From: RS
Date: Sat Mar 29 17:05:01 EET 2003
To: [email protected]
Subject: Mielipidekirjoitus
(Hämeen Sanomat julkaisi tästä karsitun version.)
Hämeen Sanomien päätoimittaja Olli-Pekka Behm kirjoittaa 29.3. alanurkkakirjoituksessaan:"Pahin esimerkki muslimien kokemasta nöyryytyksestä on palestiinalaisten tukala kohtalo."
Mielipidekirjoituksessa ei ole mahdollista käsitellä laajasti israelilaisten ja palestiinalaisten välistä konfliktia. Vaikutelmaksi jää, että Behm edustaa näkemyksineen maailmanlaajuista Israelin vastaista mediapolitiikkaa.
Historian faktat eivät tue laajalle levinnyttä käsitystä, että israelilaiset ovat vastuussa ainakaan Palestiinan kriisin synnystä.
Sotilaalliset yhteenotot juutalaisten ja arabien välillä alkoivat heti, kun YK:n yleiskokous oli päättänyt 29.11.1947, että mandaattialue jaettaisiin kahtia juutalais- ja arabivaltioksi. Palestiinan arabit torjuivat tämän jaon ja hyökkäsivät juutalaisten kimppuun kaikkialla Palestiinassa, kun britit poistuivat alueelta.
Ympäröivät arabivaltiot julistivat vuonna 1948 vailla mitään perustetta ja samanaikaisesti sodan Israelille.
Arabivaltioiden antisemitismin ja Israelin vastaisen sodan takia tulivat näissä maissa asuvien juutalaisten elinolot niin tukaliksi, että he pakenivat joukoittain Israeliin. Näin arabivaltiot aiheuttivat juutalaisen pakolaiskatastrofin, jonka juutalaisvaltio vähitellen hoiti kuntoon. Näillä juutalaisilla ei ollut mitään tekemistä sionismin kanssa, joka oli syntynyt Euroopassa. He olivat olleet orjan asemassa ja arabien nöyryyttämiä jo vähintään tuhat vuotta. Vastoin yleistä käsitystä saapui vuosina 1948-56 yhteensä 450 000 juutalaista Afrikasta ja Aasiasta Israeliin, kun taas Euroopasta ja USA:sta saapui 360 000 juutalaista. Sitä paitsi nämä "itämaiden juutalaiset" menettivät lähes koko omaisuutensa.
Arabit hävisivät sodan Israelia vastaan. Sodan takia pakolaisiksi joutuneet arabit eivät saaneet Jordaniaa lukuun ottamatta kansalaisoikeuksia arabimaissa, vaikka juuri kyseiset maat olivat aiheuttaneet tämän kriisin hyökkäyksellään Israeliin.
Jasser Arafatilla ei ollut halua ratkaista konfliktia rauhanomaisesti Camp Davidissa Ehud Barakin ja Bill Clintonin kanssa. Päinvastoin, hän yllytti palestiinalaisia sotaan Israelia vastaan. Ja sodalla oli nimi ennen kuin se oli alkanutkaan, "Intifada Al-Aqsa". Se alkoi muutamia päiviä ennen Ariel Sharonin käyntiä Temppelivuorella. Palestiinalaispoliisi murhasi israelaiskollegansa, kun he olivat yhdessä partioimassa, että molemmat osapuolet noudattivat Oslon sopimusta.
Oslon sopimus sisälsi Arafatin lupauksen luopua terrorismista ja ratkaista kaikki tulevat konfliktit rauhanomaisesti. Arafat rikkoi tämän sopimuksen, kun hän ryhtyi väkivaltaan tukemiensa ja organisoimiensa Fatahin terroristijärjestöjen Al-Aqsan Prikaatien ja Tanzimin avulla ja näin kaivoi maata rauhanprosessin perustusten alta. Sitä paitsi Jitzhak Rabin oli ilmoittanut, että ellei PLO:n peruskirjaa muuteta, Oslon sopimus romahtaisi.
PLO:n Peruskirjan artiklassa 9 sanotaan, että "aseellinen taistelu on ainoa mahdollisuus Palestiinan vapauttamiseksi". Artikla 15 kuvaa "sionistis-imperialistisen maahantunkeutumisen takaisin lyömistä suuresta arabi-isänmaasta ja Palestiinan puhdistamista sionistisesta läsnäolosta". Artiklassa 22 sanotaan, että "Palestiinan vapauttaminen likvidoi sionistisen ja imperialistisen läsnäolon ja saa aikaan rauhan Lähi-idässä".
Puhdistaminen? Likvidointi? Eliminointi? Kummasti tulee mieleen natsi-Saksa. Arafat, joka perusti Fatahin vuonna 1959 Kuwaitissa, on oikealta nimeltään Abd al-Rahman abd al-Rauf Arafat al-Qud al-Husseini. Arafat on lyhentänyt nimeään kätkeäkseen sukulaisuutensa huonoon huutoon joutuneen Jerusalemin ex-muftin Hajj Amin al-Husseinin kanssa, joka oli sotarikollinen ja natsi, toimien yhteistyössä Hitlerin kanssa. Arafat on kehunut: "Olin yksi hänen sotilaistaan."
Arafat aloitti uransa tämän muftin luutnanttina.
Date: Sat Mar 29 17:05:01 EET 2003
To: [email protected]
Subject: Mielipidekirjoitus
(Hämeen Sanomat julkaisi tästä karsitun version.)
Hämeen Sanomien päätoimittaja Olli-Pekka Behm kirjoittaa 29.3. alanurkkakirjoituksessaan:"Pahin esimerkki muslimien kokemasta nöyryytyksestä on palestiinalaisten tukala kohtalo."
Mielipidekirjoituksessa ei ole mahdollista käsitellä laajasti israelilaisten ja palestiinalaisten välistä konfliktia. Vaikutelmaksi jää, että Behm edustaa näkemyksineen maailmanlaajuista Israelin vastaista mediapolitiikkaa.
Historian faktat eivät tue laajalle levinnyttä käsitystä, että israelilaiset ovat vastuussa ainakaan Palestiinan kriisin synnystä.
Sotilaalliset yhteenotot juutalaisten ja arabien välillä alkoivat heti, kun YK:n yleiskokous oli päättänyt 29.11.1947, että mandaattialue jaettaisiin kahtia juutalais- ja arabivaltioksi. Palestiinan arabit torjuivat tämän jaon ja hyökkäsivät juutalaisten kimppuun kaikkialla Palestiinassa, kun britit poistuivat alueelta.
Ympäröivät arabivaltiot julistivat vuonna 1948 vailla mitään perustetta ja samanaikaisesti sodan Israelille.
Arabivaltioiden antisemitismin ja Israelin vastaisen sodan takia tulivat näissä maissa asuvien juutalaisten elinolot niin tukaliksi, että he pakenivat joukoittain Israeliin. Näin arabivaltiot aiheuttivat juutalaisen pakolaiskatastrofin, jonka juutalaisvaltio vähitellen hoiti kuntoon. Näillä juutalaisilla ei ollut mitään tekemistä sionismin kanssa, joka oli syntynyt Euroopassa. He olivat olleet orjan asemassa ja arabien nöyryyttämiä jo vähintään tuhat vuotta. Vastoin yleistä käsitystä saapui vuosina 1948-56 yhteensä 450 000 juutalaista Afrikasta ja Aasiasta Israeliin, kun taas Euroopasta ja USA:sta saapui 360 000 juutalaista. Sitä paitsi nämä "itämaiden juutalaiset" menettivät lähes koko omaisuutensa.
Arabit hävisivät sodan Israelia vastaan. Sodan takia pakolaisiksi joutuneet arabit eivät saaneet Jordaniaa lukuun ottamatta kansalaisoikeuksia arabimaissa, vaikka juuri kyseiset maat olivat aiheuttaneet tämän kriisin hyökkäyksellään Israeliin.
Jasser Arafatilla ei ollut halua ratkaista konfliktia rauhanomaisesti Camp Davidissa Ehud Barakin ja Bill Clintonin kanssa. Päinvastoin, hän yllytti palestiinalaisia sotaan Israelia vastaan. Ja sodalla oli nimi ennen kuin se oli alkanutkaan, "Intifada Al-Aqsa". Se alkoi muutamia päiviä ennen Ariel Sharonin käyntiä Temppelivuorella. Palestiinalaispoliisi murhasi israelaiskollegansa, kun he olivat yhdessä partioimassa, että molemmat osapuolet noudattivat Oslon sopimusta.
Oslon sopimus sisälsi Arafatin lupauksen luopua terrorismista ja ratkaista kaikki tulevat konfliktit rauhanomaisesti. Arafat rikkoi tämän sopimuksen, kun hän ryhtyi väkivaltaan tukemiensa ja organisoimiensa Fatahin terroristijärjestöjen Al-Aqsan Prikaatien ja Tanzimin avulla ja näin kaivoi maata rauhanprosessin perustusten alta. Sitä paitsi Jitzhak Rabin oli ilmoittanut, että ellei PLO:n peruskirjaa muuteta, Oslon sopimus romahtaisi.
PLO:n Peruskirjan artiklassa 9 sanotaan, että "aseellinen taistelu on ainoa mahdollisuus Palestiinan vapauttamiseksi". Artikla 15 kuvaa "sionistis-imperialistisen maahantunkeutumisen takaisin lyömistä suuresta arabi-isänmaasta ja Palestiinan puhdistamista sionistisesta läsnäolosta". Artiklassa 22 sanotaan, että "Palestiinan vapauttaminen likvidoi sionistisen ja imperialistisen läsnäolon ja saa aikaan rauhan Lähi-idässä".
Puhdistaminen? Likvidointi? Eliminointi? Kummasti tulee mieleen natsi-Saksa. Arafat, joka perusti Fatahin vuonna 1959 Kuwaitissa, on oikealta nimeltään Abd al-Rahman abd al-Rauf Arafat al-Qud al-Husseini. Arafat on lyhentänyt nimeään kätkeäkseen sukulaisuutensa huonoon huutoon joutuneen Jerusalemin ex-muftin Hajj Amin al-Husseinin kanssa, joka oli sotarikollinen ja natsi, toimien yhteistyössä Hitlerin kanssa. Arafat on kehunut: "Olin yksi hänen sotilaistaan."
Arafat aloitti uransa tämän muftin luutnanttina.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toi on tosi hienoa, et joku tarkastelee Lähi-idän tilannetta objektiivisestakin näkökulmasta. Behm todella ajaa kirjoituksessaan "maailmanlaajuista Israelin vastaistaa mediapolitiikkaa". Tiedän sen, koska isä Virtanen kertoi niin viime herätyskokouksessamme. Tiedän myös, että Arafat ei halua rauhaa, koska HÄN ON ITSE PERKELE JA JOUTUU HELVETTIIN.