Näin käy.

Puskuri
TV2 klo 19.30

TV2 perjantaina 30.1.2004


PUSKURI
EU-Virosta käytetty auto halvemmalla kuin Saksasta

Viime vuonna Saksasta ja muista Euroopan maista tuotiin Suomeen yli 30 000 käytettyä autoa. Virosta tulee EU-jäsen vappuna, joten käytetyn auton ostajan ei enää välttämättä tarvitse lähteä etelänaapuria kauemmas autonhakumatkalle. Kaupanteko suomeksi onnistuu ja matka-aika on alle puolet Saksan reissusta. Onko Virosta Saksan haastajaksi?

Puskurin tekemän laskelman mukaan käytetyn auton hakeminen Virosta tulee vapun jälkeen edullisemmaksi kuin vastaavan auton tuonti Saksasta. Puskuri valitsi esimerkkiautoksi VW Passatin vuosimallia -98. Viron ja Saksan myyntihintojen vertailu paljastaa, että auton hinta on molemmissa maissa sama, noin 8400 euroa. Molemmissa tapauksissa autosta joutuu maksamaan veroa Suomessa noin 6000 euroa.

Merkittävin säästö tuleekin matkakustannuksista. Auton etsiminen Saksasta maksaa noin 1000 euroa ja vie aikaa matkoineen noin viikon. Viron matka puolestaan maksaa kokonaisuudessaan noin 400 euroa ja siitä selviää parissa päivässä. Viron kaikki isoimmat autokaupat ovat Tallinnassa ja vieläpä lähes samalla alueella, joten autometsästys käy nopeasti. Tallinnan ja Helsingin välillä risteilee laivoja jatkuvasti, joten aikataulujenkin sovittaminen on helpompaa. Edullisuuden lisäksi Viroon voi houkutella myös se, että autokaupoissa voi asioida useimmiten suomeksi.

Tallinnan suurimpiin autokauppoihin kuuluvan BRC-autokeskuksen myyntijohtaja Priit Maanurm odottaa EU jäsenyyttä innolla ja uskoo, että suomalaiset auton ostajat kääntävät katseensa Saksan sijasta Viroon. Maanurmin mukaan BRC valmistautuu hyvin suomalaisasiakkaiden tuloon.

-Olemme ajatelleet, että haemme asiakkaat bussilla satamasta tänne, koska liikkeemme löytäminen on ulkomaalaisille hankalaa. Odotamme tästä isoa bisnestä, ja siksi muutamme kaikki hinnastomme euroiksi ja ehkä teemme internetsivumme myös suomeksi.

Suomessa Viron EU-jäsenyyttä ei pelätä. Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala päinvastoin odottaa autokaupan hyötyvän Viron jäsenyydestä, koska autoala saa Virosta lisää työvoimaa ja autoveropalautuksen myötä käytettyjä suomalaisia autoja voidaan myydä Viroon.

www.yle.fi/liikenne
63906
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viro nyt niin etelässä ole, onkos sielläkin samanlaisia "suolaliuotettuja läpiruostuneita pskoja" kaikki nelipyöräiset kuten täällä synkässä pohjolassa väitetään olevan..? Vai eikö virumeehellä ole varaa laittaa suolaa tielle, hyvä jos ruokapöytään suolat saa jostain kaivettua.

Äänestä

"Suomessa Viron EU-jäsenyyttä ei pelätä. Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala päinvastoin odottaa autokaupan hyötyvän Viron jäsenyydestä, koska autoala saa Virosta lisää työvoimaa ja _autoveropalautuksen myötä_ käytettyjä suomalaisia autoja voidaan myydä Viroon."

Kellään tarkempaa tietoa, vai onko uutisankka? Eli verot säilyy ennallaan korkeina, saa rahat takaisin kun vie ulkomaille -> Lainaa valtiolle, josta palautus melko harvassa?

Äänestä

Virolaiset ja Saksalaiset ovat tehneet kauppa jo satojavuosi ennen kuin meillä viellä pyöriteltiin oravan nahkoja.

Noita vanhoja kauppakansoja on turha lähtee "porojen" haastamaan.

Eestissä on saatu viimevuosina niin paljon radikaaleja muutoksia aikaan,että Suomen valtiovalta omalla verotus- ja kabinetti politiikalla on vielä suurissa vaikeuksissa.

Virossa,Saksassa ja Eu:ssa osataan/ymmärretään ja ennen kaikkea sallitaan vapaa kilpailu tosin kuin suljetussa Suomessa.

Äänestä

autoala saa Virosta lisää työvoimaa ja autoveropalautuksen myötä käytettyjä suomalaisia autoja voidaan myydä Viroon.


Ei tommoselle voi enää edes nauraa! Suomessa tuskin on kovin kummoista työväenpuutetta autoalalla, ainakaan perustasolla, mihin suurin osa virolaisista autoalan työntekijöistä varmaan sijoittuisi.

Ja autokauppiaan märät unet siitä että virolaiset ostaisivat ylihinnoiteltuja tönkkösuolattuja suomiautoja kun omasta maasta saa 2x halvemmalla on kyllä jotain täysin naurettavaa.

-Hohhoijjaa-

Äänestä
  • puheen ollen uutisissa vikolla näytettiin kun saksassa suola-auto työnsi suolaa triplana versus uusimaa... ainiin mutta eihän ne saksan pirssit ruostu sielä mie sanon että paskaa ylihinnalla niinkuin leoparditkin joo meinasinkin unohtaa että miksi puolalaiset saavat autinsa halvemmalla kuin sinisilmäiset suomipojat ne kuuluu natoon joo hyvää yötä

    Äänestä

  • Lue nyt vaikka huominen Hesari,eiköhän sieltä löydy aika monta vapaata autonasentajan paikkaa;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Puskuri
TV2 klo 19.30

TV2 perjantaina 30.1.2004


PUSKURI
EU-Virosta käytetty auto halvemmalla kuin Saksasta

Viime vuonna Saksasta ja muista Euroopan maista tuotiin Suomeen yli 30 000 käytettyä autoa. Virosta tulee EU-jäsen vappuna, joten käytetyn auton ostajan ei enää välttämättä tarvitse lähteä etelänaapuria kauemmas autonhakumatkalle. Kaupanteko suomeksi onnistuu ja matka-aika on alle puolet Saksan reissusta. Onko Virosta Saksan haastajaksi?

Puskurin tekemän laskelman mukaan käytetyn auton hakeminen Virosta tulee vapun jälkeen edullisemmaksi kuin vastaavan auton tuonti Saksasta. Puskuri valitsi esimerkkiautoksi VW Passatin vuosimallia -98. Viron ja Saksan myyntihintojen vertailu paljastaa, että auton hinta on molemmissa maissa sama, noin 8400 euroa. Molemmissa tapauksissa autosta joutuu maksamaan veroa Suomessa noin 6000 euroa.

Merkittävin säästö tuleekin matkakustannuksista. Auton etsiminen Saksasta maksaa noin 1000 euroa ja vie aikaa matkoineen noin viikon. Viron matka puolestaan maksaa kokonaisuudessaan noin 400 euroa ja siitä selviää parissa päivässä. Viron kaikki isoimmat autokaupat ovat Tallinnassa ja vieläpä lähes samalla alueella, joten autometsästys käy nopeasti. Tallinnan ja Helsingin välillä risteilee laivoja jatkuvasti, joten aikataulujenkin sovittaminen on helpompaa. Edullisuuden lisäksi Viroon voi houkutella myös se, että autokaupoissa voi asioida useimmiten suomeksi.

Tallinnan suurimpiin autokauppoihin kuuluvan BRC-autokeskuksen myyntijohtaja Priit Maanurm odottaa EU jäsenyyttä innolla ja uskoo, että suomalaiset auton ostajat kääntävät katseensa Saksan sijasta Viroon. Maanurmin mukaan BRC valmistautuu hyvin suomalaisasiakkaiden tuloon.

-Olemme ajatelleet, että haemme asiakkaat bussilla satamasta tänne, koska liikkeemme löytäminen on ulkomaalaisille hankalaa. Odotamme tästä isoa bisnestä, ja siksi muutamme kaikki hinnastomme euroiksi ja ehkä teemme internetsivumme myös suomeksi.

Suomessa Viron EU-jäsenyyttä ei pelätä. Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pentti Rantala päinvastoin odottaa autokaupan hyötyvän Viron jäsenyydestä, koska autoala saa Virosta lisää työvoimaa ja autoveropalautuksen myötä käytettyjä suomalaisia autoja voidaan myydä Viroon.

www.yle.fi/liikenne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu