Auto Saksasta

Olen suunnitellut ostavani auton Saksasta ensi syksynä. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia hakureissusta. En ole suunnitellut käyttäväni diilereitä, vaan hakevani auton ihan omitoimisesti. Järkevintä lienee ostaa auto autokaupasta? Entä voiko veron määrän jotenkin ennakoida etukäteen?
4617282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Ehkä auton osto liikkeestä on järkevää, mutta edullisemmin auton saa ostettua yksityiseltä. Asiaan liittyy monta vivahdetta, mutta perusasia on tämä.

Veroasioihin löytyy valaistusta tullin nettisivuilta.

Äänestä

Itse olen ostanut Saksasta jo nelja autoa... en vain ole tuonut niitä Suomeen.
Ensinnäkin auto pitää ostaa kaupasta, saat takuut ja kauppa ottaa oman vastuunsa. Naisen auton ostaminen on tietysti vielä vaikempaa kuin Suomessa, autokauppiailla on varmaa tietoa, että naisella ei ole aivoja.

Kielitaito on ehdoton edellytys.

Mitä kauemmas etelään viitsit mennä sitä parempia ja edullisempia autoja on tarjolla. Yllättävää kyllä parhaat pelit näyttää olevan ent. Itä-Saksassa siinä vanhan rajan tuntumassa.

Verotuksesta saa tietoa kaiketi tullin autosivuilta.

Sen mitä olen lukenut suomalaislehdistä tuoduista autoista niin ei voi kuin ihmetellä, niin paljon ajettuja ja kallita autoja en ole nähnyt ainakaan merkkiliikkeissä.

Onnea ja malttia matkaan

Äänestä
  • Kiitoksia rattinainen hyvistä vinkeistä.

    Kai ne autokauppiaat puhuvat englantia yleisesti? Vai tarkoititko, että kaupat tehdään saksan kielellä? Olin ajatellut hakea auton mahdollisesti Frankfurtin seudulta, koska sinne pääsee nyt todella edullisesti Ryanairilla.

    Äänestä

  • eveliina kirjoitti:

    Kiitoksia rattinainen hyvistä vinkeistä.

    ...kielellä. Isommissa liikkeissä osataan epäilemättä englantia, ja palvelu pelaa. Pienemmissä voi tulla ongelmia, samoin yksityiseltä ostettaessa.

    Myyjän ja ostajan vajavainen englannin kielen tekninen sanasto on huono yhdistelmä. Parempi että myyjä puhuu äidinkieltään=saksaa, ja ostaja opettelee saksan autosanastoa ja tarvittaessa selaa sanakirjaa.

    Äänestä

  • eveliina kirjoitti:

    Kiitoksia rattinainen hyvistä vinkeistä.

    Kai ne autokauppiaat puhuvat englantia yleisesti? Vai tarkoititko, että kaupat tehdään saksan kielellä? Olin ajatellut hakea auton mahdollisesti Frankfurtin seudulta, koska sinne pääsee nyt todella edullisesti Ryanairilla.

    Omassa tapauksessani liikkeen omistaja oli kielitaitoinen. Tätä ei voi yleistää, itse asiassa kielitaito on saksassa aika harvinaista suomeen verrattuna, kannattaa siis varauta ettei liikkeessä puhuta kuin saksaa. Suuremmissa kylissä luulisi englanninkin sujuvan, maaseudulla taas huonommin.

    Äänestä

  • eveliina kirjoitti:

    Kiitoksia rattinainen hyvistä vinkeistä.

    Kai ne autokauppiaat puhuvat englantia yleisesti? Vai tarkoititko, että kaupat tehdään saksan kielellä? Olin ajatellut hakea auton mahdollisesti Frankfurtin seudulta, koska sinne pääsee nyt todella edullisesti Ryanairilla.

    Moi

    Huhu kertoo että jos menet autoliikkeeseen ja puhut saksaa ja kyselet liikken autoista, myyjä sanoo että nuo on tarkoitettu Suomalaisille, takapihalla on paremmat pelit.

    Eli kyllä kannattaa puhua saksaa / ottaa saksantaitoinen tulkki mukaan.

    Hei, Hahnin ympäristö on saksalaista maaseutua ja pikkukaupunkeja. Kokemuksesta voin sanoa englantia taitavien olevan vähissä, Ranskaa osaavat paremmin, koska rajalle ei ole kauhean pitkästi.

    Äänestä

  • luxilainen kirjoitti:

    Hei, Hahnin ympäristö on saksalaista maaseutua ja pikkukaupunkeja. Kokemuksesta voin sanoa englantia taitavien olevan vähissä, Ranskaa osaavat paremmin, koska rajalle ei ole kauhean pitkästi.

    Ryanairilla matkaava yleensä jatkaa loppumatkan saman firman bussilla, niin kai tässäkin tapauksessa. Eli ymmmärtääkseni nimm. Eveliina ei ole jäämässä käkäilemään Hahnin kentän viereen, vaan on matkalla Frankfurtiin.

    Tuosta voisi muuten aika helposti heilahtaa mm. Luxemburgiin, osapuilleen yhtä kaukana kuin Frankfurt.

    Vuokra-auto kannattaa ottaa, jos aikoo katsastaa useamman ehdokkaan. Loppujen lopuksi kannattaisi harkita välittäjän apua, välittäjän kustannukset saattaa säästää moneen kertaan auton kunnossa ja huoltokuluissa. Lisäksi hän mm. saattaa kauppaa hierottaessa pystyä tinkimään auton hinnasta pois sen mitä hänen palvelunsa maksaa, saksassa kun ei tinkimen auton hinnasta ole maailman helpoimpia juttuja. Lisäksi pelkkä vuokra-auto ja hotellit saattaa tulla kalliimmaksi, jos hakeminen omin päin venähtää useammaksi päiväksi.

    Äänestä

  • luxilainen kirjoitti:

    Hei, Hahnin ympäristö on saksalaista maaseutua ja pikkukaupunkeja. Kokemuksesta voin sanoa englantia taitavien olevan vähissä, Ranskaa osaavat paremmin, koska rajalle ei ole kauhean pitkästi.

    Tämähän oli mielenkiintoinen uutinen. Minulta tuo ranska kyllä sujuu erittäin hyvin.

    Äänestä

  • pekka kirjoitti:

    Moi

    Huhu kertoo että jos menet autoliikkeeseen ja puhut saksaa ja kyselet liikken autoista, myyjä sanoo että nuo on tarkoitettu Suomalaisille, takapihalla on paremmat pelit.

    Eli kyllä kannattaa puhua saksaa / ottaa saksantaitoinen tulkki mukaan.

    pitkälti johtuen euroopan eri maiden väkirakenteesta, ovat suomalaiset ostajina vähemmistössä saksalaisissa autokaupoissa. autoja viedään moneen maahan, mm ruotsiin ainakin kaksi kertaa enemmän kuin suomeen. ja ruotsikin on pieni maa. itäblokki on tyhjentänyt vanhat autot muutama vuosi sitten ja nyt on sitten suomalaisten aika. suomalaiset hakeituvat usein samoihin linkkeihin, joita muutkin ovat käyttäneet ja se saattaa tehdä sen, että suomalisia pyörii joillakin kulmilla ihan rasitteeksi asti. itse olen käynyt pohjoisessa joissain isossa autokaupoissa, joissa on ollut paljon suomalaisia: ei heitä pois kaupasta potkita, sillä heillä on rahat mukana ja ostavat auton. se, että on olemassa vain vientiin tarkoitettuja autoja on kuitenkin yksi asia, jota en täysin ymmärrä: olisiko vain mainoskikka?

    yritäpä muuten ostaa lada saksasta halvemalla kuin suomesta - ei kuule taida onnistua! niva on niin tajuttoman kallis auto siellä päin. en ole ostanut, ja saattaa tässä elämässä jäädä haaveeksikin, mutta kyllä kiertäminen kannattaa! joskus saa tingattua 20% hinnasta.

    Äänestä

Lento suoraan tre-frankfurt taitaa olla viisaampi kuin se aikaisemmin ehdottamani reitti Tre-Stansted-Fredricshafen. Siinä olisi mm. pitänyt yöpyä Stanstedissä.

Juna-aikatauluja löytyy www.db.de, sieltä voi myös tilata matkaliput. Itse hommasin tätä kautta junalipun Hamburg-Singen (Hohentwiel) -välille. On-Line -ticket ei ole hyvä juttu suomalaiselle (vaaditaan Bahncarte, joka maksaa), kannattaa tilata liput kotiin postitse, tulevat muutamassa päivässä.

Äänestä
  • Juu, Frankfurtiin olin ajatellut lentää.

    Neuvosi olivat todella hyviä, eikä tuo tosiaan niin hankalalta vaikuta, kun hyvin valmistautuu etukäteen.

    Autoa en ole vielä tähän saakka omistanut, joten kaskoakaan ei ole. Ilmeisesti vakuutus pitää hankkia etukäteen.

    Ja hyvä kuulla, että autoliike hoitaa paperiasiat kuntoon.

    Äänestä

  • eveliina kirjoitti:

    Juu, Frankfurtiin olin ajatellut lentää.

    Neuvosi olivat todella hyviä, eikä tuo tosiaan niin hankalalta vaikuta, kun hyvin valmistautuu etukäteen.

    Autoa en ole vielä tähän saakka omistanut, joten kaskoakaan ei ole. Ilmeisesti vakuutus pitää hankkia etukäteen.

    Ja hyvä kuulla, että autoliike hoitaa paperiasiat kuntoon.

    Niin vielä siitä vakuutuksesta. Vientikilpiin liittyy suomalaista liikennevakuutusta vastaava vakuutus, joka korvaa syyttömän osapuolen vahingot. Korvaussummista minulla ei ole hajuakaan, luulisin että jos käytetään vientikilpien vakuutusta auton arvo katsotaan kauppakirjasta. Suomalaisen kaskon kanssa voi olla sama juttu tai sitten käytetään jotain samaa menettelytapaa kuin suomessakin.

    Oudolla autolla oudossa liikennekulttuurissa sompailussa on omat riskinsä, siksi kannattaa ottaa kasko suomalaisesta vakuutusyhtiöstä. Asiasta kannattaa keskustella etukäteen. Itse sovin asian Tapiolassa, otin virkailijan käyntikortin jotta pystyin sitten saksassa ollessani asioimaan puhelimitse tämän saman henkilön kanssa, näin ei tarvitse samaa asiaa selvittää moneen kertaan koko Tapiolan organisaatiolle.

    Kaikki suomalaiset vakuutusyhtiöt eivät myönnä kaskoa kuvaamallani tavalla. Ainakin Tapiolan kanssa se onnistui viime syksynä. Kasko saattaa olla aika hintava, jos siihen ei ole yhtään bonuksia, mutta se vasta kalliiksi tulee jos joutuu vieraalla maalla uudella tuontiautollaan onnettomuuteen omasta syystä.

    Vakuutusehdot on myös hyvä selvittää etukäteen. Kasko ei ole välttämättä voimassa mm. Baltiassa tai sitten maksettavat korvaukset voivat olla aika nimellisiä joissain maissa.

    Autoliiton jäsenyydestä ei ole ainakaan haittaa, samoin ADACin. Viimemainittu taitaa vain olla aika hintava. Autoliitosta saa perusjäsenyyden lisäksi ostettua jotain extraakin, joista saattaa olla apua jos tulee ongelmia. ADACin jäsenyydellä saa (sai?) muistaakseni huoltoapua tienpäällä, ilmaisen hinauspalvelun jne. Lisätietoa saanee Autoliitosta.

    Itselläni ei ollut mitään ongelmia ajamisen kanssa. En lähtenyt seikkailemaan suurten kaupunkien liikenneruuhkiin, vaan pysyin moottoriteillä.

    Ai niin, kannattaa huollattaa ostettu auto ennen kuin lähtee sillä ajamaan. Näinhän toimitaan suomessakin ollessa, tuontiautoa ostettaessa suomi on vain sangen kaukana. Tämä hoitunee myyjäliikkeen kanssa sopimalla. Omaan autooni tehtiin sangen kattava huolto ( uudet öljyt moottoriin automaattiin, jarruremppa, alusta jne ). Hintaa tälle tuli noin 170 eur, eikä se ollut mitään valohoitoa. Suomeen oli matkaa noin 2000 km, jos autossa on esim. loppuun ajetut öljyt, ne vain kuluttavat turhaa moottoria. Jarrut ovat joskus aika lujilla saksan autobaaneilla, kuluneet huonot jarrut voivat olla silloin kohtalokkaat.

    Yksin matkaamisessa on omat riskinä ( minä toimin yksin ), kahden - kolmen porukalla on ainakin turvallisempi olo. Jos tarvitaan vuokra-autoa, kolmesta matkaajasta melko varmasti ainakin yksi löytää itselleen sopivan ajopelin jo ensimmäisenä päivänä, jolloin vuokra-auto voidaan jättää pois ja jatkaa hommaa ostetulla ajopelillä. Samoin vuokra-auton kuluja voi jakaa useamman kontolle. Itse olin hoitanut pääosan kauppaa puhelimessa suomessa ollen, joten en tarvinnut vuokra-autoa.

    Maksamiseen kylmä käteinen on paras valinta. Itselläni oli rahavyö, jossa kuljetin 10 000 eur ongelmitta. Lompsassa oli vaan suolarahat. Suomessa olemme tottuneet joustavaan ja reaaliaikaiseen varojen siirtoon. Saksassa asiat ovat toisin, siirtoon kuluu vuorokausia.

    Olen kuullut, että mm. kilpipaja saksassa saattaa heittää lapun luukulle jo sangen aikaisin perjantaipäivänä ( kuulemma ennen kolmea ) ja henkilökunta lähtee viettämään viikonloppua. Aikataulun ( ja lompakon ) on siten sallittava muutaman päivän venymiset.

    Saksassa tuntuu olevan tuhottomasti erilaisia vapaapäiviä keskellä viikkoa, nämäkin on syytä selvittää ettei tule yllätyksiä. Omalla kohdallani oli lokakuun alussa saksojen yhdistymisen vuosipäivä ( perjantai ), joka Saksassa on kansallinen vapaapäivä. Lauantaina pääsin sitten olutostoksille suunnitellusti.

    Ei sitten muuta kuin pelimannihenkeä mukaan ja onnea matkaan !

    Äänestä

  • Katsokaapa VBirdin lentoaikataulua: paljon parempi, perillä iltapäivällä. Siinä saattaa ehtiä katsastaa vielä yhden auton ao. päivän aikana, varsinkin jos tekee myyjän kanssa tärskyt kentälle. VBird lentää Niederrheiniin ja Müncheniin - siis syvälle Baijeriin eli Etelä-Saksaan.

    Hinta on pikaisella lähtöaikataululla selvästi kalliimpi kuin Ryanair, mutta halvempi kuin Finski.

    Ryanairhan on perillä vasta puolenyön tietämissä: minusta ei tuntuisi mukavalta lähteä etsimään majapaikkaa pikkutunneilla.

    Äänestä

  • Artsi kirjoitti:

    Katsokaapa VBirdin lentoaikataulua: paljon parempi, perillä iltapäivällä. Siinä saattaa ehtiä katsastaa vielä yhden auton ao. päivän aikana, varsinkin jos tekee myyjän kanssa tärskyt kentälle. VBird lentää Niederrheiniin ja Müncheniin - siis syvälle Baijeriin eli Etelä-Saksaan.

    Joo, Ryanairin aikataulut eivät ole mukavia. Olisiko näillä myöhäisillä lennoilla eurooppaan jotain tekemistä alhaisten lentokenttämaksujen kanssa.

    Mites muuten mukana kulkeva matkatavara ? Ryanairilla otin mukaan yhden pehmeän ( =kevyt ) kangaskassiin, kameralaukku mahtui käsimatkatavaroihin. Kova matkalaukku painaa herkästi jo 10kg, jonka jälkeen jää enää 5 kg tavaroille. Ylikuorma käy kalliiksi. Pehmeän kassin voi myös sulloa rautatieasemien tavarasäilytykseen, kova laukku ei niihin sovi. Tuollainen 15 kg painava kassi on melkoinen ankkuri mukana kannettavaksi (hukattavaksi), se mmyös vakavasti haittaa turismia. Kevyt pehmeä reppu on myös kova sana. Ruumaan menevän matkatavaran painoraja on siis 15 kg, käsimatkatavaran 7 kg. Ylikuorma maksaa 6 eur / kilo.

    Itse lensin lyypekkiin, menin saman tien hotelliin ja aamulla taapersin rautatieasemalle, jonka tavaralokeroon junttasin laukkuni. Kova laukku ei sinne olisi mahtunut. Mitään kiirettä ei ollut, koska juna lähti vasta illalla yhdentoista maissa Hampurista. Siten katselin ensi Lyypekkiä aikani, siirryin iltapäivällä Hampuriin ( 9 eur junalippu ), pistin taas kassini tallelokeroon ja menin kylille, Hampurin Hauptbahnhofissa olisi ollut suurempiakin kovankin matkalaukun nieleviä lokeroita, tosin kaikki olivat varattuina. Itse asiassa hommassa oli pientä Inter Rail -henkeä.

    Mukavuudesta kannattaa joskus maksaakin, varsinkin jos ollaan lähdetty lomamatkalle.

    Ryanairilla lentävät voivat varata hotellin samalla kertaa matkalippujen hankinnan yhteydessä. Muistakaa tulostaa Voucher itsellenne, jos olette maksaneet hotellin varauksen yhteydessä, muutoin hotellissa saatetaan periä maksu uudelleen.

    Äänestä

  • Pete kirjoitti:

    Niin vielä siitä vakuutuksesta. Vientikilpiin liittyy suomalaista liikennevakuutusta vastaava vakuutus, joka korvaa syyttömän osapuolen vahingot. Korvaussummista minulla ei ole hajuakaan, luulisin että jos käytetään vientikilpien vakuutusta auton arvo katsotaan kauppakirjasta. Suomalaisen kaskon kanssa voi olla sama juttu tai sitten käytetään jotain samaa menettelytapaa kuin suomessakin.

    Oudolla autolla oudossa liikennekulttuurissa sompailussa on omat riskinsä, siksi kannattaa ottaa kasko suomalaisesta vakuutusyhtiöstä. Asiasta kannattaa keskustella etukäteen. Itse sovin asian Tapiolassa, otin virkailijan käyntikortin jotta pystyin sitten saksassa ollessani asioimaan puhelimitse tämän saman henkilön kanssa, näin ei tarvitse samaa asiaa selvittää moneen kertaan koko Tapiolan organisaatiolle.

    Kaikki suomalaiset vakuutusyhtiöt eivät myönnä kaskoa kuvaamallani tavalla. Ainakin Tapiolan kanssa se onnistui viime syksynä. Kasko saattaa olla aika hintava, jos siihen ei ole yhtään bonuksia, mutta se vasta kalliiksi tulee jos joutuu vieraalla maalla uudella tuontiautollaan onnettomuuteen omasta syystä.

    Vakuutusehdot on myös hyvä selvittää etukäteen. Kasko ei ole välttämättä voimassa mm. Baltiassa tai sitten maksettavat korvaukset voivat olla aika nimellisiä joissain maissa.

    Autoliiton jäsenyydestä ei ole ainakaan haittaa, samoin ADACin. Viimemainittu taitaa vain olla aika hintava. Autoliitosta saa perusjäsenyyden lisäksi ostettua jotain extraakin, joista saattaa olla apua jos tulee ongelmia. ADACin jäsenyydellä saa (sai?) muistaakseni huoltoapua tienpäällä, ilmaisen hinauspalvelun jne. Lisätietoa saanee Autoliitosta.

    Itselläni ei ollut mitään ongelmia ajamisen kanssa. En lähtenyt seikkailemaan suurten kaupunkien liikenneruuhkiin, vaan pysyin moottoriteillä.

    Ai niin, kannattaa huollattaa ostettu auto ennen kuin lähtee sillä ajamaan. Näinhän toimitaan suomessakin ollessa, tuontiautoa ostettaessa suomi on vain sangen kaukana. Tämä hoitunee myyjäliikkeen kanssa sopimalla. Omaan autooni tehtiin sangen kattava huolto ( uudet öljyt moottoriin automaattiin, jarruremppa, alusta jne ). Hintaa tälle tuli noin 170 eur, eikä se ollut mitään valohoitoa. Suomeen oli matkaa noin 2000 km, jos autossa on esim. loppuun ajetut öljyt, ne vain kuluttavat turhaa moottoria. Jarrut ovat joskus aika lujilla saksan autobaaneilla, kuluneet huonot jarrut voivat olla silloin kohtalokkaat.

    Yksin matkaamisessa on omat riskinä ( minä toimin yksin ), kahden - kolmen porukalla on ainakin turvallisempi olo. Jos tarvitaan vuokra-autoa, kolmesta matkaajasta melko varmasti ainakin yksi löytää itselleen sopivan ajopelin jo ensimmäisenä päivänä, jolloin vuokra-auto voidaan jättää pois ja jatkaa hommaa ostetulla ajopelillä. Samoin vuokra-auton kuluja voi jakaa useamman kontolle. Itse olin hoitanut pääosan kauppaa puhelimessa suomessa ollen, joten en tarvinnut vuokra-autoa.

    Maksamiseen kylmä käteinen on paras valinta. Itselläni oli rahavyö, jossa kuljetin 10 000 eur ongelmitta. Lompsassa oli vaan suolarahat. Suomessa olemme tottuneet joustavaan ja reaaliaikaiseen varojen siirtoon. Saksassa asiat ovat toisin, siirtoon kuluu vuorokausia.

    Olen kuullut, että mm. kilpipaja saksassa saattaa heittää lapun luukulle jo sangen aikaisin perjantaipäivänä ( kuulemma ennen kolmea ) ja henkilökunta lähtee viettämään viikonloppua. Aikataulun ( ja lompakon ) on siten sallittava muutaman päivän venymiset.

    Saksassa tuntuu olevan tuhottomasti erilaisia vapaapäiviä keskellä viikkoa, nämäkin on syytä selvittää ettei tule yllätyksiä. Omalla kohdallani oli lokakuun alussa saksojen yhdistymisen vuosipäivä ( perjantai ), joka Saksassa on kansallinen vapaapäivä. Lauantaina pääsin sitten olutostoksille suunnitellusti.

    Ei sitten muuta kuin pelimannihenkeä mukaan ja onnea matkaan !

    Itse koettua. vientikilvet, punainen pää, jos tulet ruotsin kautta. Siirtokilvet jos, keltainen pää, jos tulet saksasta laivalla. Keltaiset ovat halvemmat. Itse tein vakuutusyhtiöni kanssa normaalin kaskon, samanlaisen joka siinä on tänäpäivänäkin. Sovimme valmiiksi suomessa ennen lähtöä. Lähetin saksasta auton tiedot, kun kauppa oli tehty

    Äänestä

  • Artsi kirjoitti:

    Katsokaapa VBirdin lentoaikataulua: paljon parempi, perillä iltapäivällä. Siinä saattaa ehtiä katsastaa vielä yhden auton ao. päivän aikana, varsinkin jos tekee myyjän kanssa tärskyt kentälle. VBird lentää Niederrheiniin ja Müncheniin - siis syvälle Baijeriin eli Etelä-Saksaan.

    Hinta on pikaisella lähtöaikataululla selvästi kalliimpi kuin Ryanair, mutta halvempi kuin Finski.

    Ryanairhan on perillä vasta puolenyön tietämissä: minusta ei tuntuisi mukavalta lähteä etsimään majapaikkaa pikkutunneilla.

    hahnin autovuokraamot ovat auki myös keskiyöllä huolimatta nettivarauksen ilmoittamista aukioloajoista. auto pitää olla (n. 70 per pvä)ja vaihtoehtoisesti alle kilometrin päässä on kentän alueella suht edullisia majoituksia. ota yhteys suoraan kentälle vuokraamoon, sillä esim europcar ja hertz -nettivaraus ei anna vuokrata auto, jos toimisto on "kiinni". saapumisajankohta on (sama kuin lontooseen) todella huono, mutta siitä pääsee aamulla hyvin mihin päin vaan. itse ajoin müncheniin noin 4h aamulla.

    Äänestä

  • jka kirjoitti:

    Juuri pohdin sitä, että saako auton sieltä ulos vuokraamosta puolen yön jälkeen! Avis olisi netinkin mukaan auki 00.30 saakka.

    Kuinka kauan muistisi mukaan kestää koneen laskeutumisesta, että on ehtinyt vuokraaman tiskille? Joku kertoi, etteivät Ryanairin koneet olisi pahemmin myöhästelleet; mitä olet mieltä?

    Kiitos hyvistä tiedoista!

    Äänestä

  • Tiedonhaluinen kirjoitti:

    kysyin juuri tätä asiaa hertzin tiskiltä: he odottavat niin kauan, että viimeiset koneet tulevat- joskus on kuulemma mennyt neljään aamulla. jos auto on varattu, niin sinne voi mennä turvallisin mielin : sixt on myös netin mukaan auki/tulee joku tuomaan auton. edullisemmat autot tarjoaa budget, mutta ei taida löytyä läheltä? yhteistä näille vuokraamoille on siis se, että ne voi palauttaa johonkin toiseen paikkaan!

    Kiitokset jka!

    Äänestä

  • volkkari kirjoitti:

    Itse koettua. vientikilvet, punainen pää, jos tulet ruotsin kautta. Siirtokilvet jos, keltainen pää, jos tulet saksasta laivalla. Keltaiset ovat halvemmat. Itse tein vakuutusyhtiöni kanssa normaalin kaskon, samanlaisen joka siinä on tänäpäivänäkin. Sovimme valmiiksi suomessa ennen lähtöä. Lähetin saksasta auton tiedot, kun kauppa oli tehty

    Oletko tulossa hakemaan autoa Saksasta, mutta et tiedä mistä tai kielitaito on epävarma? Voisin ehkä auttaa, kun asun paikanpäällä (Hampurin lähistöllä) ja puhun sujuvasti saksaa. En myy itse autoja, tämä tuli vain mieleeni, kun katselin näitä kirjoituksia. Kysymykseen voisi tulla myös yöpymismahdollisuus tarvittaessa. (Luonnollisesti sopivaa korvausta vastaan.) Auton viennistä/tuonnista ei minulla ole omakohtaisia kokemuksia. Voit halutessasi ottaa yhteyttä seuraavaan sähköpostiosoitteeseen: [email protected]

    Äänestä

Hei, jos kuitenkin ajattelet tarvitsevasi apua esim. kuljetuksiin/suunnistamiseen/ostoon niin voit ottaa yhteyttä suomalaiseen avustajaan:
[email protected]

Äänestä
  • avustaminen/ päivä.

    Äänestä

  • mitä kirjoitti:

    avustaminen/ päivä.

    ota yhteyttä sähköpostilla ja kerro millaista apua tarvitset:
    [email protected]

    Äänestä

  • Voihan tuo olla tarpeen, että joku paikalliset autokaupat tunteva auttaa.

    Äänestä

  • eveliina kirjoitti:

    Voihan tuo olla tarpeen, että joku paikalliset autokaupat tunteva auttaa.

    Ranskaa taitavana ja ranskalaisen kulttuurin tuntijana tiedät miten hitaasti asiat hoituvat ranskankielisissä maissa kuten Luxemburg. Mikäli olet aikeissa käyttää kielitaitoasi ja hankkia auton täältä niin saat varautua melkoiseen byrokratiaan. Suosittelen paikallisen oppaan käyttöä, kyllä siinäkin seikkailua riittää ihan tarpeeksi. Voit mailata minulle suoraan, niin keskustellaan yksityisesti. [email protected]

    kävin kahden kaverin kanssa hakumatkalla.Kaikilla surkee saksankieli.Varasin Hampurista agentin joka oli vastassa siellä.Kuljimme hänen autollaan hakureissut.Aamusta iltaan 10h.Hänen palvelut maksoi 65 euroo per,hlö.Homma kävi.kaikki tyytyväisiä.Eli kaikille kolmelle autot kotiin vietäväksi.

    Äänestä

  • hain myös kirjoitti:

    Miten löysit tämän "agentin"? Tuo 65 € ei ole paha hinta. Ja mistä päin haitte autonne?

    Äänestä

  • eveliina kirjoitti:

    Miten löysit tämän "agentin"? Tuo 65 € ei ole paha hinta. Ja mistä päin haitte autonne?

    autot haettiin hampurin liepeiltä.agentin osoite löytyy netistä .mikä täällä tökkii,ku aikasemmat viestit hukku.

    Äänestä

  • kake kirjoitti:

    autot haettiin hampurin liepeiltä.agentin osoite löytyy netistä .mikä täällä tökkii,ku aikasemmat viestit hukku.

    Kannattaako Lähteä hakemaan saksasta autoa "muutaman tonnin" budjetilla? mobilessa näyttävät petollisen halvoilta, vaikka saksan kieltä vähän taitavana huomaan osan olevan viallisia.

    Äänestä

  • Tero kirjoitti:

    Kannattaako Lähteä hakemaan saksasta autoa "muutaman tonnin" budjetilla? mobilessa näyttävät petollisen halvoilta, vaikka saksan kieltä vähän taitavana huomaan osan olevan viallisia.

    itse saksan todella hyvin hallitsevana täytyy myöntää joskus itsekin huomanneeni vasta parin kolmen lukukerran jälkeen, että kyse on kolariautosta/konevauriosta. kannattaa luetuttaa ilmoitus jollakin ennenkuin tilaa edes ryanairin lippuja...

    Äänestä

Siis mukaan joku joka osaa saksaa, eihän ne suomalaisetkaan autojobbarit savossa paljon kieliä osaa. Autoscout24.de kannattaa katsoa mitä on tarjolla ja opetella tärkeimmät sanat. Jos sieltä löytyy hyvä kannattaa kauppiaaseen ottaa ennakolta yhteyttä. Moni oikea kauppias hankkii haluamasi auton kauppaansa odottamaan.

Saksassa hinnat ovat melko jäykät mutta käteisalennus kannattaa vaatia, samoin takuu uudehkoon ja nyt moni antaa talvirenkaat mukaan. Siinä sitä oikeaa kielitaitoa vaaditaan ei niinkään huoltokirjan lukemiseen.

Äänestä
  • käteisalennus (skassa) on saksassa vain 2%. jos on rahat taskussa ja luottohenkilö mukana, niin voi hyvin laskea rahat tiskiin ja sanoa että tämän ei ole paljon, mutta sen kaikki sinun, jos hyväksyt tarjouksen (das ist nicht viel, aber alles gehört dir, falls du mein Angebot akkzeptierst) huonolla saksalla - pitäisi oikeasti teititellä! Tällä mentelmällä pystyy pudottamaan prosentteja! on mös vaarallinen, jos joku väärä näkee ja kauppoja ei synny...

    Äänestä

  • jka kirjoitti:

    käteisalennus (skassa) on saksassa vain 2%. jos on rahat taskussa ja luottohenkilö mukana, niin voi hyvin laskea rahat tiskiin ja sanoa että tämän ei ole paljon, mutta sen kaikki sinun, jos hyväksyt tarjouksen (das ist nicht viel, aber alles gehört dir, falls du mein Angebot akkzeptierst) huonolla saksalla - pitäisi oikeasti teititellä! Tällä mentelmällä pystyy pudottamaan prosentteja! on mös vaarallinen, jos joku väärä näkee ja kauppoja ei synny...

    ja pahasti.
    Tuo sinuttelu (Du) oli huippu, mutta väärin on myös yrittääkin lahjoa myyjää!

    Äänestä

  • Kannattaa suhtautua hieman varauksella saksalaisten talvirenkaisiin. Keski-euroopan markkinoille suunnatut kumit saattavat olla nimittäin paljon kovemmalla kumiseoksella valmistettuja kuin härmärenkaat, vaikka renkaan merkki ja malli ovatkin samoja. Kovempi kumiseos kestää paremmin, sielläpäin kun saatetaan tilapäisesti käyttää kovempia nopeuksia. "Suomi-renkaat" on suunniteltu max. nopeuteen 100-120 km/h (kestävät kyllä kovempiakin nopeuksia). Etenkin kitkarenkaissa kova kumiseos voi yllättää talven pakkasissa.

    Joten jos pystyy hinnassa tinkimään about talvikumien hinnan, kannattaa ne ostaa Suomesta. Muuten suosittelen lämpimästi auton hakua Saksasta, kunhan muistaa tosiaan suunnitella asiat etukäteen.

    PS. En ole rengaskauppias, mutta tuontiauton tyytyväinen omistaja.

    Äänestä

  • autoveroneuvos kirjoitti:

    ja pahasti.
    Tuo sinuttelu (Du) oli huippu, mutta väärin on myös yrittääkin lahjoa myyjää!

    Joskus voi todella saada myös lahjonnalla halvemman hinnan, mutta kyllä tässä oli perimmäisenä ajatuksena ilmoittaa myyjälle oma asiaan vakavasti suhtautuva asennoituminen. Siitä pöydästä on hyvä nousta, jos myyjä ei tee tarjotulla rahatukolla kauppaa, ja todeta mahdollisesti jonkun muun olevan kiinnostunut kaupanteosta. ainakin etelänmaissa yleensä juostaan vielä portilta kiinni ja valitellaan, ettei olla tänään vielä saatu kauppaa jne... pech gehabt - oder nicht?!

    ymmärsin väärin - oli kai liian kiire...

    Äänestä

  • The Äijä kirjoitti:

    Kannattaa suhtautua hieman varauksella saksalaisten talvirenkaisiin. Keski-euroopan markkinoille suunnatut kumit saattavat olla nimittäin paljon kovemmalla kumiseoksella valmistettuja kuin härmärenkaat, vaikka renkaan merkki ja malli ovatkin samoja. Kovempi kumiseos kestää paremmin, sielläpäin kun saatetaan tilapäisesti käyttää kovempia nopeuksia. "Suomi-renkaat" on suunniteltu max. nopeuteen 100-120 km/h (kestävät kyllä kovempiakin nopeuksia). Etenkin kitkarenkaissa kova kumiseos voi yllättää talven pakkasissa.

    Joten jos pystyy hinnassa tinkimään about talvikumien hinnan, kannattaa ne ostaa Suomesta. Muuten suosittelen lämpimästi auton hakua Saksasta, kunhan muistaa tosiaan suunnitella asiat etukäteen.

    PS. En ole rengaskauppias, mutta tuontiauton tyytyväinen omistaja.

    Joo, noi saksan autojen talvirenkaat on monesti tyyliä jenkkiläiset mud and snow -renkaat ja ei ne kyl oikein vastaa pitävyydeltään suomessa myytäviä kitkarenkaita.

    Äänestä

  • Rengasukko kirjoitti:

    Joo, noi saksan autojen talvirenkaat on monesti tyyliä jenkkiläiset mud and snow -renkaat ja ei ne kyl oikein vastaa pitävyydeltään suomessa myytäviä kitkarenkaita.

    minulla on päinvastaisia kokemuksia saksalaisten talvirenkaista (mitä nyt eilen yksi räjähti ajossa alle). minulla oli esim fuldan christall renkaat, joiden pito oli muissa kuin jääoloissa uutena lähes nastarenkaan luokkaa. yritin ostaa suomalaiseen autoon samaa suomesta, mutta ei täällä myyty- nopeusluokat renkaissa ovat yleensä joko 160 tai 190 kmh. itselläni oli joskus 240kmh renkaat pirelliltä ja ne pitivät sen minkä minä ajoin. ranskassa chamonixissa mont blankilta alastullessa luulin ajavani eräässä kylässä jotakuta perään mutta ei: minun perääni tyssäsi paikallisen rautatieläisen matka autolla. pysähdyin paikallisiin aloihin nähden liian nopeasti - syy kuitenkin VR:n.

    Äänestä

  • seitsemän vuotta vanha auto ja ajettu alle satanen (100 000) eihän niillä ajoilla käy edes kaupassa!

    Äänestä

  • ?<----vs---->! kirjoitti:

    seitsemän vuotta vanha auto ja ajettu alle satanen (100 000) eihän niillä ajoilla käy edes kaupassa!

    meillä on perheessä 3 autoo.Kaksi niistä jatkuvassa käytössä.Ei mun käytössä olevaan tule kun noin 7000km/v.Eikä taida toiseenkaan paljo enempää tulla.Laske siitä.

    Äänestä

toin 21.01.2004 mersun hampurista. Kaikki sujui paremmin kuin uskalsin edes kuvitella. Huonolla englannilla pärjäsin oikein hyvin. Liike hoiti paperit ja kilvet. Tinkiä kannattaa...hinta voi pudota paljonkin. Merkkiliikeistä sain ainakin luotettavan kuvan toisin kuin "tummista" kauppiaista. Ja nyt on tallissa hieno MB 280 E.

Äänestä

Laitoin kirjoitukseni vahingossa tuonne väärään paikkaan, keskelle keskustelua. Jos tarvitset apua autonostossa kieli yms. asioissa Hampurin tienoolla, yhteystietoni ovat tuolla keskivaiheilla.

Äänestä

Toin muuttoauton Saksasta puoli vuotta sitten.
Jos aiot hakea sieltä auton, voit laskea veron osuuden tullin sivujen autoverolaskurilla, joka on suuntaa antava. Tarkkaa ei voi sanoa kun jopa etuvalojen pyyhkijät vaikuttaa veron hintaan...
Vuosimalli ja vastaavan auton hinta Suomessa UUTENA riittää arvioon.
Jos osaat saksaa, voi auton hakea ilman välittäjää, mutta älä automarkkinoilta. kyllä saksalaisetkin ymmärtää että sinne tulevat ostajat ovat "varmoja nakkeja" ja raahaavat jos jonkinlaisia romuja myyntiin. Kaikki on kiinni onnesta. Autokaupasta suosittelen pyytämään yhteneväisyystodistuksen mukaan (certificate of conformity). Jos se maksaa extraa niin maksa max 100 €, sillä Suomen katsastuskonttori vaatii juuri tuon todistuksen josta ilmenee auton sarjanumero ym. numeroita jotka vakuuttaa auton EU-kelpoisuuden. Autosta niitä ei löydy jollei kyseessä ole uusi auto. Suomesta jälkeenpäin tilattuna se on kalliinpi ja hankalampi juttu.
Toivottavasti ohjeet auttaa edes hiukan...

Äänestä
  • "Technische Bescheining" - kuten monet saksassa tätä teknistä osaa nimittävät, maksaa noin 130eur autokatsastuksesta tilattuna. etukäteen kannattaa varmistaa tarvitaanko sitä enää. siinä on mainittu oikeastaan vain autonrakennuksessa kaytettävien standardien numerot ja hyväksynnät. ei sillä paperilla kuolevainen mitään tee!
    automarkkinat on tarkoitettu (?) itävientiin, mutta voi sieltäkin (jos mistä tahansa) löytää hyvää tai huonoa. itse ostin fordin fordin paikalliselta pääedustajalta ja hajosi heti! eikä meinaa venkula ottaa osaa korjauksiin, vaikka reklamoin asiasta jo kotimatkalla (juuri ennen hajoamista). remppa maksoi noin 9000eur.
    auton halu on kaksitahoinen juttu: onko itsellä aikaa vai ei: jos on aikaa, niin sitten kannattaa käydä muutama kohde läpi, jotka on ennalta katsottu valmiiksi. Joka tankkauksen yhteydessä osta paikallinen "ilmaisjakelulehti", jossa sen hetken tarjoukset. Jos ei ole aikaa, niin tee kauppa niin valmiiksi, että ei tarvitse kuin lentää paikalle ja laitta kilpiin ja ajaa kotiin. edellämainittu tapa on ehkä mukava tapa viettää rajallisella porukalla jopa lomaa, mutta ei sinne voi perhettä mukaan ottaa. varaudu ajamaan 2000km!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

eveliina kirjoitti:

Olen suunnitellut ostavani auton Saksasta ensi syksynä. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia hakureissusta. En ole suunnitellut käyttäväni diilereitä, vaan hakevani auton ihan omitoimisesti. Järkevintä lienee ostaa auto autokaupasta? Entä voiko veron määrän jotenkin ennakoida etukäteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu