Kuoleman jälkeen ei tapahdu mitään, siis semmoista kuin kuoleman jälkeistä elämää tai jotain. Näin uskon. Kun kehoni lakkaa toimimasta (=kuolee), niin myös minä lakkaan olemasta.
Ei ole edes pimeyttä... kun ei ole. Siis ei ole helvettiä eikä taivasta, ei sielunvaellusta, ei uudestisyntymää. Ei iloa, ei surua, ei tunteita. Ei harmita eikä kaduta, ei vapauden tuntua eikä helpotusta. Ei kaunaa, ei katkeruutta. Ei mitään mitä pitäisi antaa anteeksi. Saatika sitten että voisi katsoa "pilven reunalta" maailman menoa. Siis ihan oikeasti ei mitään.
En edes usko että sielu on olemassa. Uskon että se mitä kutsumme sieluksi on aivojen (koko hermoston) sähkökemiallista toimintaa. Toimintaa joka alkaa kun keskuhermosto on muodostunt. Kehtyy, imee vaikutuksia aistien kautta, käsittelee tietoja (oppii) ja muodostaa itsetietoisuuden. Kehitys jatkuu koko elämän. Ja kun kehoni kuolee, niin minä, siis itsetietoisuuteni, lakkaan olemasta.
Saattaa kuulostaa synkältä, mutta itse koen tämän ajatuksen erittäin vapauttavana. :) Tämä elämä mitä elämme on ainut mahdollisuus. Tuonpuoleista ei ole. Ei ole mitään minne mennä. Kaikki kokemamme lakkaa kuolemassa. Kannattaa siis yrittää tehdä parhaansa tässä ja nyt. Elämän tarkoitus on pitää hauskaa.
Kärsimyksessä ei ole mitään hohtoa. Kärsimys ei jalosta. Kärsimystä ei pidä hakea eikä aiheuttaa. Sitä tulee välttää kaikin mahdollisin keinoin sillä sitä on tarpeeksi muutenkin. Ainut hyöty kärsimyksestä on että tietää milloin on hyvä olla. (Hyöty, huono sana tähän tarkoitukseen, mutta en tiedä sopivampaakaan.) Tahallinen kärsimyksen hankkiminen tai aiheuttaminen on täydellistä elämän hukkaan heittämistä. (Ellei sitten ole SM-tyyppi)
Uskon ikuiseen elämään. Kukin jatkaa ikuista elämä
niitten ihmisten muistoissa, joita on kohdannut elämänsä aikana.
Isäni kuoli muutama vuosi sitten, en surrut, koska tiesin että hän oli saanut elää kuten halusi. Hänen itsetietoisuus lakkasi olemasta. Ei ollut enää mitään tarvetta käydä "keskusteluja" sellaisen kanssa mitä ei enää ole. Siis sellaisia että "Jäi niin paljon puhumatta", tai että olisi jotain anteeksi pyydettävää.
Sen sijaan hän jatkaa ikuista elämää minussa, muistissani. Ja minä kerron isästäni tyttärelleni, näytän kuvia, niin että hän elää ikuisesti myös tyttäreni muistoissa. Ja kenties tyttäreni aikanaan kertoo omille lapsilleen.
Samoin minä aikanani jatkan ikuista elämää tyttäreni, mahdollisten lastenlasteni, ystävieni jne. muistoissa.
Elämä On Ihanaa!! Ja Hauskaa!!!
yst. Dennari :D
Ei ole edes pimeyttä... kun ei ole. Siis ei ole helvettiä eikä taivasta, ei sielunvaellusta, ei uudestisyntymää. Ei iloa, ei surua, ei tunteita. Ei harmita eikä kaduta, ei vapauden tuntua eikä helpotusta. Ei kaunaa, ei katkeruutta. Ei mitään mitä pitäisi antaa anteeksi. Saatika sitten että voisi katsoa "pilven reunalta" maailman menoa. Siis ihan oikeasti ei mitään.
En edes usko että sielu on olemassa. Uskon että se mitä kutsumme sieluksi on aivojen (koko hermoston) sähkökemiallista toimintaa. Toimintaa joka alkaa kun keskuhermosto on muodostunt. Kehtyy, imee vaikutuksia aistien kautta, käsittelee tietoja (oppii) ja muodostaa itsetietoisuuden. Kehitys jatkuu koko elämän. Ja kun kehoni kuolee, niin minä, siis itsetietoisuuteni, lakkaan olemasta.
Saattaa kuulostaa synkältä, mutta itse koen tämän ajatuksen erittäin vapauttavana. :) Tämä elämä mitä elämme on ainut mahdollisuus. Tuonpuoleista ei ole. Ei ole mitään minne mennä. Kaikki kokemamme lakkaa kuolemassa. Kannattaa siis yrittää tehdä parhaansa tässä ja nyt. Elämän tarkoitus on pitää hauskaa.
Kärsimyksessä ei ole mitään hohtoa. Kärsimys ei jalosta. Kärsimystä ei pidä hakea eikä aiheuttaa. Sitä tulee välttää kaikin mahdollisin keinoin sillä sitä on tarpeeksi muutenkin. Ainut hyöty kärsimyksestä on että tietää milloin on hyvä olla. (Hyöty, huono sana tähän tarkoitukseen, mutta en tiedä sopivampaakaan.) Tahallinen kärsimyksen hankkiminen tai aiheuttaminen on täydellistä elämän hukkaan heittämistä. (Ellei sitten ole SM-tyyppi)
Uskon ikuiseen elämään. Kukin jatkaa ikuista elämä
niitten ihmisten muistoissa, joita on kohdannut elämänsä aikana.
Isäni kuoli muutama vuosi sitten, en surrut, koska tiesin että hän oli saanut elää kuten halusi. Hänen itsetietoisuus lakkasi olemasta. Ei ollut enää mitään tarvetta käydä "keskusteluja" sellaisen kanssa mitä ei enää ole. Siis sellaisia että "Jäi niin paljon puhumatta", tai että olisi jotain anteeksi pyydettävää.
Sen sijaan hän jatkaa ikuista elämää minussa, muistissani. Ja minä kerron isästäni tyttärelleni, näytän kuvia, niin että hän elää ikuisesti myös tyttäreni muistoissa. Ja kenties tyttäreni aikanaan kertoo omille lapsilleen.
Samoin minä aikanani jatkan ikuista elämää tyttäreni, mahdollisten lastenlasteni, ystävieni jne. muistoissa.
Elämä On Ihanaa!! Ja Hauskaa!!!
yst. Dennari :D
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sanoit ettei ole mitään. Täytyyhän jotain olla, ei ole pimeyttä? ei valoa? mitä sitten jotain on pakko olla? ihminen tässä kehitysvaiheessa tajuaa jo sen että jotain on aina oltava sitä ei vaan tiedetä mitä? Ethän voi edes nyt varmasti sanoa että onko nytkään mitään vai elämmekö kuolleina tai unessa. Vai olemmeko, jokin solunosa, jolla on älyllistä kykyä ajatella. Mitä jos meidät on luonut joku erittäin kehittynyt sivilisaation muoto, olemme vain joidenkin "hullujen" huvina täällä?? No jokaisella saa olla omat mielipiteensä ja mihin uskoo. Mutta on ainakin jännempää sitten kuollessa kun osaa odottaa jotain mikä ei välttämättä totudukaan vaan kaikki uskomukset kumoutuvat ja saamme kokea jotain sellaista mitä ihminen ei osaa edes kuvitella. Ehkä olemme viisaampia 1000-5000v päästä, mikäli emme ole kompastuneet omaan näppäryyteemme? Ihmisellä on aina ollut halu nähdä horisontin taakse ja uusia paikkoja. Jokainen meistä haluaa tietää mitä kuollessa tapahtuu ja jokainen tietää että se joskus kohdataan! Muista että vain 500v sitten ihminen luuli että maa on litteä...no keskustelua voi käydä rajattomasti, mutta kukaan ei ole palannut kuolleista.....VIELÄ!!!
Heippa "Kaikki" :)
Niin sanoin, mutta sanoin myös että uskon näin. Tarkoittaa etten 100-varmasti tiedä. Vaikkakin pidän näkemystäni äärimmäisen lähellä 100-varmaa.
Täydellistä varmuutta tässä ei edes voi mielestäni koskaan saavuttaa. Ja sehän tekee elämän ihanaksi ja mielenkiintoiseksi. Voi ja saa uskoa mihin kukin itse haluaa.
Joka ihminen elää omassa todellisuudessaan. Ja uskon että he jotka uskovat tuonpuoleiseen tms. niin heille se mihin uskovat on totta.
Minulle on totta, että kaikki mitä olen, tietoisuus, mieli, lakkaa olemasta, kun kehoni lakkaa toimimasta. Minulle on myös totta että kaikki tuntemani kuolleet ovat myös lakanneet olemasta. Samat kuolleet voivat hyvinkin "elää tuonpuoleisessa" niille jotka uskovat niin.
Minulle siis ei ole olemassa toista kierrosta, vaan että olen vastuussa kaikesta tekemisestä tai tekemättä jättämisestä tässä ainoassa elämässä mitä minulla on. Tämä on tuonut minulle suurta lohtua. "Varmuutta" siitä että on täysin turhaa kärvistellä, tuskailla, tässä elämässä, koska bonus-kierrosta, jossa sitten on "ihanaa" tai "helvetillistä" ei minulle ole.
Ja jos sellainen olisi niin se olisi todellinen bonus-kierros, ja sitten minulla olisi kaksi (tai useampi hyvä) elämä... ;)
Tämä on siis minun mielipiteeni, yhtä väärä tai oikea, kuin kenen tahansa. :)
yst. Dennari.. :D
Kuules, oletko ikinä pyörtynyt? Uskon että kuolema eroaa pyörtymisestä vain siinä ettei kuolemasta herää. Pentuna pyörrytettiin toisia, eikä siitä ajasta kun oli tiedottomana tehnyt MITÄÄN havaintoja.
Kokemukseni tukee mielipidettäsi. Ei aistit ja ajattelu toimi kun aivosi mätänevät kirkkomaan alla. Aivokuollutkin on mielestäni jo kuollut, koska tietoisuus on kuollut. Ihan sama kiertääkö happi vielä systeemissä.
Uskovaisten tulisi tajuta panostaa tähän elämään (siis nauttia siitä) eikä vain odotella ja toivoa että kun he kuolevat niin sitten alkaisi se "parempi" elämä.
Heippa "Abs" :)
Olen pyörtynyt ainakin kerran. Olin töissä ja havahduin siihen, kun makasin toimistoni lattialla. En musta pyörtyneeni taikka kaatuneeni. Siinä vain olin. Olo oli, jos jotenkin voi kuvitella, kuin vastasyntynellä vasikalla. Pyrin ylös mutta eivät jalat eivätkä kädet jaksaneet kantaa. Pikkuhiljaa pääsin tolpilleni vaisevin jäsenin. Kävin terkkarilla otatutin venenpaineet ja ekg:n mutta mitään poikkeava ei löytynyt.
Minut on myös nukutettu leikkaukseen kerran. Kun hoitaja sanoi että laske hitaasti 100:sta taaksepäin niin ajattelin että tämäpä poika ei nuku. Vaan sitten tavallaan rävähti esirippu kiinni, ja heti perään olin heräämössä. Heh.. :)
n. 10 vuotta sitten olin erittäin vakavasti masentunut, ja mietin elämäni päättämistä. Seisoin ihan konkreettisesti rautatieasemalla, katselin lähestyvää pikajunaa, ja näin mielessäni miten ruhjoudun junan alle. En tehnyt sitä kumminkaan. Päässäni, muistin lukeneeni tai kuulleeni jostain että Kaikki on mahdollista niin kauan kun on ottamatta sitä viimeistä askelta. Kun sen on ottanut, mikään ei enää ole mahdollista. Ja tällöin minulle tuli oma "varmuus" elämäni ainutkertaisuudesta.
Ja aivan! Elämästä pitää ja voi nauttia. Itseasiassa se on niin äärimmäisen helppoa. Ollaan ystävällisiä toisillemme ja pidetään toisistamme huolta. Mutta ennenkaikkea eletään oma elämämme itse ja annetaan muitten elää omansa :) Ja pidetään hauskaa kukin itsekseen ja kaikki yhdessä!
yst. Dennari.. :D
Elämä jatkuu tuonpuoleisessa ja se riippuu siitä miten olemme suhtautuneet Jeesukseen Kristukseen ja hänen pelastussanomaansa. Kannattaa uskoa Jeesukseen sillä hän on ainoa toivo.
Mutta ajatelkaapa miksi todella haluta ikuinen elämä? ajatus tuntuu minusta aika kamalalta... Täällä kun elämä kestää vain muutamia kymmeniä vuosia ja tuntuu ettei ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi niin ikuinen elämä voi tuntua siunaukselta mutta ajatteleppa pitemmälle... mitäs kun sinulla on ikuisuus aikaa... ensimmäiset 50 000 vuotta voivat kulua rattoisasti mutta entäs kun olet tehnyt kaiken mitä haluat,tiedät kaiken mitä haluat jne. miksi elää enää???? luulisin että siinä vaiheessa kaikki haluaisivat kuolla kun ei ole mitään syytä elää eikä mitään päämäärää mitä tavoitella... aika loistava paikka se taivas täytyy olla jos siellä ikuisuuden viihtyy! ikuisuus on kuitenkin aika pitkä aika :)
No niin te kaikki jotka uskovat taivaaseen tai elämän suurempaan tarkoitukseen tässä teille vähän faktaa: joskus miljardeja vuosia sitten syntyi sattumanvaraisessa tapahtumassa ensimmäinen itseäänkopioiva molekyyli. miljardien vuosien aikana se kopioi itseään. mutta kopioitumisessa tuli virheitä jonka seurauksena syntyi monimutkaisempia versioita joilla oli paremmat edellytykset kopioida itseään senhetkisissä olosuhteissa ja lopulta syntyi myös ihminen... mikä on lopputulos? se että elämällä ei ole luojaa ei tarkoitusta vain loppu... ihmisellä on halu elää vain koska jos näin ei olisi ei ihmistäkään olisi... aika lohdutonta vai? niin minustakin
Voin väittää, että kulttuurimme eksponentiaalinen kasvu on menossa siihen suuntaan, että pian jos ikuisesti sattuisit elämään, et todellakaan kuole tylsyyteen. Olettevasti noin tuhannen vuoden päästä olemme siirtyneet lajiin 1, joka tarkoittaa, että olemme ottaneet haltuun koko planeettamme energian ja yhdistyneet yhdeksi roduksi. Tämä tarkoittaa myös mm. sitä, että olemme oppineet hallitsemaan avaruusmatkailua huomattavasti nykyistä, primitiivistä kulttuuriamme paremmin. Jos sinulla olisi tuhannen vuoden päästä mahdollisuus päästä silmän räpäyksessä jollekin muulle planeetalle, etkö todella haluaisi.
Puhumattakaan siitä mitä voit tehdä 50 000 vuoden päästä, jos nyt satumme niin onnekkaita olemaan, ettemme kuole sukupuuttoon ennen sitä, joka myös on hyvin todennäköistä, kun kuitenkin nyt tilanne on se, että osaamme ydinpommeja rakentaa ja maailma ei ole kovin ystävällinen paikka parille sadalle taktiselle ydinkärjelle.
Ikuisen elämän hienous olisi tietysti siinä, että tuhannessakin vuodessa olisit niin kykenevä ja oppinut niin monessa asiassa, että elämä ei yksinkertaisesti kävisi tylsäksi ja vielä hienompaa tietysti olisi jos voisit lopettaa elämäsi itse, niin halutessasi.
Itse haluaisin olla ainakin todistamassa ulkoavaruuden ja kenties uusien ulottuvuuksien tuomia mahdollisuuksia, mutta kenties, ehkä meistä kukaan ei niitä tule näkemään.
Ikuisuutta ajan käsitteenä on aika vaikea alkaa käsittelemään. Joka tapauksessa noin sadan miljardin vuoden päästä universumi kokee joko kylmä- tai kuumuuskuoleman. Sen jälkeen et enää elä, joit mitä elixiiriä tahansa :)
nyt puhuttiin taivaasta tahvo!!!!
Otin vain kantaa ikuiseen elmään yleisesti. Sillä mielestäni taivasta ei todellakaan ole olemassa, joten päätin sivuttaa sen ;) Mutta on sullakin tietysti oikeus omaan mielipiteeseen.
Taivasta ja helvettiä ei kuulkaas poijjaat ole olemassakaan. Turhaa te siitä jauhatte
olemassa. Kuinka voit uskoa satuihin.
No itseasiassa voin kertoa pari seikkaa jotka ainakin omassa elämässäni ovat kumonneet käsitteen olemisesta ja sen loppumisesta.
Kesällä n. kymmenen vuotta sitten oli tuttavani sydänleikkauksessa. Sitten heräämössä kysyi että kuinkas mökillä sujui ja oliko se kirja hyvä ?!
No en oikein tajunnut mistä hän tiesi meidän olleen mökillä...mutta vielä oudompaa oli että hän tiesi tarkalleen kirjan nimenkin jota olin juuri alkanut lukea. Ja niin tämä ystävä luetteli muutamia hassuja tapahtumia mökiltä joita teimme ja kun kysyin missä olit !? hän vastasi istuneensa mökin pihalla jököttäneessä koivussa ( sen oksalla siis ).
Toinen mikä kertoo että rinnakkais maailmassa on eloa on erilaiset esiintymät...niistä sen kummemmin höpöttämättä. Tähän loppuun totean vain että eiköhän tämä kaikki aikanaan selviä.
Hyvä,Unikko! Lisää tällaisia tosijuttuja, ei nuo epäilevät tuomakset ole ikinä tuollaisista kuulleetkaan, ja silti he täällä mesoavat omia "suuria" totuuksiaan...hoh hoijaa...
Ottakaa asioista selvää, lukekaa asiaa käsitteleviä kirjoja niin viisastutte.
"Hyvä,Unikko! Lisää tällaisia tosijuttuja, ei nuo epäilevät tuomakset ole ikinä tuollaisista kuulleetkaan,"
Tosi? Mistä päättelit tämän jutun totuusarvon? Vai haluatko uskoa vain ne asiat, mistä itse ajattelet samoin tai miten toivoisit asian olevan? Tuota tarinaahan ei todista muu kuin "unikon" sana, ja kun sekin on nimettömänä kirjoitettu Internetissä, sitä ei todista mikään.
"ja silti he täällä mesoavat omia "suuria" totuuksiaan...hoh hoijaa...
Ottakaa asioista selvää, lukekaa asiaa käsitteleviä kirjoja niin viisastutte. "
Sinä uskovainen, sinulla ei ole todisteita että sinun totuutesi olisi sen todempi kuin muidenkaan.
Hymm...mulla on parempaakin tekemistä ku keksiä valheita näille palstoille...
Toi juttu on kyllä aivan tosi ja uskon että jos tiedustette lähipiiriänne saattaapi olla että niitä löytyy ihan omastakin piiristä ihmiset vaan ei täällä suomessa niin kovasti kailota tälläsistä asioista !
meinaatko löytää kirjoista totuuden kyllä sun elämänkatsomus on aika kapea-alaista. Kirjallisuus muuttuu kokoajan 1kk vanha kirja on jo nykyään vanhakirja! Kirjoissa on vain joidenkin ihmisten näkemyksiä jotka eivät ole yhtään lähempänä totuutta kun kukaan meistä!
Haukutko sinä itseäsi nuijaksi, hele? Muista välillä muutella nimimerkkiäsi.
Raamattu.
... että kertomasi on totta! Menetin tämän kuun alussa rakastettuni onnettomuudessa, ja kaikki suunnitelmamme jäi kesken. Elimme edelleen rakkauden huumassa, "symbioosissa", ja tällä hetkellä elämä tuntuu tyhjältä. Suuri hätäni oli heti (kun shokki vaihe hänen onnettomuuden kuulemisesta väheni) että näkeekö hän meitä, näkeekö hän millaisen ikävän ja tuskan ääressä olen yötä päivää. Minulle kirjoituksesi ainakin tuo suurta lohtua. Toivottavasti näin on. Ja toivottavasti vielä joskus saamme jatkaa siitä mihin jäimme.
En tuomitse ajattelu kantaasi.. itse asiassa ajattelen että se on aika hyvä! Itse uskon kuoleman jälkeiseen elämään. Yhteenveto tästä puheen aiheesta: Elä NÖYRÄSTI... niin pääset VARMASTI HYVÄÄN lopputulokseen!!! 100% varmasti.