Tulevaa EU:n perustuslakia ei saa hyväksyä. Suomelta viedään itsenäisyys kokonaan.
Aluksi tuli direkstiivit ja myöhemmin EU:n lait saavat suuremman voiman
kun suomen lait, jolloin EU voi määrätä ihan sellaisia lakeja suomeen, josta suomen
kansa ei pidä ollenkaan. Äly hoi Suomalaiset.
EU:n johtajat nauravat kun saavat vallotettua ilman taisteluita. Kyllä moni
on kuollut aivan turhaan kun on taistellut suomen itsenäisyyden puolesta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Napoleonkin olisi mielellään valloittanut rauhanomaisesti.
Niin siinä sitten kävi, että puoluetuen varassa kitkutteleva ikääntyvä ja jäsenistöltään hävikkivoittoinen, rappeutunut, talouselämän ja median kanssa totalitarismin periaattein liittoutunut valtaeliitti kavalsi Isänmaan vapauden ja vapaan yhteiskuntajärjestelmämme kolmesta kymmenestä eurosta Brysselille, Pilatus-Kuvatus Berlusconille, Caesar Romulus Prodille sekä ranskalaisille sosialistibyrokraateille ja saksalaisille pankkiireille.
Kantapään kautta...
Et ole asunut koskaan Suomen "rajojen" ulkopuolella... (vaikuttaa silta..:)
Ala huoli... Voit elaa rauhassa koto-Suomessa!!!
nämä EU-johtajat ovat?
>EU:n johtajat nauravat kun saavat vallotettua ilman taisteluita. Kyllä