joka ei hyväksy sitten millään valtiota nimeltä Israel.
Se että Palestiinalla ja Palestiinalaisilla aina vuoteen 1967 tarkoitettiin vain ja ainoastaan Israelia. Jos nyt niputetaan Palestiinalaiset syntyy silloin Israel. Mutta sille arabi väestölle mikä Israelin alueelle on siirtynyt ei ole muuta nimeä kuin arabit. Niputa sitten ne minihin hyvänsä kts. Minkä maan arabeja he sitten ovat? Ainakin terroristi johtaja arafatti on alkuperältään egyptin arabi.
Joo kyllä me suomalaisetkin ollaan eurooppalaisia. Me ollaan suomen eurooppalaisia. Puhutaahan esim. turkissa asuvista Juutalaisista turkin Juutalaiset. Onko tuo nyt sitten jotain niputusta?En ole KTS, mutta en silti hyväksy laitonta valtiota("israelia")...
- ateisti45
Nuoliristi kirjoitti:
sanamies se on sellainen nero, että pitää Persialaisiakin Arabeina;) Koskakohan sanamies esiintyy julkisuudessa saippuapalan ja lampunvarjostimen kanssa, ja huutaa: Jumala rakastaa israelia, ja on luvannut heille kotimaan"!!!
Minkälainen on sitten ihminen joka juutalaisista puhuessaan ilkkuu saippuapaloilla ja lampunvarjostimilla? Halveksittava. Ja osoittaa minkälainen laji olemme alhaisimmillamme. En usko koskaan eläessäni tavanneeni kaltaistasi..
Ja kaverisi -jos olette eri ihminen -on tietysti hiljaa, ottaa tyhmän aploodit kunnianosoituksena. Säälittäviä olette kumpikin. - Nuoliristi
ateisti45 kirjoitti:
Minkälainen on sitten ihminen joka juutalaisista puhuessaan ilkkuu saippuapaloilla ja lampunvarjostimilla? Halveksittava. Ja osoittaa minkälainen laji olemme alhaisimmillamme. En usko koskaan eläessäni tavanneeni kaltaistasi..
Ja kaverisi -jos olette eri ihminen -on tietysti hiljaa, ottaa tyhmän aploodit kunnianosoituksena. Säälittäviä olette kumpikin.Saippuapaloista ja lampunvarjostimista saakin ilkkua, sillä kyseessä oli nimittäin niin suuri legenda, että ihmettelen kun vieläkin monet uskovat sen todeksi! Kas kun ei alligaattorisaappaita!
Sinäkin ateisti45,muuten olet rasisti...minua kohtaan;) - ateisti45
Nuoliristi kirjoitti:
Saippuapaloista ja lampunvarjostimista saakin ilkkua, sillä kyseessä oli nimittäin niin suuri legenda, että ihmettelen kun vieläkin monet uskovat sen todeksi! Kas kun ei alligaattorisaappaita!
Sinäkin ateisti45,muuten olet rasisti...minua kohtaan;)miljoonien juutalaisten tappaminen kristittyjen toimesta ei ollut ja sitähän sinä ilkuit...
- Nuoliristi
ateisti45 kirjoitti:
miljoonien juutalaisten tappaminen kristittyjen toimesta ei ollut ja sitähän sinä ilkuit...
miljoonien juutalaisten tappamista. Miten voisin ilkkua, koska siellä ei kuollut miljoonia(30- ja 40-luvuilla). Ei olematonta voi ilkkua!
- Salomon
Nuoliristi kirjoitti:
miljoonien juutalaisten tappamista. Miten voisin ilkkua, koska siellä ei kuollut miljoonia(30- ja 40-luvuilla). Ei olematonta voi ilkkua!
">miljoonien juutalaisten tappamista. Miten voisin ilkkua, koska siellä ei kuollut miljoonia(30- ja 40-luvuilla). Ei olematonta voi ilkkua!
- Aabraham
Salomon kirjoitti:
">miljoonien juutalaisten tappamista. Miten voisin ilkkua, koska siellä ei kuollut miljoonia(30- ja 40-luvuilla). Ei olematonta voi ilkkua!
Nuoliristipuolue (nyilaskeresztes párt) oli Unkarissa vaikuttanut pieni natsihenkinen puolue, joka ryhtyi yhteistyöhön saksalaisten kanssa, kun nämä miehittivät Unkarin maaliskuussa 1944 ja asettivat sille nukkehallituksen. Vuoden lopulla saksalaiset tekivät kyseisen puolueen johtajasta Szálasista Unkarin Führerin ja käyttivät häntä työrukkasena mm. juutalaisten etsimisessä ja tappamisessa.
Eli siitä nämä nimim. Nuoliristin ihanteet ja ideat. - ateisti45
Aabraham kirjoitti:
Nuoliristipuolue (nyilaskeresztes párt) oli Unkarissa vaikuttanut pieni natsihenkinen puolue, joka ryhtyi yhteistyöhön saksalaisten kanssa, kun nämä miehittivät Unkarin maaliskuussa 1944 ja asettivat sille nukkehallituksen. Vuoden lopulla saksalaiset tekivät kyseisen puolueen johtajasta Szálasista Unkarin Führerin ja käyttivät häntä työrukkasena mm. juutalaisten etsimisessä ja tappamisessa.
Eli siitä nämä nimim. Nuoliristin ihanteet ja ideat.Jotain tuollaista ajattelinkin. Joskus on todella vaikea ymmärtää mitä lukee, kaikista maailman ideologioista jotkut valitsevat sen alhaisimman ja raukkamaisimman. Tieten tahtoen ja häpeämättä.
- Anonyymi
KTS kirjoitti:
Tuo iänikuinen tapa niputtaa arabit yhdeksi kansaksi luulisi jo olevan menneen talven lumia. Palestiinalaiset ovat palestiinalaisia, egyptiläiset egyptiläisiä, sudanilaiset sudanilaisia, syyrialaiset syyrialaisia jne. Ne ovat ERI kansoja kaikki. Sama kuin jos niputtaisi kaikki eurooppalaiset samaksi kansaksi ja sanoisi kaikille suomalaisille, että muuttakaa asumaan Espanjaan. Samaa Euroopan aluettahan sekin on.
Tiesitkö, että esim. Golda Meirillä oli palestiinan passi, jonka hän sai muutettuaan Israeliin. Silloin tuota aluetta nimitettiin palestiinaksi.Sen nimen alue sai filistealaisista, jotka alueella joskus oli, merenkulkijakansa. Oli myös palestiinan sanomat, jonka omisti juutalainen. Palestiina oli vain nimitys tuolle alueelle, eikä ollut mitenkään kiinnittynyt arabeihin enempää kuin juutalaisiinkaan. Jasser Arafat vain keksi nimittää porukkansa sillä nimellä ja alkoi esittää marttyyria, samalla terrorisoiden juutalaisia.
Se on kantanut surullista satoa. Nyt kaikki itseään fiksuina pitävät puhuvat sorretusta palestiinan kansasta. Arabeilla on moninkertaisesti enemmän aluetta Lähi-Idässä. He vain haluavat poistaa Israelin kartalta ja tuoda tämän keksityn kansan avulla islamin koko alueelle hallitsemaan. - Anonyymi
ateisti45 kirjoitti:
Minkälainen on sitten ihminen joka juutalaisista puhuessaan ilkkuu saippuapaloilla ja lampunvarjostimilla? Halveksittava. Ja osoittaa minkälainen laji olemme alhaisimmillamme. En usko koskaan eläessäni tavanneeni kaltaistasi..
Ja kaverisi -jos olette eri ihminen -on tietysti hiljaa, ottaa tyhmän aploodit kunnianosoituksena. Säälittäviä olette kumpikin.Nämä saippuanpalat ja lampunvatjostimet ovat tarina, jonka juutalaiset itse ovat keksineet. Kuinka sairas täytyy olla, että kehittää tällaisen jutun syyllistääkseen muita ihmisiä. Samalla itse häpäisee kärsineiden muiston.
Ota asioista selvää, ennen kuin jatkat tuollaista häpeällistä puhetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiesitkö, että esim. Golda Meirillä oli palestiinan passi, jonka hän sai muutettuaan Israeliin. Silloin tuota aluetta nimitettiin palestiinaksi.Sen nimen alue sai filistealaisista, jotka alueella joskus oli, merenkulkijakansa. Oli myös palestiinan sanomat, jonka omisti juutalainen. Palestiina oli vain nimitys tuolle alueelle, eikä ollut mitenkään kiinnittynyt arabeihin enempää kuin juutalaisiinkaan. Jasser Arafat vain keksi nimittää porukkansa sillä nimellä ja alkoi esittää marttyyria, samalla terrorisoiden juutalaisia.
Se on kantanut surullista satoa. Nyt kaikki itseään fiksuina pitävät puhuvat sorretusta palestiinan kansasta. Arabeilla on moninkertaisesti enemmän aluetta Lähi-Idässä. He vain haluavat poistaa Israelin kartalta ja tuoda tämän keksityn kansan avulla islamin koko alueelle hallitsemaan."Miksi arabit tekisivät rauhan? Jos olisin arabijohtaja, en koskaan sopisi Israelin kanssa. Tämä on luonnollista: me olemme ottaneet heidän maansa. Tietysti, Jumala lupasi sen meille, mutta mitä väliä sillä on heidän kannaltaan? Meidän Jumalamme ei ole heidän, Me tulemme Israelista, se on totta, mutta kaksi tuhatta vuotta sitten, ja mitä se merkitsee heille? On ollut antisemitismiä, natsit, Hitler, Auschwitz, mutta onko se heidän vikansa? He näkevät vain yhden asian: Tulimme ja ryöstimme heidän maansa. Miksi he hyväksyisivät sen?
lausui terrorist päällikkö david grün,
ensimmäinen pääministeri...
- mooses pessi
Oliko tämä sinun omaa tekstiäsi? Sivustolta http://members.surfeu.fi/reinosav/palest_myth.htm
löysin professori Matti Suviolahden sanasta sanaan vastaavan kirjoituksen. Kuka sitten on Matti Suviolahti? Näyttää olevan Lappeenrannan teknisen yliopiston mekaniikan ja lujuusopin professori.
Olisipa palestiinalaiskysymys noin yksinkertainen ja musta-valkoinen myös historiansa suhteen kuin mitä prof. Suviolahti antaa ymmärtää, niin silloin moraalinen ja oikeudenmukainen ratkaisu ja rauha olisi myös helpompi saavuttaa. En tiedä mitä lähteitä prof. Suviolahti on käyttänyt kirjoitukseensa, mutta hänen näkökulmansa on selkeän orientalistinen sen sanan nykyisessä saidilaisessa merkityksessä. Hän ihailee orienttia tai pikemminkin omaa länsimaista ja sanoisinko raamatullis-kristillistä kuvaansa siitä. Kuva on selkeän musta-valkoinen hyvä-paha –akselilla. Hyviä ovat paljon pahaa kärsineet juutalaiset, pahoja taas maahan paremman elämän perässä aikojen kulussa muuttaneet arabit. Itse asiassa Suviolahden kuva orientista kielii epätodellisesta ja kenties lohduttavasta mutta sokeasta kaukorakkaudesta omaa mentaalista orienttikuvaansa kohtaan. Lappeenrannasta käsin on helppo valita omaan maailmankuvaan parhaitten sopivat ainekset ja täysin ignoroida ja jopa demonisoida siihen kuulumattomat osiot. Lappeenrannan todellisuus ei kuitenkaan vastaa elämänolosuhteita Orientissa. Professori Suviolahden ei tarvitse työmatkallaan koskaan kiipeillä muurin ylitse, eikä pysähtyä useaan otteeseen Israelin armeijan tarkastuspisteisiin ja kaivella pumaskoitansa esille.
Mekaniikan ja lujuusopin professorin asema ja arvovalta ei ulotu humanistisiin tieteisiin. Omalla alallaan professori Suviolahti voi olla hyvinkin ansioitunut, mutta elämme maailmassa, joka on eriytynyt ja korostaa osaamista jopa siinä määrin, että ymmärtääksesi edes vähän mekaniikkaa ja lujuusoppia, sinulla täytyy olla vähintään cum laude –tason akateemiset opinnot takana, samoin kuin Palestiinan kysymyksen ja konfliktin käsittelyyn eivät riitä muutamat käynnit Israelissa, muutamat luetut matkaoppaat, muutamaan kertaan luettu Raamattu eikä myöskään eittämättömien Palestiinalaiskysymyksen erikoisasiantuntijoiden aiheesta kirjoittamat selostukset. Palestiinaa ei voi ymmärtää valikoivan kaukorakkauden kautta. Humanistinen sivistys – se juutalais-kristillinen – on ainoa tapa lähestyä ongelmaa. Sekin vaatii vaivaa, ja... itsekritiikkiä.- Anonyymi
myytti nimeltä,
jumala lupas...
- Anonyymi
Voi olla, että niitä ihmisiä, siis heidän jälkeläisiä, jotka asuivat alueella ennen juutalaisten tuloa olisi vielä olemassa?
Jos ajattelemme asiaa lähempää, niin ennen suomalaisiakin Suomessa on ollut ihmisiä.
Samoin Ruotsissa. Venäjällä jne.
Mutta ovatko he yhtenäisiä kansoja, joka voisivat nykyisin esittää vaatimuksia suvereenien valtioiden lopettamisesta? Vai tulisi nykyisin elää nykyvaltioiden kansalaisina? Kysymys on vaikea, koska valtiot ovat kovasti erilaisia, niin yksilöiden mielestä, kuin osana kaikkia valtioita ja niiden sisäistä sekä ulkoista toimintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1171709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381448Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1201286Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1451236
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1491201- 521175
- 571101
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46989