Olkaa nyt ihmiset fiksuja, ja unohtakaa noi idiooteille tarkoitetut uskonnot.
Ajatelkaa kuinka paljon kehittyneempi voisi yhteiskuntamme olla ilman pimeitä keskiaikoja ja uskonnollisia hirmukausia.
Uskonnot aiheuttavat vain sotaa ja mielipahaa.
Oletko sinä heikko ja yksinäinen? Tarvitsetko sinä mielikuvitusystävää? Luultavasti et.
Uskonnot on tehty vallan välineiksi. Uskonnoilla alistetaan ja estetään oma ajattelu.
Tee itsenäinen teko - ota ero.
www.eroakirkosta.fi
Ajatelkaa kuinka paljon kehittyneempi voisi yhteiskuntamme olla ilman pimeitä keskiaikoja ja uskonnollisia hirmukausia.
Uskonnot aiheuttavat vain sotaa ja mielipahaa.
Oletko sinä heikko ja yksinäinen? Tarvitsetko sinä mielikuvitusystävää? Luultavasti et.
Uskonnot on tehty vallan välineiksi. Uskonnoilla alistetaan ja estetään oma ajattelu.
Tee itsenäinen teko - ota ero.
www.eroakirkosta.fi
Vastaukset 44
Vanhimmat
heti kun tulin aikuiseksi. Erosin kirkosta. Erosin, koska en usko mihinkään korkeampaan voimaan. Minun näkökumastani olisi sama juttu jos joulupukkiin uskovat perustaisivat yhdistyksen jolle annettaisiin vielä verotusoikeus.
alempana on ohje takaisin liittymisestä. Pelisi ei ole suinkaan lopulisesti menetetty. Tartu vaan rohkeasti toimeen.
se tapahtuu onko pakko mennä maisraatiissa käymään vai voiko erota esim. netin kautta?
Enkö ollut tarpeeksi selkeä? Anteeksi.
Eli mene www.eroakirkosta.fi. Siellä on ohjeet.
Valitettavasti eroamista ei vielä voi tehdä sähköisesti. Sivuilta löytyy kyllä kaavake, jonka voi printata ja lähettää maistraattiin.
Tampereen vapaa-ajattelijat kustantavat postimaksun.
">>Olkaa nyt ihmiset fiksuja, ja unohtakaa noi idiooteille tarkoitetut uskonnot.Ajatelkaa kuinka paljon kehittyneempi voisi yhteiskuntamme olla ilman pimeitä keskiaikoja ja uskonnollisia hirmukausia. Oletko sinä heikko ja yksinäinen? Tarvitsetko sinä mielikuvitusystävää? Luultavasti et. Uskonnot on tehty vallan välineiksi. Uskonnoilla alistetaan ja estetään oma ajattelu.
Tee itsenäinen teko - ota ero.
www.eroakirkosta.fi
Hyvä Salomon ja siunausta!
Sanasi ovat kuin hunajaa ja älykästä revittelyä
kristinuskoa hyökkääviä barbaareja kohtaan.
Jää siunatuksi Herran nimessä Salomon.
liittyä johonkin kirkkokuntaan osaako kukaan kertoa miten niihin pääsisi. Olen varsin paljon opiskellut uskontoa ja uskonnon historiaa ja se näyttää tuottavan ongelmia kaikkiin kirkkokuntiin pääsyssä.
">>Minua taas kiinostaisi
Kirjoittanut: Turust, 28.1.2004 klo 23.44
liittyä johonkin kirkkokuntaan osaako kukaan kertoa miten niihin pääsisi. Olen varsin paljon opiskellut uskontoa ja uskonnon historiaa ja se näyttää tuottavan ongelmia kaikkiin kirkkokuntiin pääsyssä.
jotenkin väärin muotoiltu. Eroamis ohjeita tulee tänne harva se päivä. Kertaakaan en ole nähnyt ohjetta miten kirkkojen jäseneksi pääsisi. Kyllä minua aivan oikeasti uskovana miehenä kiinostaisi siitä saada tietoja. Voisitko vaikka sinä vastata kysymykseen?
>>..nimikristityt, jotka olivat pukeutuneet kristillisyyden valhekaapuun..>>
Olen yksi näitä nimikristittyjä, kirkon jäsen koko ikäni vaikka en jumaliin uskokkaan.
Valekaavussa esiintyminen ei itseäni mitenkään haittaa, eivätkä muutamat veroeurotkaan tunnu kovin tärkeiltä.
Se joskus häiritsee että uskovat käyttävät 'rekisteröityjen uskovaisten' suurta määrää argumenttina valtionkirkkoa puolustaessaan.
Mitä olet mieltä, onko minun erottava 'tilastollisista syistä' vai eroavatko kirkko ja valtion toisistaan vapaaehtoisesti ? Koska ?
edes unissasi tuollaista päästä ajatuksiisi. Mikä sellainen valtio olisi jolla ei olisi edes kirkkoa. Vai haluaisitko valtiosta minunkaltaiseni hortoilijan? Jolle ei edes vastata kun kyselen jäsenyyttä kirkkokuntiin? Mitä?
Kirkkokuntia nyt on enemmän kuin nämä kolme, mutta tässä nyt käytännön ohjeita näihin kolmeen liittymisestä.
Evankelis-luterilaiseen kirkkoon haluavan on otettava yhteyttä paikkakuntansa seurakunnan kirkkoherraan, jonka kanssa liittymisasiat käydään perusteellisesti läpi. Käytännössä kukin seurakunta saa melko vapaasti päättää miten sen jäseneksi tullaan. Jossain seurakunnissa se tapahtuu helpommin, jossain vaikeammin. Jos liittyjä ei ole käynyt rippikoulua, on se suoritettava ennen liittymistä. Useimmiten se suoritetaan yksityisopetuksena, isommissa seurakunnissa aikuisrippikoulussa. Tällöin kirkon yhteyteen ottaminen tapahtuu konfirmaatiossa. Kastamattomat myös kastetaan samalla. Rippikoulun jo ennestään käyneet otetaan kirkon yhteyteen omalla kaavallaan.
Kirkkoherralla on myös ymmärtääkseni oikeus kieltäytyä liittämästä henkilöä kirkkoon mikäli on aihetta epäillä että liittyminen ei tapahdu vapaaehtoisesti tai tarkoituksena on ainoastaan saavuttaa jokin etu (esim. kirkkohäät ) minkä jälkeen erottaisiin uudelleen. Myös siinä tapauksessa jos henkilö ei usko esimerkiksi Jumalaan (tällaistakin kuulemma tapahtuu) ei kirkkoon liittymisessä ole mitään mieltä.
Ortodoksiseen ja katoliseen kirkkoon liitytään periaatteessa samalla tavalla, ottamalla ensin yhteyttä omaan seurakuntaan ja pappiin. Koska seurakunnat ovat maantieteellisesti paljon isompia kuin luterilaiset seurakunnat, kannattaa esimerkiksi internetistä tarkistaa että mihin seurakuntaan sitä oikein kuuluukaan.
Pappi antaa sitten käytännön ohjeita liittymiseen ja kirjoja jotka tulisi lukea. Isommissa seurakunnissa järjestetään myös informaatiokursseja, joihin liittyjä osallistuu. Niiden lisäksi järjestetään myös yksityisopetusta. Yleensä liittymisaika vie noin vuoden, joskus jopa kauemmin. Tuona aikana liittyjä keskustelee useaan otteeseen papin kanssa kutsumuksestaan, tutustuu kirkon elämään, sakramentteihin ja seurakuntaan.
Ennen liittymistä on osallistuttava katumuksen sakramenttiin eli ripittäydyttävä papille. Kirkon yhteyteen otetaan vahvistuksen sakramentilla (mirhalla voitelu ortodoksisessa kirkossa) jonka jälkeen osallistutaan ensimmäiseen ehtoolliseen. Liittyjän on hankittava itselleen myös kirkon uskoa tunnustava kummi, joka tukee häntä uskonelämässä. Vahvistuksen sakramentin aikana tai ennen sitä hän myös valitsee oman suojeluspyhänsä, joka normaalisti nimettäisiin lapselle jo kasteessa. Mikäli liittyjää ei ole kastettu, hänet kastetaan ennen vahvistusta. Katolinen kirkko ainakin kastaa uudet jäsenensä mielellään pääsiäisyön messussa. Luterilaisessa kirkossa kastettua ei kasteta uudelleen.
Lisätietoja saa ortodoksisen kirkon, katolisen kirkon ja luterilaisen kirkon internet-sivuilta tai soittamalla ja kysymällä seurakuntien papeilta.
Mikä olisi raamatullinen peruste kuulua johonkin kirkkoon tai muuhun lahkoon? Väitän, että se on pelkästään maan tapa, "perinnäissääntö". Se on kuin Jerobeamin eksýtys, josta Israel ei koskaan päässyt eroon.
Seurakunta, Kristuksen ruumis on yksi. Siihen ei liitytä. Siihen uudestisynnytään. Seurakunta kokoontuu Jeesuksen nimessä.
Entä sitten kirkot, mitä ne sitten ovat? Muistanet, miten Paavali aikoinaan arvosteli jyrkin sanoin puoluemielisyyttä. Tämän päivän tilanne on paljon pahempi. Kirkkoja on lukemattomia. Kaikki korostavat omaa oppiaan ja kokoontuvat omassa nimessään. Opeissa mennään ali tai yli siitä mitä on kirjoitettu. Johanneskin suuresti ihmetteli tämän nähdessään.
Uskonto on todella oopiumia kansalle. Se turruttaa mielen pois Totuudesta.
kyllä raamatusta käy selvästi ilmi Jumalan tahto paikallis-seurakuntaan nähden. ensimmäinen tällainen srk syntyi helluntaina ja Pyhä henki itse järjesti sen.
seurakunta ei ole ihmiskeksintö, vaan Jumalan osoittama uskovien järjestysmalli, joka sopii kaikille ajoille ja kaikille kulttuureille.
raamattu puhúu myös ns. globalista, universaalista srk, seurakuntaruumiista, joka koostuu kaikista uudestisyntyneistä, paikalliseurakuntiin kuuluvista uskovista.
jokainen kirkko on vastuussa kuvioistaan seurakunnan Herralle ja samoin "yksityisyrittäjä" on vastuussa mahdollisista omista opeistaan myös.
seurakuntien lähettyvillä on aina pyörinyt ihmisiä, jotka eivät kuka mistäkin syystä "mahdu" Jumalan antamien raamien sisälle. tälläkin foorumille tulee vastaan näitä omien filosofiensa uhreja ja jokaisen puheista kuuluu läpi katkeruus siitä, ettei oma "tyyli" purrut srk:ssa ja sentähden on sitten lähdetty pois ovet paukkuen.
kun seurakunta yleensäkin(!)koostuu tavallisista matti meikäläisistä (ja maijoista kaiken kruunuksi hämmentämään), niin eipä ole helppo nakki Jumalalle pitää porukkaa koossa ja vielä kasvattaakin sitä.
Jumalan tahto ei ole koskaan, että alkaisimme puurtaa yksin, vaan Hän on tarkoittanut uskovat toistensa yhteyteen ja tekemään työtä yhteyden pelittämiseksi.
>>vaan Hän on tarkoittanut uskovat toistensa yhteyteen ja tekemään työtä yhteyden pelittämiseksi.>>
Minulla on aina ollut korkea käsitys uskontojen sisältämästä etiikasta ja moraalista, vaikka käytännön toteutukset saattavatkin mennä päin...
Yhteyden (ekumenian?) ajatus on sivusta katsoen tavattoman paljon tärkeämpää kuin reviirien puolustus ja tulkintaerimielisyydet.
Voisivatko kirkot vaatia virkoja täyttäessään että hakijoiden on oltava epävarmoja? 'Ainoa oikea totuus' ei vie uskovia 'toistensa yhteyteen'.
eikö porukka, tekipä se mitä tahansa, ole aina vahvempi, kun sillä on hyvä yhteishenki ja yhteys keskenään?
uskovien yhteydessä on kysymyksessä jalkapallo-joukketta enemmän, koska srk yhteyden sen syvimmässä tarkoituksessa synnyttää itse Jeesus.
minun on tosi vaikea kuvailla asiaa sinulle, kun en tiedä, mitä sinä tiedät! ilmeisesti et tiedä mitään, koska sinulla ei ole minkäänlaista yhteyttä Jumalaan ja sentähden et voi ymmärtää, mitä tarkoittaa yhteys Kristuksessa.
varsinainen universaali uskovien yhteys ei oikeastaan tunne reviirien puolustusta ja tulkintaerimielisyydet jäävät taustalle, kun halutaan siunata toisia uskovia. kristittyjen ykseys on sitten aivan toinen juttu eli enemmän kirkkokuntien yhdistymispyrkimys, jota minä en pidä edes raamatullisena, Jumalan tahtona.
tuota viimeistä kysymykstä en oikein meinaa tajuta! minusta yhteys ei ole sama asia kuin ainoa totuus.
tarkenna vielä, jos män mehttään.
>>minusta yhteys ei ole sama asia kuin ainoa totuus.>>
Olin kovasti samaa mieltä kanssasi yhteyden tarpeellisuudesta.
Koska en ymmärrä miten yhteen ja samaan jumalaan vilpittömästi uskovien ihmisten on kiisteltävä, jopa sodittavakin keskenään pikkuasioista, koetan selittää asiaa itselleni.
Logiikkani sanoo että nämä kiistat johtuvat siitä että löytyy aivan liikaa sananjulistajia, jotka väittävät tuntevansa 'ainoan oikean totuuden', vaikka KUKAAN EI SITÄ TUNNE.
Jos tällaiset 'totuuden torvet' saataisiin pois saarnastuoleista ihmisiä kiihottamasta, olisi kirkkojen helpompaa yhdistää voimavaransa ja toimia tehokkaammin siellä missä sitä eniten tarvitaan.
PS. Huomasin visiittisi ateistipalstalla. Luuletko viihtyväsi meidän 'nuorten kapinalliste' juokossa ?
Harvoin esimerkiksi papeilla mitään ehdotonta 100-prosenttista varmuutta on kutsumuksestaan. Päinvastoin. Yleensä papiksi haluavat ja virkaan vihityt papit kamppailevat jatkuvasti oman epävarmuutensa ja epäilyn kanssa. Se ei vain näy ulospäin. Se on ihan suotavaa ja sallittua. Täytyy muistaa että epäily ja epäusko ovat kaksi täysin eri asiaa. Arkkipiispa Paarma on jopa sanonut, että suhtautuu varauksellisesti niihin ihmisiin, jotka väittävät olevansa kovin varmoja kutsumuksestaan.
alkupaketti. Mielestäni on hyvä hieman tuntea tuota tekniikkaa niin on mukavampi ottaa yhteys haluamaansa seurakuntaan. Arvelisin jonkinmoisen joukon tietämättömyydessään pysyvän ulkopuolella ainoastaan sen vuoksi kun että kynnys yhteyden ottoon on korkea. Varsinkin jos ei satu olemaan välittömän vihkimisen tarpeessa.
Minulla on taas henkilökohtainen syy. Tunnen liian paljon uskoville yleensä vierasta kirkkohistoriaa jonka johdosta en halua ketään omassa seurakunnassaan häiritä. Sellaisessa asiassa jonka tietää totuudeksi on vaikeaa olla hiljaa.
Olen viikon päästä lauontaina menossa Äitivainajani veljen vaimon hautajaisiin joka kuoli 94 vuoden ikäsenä. Lapsuudessani hän oli läheinen ja tärkeä ihminen minulle. Hän ei ollut fanaattinen uskovainen mutta ei ateistikaan, vaan sellainen tavallinen ev.lut. seurakuntaan kuuluva ihminen.
Olen katsellut noita kauniita runoja. Minusta vaan on alkanut tuntua siltä, että minulle olisi sopivampaa siunaustilaisuudessa lukea joku lyhyt lähimmäisen rakkauteen liityvä kiitollisuutta osoittava rukous. Olisiko sinulla tai muillakin mielessä joku sopiva?
olet varmaankin huomannut, että sisälläni asuu aina pieni kapinallinen olosuhteista tai paikasta riippumatta! (eikä se aina ole niin hauskaakaan)
täällä muuten riittää lukemista ja täytyy olla tarkkana, ettei jumiudu lopullisesti tänne konehuoneeseen.
tuo pienoinen, korostan sanaa pienoinen, totuutesi saarnastuoleissa sijaitsevista totuudentorvista...hmmm..mistähän johtuu tämä totuuksien tulkintojen suuri määrä? siinä on kyllä suuri vaikutus eräällä matelijalla?
tuli mieleeni vielä samasta aiheesta seuraavanlainen asia: ehkä ei ole tarpeen tyhjentää saarnastuoleja, vaan saada sinne oikeanlaisia torvia? sellaisia, joilla on väkevää kutsumusta hoitaa niitä kaikkein heikoimpia.
katson aarrekammiostani, josko sieltä löytyisi jotakin. palaan asiaan...
>>vaan saada sinne oikeanlaisia torvia? sellaisia, joilla on väkevää kutsumusta hoitaa niitä kaikkein heikoimpia.>>
Juuri tästä syystä kuulutin kykyä epävarmuuteen vähimmäisvaatimukseksi kaikkiin keirkollisiin virkoihin. Ei epävarmuuden itsensä vuoksi vaan keinona tehokkaan yhteistyön aikaansaamiseksi.
Sääli vierittää omaan tärkeyteensä tukehtuvia kiihkoilijoita viattomien matelijoiden syyksi.
Minusta vika on heissä itsessään sekä työnantajissa.
aika yllättävä väite! eikö UT painota paljon juuri kutsumusta, varmuutta Jumalan tahdosta, jossa "Jumala erottaa jonkun julistamaan evankeliumia"?
eri asia on nöyryys suurenkin tehtävän edessä: "minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo:julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta".
kyllä epävarmuus ja epäily voivat kuulua myös 100% kutsumuksensa saaneen kuvioon. niinhän se kutsumus koetellaan!
matelija tekee kaikkénsa, että srk pysyisi mahdollisimman sisään-
lämpiävänä, mahdollisimman eripuraisena ja mahdollisimman kiinnostamattomana.
ollaanko taas eksytty aiheesta? harmi, kun täytyy ajatella noita mahdollisesti kimpaantuvia lähimmäisiä...
nyt ei enää passaa antaa sienisopan reseptiä!
minä ja uskoakseni myös Paarma tarkoitimme. Nöyryyttä kutsumuksen edessä, epävarmuutta omista kyvyistä, pelkoa siitä että ei pysty vastaamaan Jumalan tehtävään tai että tämä kutsumus ei olekaan oikea kutsumus.
Hieman "epäilyttäviä" ovat ne henkilöt, jotka ovat 100 % varmoja siitä että he kykenevät vastaamaan täydellisesti kutsumukseensa, että heillä on oikea kutsumus ja heidän ei ole tarvis tutkiskella itseään ja sitä ovatko he kelvollisia kantamaan tämän suuren vastuun.
onkohan nykyisin noita tuollaisia 100% miehiä enemmän? he ovatkin kai niitä menestysteologian oppi-isiä?
Itse kyllä vahvasti epäilen, että nämä sadan prosentin tyypit eivät kauaa jaksa ainakaan kokopäiväistä papin työtä. Se voi ajoittain olla aika raadollistakin ja luulenpa että nämä sadan prosentin ihmiset ovat kieltäytyneet näkemästä itsestään joitain piirteitä, jotka sitten työnpaineessa tulevat näkyviin ja kärjistyvät.
Ei se tietenkään kaikkia koske. On varmasti pappeja ja saarnaajia, jotka ovat aina olleet sata prosenttisen varmoja kutsumuksestaan ja pärjäävät työssään erinomaisesti. Tuntuu kuitenkin että epäily on eräänlainen pappien ja saarnaajien ammattitauti.
Tiedon sanotaan lisäävän tuskaa ja se pitää varmasti paikkansa. Mutta jos joskus oikeasti tulee sellainen tunne, että haluaa liittyä johonkin kirkkoon tai seurakuntaan huolimatta kaikista tiedoistaan, niin kyllä silloin kannattaa liittyä ja antaa piut-paut sille mitä muut siitä ajattelevat.
Kirkkoihin tutustuminen onnistuu kaikkein parhaiten käymällä jumalanpalveluksissa. Siellä se seurakuntalaisten uskonnollinen arki kaikkein selvemmin näkyy. Ja palveluksen jälkeen kirkkokahveilla. Joskus sitä voi jopa yllättyä siitä miten paljon ihmiset tietävät ja miten avarakatseisia nämä ovat. Jopa papit.
En nyt yritä käännyttää sinua eikä takaa-ajatuksena ole verotulojen kalastelu. Kunhan nyt vain lempeästi opastelen.
minulla ei tietenkään ole omakohtaista kokemusta papin työstä, mutta sellainen käsitys on syntynyt (omien kuvioiden kauttakin), että vaikka heillä on suuri ja raskas vastuu seurakunnasta, on Jumalalta saatu kutsumus juuri se joka kantaa yli vaikeiden päivien. kuinka se muuten pelittäisikään?
kasvaa tehtäviensä mukaan. Sellaisessa työssä jossa ei itseään koe tarpeeliseksi tai hyödylliseksi en luule kenenkään jaksavan.
Ei ainakaan protestantti.
mahdollista ettei "kimpaantujalla" itsellään ole läheskään kaikki kohdallaan. Minusta tällaisen palstan luonne karkoittaa ja saakin karkoitta kimpaantujat. Kunnon keskusteluun kuuluu pysyä paikalla ja perustella ajatuksiaan vaikka kuinka tulisi lunta tupaan. Jos vasta perustelut ovat hyviä voi myös muuttaa kantaansa.
Ainakin itse laitan tänne useinkin ns. koeajatuksia joihin saamani kritiikki auttaa lopullisen mielipiteen muodostamisessa. Minusta on valitettavaa jos perusteltuja kriittisiä mielipiteitä ei tule loukkaamisen pelossa.
Joskus suorastaan harmittaa kun lunta ei tule tupaan vaikka sitä odottaa ja se olisi aiheellista.
mutta epäily kulkee mukana. Ei sitä voi kieltää. Yleensä epäily tuntuu olevan juuri sellaista että onko tässä nyt järkeä, teenkö turhaa työtä, pystynkö minä välittämään evankeliumia, olenko minä esikuva seurakunnalleni jne. Ei pappi ole yhtään sen pyhempi kuin "tavallinenkaan" tallaaja. Samat heikkoudet, omat persoonanpiirteet ja omalaatuisuudet vaikuttavat meissä kaikissa vaikka kuinka olisi liperit kaulassa.
papeilla olevan melkoinen ongelma kun he joutuvat valitsemaan sanansa nimenomaisesti kirkkohistoriallisissa kysymyksissä. Minä en ole koskaan kuullut pappien puhuvan seurakunnalleen noista jumaluuteen, kolminaisuuteen tai ramatun teksti valintoihin liityvistä kokouksista. Täälläkin huomaa kuinka vaikea asia monelle uskovalle noista asioista keskustelu on.
Mielluimmin uskottaisiin Raamattujen pudonneen taivaasta. Tavallisessa uskonnon opetuksessakin nuo asiat sivuutetaan.
Minun mielestäni sellainen tieto jonka on omaksunut tuottaa iloa. Uuden sellaisen tiedon jonka perusteella joutuu muuttamaan aikaisempia käsityksiään saattaa tuoda tuskaa.
Mikäli usko tuottaa tuskaa kysymyksessä ei ehkä olekkaan aito ja oikea usko. Minusta usko on aina iloinen asia.
Tällaisessa uskossa olen.
Tuon viestisi viimeisen lauseen perusteella tulee mieleeni, että ehkäpä tarvitsisin oikeaa "lukkarinkoulua". Tuollainen ilkikurisuus kun tuntuu seuraavan minua hautaan asti.
tuottaa ensisijaisesti iloa. Tieto voi kuitenkin olla sikäli tuskaa, että itse olisin paljon onnellisempi jos en tietäisi mitään esimerkiksi Irakin sodasta, kasvihuoneilmiöstä, syövästä jne. En silti enää vaihtaisi tietojani pois. Vaikka tieto voikin olla tuskallista, on kuitenkin hienoa tietää.
Noista kolminaisuus ja kirkolliskokous-asioista sanoisin sen verran, että eiväthän ne mitään salaisuuksia ole. Kirjastot ovat täynnä kirjoja, yliopistoissa niistä puhutaan. Ongelma onkin luultavasti siinä, että missä niistä kerrottaisiin. Kirkossa kuuluu puhua uskosta ja pelastuksesta(ohimennen voidaan kirkkohistoriaa riipaista) eikä pohdiskella kolminaisuutta, koulujen opetusohjelmat ovat niin kunnianhimoisia että niissä vain raapaistaan pintaa eikä enempään ole aikaa jotta kaikki olisi mahdollista sisäistää. Rippikoulussa sama asia. Julkisuudessa ei voida puhua, koska uutiset haluavat kertoa uutisia ja lööppejä, jolloin jutut painottuisivat "skandaalinkäryisiksi" mutta totuus saattaisi jäädä pois. Ainoaksi vaihtoehdoksi siis jää itseopiskelu ja internetissä inttäminen.
minun uskoni tuottaa iloa kun sain johdateltua keskustelua pysymään tiukasti avauksen aiheessa.
Kiitän sinua asiallisista neuvoistasi.:-D
löysin kaksi anna-mari kaskisen runoa. ehkä ne eivät ole sellaisia, juuri kiitollisuutta osoittavia...
tässä eka:
Herra, anna meille tyhjät kädet,
jotta voisimme koskettaa niitä,
joilla ei ole ketään.
anna meille pienet sanat,
niin pienet, että nekin, jotka ovat ahtaalla,
voisivat ottaa ne vastaan.
ja toinen:
kun luulemme olevamme yksin,
ovat luonamme ne,
joita olemme rakastaneet.
heidän muistonsa ei himmene,
eikä heidän liekkinsä sydämmissämme
hiivu,
sillä elämä, jonka Jumala on luonut,
on tallella,
ja rakkaus, jonka Jumala on sytyttänyt,
ei koskaan sammu.
Olen tässä lueskellut sinun ja kaikentietävän(?) keskustelua, kirjoittanut pari vastaustakin, mutta itsesensuurin kanssa on vaikeuksia, pyrkii tulemaa liian hyökkäävää tekstiä.
Syytät matelijaa srk'n eripuraisuudesta?
Mielestäni se on paimenen vika jos laumma on eksyksissä. Olipa paimenen oma usko ja kutsumus 100% tai ei, jos hän on tehnyt parhaansa opettaakseen laumalleen lähimmäisenrakkautta, hän on 'hyvä paimen'.
Jos hän on käyttänyt aikansa todistelemalla oman lahkon oppien paremmuutta muihin lahkoihin verrattuna, olisi parempi jos hän ei olisi koskaan saarnastuoliin kiivennytkään, vaikka kutsumus olisi 200%.
oikeastaan mitään lisättävää, oikeassa olet.
Sen verran kyllä täytyy sanoa, että paimenille asetetaan melkoisia vaatimuksia. Tulisi ohjata lauma lähimmäisenrakkauteen. Paimenen tulisi pitää huolta siitä että kaikki lampaat viihtyvät, ohjata niitä eksyneitä mutta ei liian ankarasti mutta ei myöskään liian lepsusti. Sitten kun tähän vielä lisätään se että nämä lampaat tahtovat olla melkoisen jukuripäistä sakkia, niin siinä on hyvällekin paimenelle puuhaa.
Lähimmäisenrakkauskin on melkoisen konstikas käsite. Jotkut ovat sitä mieltä että esim. tietyn elämäntavan tuomitseminen on lähimmäisenrakkautta, vaikka sillä tuotetaankin pahaa mieltä. Joskus taas ovat täysin päinvastaista mieltä. Teki paimen niin tai näin, lampaat mäkättävät vastaan.
aivan kuten kaikkitietävä? tuossa sanoi, srk ei ole helppo johtaa. porukka koostuu mitä erilaisimmista yksilöistä ja joukossa on aina niitä vaikeita tapauksia. ja itseasiassa kaikki jäsenet ovat omalla tavallaan niitä vaikeita!
srk ei kuitenkaan ole aivan tavallinen harrastepiiri, vaan se elää ns. hengen maailmassa,ponimaitko? UT kuvaa srk osuvasti uloskutsuttujen joukoksi ja kysymys kuuluukin siis, että mistä on kutsuttu ulos ja minne?
jos tämän ymmärrät, ymmärrät myös minun tarkoitusperäni.
on siis eräs, joka haluaisi tuhota Jumalan seurakunnan ja kuten tavallisessakin sodankäynnissä, tämäkin vihollinen iskee aina siihen heikoimpaan kohtaan.
seurakuntaelämässä näitä heikkoja kohtia on mm. ihmissuhteet ja monta kertaa paimen huomaa näin opetuksensa lähimmäisenrakkaudestakin valuneen kankkulan kaivoon.
tältä pohjalta syytän matelijaa eripurasta.
Olin sanoissani kenties epätäsmällinen. En puhu seurakuntaa vastaan, vaan kysyn perusteita kirkkojen olemassaolon oikeudelle. Sanaa "kirkko" ei edes ole Raamatussa. Vaikka tällainen sanailu ei niitä tärkeimpiä asioita olekaan, on oireellista, että sana on ympätty uuteen käännökseen.
Olet ymmärtänyt globaalin seurakunnan jokseenkin Raamatun mukaisesti (=kaikki maailman ihmiset, jotka ovat Jeesuksen omia). Sensijaan käsityksesi paikallisseurakunnasta, mikäli sen oikein ymmärsin, noudattaa yleistä luuloa (=jonkin ihmisten perustaman lahkon jäsenten paikallinen populaatio).
Mikä on paikallisseurakunta? Analogian mukaan se on kaikki kyseisen paikkakunnan uskovat. Myös Raamattu vahvistaa tämän. Kirkkoja voi olla samalla paikkakunnalla pilvin pimein, mutta kullakin paikkakunnalla on ainoastaan yksi seurakunta. Jos olet Herran oma, kuulut paikkakuntasi seurakuntaan. Kuulut siihen silloinkin, vaikket olisi sen olemassaolosta kuullutkaan, tahdoit tai et. Myös paikallisseurakunnan jäsenluettelo on Karitsan Elämänkirja. Ei mikään muu.
Kirkko ― mikä tahansa niistä ― on Raamatullisesti lahko, koska se hajottaa seurakunnan yhteyttä. Kirkkojen sekamelska on yksi herätyksen este. Jeesus, rukoillessaan "että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt", ei varmasti tarkoittanut kirkkojen ekumeniaa. Ekumenia saa aikaan ainoastaan mautonta suolaa.
Jumalan lapsilla on Pyhän Hengen yhteys, joka ei ole kiinni julkilausumista ja ohjelmajulistuksista. Sanan mukaan Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen. Jos on oppiriitoja jopa "Kristuksen opin alkeissa", johtuu se siitä, ettei välitetä kuulla Totuuden Henkeä. Jos kuuntelemme Pyhää Henkeä, saa Hän meidät toimimaan, paitsi yksilöinä, myös yhdessä yhtenä ruumiina.
Yksilö on vastuussa Herralle. Laitos ei voi ottaa samanlaista vastuuta, laitoksessakin vastuu kulkee yksilötasolla. Kukaan ei voi paeta vastuutaan kirkon opetukseen vetoamalla. Johtajilla on luonnollisesti suurin vastuu. Laitokseen kuuluminen on kannanotto sen ohjelmaan. Miksi siis kuulua johonkin, joka opettaa jopa Raamattua vastaan. Moni niin rakkaana ja pyhänä pidetty asia on pohjimmiltaan Jerobeamin peruja, omasta päästä keksittyä.
Juutalaisten lähtö Baabelista tai kuten nyt lopun aikana kaikista kansoista, ovat esikuvia Uuden liiton seurakunnasta. Mekin olemme olleet orpoina hajallaan. Sionismi saa hengellisesti uuden sisällön. On aika rakentaa jälleen Jerusalemin muurit, kuten Nehemian akana. Muistanet, mikä oli samarialaisten (jotka "pelkäsivät tosin Herraa, mutta palvelivat myös omia jumaliansa") asenne tähän työhön.
Ensi vuonna Jerusalemissa!
Käytän tuota II versiota.
onko sinun mielestäsi ateisti-palstalta kadonnut se ketju, josta tuossa ylempänä puhuttiin? oliko siinä minun lisäkseni muita kommentteja?
mikä tämä seriffi-hommeli oikein on? kee?
Hävisi se, en tiedä ehtikö avaukseen tulla muita vastauksia kuin sinun lähettämäsi.
Kaikilla palstoilla on linkki >>Ilmoita asiattomasta viestistä