Taas se on

Suolaus on ihan turhaa. Nyt on ollut pari viikkoa sen verran pakkasta, että suolaa ei ole voitu käyttää. Tiet ovat olleet pirun liukkaita, mutta liikenne sujuu erittäin hyvin.

Eli kun liukasta tulee, kaikki HUONOT kuljettajat joille ei korttia olisi edes pitänyt antaa, kolaroivat minkä ehtivät. Nyt kun on pakkasta, eikä suolata, ei kukaan valita liukkaudesta.

Kohta kun taas kelit vaihttelevat plussan puolelle ja taas pakastaa. Sitten suolataan kunnes on pakkasta niin paljon, ettei suola tehoa ja taas nämä erittäin HUONOT kuljettajat kolaroivat ennätys määriä.

Ettekö te perkeleen idiootit osaa ottaa sitä keliä huomioon. Talvella nyt vaan sattuu olemaan liukasta. Voi voi. Ja nyt en tarkoita, että siellä pitää ruveta pelkäämään ja korottelemään mitään 20-30km/h alinopeutta.

Suolaus vaan pois, ni kyllä ne onnettomimmatkin kuljettajat jossain vaiheessa oppivat.
11973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suolan käytön tarve riippuu lämpotilasta ja sen muutoksista, ilman kosteudesta ja ennen kaikkea liikennmäärästä.

Jos sitä suolaa ei käytettäisi silloin kun sitä tarvitaan olisi todella liukasta. Mustaa jäätä polanteissa ei voi torjua muulla kuin hiekalla tai suolalla. Suolankäyttöä onkin vähennetty olosuhteiden vaatimusten mukaisesti. Mustalla jäällä pito on tosi huono, nastoista ei ole mitään hyötyä. Siksi rannikkoalueilla on vilkasliikenteisten pääteiden suolaus ainoa järkevä toimenpide. Katso stratioista ym tutkimuksista www.tiehallinto.fi niin tiedät enemmän.

Äänestä
  • mietis ny mitä puhelet!

    loppusyksystä mustaa jäätä on paikkapaikoin ja silloin ei suolailla teitä ja ajellaan vieläpä kesärenkailla!!! hyvin pysyy tiellä kun tiedostaa että nyt on sellainen keli, että se mustaa jäätä voi olla!

    maanantaina oli todella liukkaat kelit. alla on kitkat ja tiesin että tiet ovat jäässä, koska kiihdytyksessä ruopi jatkuvasti! Silti pystyin ajamaan aivan hienosti nopeusrajoitusten mukaisesti.

    mitä niillä nastarenkailla tehdään kun kokoajan suolataan tiet kosteiksi!!!...otetaan sitten joko nastat taikka suola pois liikenteestä!

    Äänestä

  • Raef kirjoitti:

    mietis ny mitä puhelet!

    Kuules nyt paviaani, ilman teiden suolausta ihmisiä vammautui ja kuolisi liikenteessä huomattavasti enemmän. Oletko pikkuisessa idiootti-päässäsi miettinyt, mitkä kustannukset tällä olisi kansantaloudellisesti! Puhumattakaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä. Kyllä minäkin selvisin maanantaina aivan ilman ongelmia, mutta se ei tarkoita, että kannattaisi suolauksen tai hiekoituksen poistamista. Ota apina banaani, ja pysy häkissäsi!

    Äänestä

  • tyhmä! kirjoitti:

    tossa sun jutussas oli vähä pointti hukassa kun meni jauhot suuhun niin perustelutkin unohtu!

    "ilman teiden suolausta ihmisiä vammautui ja kuolisi liikenteessä huomattavasti enemmän"

    oletko jotenkin riippuvainen suolalle... vammautunut olet kyllä...sen huomaa kirjoituksistasi, mutta mitenkäs se suolaus estää vammautumista?

    jos jopa SINÄ noinkin vammautunut ja paatunut pula-ajan tarzan pärjäsit ongelmitta liukkailla ilman suolausta niin kyllä me muutkin pärjätään... SIIS kymysys! miksi suolaa???

    jospa siis vetäsisit vain ne suolat naamariisi ja hiekat vaginaasi niin yhteiskunnan olisi taasen hiukan helpompaa!

    Eipäs sekoilla, vaan koeta sinäkin opetella jotain netiketistä. Tai oikeastaan parempi olis ku lopettaisit kokonaan. Koska asiaa sulla ei ole.

    Äänestä

  • zebbe kirjoitti:

    sullapas oli asiaa...anna ne perustelut siihen kuinka suolautus vähentää vammautumista.

    LUU KURKKUUN!

    Äänestä

Itse asiassa ne "huonot" kuljettajat eivät niinkään kolaroi, koska tietävät olevansa "huonoja" ja osaavat ennakoida ja varautua keleihin, ohituksiin yms...

Sensijaan ne jotka LUULEVAT olevansa hyviä kuljettajia ja luottavat taitoihinsa kaikissa tilanteissa ovat niitä jotka kolaroivat.

Mielestäni siinä vaiheessa jos itse tuntee olevansa hyvä kuljettaja, niin kannattaa alkaa hieman miettimään...

Hyviä kuljettajia ei ole olemassakaan !

Äänestä
  • Suomalaisista autoilijoisa noin 95 % pitää itseään keskimääräistä parempana kuljettaja.
    Revi siitä!

    Äänestä

  • zebbe kirjoitti:

    Suomalaisista autoilijoisa noin 95 % pitää itseään keskimääräistä parempana kuljettaja.
    Revi siitä!

    Ja samaisen tutkimuksen mukaan huonoja kuljettajia ei ole käytännössä ollenkaan! Uskomatonta, että ihmisillä ei ole itsekritiikkiä ollenkaan!

    Jos suomalaisille autoilijoille tehtäisiin ajokoe, niin huomattaisiin sama karu tosiasia mikä käy ilmi liikenteessäkin joka päivä, että 95% autoilijoista ei osaa ajaa ollenkaan.

    Äänestä

  • Tkk kirjoitti:

    Tätä juuri toitotettiin.
    Aamu-tv:ssä muuten valistettiin oikein Riihelän äänellä, että suomalaisten ajotaidot huonoilla keleillä ovat puutteellisia.
    Ja keskustelua kaivataan nimenomaan siitä, mikä on oikeaa ajotaitoa. Nuorison mielestä se on ajokin hallintataitoa tiukassa tilanteessa, varttuneempien mielestä olosuhteiden huomioimista ajokäyttäytymisessä. Jospa nuo taidot olisivat kaikilla. 95% porukasta luulee, että on...

    Äänestä

  • mennä jakeluun kirjoitti:

    Tositoimissa pitää huomioida olosuhteet ajon aikana, sekä niissä tiukoissa tilanteissa...

    Vaikka ajaisi kuinka varovaisesti voi tulla yllätystilanteita. Mikäli auton hallintaa ääritilanteissa ei ole lainkaan harjoiteltu (kuten useimmat eivät ole) lähtee kärry käsistä.

    En usko että 95% ajajista ilmoittaisi hallitsevansa esimerkiksi sivuluisun oikaisun tai selviytyvänsä hirvenväistökokeesta. Suurin osa uskoo ettei moisia taitoja tarvita koskaan kun ajaa riittävän varovaisesti. Ja hyvällä tuurilla näin onkin.

    Mutta en haluaisi olla se autoilija jonka keulaan jokin törttö tulee kylki edellä kaarteessa pienelläkään nopeudella kun tuntumaa tiehen tai ajamiseen ei ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

todistettu. kirjoitti:

Suolaus on ihan turhaa. Nyt on ollut pari viikkoa sen verran pakkasta, että suolaa ei ole voitu käyttää. Tiet ovat olleet pirun liukkaita, mutta liikenne sujuu erittäin hyvin.

Eli kun liukasta tulee, kaikki HUONOT kuljettajat joille ei korttia olisi edes pitänyt antaa, kolaroivat minkä ehtivät. Nyt kun on pakkasta, eikä suolata, ei kukaan valita liukkaudesta.

Kohta kun taas kelit vaihttelevat plussan puolelle ja taas pakastaa. Sitten suolataan kunnes on pakkasta niin paljon, ettei suola tehoa ja taas nämä erittäin HUONOT kuljettajat kolaroivat ennätys määriä.

Ettekö te perkeleen idiootit osaa ottaa sitä keliä huomioon. Talvella nyt vaan sattuu olemaan liukasta. Voi voi. Ja nyt en tarkoita, että siellä pitää ruveta pelkäämään ja korottelemään mitään 20-30km/h alinopeutta.

Suolaus vaan pois, ni kyllä ne onnettomimmatkin kuljettajat jossain vaiheessa oppivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu