Haluaisin tietää, miten minun kannattaa treenata salilla, jos haluan kiinteyttää lihaksiani. Olen aloittanut vasta joulun jälkeen treenaamisen. Kannattaako siis tehdä esim. 3* 15kpl niin raskailla painoilla kun vain jaksaa vai pikemminkin sellaisilla jotka jaksaa melko helposti??? Kumpi parempi??
Kehonrakennus
epätietoinen
4778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ohjeet taitavat vähän vaihdella koulukuntien mukaan.
Toiset väittävät ettei harjoittelusta ole mitään hyötyä jos ei tee niin isoilla painoilla kuin pystyy, siis ei edes kiinteytysmielessä.
Toiset taas väittävät että kiinteyttämiseen sopivat parhaiten pitkät sarjat kevyehköillä painoilla.
Teet mitä teet, muista että jos teet kevyillä painoilla, tee riittävän monta riittävän pitkää sarjaa. Kolme sarjaa on aika vähän paitsi jos teet samoja lihasryhmiä myös hieman erilaisilla laitteilla.
Toisaalta olen sitä mieltä ettei kuntosali ole paras paikka jos tavoitteena on hyvä jäntevyys, eli kiinteät lihakset ja pieni rasvaprosentti. Siihen sopivat paremmin muut liikunnat kuten hiihto, pyöräily, jumpat ja kaikenlaiset pelit.
On huomattavasti mukavampaakin kuin kuntosalilla hinkkaaminen ja esimerkiksi hiihtäessä saa todella monipuolisen kuormituksen koko kropan lihaksille. Kaiken lisäksi ulkoliikunnasta saa raitista ilmaa ja jos on hyvä tuuri säiden kanssa niin aimo annoksen D-vitamiinia jota positiivisuushormoninakin nykyään pidetään.
Lihaksen kiinteytystä ei ole olemassa!
Tässä hyvä linkki, etenkin "kiinteyttäville" ja lihaskasvua pelkääville naisille:
http://www.stumptuous.com/weights_index_revision.html
Valitse sieltä "starting" ja "lies on the gym".
Jokaisen naisen pitäisi lukea tuo sivusto läpi! Monesti on todella huvittavaa katsoa naisten treenaamista, tulee ihmeteltyä miksi edes raahautua salille, kun ei viitsi tai osaa tehdä mitään oikein.
Etenkin tuo lihaskasvua koskeva kommentti oli hyvä, omasta kokemuksesta kun tietää, että ei sitä massaa välttämättä tule edes miehelle helposti, vaikka se olisi ensisijainen tavoite.