Turun sanomat kerrankin kirjoittaa kantaa ottavan artikkelin. Löytyy pääkirjoituksen alapuolelta.
Tässä suora lainaus
Mikään ei ole suomessa niin tiukasti kontroloitua kuin kansalaisen oma-aloitteinen pyrkimys parantaa autoilunsa laatua ja turvallisuutta. Valtiovallan näyttää olevan mahdotonta vapaaehtoisesti luopua käytännöstä , jotka muistuttavat simputusta.
Nyt EU:n komissio patistaa suomea höllentämään tuontiautojen siirtolupia. Komission mielestä nykyiset tiukat määräykset estävät vapaata kauppaa, kun tuontiautoon pitää heti satamassa hankkia siirtolupa ja suomalainen vakuutus.
Jääräpäinen suomen valtio on yleensä vasta tuomioistuimen päätöksellä muuttanut laittomaksi tiedettyjä käytöntöjä, ja silloinkin on jääty puolitiehen esimerkiksi käytettyjen tuontiautojen verotuksessa. Eikö olisi jo aika osoittaa joustavuutta?
----
Tuossa viimeisessä kappaleessa olisi voinut vielä mainita että jo kertaalleen tuomioistuimessa päätetty ja lakiinkin ehtinyt muutos voidaan ohittaa kylmästi ja jatkaa laitonta toimintaa. vrt 6 kk sääntö.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.