Vielä muutama kuukausi sitten hän oli aivan terve, nyt jo pois luotamme. Ei voinut lääketiede auttaa tähän syöpään. Olin vasta tutustumassa tähän ihanaan ihmiseen. Eihän hän ollut edes vanhakaan, olisi voinut hyvin elää vielä kymmeniä vuosia. Miten hyvä isoisä hänestä olisikaan tullut lapsillemme, jos joskus sellainen onni meitä kohtaa. Mutta he eivät tule koskaan tapaamaan, siis tässä maanpäällisessä elämässä.
Ei asiaa vielä oikein edes tajua, vaikka asiaan ehti hieman valmistautua. Tai ei, eihän tuollaiseen voi koskaan valmistautua. Sitä toivoo ja toivoo, viimeiseen asti.
Nyt hän näkee varmasti meidät joka hetki, vaikka me emme näekään häntä. Hän suojelee meitä ja odottaa meitä yhdessä muiden jo edesmenneiden rakkaidemme kanssa. Taivaassa on yksi ihana enkeli lisää.
Ei asiaa vielä oikein edes tajua, vaikka asiaan ehti hieman valmistautua. Tai ei, eihän tuollaiseen voi koskaan valmistautua. Sitä toivoo ja toivoo, viimeiseen asti.
Nyt hän näkee varmasti meidät joka hetki, vaikka me emme näekään häntä. Hän suojelee meitä ja odottaa meitä yhdessä muiden jo edesmenneiden rakkaidemme kanssa. Taivaassa on yksi ihana enkeli lisää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On kaikki mustaa,
suru painaa harteilla.
Ei ketään kelle kostaa,
niillä viimeisillä voimilla.
Suru tukahduttaa iloisen,
vie voimat viimeiset.
Surullinen ja vihainen,
kasvot alakuloiset.
Itke ja vielä kerran itke. Se helpottaa surua ainakin hiukan. Itke silloin, kun itkettää ja itke vuolaasti mahdollisimman monta surun kyyneltä.
Järki ymmärtää, että poisnukkunut ihminen on lopullisesti poissa. Poissa nykyhetkestä, poissa nykyelämän tulevaisuudestakin, mutta menneessä hän on aina läsnä, joten muistosi on oleva vahvin lohtusi.
Vaali siis muistojasi: Muistele hänen kasvonpiirteitänsä, hänen ilmeitään, hänen sanojaan, hänen tekojaan, hänen iloaan... Sulje silmäsi ja kuvittele - muistele. Iloinen muisto hänestä saa varmasti sinutkin iloisemmaksi. Hänkin varmasti ymmärtäisi surusi, mutta ei varmasti tahtoisi sen jatkuvan loputtomiin.
Muista hänet sellaisena, kuin hänestä eniten pidit.
Tämän jälkeen pitää alkaa elää omaa arkeaan pikkuhiljaa mahdollisimman normaalisti, sillä kun mielellä on välillä muutakin ajateltavaa, niin silloin suru ei esiinny enää niin voimakkaana. Pikkuhiljaa suru lannistuu ja muuttuu normaaliksi luonnolliseksi tapahtumaksi. Mutta silti niitä muistoja ei sovi unohtaa.
Olen vähän huono lohduttaja, kun itse olen tämmöinen tunnekylmä surkimus, mutta voimia surutyöhön joka tapauksessa. Jonain päivänä aurinko paistaa jälleen, eikä taivas ole enää harmaa.
Olen polkuni päässä
tuhansistani erään,ja niitä täynnä on maa.
on viileä ilta
eräs päivä on mennyt
on painunut metsien taa.
Ei mikään voi kuolla,ei kukat
ei tuuli,ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Ja hetki
vain silmistä siirtyy ja mennyt taival sen vie.
Puristus kätten,tosi eilen
tänään unen lailla lauennut lie.
Ei mikään kuollut
et sinä,en minä
ei tuokio rakkauden.
Erään polun vain kuljin
minä kuljin ja sinä
-jäi hymyily surullinen.
Mua on auttanut vaikeina hetkinä tämä runo. Toivon että sinullekin samaa laihaa lohtua toisi
synkkiin,ikävän-repivän,viiltävän ikävän hetkiin.
Voimia kevääseen....