hiljennyn kunnioittamaan suurmiehen muistoa

Ns. asevelisosialistit (Unto Varjonen, Väinö Leskinen ja muut) estivät Suomen muuttumisen kommunistiseksi jo 1947-48 suistamalla "jo riittää"-kampanjallaan suistamalla SKDL:n pois vallasta ja tuota työtä täydensi K.A.Fagerholmin sdp-vähemmistöhallitus lakkauttamalla kommunistisen Valpon. Kalevi Sorsa jatkoi tuota työtä demokraattisen Suomen puolesta ja puolustamiseksi Kekkosen Suomessa Karjalaisen K-linjan lukuisista kampeamisyrityksistä huolimatta ja kykeni pitämään maamme tiellä, joka sitten johti lopullisesti pois kommunusmin uhan alta ja länsimaisiin yhteyksiin. Tästä kertoo Kalevi Sorsa itse muistelmissaan, joiden kaksi osaa on ilmestynyt ja kolmas ilmestynee postuumina. Se, että Sorsa oli myös Kekkosen suuremmassa suosiossa kuin K-linjan kepulaiset, ei suinkaan tapahtunut Kekkosen armosta, kuten kepulaiset mielellään sanovat, vaan siksi, että Kekkonen arvosti Sorsan voimakastahtoista ja taitavaa politiikkaa.

Vaikka minä en läheskään aina ole haudanvakavissani näillä palstoilla – voiko kukaan täysjärkinen olla kiihkeimpien kepulaisten hupaisia näkemyksiä ja sanomisia kommentoidessaan - niin olen minä vakavissa asioissa kuten demarien arvoista ja heidän suuriarvoisesta työstään puhuessani ihan tosissanikin. Silloinkin minä saatan keventää sanottavaani vaikkapa pienellä runonpätkällä, etten leimautuisi sellaiseksi tosikoksi, joita näillä palstoilla näkyy olevan enemmän kuin riittävästi.

Tämän jälkeen minä hiljennyn kunnioittamaan suuren sosialidemokraattisen valtiomiehen Kalevi Sorsan muistoa. Hänen elämäntyötään ajatellen seuraavat kaksi säkeistöä Eino Leinon "Hymyilevästä Apollosta" ovat mielestäni tähän hyvin sopivat:

"Niin pienet, pienet on piirit maan,
mut taivas on suuri ja laaja
ja taivas on kuultava korkeuttaan ja taivas on tähtinen, taaja.
Yks vaan on taivas, yks Jumala vaan,
on jokaisella se sielussaan,
ja taivas on rauha täytetyn työn.
Se estävi aavehet yön.
- - -
Oi, antaos Herra sa armas sää,
kun raatajan ilta raukee!
Hyvät enkelit kauniisti hymyilkää,
kun työmiehen hauta aukee!
Oi, nouskosi kirkasna päivyt uus,
kun loppuvi raatajan rauhattomuus
ja päättyvi pitkä päivätyö!
Herra, valkase vaivamme yö!
15700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sorsa ei merkinnyt meille keskustalaisille mitään. Näinhän jo tänään Matti Vanhanenkin epäsuorasti totesi. Sorsa oli heikko poliitikko joka ei merkinnyt Suomelle mitään -muuta kuin rahanmenoa. Valco kertoo kai kaiken. Tyypillinen demari joka söi toisten pöydästä ...

Äänestä
  • ...valitettavasti vasemmistopuolue verrattuna sossuihin. Asevelisosialistit pelastivat maan. Mitä teki keskusta? Kumarsi itään ja nuoli NL:a syvältä sieltä. Kokoomuksessa nauretaan aina näille keskustan punikeille eli petturi-Ruseille, Kommari-Väyryselle, valehtelija-punikki-Jäätteenmäelle ja sossu-Neittaanmäelle.
    Te olette Vasureiden jälkeen Suomen punikein puolue! Hävetkää, Isänmaan pettäjät!
    Sorsa oli sossu, mutta sata kertaa oikeistolaisempi ja enemmän isänmaan ystävä, kuin yksikään keskustalainen! Piste!

    Äänestä

  • Hän sentään täyden vastuun?

    Äänestä

  • Kalle kirjoitti:

    ...valitettavasti vasemmistopuolue verrattuna sossuihin. Asevelisosialistit pelastivat maan. Mitä teki keskusta? Kumarsi itään ja nuoli NL:a syvältä sieltä. Kokoomuksessa nauretaan aina näille keskustan punikeille eli petturi-Ruseille, Kommari-Väyryselle, valehtelija-punikki-Jäätteenmäelle ja sossu-Neittaanmäelle.
    Te olette Vasureiden jälkeen Suomen punikein puolue! Hävetkää, Isänmaan pettäjät!
    Sorsa oli sossu, mutta sata kertaa oikeistolaisempi ja enemmän isänmaan ystävä, kuin yksikään keskustalainen! Piste!

    Varsinaiset asevelisosialistit esiintyivät 40-luvun lopulla, jolloin käytiin taistelu kommunisteja vastaan. Asevelisosialistit kävivät sitä isoissa kaupungeissa ja isoissa tuotantolaitoksissa. Maalaisliitto kävi sitä maaseudulla. Siihen aikaan viljelijöiden ja maaseudun eläjien osuus oli kansasta oli suuri. Maaseudun pieneläjien keskuudessa kommunismi sai suurta kannatusta. Muistan kotikylässänikin kun nämä olivat jo nimenneet kolhoosin pian tulevan vallankumouksen varalta. Maalaisliitto esti omalta osaltaan tuon vallankumouksen.

    Toisen kerran asevelisosialistit esiintyivät 50-luvun lopulla, kun he kaappasivat vallan demaripuolueessa vanhan Tannerin johdolla. Silloin ei ollut enää kysymys maan pelastamisesta, vaan paremminkin sen saattamisesta vaaraan. Kun Kekkonen oli saanut suhteet N-liittoon, jonka etupiiriin meidät oli jätetty Lännen ja Idän jaossa sodan jälkeen, hoidettua sellaiseen kuntoon, ettei enää kumouksen vaaraa ollut, tämä oikeistolainen poppoo alkoi kampanjan Kekkosen syrjäyttämiseksi ja maan liittämiseksi Natoon. Tähän oikeistorintamaan kuului asevelisosialistien lisäksi Kokoomus Junnilan johdolla, oikeistolaisia piirejä RKP:stä Ehrnrootin johdolla ja Vennamo. Joukkion huipentuma oli Honka-liitto, jonka avulla yritettiin kaataa Kekkonen.

    Tuo vaihe meni ohi, kun Paasio valittiin sossujen puheenjohtajaksi. Myöhemmin Sorsasta tuli oikein Kekkosen luottomies ulkopolitiikan hoitamisessa.

    Kolmannen kerran "asevelisosialimi" ja uustannerilaisuus pulpahti esiin Lipposen myötä 90-luvulla. Tämä liike on rähmällään länteen, Usaan ja EU:hun paljon syvempään kun meidän tarvitsi olla aikoinaan rähmällään itään. Tämä on siksi vielä pahempaa, kun tämä lipposlaisten joukkio luovutti itsenäisyyttämme tuonne merten taa aivan vapaehtoisesti. Nyt tosin vaaleissa Lipponen sai tuomionsa ja maa on taas pystyssäpäin.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    Kirjoituksesi vahvistaa oivasti Kallen mielipiteen siitä, että keskusta todella on punaisempi puolue kuin demarit

    Äänestä

Kunnioitettu valtiomies Kalevi Sorsa on poissa keskuudestamme.

Hänellä tosin ei ollut mitään muuta yhteyttä asevelisosialisteihin kuin se, että hän oli Paasion kera nostamassa puoluetta valtaan noiden aseveljien ja tannerilaisten suistettua sen hallituskelvottomaksi kylmän sodan oloissa.

Sorsa karisti kaikki yhteytensä noihin avoimesti neuvostovihamielisiin piireihin ja hänestä tuli Kekkosen luottomies (avainasana on avoimesti). Kun samalla demaripuolueesta tuli suurin puolue, Kekkonen jatkoi ulkopolitiikkansa toteuttamista Sorsan avulla.

Sorsa myös tajusi, että maata on parasta rakentaa punamultayhteistyöllä. Siitä kehkeytyikin valtakunta, jossa vallitsi alueellinen ja sosiaaliinen taspaino, demokratia ja markkinatalous. Sorsan johdolla, Kekkosen ohjauksessa, me myös pystyimme imemään kaiken edun Neukuista ja samanaikaisesti rakensimme välttämättömät kaupalliset ja poliittisetkin suhteet länteen. Kun Neukkula romahti, olimme maailman vauraimpia maita ja olimme valmiit ottamaan paikkamme läntisten demokratioiden joukossa.

Äänestä
  • Mutta sinä, OivaHärkönen olet avoimesti neuvostomielinen vieläkin ja koetat vääristellä kaiken totuuden niistä, jotka estivät tuon järjestelmän meille tulon. Miten suuresti sinä kaipaatkaan vielä tuota suurta ja mahtavaa ja sen juoksupoikaa Urho Kekkosta!

    Suuren kunnian itsenäisen Suomen rakentamisesta ansaitsee Väinö Tanner, jo sotia edeltäneellä työllään ja vielä myös sen jälkeen, jolloin hän toisten samanmielisten kanssa taisteli maalaisliiton avulla tapahtunutta neuvostovyörytystä vastaan. Ja samanmielinen oli Kalevi Sorsakin, mutta hän joutui vain sovittamaan toimintansa Kekkos-Suomessa ainuille mahdollisille linjoille. Ja tämä on totuus!

    Äänestä

  • todenpuhuja kirjoitti:

    Mutta sinä, OivaHärkönen olet avoimesti neuvostomielinen vieläkin ja koetat vääristellä kaiken totuuden niistä, jotka estivät tuon järjestelmän meille tulon. Miten suuresti sinä kaipaatkaan vielä tuota suurta ja mahtavaa ja sen juoksupoikaa Urho Kekkosta!

    Suuren kunnian itsenäisen Suomen rakentamisesta ansaitsee Väinö Tanner, jo sotia edeltäneellä työllään ja vielä myös sen jälkeen, jolloin hän toisten samanmielisten kanssa taisteli maalaisliiton avulla tapahtunutta neuvostovyörytystä vastaan. Ja samanmielinen oli Kalevi Sorsakin, mutta hän joutui vain sovittamaan toimintansa Kekkos-Suomessa ainuille mahdollisille linjoille. Ja tämä on totuus!

    Mites se stasi-lista?

    Äänestä

Tosissaan hieno teksti ja lisäksi yhdyn kaikkeen kirjoittamaasi.
On hyvä että on ajattelivia ihmisiä!

Äänestä

...ruumiin ryöstäminen.
Miksi et tyytynyt kunnioittamaan vaan edesmenneen suuren valtiomiehen muistoa, vaan sinun täytyi siihenkin kytkeä tuo sammumaton kepuviha, osaatko edes hävetä?

ps. Kalevi Sorsa oli yksi sodanjälkeisen Suomen suurimmista valtiomiehistä ja minä ainakin arvostan ja kunnioitan hänen muistoaan hänen itsensä takia.

Äänestä
  • Niinhän se liian hyvä ruoka koiraa usein oksettaa. Mutta koira silloin häpeää ja syö oksennuksensa. Teeppäs nyt sinäkin niin, ettei se jää tänne haisemaan.

    Äänestä

  • Niinhän se liian hyvä ruoka koiraa usein oksettaa. Mutta koira silloin häpeää ja syö oksennuksensa. Teeppäs nyt sinäkin niin, ettei se jää tänne haisemaan.

    Äänestä

  • herkkä, kun noin vähästä oksennat.
    Silloin politiikka ei taida olla sinun alaasi.

    Äänestä

  • Sorsahan oli kansan valitsema politikko muiden joukossa ja rauha hänen muistolleen.
    Mutta miksi sossut kävelivät Sorsan yli presidentti ehdokkaita valitessaan?
    Tiesivätkö he Sorsasta jotain negatiivista mitä me muut emme tienneet?

    Äänestä

Kumpaa itse äänestit aikoinasi pressanvaali ehdokkaaksi: Ahtisaarta vai Sorsaa? Vai tarvitsiko valintaa edes tehdä. Ei kelvannut Sorsa kuitenkaan aikonaan demareille pressaksi.

Osaisiko joku sanoa, että miksi tuollainen suurmies ei sitten kelvannut pressaksi? Piti valita tilalle puhdas diplomaatti ilman poliittista kokemusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

stadin kundi kirjoitti:

Ns. asevelisosialistit (Unto Varjonen, Väinö Leskinen ja muut) estivät Suomen muuttumisen kommunistiseksi jo 1947-48 suistamalla "jo riittää"-kampanjallaan suistamalla SKDL:n pois vallasta ja tuota työtä täydensi K.A.Fagerholmin sdp-vähemmistöhallitus lakkauttamalla kommunistisen Valpon. Kalevi Sorsa jatkoi tuota työtä demokraattisen Suomen puolesta ja puolustamiseksi Kekkosen Suomessa Karjalaisen K-linjan lukuisista kampeamisyrityksistä huolimatta ja kykeni pitämään maamme tiellä, joka sitten johti lopullisesti pois kommunusmin uhan alta ja länsimaisiin yhteyksiin. Tästä kertoo Kalevi Sorsa itse muistelmissaan, joiden kaksi osaa on ilmestynyt ja kolmas ilmestynee postuumina. Se, että Sorsa oli myös Kekkosen suuremmassa suosiossa kuin K-linjan kepulaiset, ei suinkaan tapahtunut Kekkosen armosta, kuten kepulaiset mielellään sanovat, vaan siksi, että Kekkonen arvosti Sorsan voimakastahtoista ja taitavaa politiikkaa.

Vaikka minä en läheskään aina ole haudanvakavissani näillä palstoilla – voiko kukaan täysjärkinen olla kiihkeimpien kepulaisten hupaisia näkemyksiä ja sanomisia kommentoidessaan - niin olen minä vakavissa asioissa kuten demarien arvoista ja heidän suuriarvoisesta työstään puhuessani ihan tosissanikin. Silloinkin minä saatan keventää sanottavaani vaikkapa pienellä runonpätkällä, etten leimautuisi sellaiseksi tosikoksi, joita näillä palstoilla näkyy olevan enemmän kuin riittävästi.

Tämän jälkeen minä hiljennyn kunnioittamaan suuren sosialidemokraattisen valtiomiehen Kalevi Sorsan muistoa. Hänen elämäntyötään ajatellen seuraavat kaksi säkeistöä Eino Leinon "Hymyilevästä Apollosta" ovat mielestäni tähän hyvin sopivat:

"Niin pienet, pienet on piirit maan,
mut taivas on suuri ja laaja
ja taivas on kuultava korkeuttaan ja taivas on tähtinen, taaja.
Yks vaan on taivas, yks Jumala vaan,
on jokaisella se sielussaan,
ja taivas on rauha täytetyn työn.
Se estävi aavehet yön.
- - -
Oi, antaos Herra sa armas sää,
kun raatajan ilta raukee!
Hyvät enkelit kauniisti hymyilkää,
kun työmiehen hauta aukee!
Oi, nouskosi kirkasna päivyt uus,
kun loppuvi raatajan rauhattomuus
ja päättyvi pitkä päivätyö!
Herra, valkase vaivamme yö!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu