Mitä konkreettista hallitus on oikeastaan

tehnyt. Ei mitään.

-Suomi on joutunut sivuraiteelle ulko- ja turvallisusupolitiikassa

-punamultahallitus kasvattaa valtion velkaa ja hoitaa lehmäkauppoja sitä kautta

Kyllä Lipposen-Niinistön toiminnassa oli sentään
meininkiä !!!!!!!!!!!!!!!!!
4160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koko hallitus on sillä kehitysasteella, että se tekee kaikenlaisia ohjelmia ja nimenomaan kansallisia ohjelmia niin ja tietenkin jotakin ryhmätyöselvityksiä ja sellaisia.

Tuossa oli näköjään putkahtanut esiin taas juuri joku kansallinen tuottavuusohjelma.

Naurettavaa.

Se on varmaan hianoa.

Kalliomäki latelee mitä uskomattomampia paleontologisia latteuksia jossakin Ecifinnin kokouksessa; meidän on panostetava koulutukseen, innovaatioihin osaamiseen ym. ym.

Tätä rataa se menee. Järkyttävää.

No, onhan tuo sana innovaatio toki demarin suusta lausuttuna 21. vuosisadalla todella jotakin uutta ja ainutkertaista sekin.

Mihin Suomi on oikein taantumassa!

Vaikka sinänsähän tuo tyyli on ihan suoraa jatkoa edelliselle kaikkea kehitystä taannnuttavalle politiikalle, vaikka sillä nyt politiikan ja päätöksenteon kanssa ei olekaan mitään tekemistä.

Kyllä tuo tyyli vetää sanattomaksi.

Ei tommosta kehtaa edes seurata. Nolottaa niitten puolesta.

Äänestä

No sen palkkaveroalen, joka tosin suli jo vuodenvaihteessa pois mm. kunnallisveron noustessa. Sinne katosi se veroalen tavoiteltu ostovoima. Taidat siis olla oikeassa: ei mitään.

Äänestä

Hallitus on mm.

-Menettänyt Elintarvikeviraston Italiaan.

-Pakottanut suomalaiset yritykset ryhtymään taseensa siivoamiseen ja täten luopumaan kasvustrategiasta.

-Valinnut tytäryhtiötalouden kasvuyritystemme strategiaksi. Ulkomainen omistaja on varmempi taho tuottavuuden nostamiseksi.

-Toiminut määrätietoisesti, ettei historiallista mahdollisuutta hoitaa turvallisuuspolitiikkaamme käytetä hyväksi.

-Saanut jo parikymmentä tuhatta potentiaalista uutta äänestäjää tekemällä nämä työttömiksi.

Lisäksi hallitus on ollut päättämättä monista asioista. Päättämättä jättäminenkin on teko.

Äänestä
  • ....Berlusconia - tietenkin.

    Sitähän se Lipponekin koko ajan teki - ei muuta kuin riitaa haastamassa ja ärsyttämässä aivan kuin ei Berlusconillakaan olisi jo ihan tarpeeksi koiria kintuillaan omastakin ja koko Euroopan takaa.

    En voi ikinä uskoa, että Berlusconi olisi voinut kieltäytyä ja panna hanttiin millään tavalla Elintarvikeviraston sijoittamista Suomeen, jos häntä olisi jo heti alussa informoitu kunnolla ja hän olisi saanut oikeata tietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veronmaksaja kirjoitti:

tehnyt. Ei mitään.

-Suomi on joutunut sivuraiteelle ulko- ja turvallisusupolitiikassa

-punamultahallitus kasvattaa valtion velkaa ja hoitaa lehmäkauppoja sitä kautta

Kyllä Lipposen-Niinistön toiminnassa oli sentään
meininkiä !!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu