Ruotsissa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan matkapuhelimeen ajon aikana puhuvat kuljettajat ajavat muita autoilijoita varovaisemmin. Selvityksestä kertoo Aftonbladet-lehti verkkosivullaan.
Tie- ja liikennetutkimuslaitoksen tekemässä kokeessa havaittiin ajon aikana puhelimeen puhuvien ajavan muita hitaammin, pitävän suuremman turvavälin edellä ajavaan ja oleva valppaita yllättävien tapahtumien varalta.
Laitoksen tutkijan Anne Bollingin mukaan puhelimeen puhujat tiedostavat itse, ettei heidän suorituskykynsä ole entisellään. Puhelun aiheuttamaa häiriötä pyritään siksi kompensoimaan ajamalla varovaisemmin, Bolling sanoo Aftonbladetille.
Kuljettajan kädet vapaaksi jättävän hands free -laitteen ei havaittu 48 kuljettajan kokeessa parantavan tai heikentävän ajosuoritusta. Bollingin mukaan häiriötä ajamiselle näyttäisi aiheuttavan itse puhelu, ei kännykän pitäminen kädessä.
Hands free -laitteet eivät ole Ruotsissa Suomen tapaan pakollisia. (STT)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei handsfree ole suomessakaan pakollinen
Ei olekaan. Ei handsfreetä ole pakko olla. Puhelimen käyttö ajaessa ilman hf:ää on kielletty...
kaikilta.
Itse olen sitä mieltä että koko puhelimeen puhuminen olisi pitänyt kieltää, koska auto pysyy normaaliajaossa käsissä yhdelläkin kädellä, mutta puhuminen ja muiden asioiden ajaettelu vie huomion liikenteestä.
Onko lie sattumaa, mutta Suomen tieliikenneonnettomuudet taittuivat laskuun puhelin kiellon jälkeen.
"...ajavan muita hitaammin, pitävän suuremman turvavälin edellä ajavaan ja oleva valppaita yllättävien tapahtumien varalta."
Mutta tämän palstan perusteella juuri noin ajavat ovat kaikkein vaarallisimpia liikenteessä, ainakin täällä Suomessa. Tehtiinpä syksyllä jopa keskustelunaloitus siitä, että liian hitaasti ajavia pitäisi rangaista. Eli tarvitaanko sitä HF-pakkoa vaiko ei?