Lihasten hellyys

Onko lihasten oltava treenin jälkeen aina "hellät"? Itselleni tuota lihashellyyttä ei oikein tahdo tulla muutoin, kuin kovan jalkatreenin jälkeen jalkoihin, vaikka kuinka nostelisin painoja ohjelman mukaisesti. Tämä on todella turhauttavaa, sillä haluaisin kovasti saada enemmän lihaksia ja voimaa. Kaikki palaute on tervetullutta!!!
141067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Sarjojen ja toistojen määristä sekä intensiteetistä.

Äänestä
  • Sarjoja olen tottunut tekemään aina yhtä liikettä kohden 4 ja toistoja kuudesta kahdeksaan. Välinä sarjojen aikana pidän yleisesti kolmea minuuttia.

    Äänestä

  • Henri kirjoitti:

    Sarjoja olen tottunut tekemään aina yhtä liikettä kohden 4 ja toistoja kuudesta kahdeksaan. Välinä sarjojen aikana pidän yleisesti kolmea minuuttia.

    eli sarjamäärä ja intensiteetti ei riitä.Veikkaan että pystyisit tekeen saman treenin jo seuraavana päivänä uudelleen.´Saat uutta potkua treeneihisi kokeilemalla 1-2kk. ajan vaikka 6*6 sarjoja minuutin palautuksilla.Tulet huomaamaan tällaisen systeemin toimivuuden jo viikossa.Käytä keskiraskaita painoja (50-70% max)pyrkien progressiivisuuteen.

    Äänestä

  • flex kirjoitti:

    eli sarjamäärä ja intensiteetti ei riitä.Veikkaan että pystyisit tekeen saman treenin jo seuraavana päivänä uudelleen.´Saat uutta potkua treeneihisi kokeilemalla 1-2kk. ajan vaikka 6*6 sarjoja minuutin palautuksilla.Tulet huomaamaan tällaisen systeemin toimivuuden jo viikossa.Käytä keskiraskaita painoja (50-70% max)pyrkien progressiivisuuteen.

    ja neuvoja piisaa, mistä te keksitte näitä ??!!! Hohoohohhahahahhhaha

    Äänestä

  • flex kirjoitti:

    eli sarjamäärä ja intensiteetti ei riitä.Veikkaan että pystyisit tekeen saman treenin jo seuraavana päivänä uudelleen.´Saat uutta potkua treeneihisi kokeilemalla 1-2kk. ajan vaikka 6*6 sarjoja minuutin palautuksilla.Tulet huomaamaan tällaisen systeemin toimivuuden jo viikossa.Käytä keskiraskaita painoja (50-70% max)pyrkien progressiivisuuteen.

    Olet varmasti aivan oikeassa siinä, että varmaan pystyisin tekemään saman treenin jo seuraavana päivänä. Niin tehotonta tuo treeni on kohdallani ollut tähän saakka :( Mitä muuten tarkoitat tuolla progressiivisuudella? Pyytäisin vielä, jos ei ole liikaa vaadittu, sinulta tehokasta treeniohjelmaa ohjeittesi mukaisesti. Suuri kiitos avustasi!!!

    Äänestä

  • Henri kirjoitti:

    Olet varmasti aivan oikeassa siinä, että varmaan pystyisin tekemään saman treenin jo seuraavana päivänä. Niin tehotonta tuo treeni on kohdallani ollut tähän saakka :( Mitä muuten tarkoitat tuolla progressiivisuudella? Pyytäisin vielä, jos ei ole liikaa vaadittu, sinulta tehokasta treeniohjelmaa ohjeittesi mukaisesti. Suuri kiitos avustasi!!!

    että pyrit lisäämään painoja sarjan sisällä esim.50->70%/maximista,ja yritä lisätä hieman painoja myös aina viikoittain mikäli mahdollista.Älä kuitenkaan tingi kutosista.Tämä ohjelma ei siis toimi monta sarjaa vakiopainolla periaatteella.Tee 6*6 ellei toisin merkitty.
    MA-RINTA,penkkiä,vinopenkkiä,peckdeck
    HAUIS,seisten kulmatangolla,scottpenkissä,talja
    TI-JALAT,kyykky tai prässi,ojennukset,koukistukset
    VATSA,jalkojen-nostot tai rutistuksia(4*25)
    TO-SELKÄ,kulmasoutua,alataljaa,ylätaljaa
    OJENTAJAT,ranskalainen punnerrus,ylätalja
    POHKEET,4*15
    PE-OLKAPÄÄT,etupunnerrus,pystysoutu,vipuja sivulle
    RANNEKÄÄNTÖJÄ 4*15.
    50% painot saattaa tuntua eka sarjassa hölmön kevyeltä mutta ohjelman teho tuleekin paljolti lyhyestä tauosta sarjojen välissä.
    Ota aina treenin jälkeen 2*10mg b6 vitamiinia (heksavit),se on halpaa ja edesauttaa proteiinisynteesin ylläpitoa,kyytipojaksi palautusjuoma.TSEMPPIÄ JA TREENAAMISIIN!

    Äänestä

Ohjelmaa täytyy vaihdella jatkuvasti. Jos olet tehnyt samaa kiertoa jo useamman kuukauden, vaihda sitä. Jos treenaat aina samoilla liikkeillä, vaihda välillä liikkeitä. Jos teet liikkeet aina samassa järjestyksessä, vaihda järjestystä. Kokeile supersettejä, pudotussettejä ja pakkotoistoja ja mitä ikinä keksitkin.

Lihasten ei tarvitse olla "hellät" välttämättä treenin jälkeen jotta edistystä tapahtuisi. Paras indikaattori treenin toimimisesta on se, että edistystä tapahtuu, eli siis pystyt aina aika-ajoin lisäämään toistojen määrää tai rautaa tankoon.

Äänestä
  • joka treenissä pitää päästä eteenpäin, muutenhan sä veivaat kyykkyä 100 kilolla vuoden päästä, noin niinku vähän karrikoiden. Enemmän toistoja pitää mennä VIIKOTTAIn että pääsee lisäämään sen 5 % lisää 4-6 viikon päästä. Siis jos treenataan kerran viikossa lihasryhmä vaikkapa 5 x 6-10. Laskepa miten hitaasti näinkin kehittyy !! Salille ei mennä leikkimään, It's murder man- tai jää himaan

    Äänestä

  • arnoldi kirjoitti:

    joka treenissä pitää päästä eteenpäin, muutenhan sä veivaat kyykkyä 100 kilolla vuoden päästä, noin niinku vähän karrikoiden. Enemmän toistoja pitää mennä VIIKOTTAIn että pääsee lisäämään sen 5 % lisää 4-6 viikon päästä. Siis jos treenataan kerran viikossa lihasryhmä vaikkapa 5 x 6-10. Laskepa miten hitaasti näinkin kehittyy !! Salille ei mennä leikkimään, It's murder man- tai jää himaan

    Aika harvoin suoritan samoja liikkeitä samassa järjestyksessä peräkkäisinä viikkoina, mutta periaatteessa joka treenillä tulisi tapahtua edistystä, vaikkei sitä aina huomaa.

    Äänestä

  • Ohjelmaa kannattaa vaihtaa vasta silloin kun kehitys vanhalla on totaalisesti jumissa. Esim. jos nyt saa penkistä 100 kg:lla 8 toistoa ja ensi viikolla 9 toistoa niin sekin lasketaan kehitykseksi, eli ohjelmaa ei kannata vaihtaa ainakaan rinnan osalta.

    Ohjelmaa ei kannata vaihtaa kerralla kokonaan päälaelleen, vaan pikkuhiljaa ja keskittyä liikkeiden järjestyksen sekä sarjojen ja toistojen määrien muuttamiseen.

    Tietyssä liikkeessä ohjelmaa vaihdettaessa, pienin käytetty sarjapaino ei kuitenkaan saisi koskaan pudota vaan pysyä samana tai kasvaa (poikkeuksena tietysti lämmittelypainot). Esim. jos penkissä tekee nyt 10 x 80 kg, 8 x 90 kg ja 5 x 100 kg, ja kehitys näyttää junnaavan paikoillaan, niin uudessakin ohjelmassa pienimmän sarjapainon on oltava 80 kg tai enemmän.

    Uusia liikkeitä voi pikkuhiljaa ohjelmaan lisätä, mutta vanhojakaan ei kannata tiputtaa pois.
    Mieluummin kannattaa niin että jos vaikka tähän asti on tehnyt joka viikko olkapäille pystypunnerrusta tangolla, ja ottaa uudeksi liikkeeksi pystypunnerruksen käsipainoilla,
    niin jatkossa tekee kumpaakin kahden viikon välein.

    Äänestä

sitä hellemmiksi lihaksei saat sitä enemmän periaateessa kehityt.

enemmän rautaa tankoon unohtamatta puhdasta tekniikkaa.

Äänestä
  • Joskus tekee hyvää tehä jotain järjettömiä jutskia kuten esim. taljassa jotain 2-4 toistoo ja semmosta. Mutta järki mukana.

    Sulla on varmaankin syynä muitten mainitsema lihasten tottuminen samanlaisiin treeneihin.

    Äänestä

tai peräti kipeeksi: no pain, no gain ! Tämä on fakta. Mullakin selkäpäivästä palautuminen vie - edelleen, vuosien treenin jälkeen- 3-5 päivää ja sattuu kunnolla pari seuraa päiväa, niin jäykhää niin jäyhkää että. Jalkatreenikin laittaa puntit väpäjämään vielä seuraavana päivänä. Itse en saa rintaa kovinkaan kipeäksi, olkapäät tosi kipeiksi, kädet vähemmän.

Äänestä

Venyttely ja kevyt palauttava liikunta helpottaa ja nopeuttaa lihasten palautumista, kun maitohapot saadaan liikkeelle lihaksista ja veri kiertää kunnolla lihaksiin.

Arat ja jäykät lihakset ovat merkki onnistuneesta urheilusta.

Jotkin lihakset ovat herkempiä aristukselle kuin toiset. Elintärkeät lihakset, kuten esim hengittämiseen käytettävät lihakset palautuvat nopeammin kuin esim pohjelihakset. Eri lihakset pitävät sisällään eri lihassolutyyppejä eri suhteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henri kirjoitti:

Onko lihasten oltava treenin jälkeen aina "hellät"? Itselleni tuota lihashellyyttä ei oikein tahdo tulla muutoin, kuin kovan jalkatreenin jälkeen jalkoihin, vaikka kuinka nostelisin painoja ohjelman mukaisesti. Tämä on todella turhauttavaa, sillä haluaisin kovasti saada enemmän lihaksia ja voimaa. Kaikki palaute on tervetullutta!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu