se opel niin huono mitä väitetään? Tuntuu jopa suomen opel-kerhon sivuillakin vain haukuttavan kyseistä autoa.Tuskin se nyt sentään paljoakaan foorttia huonompi on.
Opel-kuskit, onko...
Utelias
161966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ajaisitko itse autolla josta et pitäisi?
Itselläni on toinen opel, ja tuntuu, ettei ensimäisellä kerralla oppinut tarpeeksi.
Muutaman kukauden aikana jo toistamiseen ongelmia käynistämisen kanssa. Ensimmäisellä kerralla vaihdettiin lähes kaikki irti lähtevä osa sytytyspuolella, ennenkuin vika poistui "lopullisesti". Ja nyt vika palasi uudelleen, ja vaikuttaa, että jälleen olisi edessä laajamittainen viallisten osien metsästys. Ja opel sanoo Huomio, osasto, taakse poistu, lepo jne. Jos edelinen toyota ei olisi ollut niin toivottoman laho, niin en olisi luopunut siitä. Kertaluokkia luotettavampi kuljetusväline.
mutta sekä Opelin että Fordin sivuilla sama pelle revittää provoja autojen huonoudesta. Sinä?
Opelilla kymmenen vuotta. Itsellä on Ooppeli ollut vasta puolisentoista vuotta. Tyytyväinen olen ollut.
Ei näitä sun juttujas enää kukaan ota vakavasti.
Meni pykälällä pieleen. Tarkoitin alkuperäisen viestin kirjoittajalle.
Mainettaan paljon parempi auto.Opelin laatu on nousussa uusien mallien myötä,kun taas muiden saksalaisten on laskusuunnassa.
vaan amerikkalainen, kirjoitti hiljan Tuulilasi lehti.
Eihän Saksassa tehdäkään muuta kuin laatuautoja.
Tämä vikalista oli VW:n sivulla:
Tiedä häntä, onko totta. ( voi olla rovo)
Virranjakajavikoja, alipainesäädin rikki. Virranjakajan kannen kosteusvikoja.
Nokka-akseli kulunut.
Sylinterikannen tiiviste palanut.
Vesipumppu vuotaa.
Jäähdytysvesiletkuvuotoja.
Polttoainepumppuvuotoja.
Kytkinvikoja.
Jäähdytyspuhaltimen lämpökytkin rikki.
Jarruputket ruostuneet.
Sytytysjohdinvikoja.
Latauskaapelivikoja.
Jousia poikki.
Hammastangon suojakumit rikki.
Käsijarrun vivusto juuttuu.
Moottorin öljyvuotoja.
Dieselmoottoreissa ongelmia.
Ruostevikoja.
Ruoste on vanhemman Astran pahin ongelma. Ruosteelle alttiita kohtia jotka kannattaa tarkastaa ovat konepelti, takaluukku, ovet, kynnyskotelot ja lokasuojien reunat. Uusimmassa mallissa saatu parannusta aikaan.
Jakohihnan vaihdosta kannattaa varmistua, vaihtoväli on 60 000 kilometriä.
Jäähdytysjärjestelmän vuotoja.
Vesipumppuvuotoja. Vesipumpun kestoikä voi olla alle 100 000 kilometriä.
Jakohihnan kiristinpyörävikoja. Vika saattaa johtua vesipumpun vuodosta kiristinpyörään. Vesipumppu olisi hyvä vaihtaa aina jakohihnan vaihdon yhteydessä.
Etupään iskunvaimentimet ovat heikot. Farmarimallin takaiskunvaimentimet heikot.
Käynnistysmoottorivikoja.
Laturivikoja.
Vuotoa venttiilikopan tiivisteestä.
Moottorin huohotusjärjestelmän vikoja. EGR-venttiilin vikoja.
Moottorin öljynkulutus saattaa olla suurehko.
Moottorin öljyvuotoa. Öljypumpun tiiviste rikkoutuu ja öljyt valuvat ulos.
Virranjakajan kannen sisäpuolelle voi kertyä kosteutta. Kannen rakennetta on muutettu -91.
Sytytyskaapelivikoja.
Vuosimallissa -92 esiintyi lastentauteja, maalipinnassa hilseilyä, polttoainesäiliövuotoja, sähköliitinvikoja.
Polttoainejärjestelmän vuotoja.
Polttoainesäiliö ruostunut.
Takajarrut juuttuvat.
Jarrujen työsylinterivuotoja.
Jarruputket ruostuneet.
Etujarrulevyt kierot. Vian huomaa ratin täristyksestä jarrutettaessa.
Sytytyselektroniikan ohjausyksikössä esiintyy vikoja.
Hammastangon suojakumit rikki.
Jos esiintyy nykimistä, kun kaasupoljin päästetään ylös, bensiinin suihkutuksessa on liian laiha seos. Nykimistä voi esiintyä samasta syystä myös pintakaasulla ajettaessa.
Keskuslukitus reistailee. Kaapeliliitinvika.
Happianturivikoja.
Jäähdyttimen puhaltimen vikoja.
Sylinterikannen tiiviste vuotaa.
Pakoputkistovuotoja.
Tuulilasiin syntyy halkeama lämmön ja jännityksen johdosta. Samoin valoumpioihin tulee halkeamia.
Termostaatti juuttuu.
Varoitusvilkut eivät toimi.
Ovien ja luukkujen sovituksessa vikaa.
Maalivikoja.
Vuosimalleissa -90 ja -91 kuumakäynnistysongelmia. Vuosimallissa -92 muutettu polttoaineen syötön ohjausyksikköä.
Polttoainepumpun relevikoja.
Jakohihnavikoja. Jakohihnan kiristinpyörävikoja.
Sytytyselektroniikan ohjausyksikössä vikoja.
Moottorien ylikuumenemisesta johtuvia moottorivaurioita erityisesti turbomalleissa.
Vaihteistovikoja.
Laturivikoja.
Polttoaineensyötön ohjausyksikössä vikoja.
Tuulilasinpyyhkimen varsi irti.
Laturinhihnavikoja.
Vesipumppuvuotoja.
Moottorin öljyvuotoa.
Jarrulevyt ovat kuluneet.
Käsijarru juuttuu.
Lukkiutumattomien jarrujen merkkivalon vikoja. Vika johtuu pyörimisantureiden syöpymistä.
Jarruputket ruostuvat.
Keskuslukituksen vikoja.
Pakoputkisto syöpynyt.
Suomessa tehdyissä hyvä ruostesuojaus.
Korin ja alustan ruosteenesto on riittämätön. Kaipaa uusintakäsittelyä.
Pakoputkisto on ruostealtis.
Sytytyselektroniikkavikoja. Rakennetta on parannettu -91.
Virranjakajavikoja. Alipainesäädin rikki. Kannessa syöpymiä ja halkeamia, pyörijässä murtumia. Rakennetta on parannettu -91 ja -92.
Öljyvuotoa virranjakajan akselitiivisteestä.
Sytytysjohdinvikoja.
Sytytyspuolavikoja.
Nokka-akselivikoja, nokat kuluneet johtuen puutteellisesta karkaisusta.
Polttoainejärjestelmässä esiintyy vuotoja. Polttoaineputket ruostuvat. Polttoainesäiliö ruostuu rikki. Polttoaineletkut vuotavat.
Moottorinohjausyksikön vikoja.
Polttoainepumpun relevikoja.
Moottorin huohotinjärjestelmä tukkeutuu.
Jakohihnan automaattisessa kiristinpyörässä vikoja. Jakohihnan katkeamisia.
Jäähdyttimen puhaltimen lämpökytkimessä vikoja.
Jarrut puoltavat sekä edessä että takana.
Jarruletkut murtuneet. Jarruputket ruostuneet. Arka kohta on kuljettajan jalkatilan alla.
Jarrutyösylinterivuotoja.
Laturivikoja.
Latauskaapeli ja maakaapelivikoja.
Vilkkukytkimen vikoja.
Termostaattivikoja.
Vesipumppu vuotaa.
Käynnistinmoottorivikoja.
Vetonivelien suojuskumit rikki.
Raidetangon päät väljät.
Tuulilasinpyyhkimien vikoja.
Mittarivalaistuksen vikoja.
Kierroslukumittarin vikoja.
Pakoputkisto on ruostunut.
Vikoja on vähemmän -93 tulleessa mallissa. Esimerkiksi polttoainesäiliö ei ruostu ja polttoaineletkut ovat parempilaatuiset. Nokka-akseli ja vetonivelien suojuskumit kestävät paremmin.
Etujarrulevyt kieroutuvat.
Jouset katkeavat.
Moottorin öljyvuotoa sylinterikannen tiivisteestä, öljypohjan tiivisteestä ja virranjakajan juuresta.
Herkkä ruostumaan. Ruoste alkaa ovien ja takaluukun alareunasta, lokasuojien reunoista ja kynnyskoteloista.
Sylinterikannen tiivistevuotoja.
Ohjauksen hammastangon suojakumit murtuvat.
Nokka-akseleissa karkaisuvikoja. Nokka-akselit kuluvat.
Polttoaineen suihkutusjärjestelmän ohjausyksikössä esiintyy vikoja luvattoman paljon. Vika ilmenee, kun moottori sammuu yhtäkkiä tai ei käynnisty.
Polttoainesäiliön huohotusjärjestelmä on herkkä tukkeutumaan, aiheuttaen polttoainesäiliön rutistumisen kasaan ja polttoainevuotoja.
Ajovaloautomatiikassa vikoja.
Virranjakajan alipainesäädin rikki.
Virranjakajan akselitiiviste vuotaa öljyä virranjakajaan.
Moottorin nykimisen syynä voi olla viallinen virranjakajan pyörijä tai pyörijän akselissa voi olla väljää.
Istuinlämmittimissä on vikoja.

Lyhdynpesimet eivät toimi.
Etuiskunvaimentimet ovat heikot.
Vaihdelaatikon laakerivikoja.
Takapyöränlaakerivikoja.
Jakohihnavikoja. Vesipumpun käyttöpyörä kuluu. Vaihdettava hihnanvaihdon yhteydessä.
Jarruputket ruostuvat, jarruletkut eivät kestä pitkään.
Takajarrut takertelevat ja ääntelevät. Jarrut takapainoiset. Käsijarrun vaijeri ja vivusto juuttuu.
Venttiilikopan ja öljypohjan tiiviste vuotaa.
Maalivikoja, maali irtoaa isoina paloina.
Ovilukot reistailevat.
Polttoainejärjestelmän letkuvuotoja.
Sytytyskaapelivikoja. Parannettu rakennetta -92.
Vesipumppuvikoja, vesiletkuvuotoja.
Jäähdyttimen puhaltimen lämpökytkimen vikoja.
Vetonivelien suojuskumit rikki.
Laturin jännitteensäätimen vikoja.
Ruostevikoja.
Vuosimallista -87 huonoimmat kokemukset. Vaihteisto
ja kardaaniakselivikoja. Sisäkaton kiinnitys on heikko.
Vaihteiston synkronointi on kulunut vanhemmissa malleissa.
Vaihteiston laakerivikoja, kuluneet laakerit pitävät ääntä ykkösellä ja kakkosella.
Maalipinta on heikko. Kiveniskujäljet on korjattava heti, ettei jäljestä aiheudu ruostumista.
Ruostuminen on Omegan ongelma. Tarkasta ovet, pyöränaukkojen reunat, takaluukku ja konepelti. Ruostetta voi olla myös kynnyksissä muovilistojen alla.
Polttoainesäiliö ruostuu ja vuotaa.
Sytytyskaapelivikoja, materiaalia on parannettu -92.
Polttoainepumpun relevikoja. Parempi rele -91 lähtien.
Elektronisessa polttoaineensuihkutuksessa esiintyy vikoja myös Omegassa.
Ilmamäärän mittarissa on toimintavikoja pakkasella.
Jakohihnavikoja. Jakohihnan vaihto 60 000 kilometrin välein. Vuoden -92 loppupuolella muutettiin jakohihnan kiristinpyörää, jotta jakohihna kestäisi paremmin. Jakohihnaongelmia erityisesti V6-moottoreilla varustetuissa malleissa.
Tarkasta, ettei ohjausnivelissä ole väljää.
Vesipumppuvuotoja. Vesipumppu kestää yleensä yli 100 000 kilometriä, vaikka laakeri voi vioittua jo alle 50 000 kilometrissä.
Etuiskunvaimentimet saattavat olla vaihtokunnossa jo 100 000 kilometrissä.
Etupyöränlaakerivikoja.
Lämmityslaite ei sulkeudu täysin. Sisään tuleva ilma on 10 -15 astetta lämpimämpää kuin ulkoilma, vaikka lämpö on kytketty pois päältä.
Lämmityslaitteen kennovikoja.
Sähkötoimiset ikkunannostimet reistailevat.
Keskuslukitus reistailee.
Laturivikoja. Laturin rakennetta on parannettu -93.
Happianturivikoja.
Termostaattivikoja.
Akun maajohto poikki.
Takapään apurungon kiinnityksessä väljää.
GLS-mallien ajotietokone voi näyttää mitä sattuu.
V6-moottorissa nokka-akselin hihnapyörä murtuu aiheuttaen jakopään vaurion.
Kattoluukku vuotaa.
Jakohihnavikoja.
Moottorin, vaihteiston ja vetopyörästön öljyvuotoja.
Imusarjan ilmavuotoa. Tämä aiheuttaa epätasaista käyntiä ja suorituskyvyn heikkenemistä.
Jakohihnaongelmia vuosimallissa -88.
Polttoainepumpun relevikoja.
Vesipumppuvikoja.
Jäähdytysvesiletkuvikoja.
Jarrulevyt kuluneet.
Käsijarruvikoja.

Yllättävän paljon vikoja on esiintynyt vanhemmissa malleissa.
Viallinen jakohihna, vaihtoväli saattaa olla ainoastaan 30 000 kilometriä.
Jakohihnan kiristinpyörävikoja.
Vaihteensiirto takertelee.
Vuotoja polttoainejärjestelmässä.
Polttoainepumpun relevika, rakenne muutettu -91.
Polttoainemittari näyttää väärin.

Virtalukko juuttuu. Vikoja erityisesti vuosimallissa -91.
Virranjakajassa ja puolassa vikoja.
Sytytyskaapelivikoja.
Laturivikoja. Rakennetta on parannettu -93.
Polttoaineensuihkutuksen elektroniikassa vikoja kuten Kadetissa.
Ilmamäärän mittarissa toimintavikoja pakkasella.
Ruosteongelmia erityisesti konepellin etureunassa, tuulilasin ympärillä ja takalokasuojien etureunoissa sekä takaluukun alareunassa.
Maalauksen pohjakäsittely on heikko. Tästä syystä alkaa ruostuminen nopeasti kiveniskuista.
Takajarrut puoltavat. Levyjarrullisissa malleissa takalevyt ruostuvat ja sylinterit jumittuvat. Käsijarrunvaijeri juuttuu ja kytkinvaijeri kuluu.
Vesipumppuvuotoja. Vesipumppu kannattaa vaihtaa 120 000 kilometrin jälkeen kuten monessa muussakin merkissä.
Takajousissa on esiintynyt katkeamisia.
Iskunvaimentimet ovat heikkotehoiset paljon ajetuissa autoissa.

Moottorin öljyvuotoa esiintyy. Venttiilikopan tiiviste vuotaa usein. Sylinterikannen tiiviste tihkuu öljyä.
Ohjaustehostimen öljyvuotoa.
Dieselmoottoreissa ongelmia (1.6D).
Vetonivelien suojuskumit rikki.
Tuulilasissa lämpöhalkeama.
Termostaatti juuttuu.
Keskuslukitus reistailee.
Pakoputkisto syöpynyt.
Lyhdynpesimien vikoja.
Diagnostiikkajärjestelmä epäluotettava. Virranjakajavikoja, alipainesäädin rikki. Virranjakajan kannen kosteusvikoja.

Diagnostiikkajärjestelmä epäluotettava.

ei ole voortissakaan kehumista.
ooppelin huonoudesta/hyvyydestä en tiedä mutta jyväskylän opel liikkeessä myyjä sanoi että peugeotit menee paremmin kaupan kun ooppelit
Onko eläkeläiset vaihtanut merkkiä, kun ennen niillä oli aina ooppeli sellanen takaluukullinen Kadetti 1.3L. Aika usein näkyy vieläkin kun vanha pappa ajelee jopa uusilla ooppeleilla. Siis jos ei laske vanhoiksi niitä kaljamahasia äijiä mersuissa.
Niin tämä palsta kuin Opelclubfinland.net kiinnostavat enimmäkseen sellaista nuorempaa autoilijakaartia, joka tykkää tuunauksesta ja hevosvoimista.
Niinpä aiheetkin koskettelevat sitten enimmäkseen yli rippikouluikäisiä malleja - jotain Kadettia, Mantaa, Omegaa jne.
Miten voi muuten sanoa, että joku merkki on huono. Monia merkkejä on tehty kymmeniä vuosia miljoonia autoja, eri malleja, eri tyyppejä. Tehtiinhän esim. Daf 66:ta aikoinaan Volvona. Heikko oli kapine -siis Volvo on paska.
Vahva on tunne, että täällä meuhkaavat taas ne jotka vähiten tietävät. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Minulla kävi näin:
Ostin aikoinaan 80- luvun alussa A-mallin Asconan käytettynä, auto oli sen ajan mittapuun mukaan hyvä ajettava, ja kestikin melko hyvin,vikoja oli, mutta nuoruuden innolla niitä itse korjattiin.
No, sitten sain vähän tienattua rahaa ja ostin B-mallin Asconan, malli 2.0 S.
Auto oli tosi siisti, vähän ajettu, sanalla sanoen kuin uusi.
Mutta sitten alkoi autoilu-urani synkin vaihe:
Auto ei kestänyt yhtään mitään.
Vuoden sisään:
Perä, vaihdelaatikko, koneesta öljynpaineet,etuovista lukot, vesipumppu.
Autosta oli jopa velkaa, remontteja en olisi pystynyt tekemään.
Ajoin auton sen myyneen liikkeen pihaan ja tarjosin vaihdossa ( en Opeliin) ja hämmästyksekseni myyjä otti auton koeajamatta vaihdossa, koska "tuntee omat autonsa".
Remontit menivät siis liikkeen piikkiin.
Mutta silloin päätin, etten heti Opeliin lankea, enkä näin ole tehnyt.
Joskus olisi tehnyt jopa vähän mielikin ostaa Opel, mutta en ole uskaltanut.
Nämä jutut Opelin laadusta ( ei savua ilman tulta) eivät ole vieläkään liiemmin rohkaisseet autokauppaan.
Siis tuota, eikö ooppelia sentään myydä euroopassa yli miljoona kappaletta vuodessa? Miten noin paljon tyhmiä ostajia siis löytyy???
Mulla ei oo ooppelia, enkä koskaan osta, kutta Euroopassa tuntuu menevän kaupaksi.