Pakkasvaurioista

Tarkan harkinnan jälkeen olen päättänyt laittaa kysymykseni tälle palstalle. Kysymyksessä on sentään suomessa väkisellä tuplavakuutettavan ja varmasti yliverotettavan tuontiauton takakonttiin oleellisesti kuuluva nestemäinen aine.
Sen tiedän, että väkevien kanssa ei ole jäätymisongelmia. Mutta, kuinka on viinien (10-13 %) ja oluiden (4-5 %) laita, kun ajan niitä Ruotsin läpi ja kovasti avonaisen SeaWindin autokannella ehkä parinkymmenen asteen pakkasella? Kestävätkö viinipullot ehjinä ja oluttölkit sellaisessa kunnossa, ettei saunan jälkeinen ohrapirtelönautinto häiriinny makuvirheestä?
Näiden sivujen lukijoilla on varmaankin myös nyt tarvittavaa asiantuntemusta. Muistaakseni Fossiilikin ymmärsi viinien päälle ja ehkä sieltä Esson Baarista löytyy tuota olutpuolen asiantuntemustakin.
152279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

jäätymistä. Maku menee ihan perseelleen, vaikka eivät jäätyisikään, jos ovat saaneet pakkasta. Suosittelen tuomaan pakkaskestävää tavaraa, väkeviä.

Oluilla on taipumus mennä kolmessa kuukaudessa huonoksi. Varsinkin saksalaiset eivät kestä säilyttämistä, koska lisäaineiden käyttö on kielletty oluenpanossa Saksanmaalla. Viinien tuonti on mielestäni huonosti kannattavaa, koska Alkossa on hyvä valikoima kohtuuhintaan.

Äänestä
  • Lyhyehkökin varastointi vaikuttaa saksalaisten oluiden hienoon makuun negatiivisesti. Tässä mielessä en ymmärrä niitä, jotka ovat omaan käyttöön roudanneet tuhannenkin litran olutlasteja. Itse vastustan jyrkästi tullin ja kukkahattutätien harjoittamaa laitonta holhousta, mutta joku järki tässäkin on pidettävä. Ettei käy niin että kolmen-neljän kuukauden päästä reissusta kuistilla on 800 litraa tölkitettyä hevosenkusta.

    Äänestä

  • viinin tuonti huonosti kannattavaa??? www.easymarked.de, jpchenet punkku 11 e 6 plo, alko 6,95 plo ei kannata ei

    Äänestä

  • yari kirjoitti:

    viinin tuonti huonosti kannattavaa??? www.easymarked.de, jpchenet punkku 11 e 6 plo, alko 6,95 plo ei kannata ei

    Saksasta ostin satsin noita six-päkkejä, niihin kuuluivat vielä tosi hienot viinilasit, joiden tyyli on sama kuin pulloissa (="kenokaula").

    Nyt viinit on jo juotu. Kyllä kirpaisee ostaa Alkosta samaa kamaa moninkertaiseen hintaan.

    Äänestä

  • Roy kirjoitti:

    Epäilen vahvasti. Alko, joka on muuten maailman toiseksi suurin viinien sisäänostaja, saa varsinkin paremmat viinit niin halvalla, että verojenkin jälkeen hintaero erityisesti laatuviineissä on yllättävän pieni esim. Saksaan.
    Viinin pitää olla täsmälleen sama, että sen hintaa voi vertailla.

    Äänestä

  • kamaa ? kirjoitti:

    Moro!
    Tuo edullisuus pitää kyllä paikkansa hintaluokassa n. 15 -> muttei taas Suomen suosituimmassa hintaluokassa (n. 7 erkkiä taisi olla). Lisäksi Suomesta puuttuu kokonaan ns. pöytäviinityyppiset (Huttunen ei ole pöytäviiniä) joita saa etelänmailta n. 2,5-3 erkkiä/pullo. Sen verran on tullut niitä etelän reissuilla (Ranska, Espanja, Portugali) juotua että tuolla 2,5-3 erkillä saa etelästä sen pullon joka täällä maksaa n. 5-7 erkkiä.
    Että näin tällä erää.

    Äänestä

  • Jude kirjoitti:

    viinien hinnoista.
    Lisäksi ainoat todelliset mittarit viineille ovat oma suu ja lompakko.
    Snobit ja tietämättömät maksakoot viineistään kymppejä tai satoja, mutta Euroopasta saa ihan kelpo viinejä n. puoleen hintaan Alkoon verrattuna. En voi mitään, jos se jonkun mielestä ei ole edullista.

    Äänestä

  • kamaa ? kirjoitti:

    Epäilen vahvasti. Alko, joka on muuten maailman toiseksi suurin viinien sisäänostaja, saa varsinkin paremmat viinit niin halvalla, että verojenkin jälkeen hintaero erityisesti laatuviineissä on yllättävän pieni esim. Saksaan.
    Viinin pitää olla täsmälleen sama, että sen hintaa voi vertailla.

    Cato Negro, 3 litran pahvitölkki.

    Saksa, Citti-Markt: hinta 9.44 eur
    Suomi, Alko: hinta 25 eur

    Tismalleen sama viini ja pakkaus. Ei liene epäselvää mistä kannattaa ostaa.

    Äänestä

  • Jude kirjoitti:

    Moro!
    Tuo edullisuus pitää kyllä paikkansa hintaluokassa n. 15 -> muttei taas Suomen suosituimmassa hintaluokassa (n. 7 erkkiä taisi olla). Lisäksi Suomesta puuttuu kokonaan ns. pöytäviinityyppiset (Huttunen ei ole pöytäviiniä) joita saa etelänmailta n. 2,5-3 erkkiä/pullo. Sen verran on tullut niitä etelän reissuilla (Ranska, Espanja, Portugali) juotua että tuolla 2,5-3 erkillä saa etelästä sen pullon joka täällä maksaa n. 5-7 erkkiä.
    Että näin tällä erää.

    Ostin kerran Saksalaisesta Lidlistä 0.7 l pullon punaviiniä yhdellä eurolla.

    Luulisin että etelästä saa punkkua vieläkin halvemalla.

    Tuo viini sopii arkikäyttöön ruuan kanssa. Siihen se muuten on tarkoitettukin.

    Äänestä

  • Pete kirjoitti:

    Cato Negro, 3 litran pahvitölkki.

    Saksa, Citti-Markt: hinta 9.44 eur
    Suomi, Alko: hinta 25 eur

    Tismalleen sama viini ja pakkaus. Ei liene epäselvää mistä kannattaa ostaa.

    Kato Nekroa jaksaa litkiä?
    Suosittelen kokeilemaan Fonte de Becoa...saman hintaista, tosin ei myydä pahvilaatikossa.

    Äänestä

Toin viime talvena SuperFastilla Rostockista Hankoon juomalastin auton mukana. Silloin ei tosin sattunut olemaan mikään hillitön pakkanen, mutta autokannen lämpötila oli reilusti plusasteilla.

Kehotan vaan kokeilemaan, jos ei aivan huippupakkaset satu niin tuskin tulee ongelmia. Ei olutkaan nyt kovin äkkiä jäädy ja viiniä voi tuoda jo turvallisin mielin. Vaikka merellä onkin talvella kylmä, niin Itämeri on kuitenkin sen verran etelässä ettei siellä mitään huimia pakkaslukemia mitata. Ja sisätiloissa ollaan aina plussan puolella.

Viininkin tuonti kyllä kannattaa, alle kahden euron saa Saksasta samaa tavaraa joka alkossa maksaa 10 eutoa ja ylikin.

Äänestä

Tulin viime talvena superfastilla,siellä ei ole ongelmia,mut kotona jäi yöksi valkkari pullo autoon,joka oli itsestään korkannut ja 2 kpl tunnetustu halpaa ja maukasta klara-viinaa 32%:sta joista toinen oli jämähtänyt mutta toinen oli normaalia,siispä erittäin tasalaatusta viinaa...elikkä luota vodkan voimaan.
Pakkasta oli luokkaa 23 astetta.Ja kalja jäätyy n.-10 asteessa.

Äänestä

Napanderin jäätymispisteen voi arvioida seuraavasti:
Juoma jäätyy noin 0,5 X alkoholiprosentti.
Eli kossu jäätyy noin -19 asteessa ja keskiolut noin -2 asteessa jne.

Äänestä
  • Tätä juuri kaipasin - konkreettista "nyrkkisääntöä".

    Äänestä

  • Milloin kossu on jäätynyt -19 celciusta? Ainakin kun olin ravintolassa töissä ja kossut oli pakkasessa (-23 C) niin ei ne mitään jäässä olleet. Ainoa alle 35 til.% viina mika on mennyt hyhmään pakkasessa oli 34% leijona-viina. Kun pullo lämpesi(onneksi ei hajonnut) niin viina oli ihan normaalia taas. On tainnut sulla lapset lantata sun kossupulloas ettei jäis kiinni viikonloppukännäämisestään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MopoPappa kirjoitti:

Tarkan harkinnan jälkeen olen päättänyt laittaa kysymykseni tälle palstalle. Kysymyksessä on sentään suomessa väkisellä tuplavakuutettavan ja varmasti yliverotettavan tuontiauton takakonttiin oleellisesti kuuluva nestemäinen aine.
Sen tiedän, että väkevien kanssa ei ole jäätymisongelmia. Mutta, kuinka on viinien (10-13 %) ja oluiden (4-5 %) laita, kun ajan niitä Ruotsin läpi ja kovasti avonaisen SeaWindin autokannella ehkä parinkymmenen asteen pakkasella? Kestävätkö viinipullot ehjinä ja oluttölkit sellaisessa kunnossa, ettei saunan jälkeinen ohrapirtelönautinto häiriinny makuvirheestä?
Näiden sivujen lukijoilla on varmaankin myös nyt tarvittavaa asiantuntemusta. Muistaakseni Fossiilikin ymmärsi viinien päälle ja ehkä sieltä Esson Baarista löytyy tuota olutpuolen asiantuntemustakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu