Historia osoittaa, että ulko- ja turvallisuuspoliittisissa liittoutumissa pienet jäsenmaat ovat täysin suurten armoilla. EU:n jäsenenä Suomi joutui kolmannen kerran vuosisadan sisällä Saksasta riippuvaiseksi.
Yhtenä Suomen ulkopolitiikan pohjanoteerauksista on pidetty talvella 1918 keisarillisen Saksan kanssa solmittuja ja seuraavana kesänä eduskunnassa hyväksyttyjä sopimuksia.
Kauppa ja merenkulkusopimuksessa saksalaiset saivat Suomessa samoin kuin suomalaiset Saksassa täydet elinkeinonharjoittamisoikeudet.Yhdessä samanaikaisesti solmitun poliittisen liittosopimuksen kanssa tämä sopimus oli jo viemässä Suomen Saksan puolisiirtomaan ja vasallivaltion asemaan.
Saksassa puhjennut vallankumous ja sen tappio ensimmäisessä maailmansodassa pelastivat syksyllä 1918 Suomen jo lähes menetetyn valtiollisen suvereniteetin.
Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa ystävyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi ja Baltian maat jätettiin Neuvostoliiton etupiiriin eli tosiasiallisesti sen armoille.
Talvella ja keväällä 1941 Saksa käytti hyväkseen talvisodan Suomessa Neuvostoliittoa kohtaan synnyttämää voimakasta katkeruutta ja sai helposti kytketyksi sen mukaansa Neuvostoliittoa vastaan suunnittelemaansa hyökkäysoperaatioon.
Ennen muuta Suomen armeijan ylipäällikön C.G. Mannerheimin valtioviisaus esti maan joutumisen Saksalle täysin alistetuksi vasallivaltioksi. Poliittinen riippuvuus Saksasta muodostui kuitenkin niin suureksi, että Suomella ei ollut sen mahdollisten vastatoimien vuoksi tosiasiallista ulkopoliittista liikkumatilaa eikä toimintavapautta sodasta irtaantumiseksi ennen kuin Saksan sodankäyntikyvyn merkittävästi heikennyttyä syksyllä 1944.
NATO, Maastrichtin sopimus ja Euroopan unionin jäsenyys eivät anna Suomelle mitään turvallisuustakeita. Viimeksi käydyssä, aloittamassaan maailmansodassa tappion kärsinyt ja tästä aiheutuneen trauman vuoksi kenties hyvinkin arvaamattomasti tulevaisuudessa käyttäytyvä Saksa johtaa tosiasiallisesti nyt EU:ta.
Sen kanssa liittoutuminen ja puolueettomuudesta luopuminen heikensivät olennaisesti Suomen mahdollisuuksia pysyä tulevaisuudessa kansainvälisten selkkausten ja sotatoimien ulkopuolella.
EU:n jäsenenä Suomi joutuu mukaan kaikkiin konflikteihin, joissa unioni on osallisena, olipa niiden tapahtumapaikka missä päin maailmaa tahansa.
Kreikkalainen historioitsija Thukydides kirjoitti jo runsaat 2400 vuotta sitten totuuden, joka yhä pitää paikkansa: "Kansainvälisissä suhteissa suuret maat tekevät, mitä ne tahtovat, ja pienten on kärsittävä niin paljon kuin niiden on pakko."
Paasikiven ja Kekkosen ulkopolitiikka oli Suomen kansan kärsimysten minimointipolitiikkaa. Paasikivi lähti siitä, että pienen kansakunnan ei pidä ottaa ainoatakaan sellaista turvallisuusriskiä, jonka ottamiseen ei ole pakkoa.
Suomen nykyisen valtiojohdon EU-politiikka on Paasikiven politiikan vastakohta sivuuttaessaan tosiasiat sekä perustuessaan toiveajatteluun ja samalla siihen, että pahinta vaihtoehtoa, EU:n ja Venäjän tai Saksan ja Venäjän välistä selkkausta, ei tulevaisuudessa enää syntyisi.
Historiantutkija ei voi tällaiseen toiveajatteluun yhtyä, sillä mainitun konfliktin todennäköisyys jonkinasteisena on lähivuosikymmeninä suurempi kuin sen syntymättä jääminen. Ja tästä Suomi voi selvitä vain EU:hun kuulumattomana, puolueettomana maana, jolla on hyvät ja ystävälliset suhteet kaikkien maiden ja etenkin naapurimaittensa kanssa.
Kuuluminen EU:hun merkitsee sitä, että puolustusmenojen osuutta on jatkuvasti kasvatettava. Ennen pitkää se olisi kaksinkertainen nykyiseen nähden. EU:n koillisena rajamaakuntana, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsisivat Venäjälle strategisesti elintärkeät Pietarin ja Murmanskin alueet, Suomen olisi pantava täytäntöön EU:n päätökset, olivatpa ne millaiset tahansa.
Suomen maaperällä tulisi olla etukäteen varastoituina liittolaisten raskasta kalustoa, ohjuksia, tykistöä, panssareita, ampumatarvikkeita, polttoainetta ym. Samoin olisi liittolaisilla oltava Suomessa käytössään tutka-asemat, tiedonvälitys- ja tiedonhakujärjestelmät sekä valmiustilassa olevat lentokentät.
Nämä sen enempää kuin Suomen alueella olevat liittolaisten joukotkaan eivät toisi maalle todellista turvaa, sillä sikäli kuin Venäjä kokisi ne uhaksi itselleen, sille syntyisi tarve kokemansa uhan poistamiseen. Venäjän virallisen sotilasdoktriinin mukaan se katsoo oikeudekseen ryhtyä sotilaallisiin toimiin ja tehdä tämän myös ydinaseita käyttäen sellaisia ydinaseettomiakin maita vastaan, jotka ovat liitossa sen itselleen uhaksi katsoman ydinasevallan kanssa.
Mikäli EU:n ja Venäjän välinen konflikti syntyisi, Keski- ja Länsi-Euroopan suuret maat tarvitsisivat koulutetut joukkonsa ja parhaan kalustonsa suojelemaan omalta kannaltaan Suomea paljon tärkeämpiä alueita. EU-jäsenyys olisi palauttanut kansamme uhanalaisimpaan mahdolliseen asemaan, samaan, jossa se on jo aikaisemmin ollut, lännen eteentyönnetyksi tukikohdaksi ja etuvartioksi itää vastaan.
Suomi olisi ensimmäinen, johon tämä suuntaisi massiivisen iskunsa, ja ensimmäinen, jonka puolustamisesta EU voisi luopua elintärkeistä eduistaan vielä tinkimättä.
Mikään suurvalta ei päästä syntymään tilannetta, jossa se joutuisi elämään "veitsi kurkullaan", vaan poistaa itselleen vaaraksi kokemansa uhan. Suomen liittoutuminen Saksan ja sen kanssa liitossa olevien maiden kanssa aiheuttaisi ennen pitkää historiasta jo tutun kaavan mukaan Venäjän vastaoperaation.
Tässä tilanteessa Suomi olisi jälleen todennäköisesti yksin, sotatoimien kohteena, sillä Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan maiden intressinä ei ole koskaan ollut sotiminen Suomen vuoksi.
Venäjän pyrkimyksenä on sen sijaan ollut ja tulee - maantieteellis-poliittisista tosiasioista johtuen - aina olemaan sellaisen mahdollisuuden poistaminen - ellei muutoin niin väkivalloin - että Suomen alueelta käsin voitaisiin uhata sen strategisesti elintärkeitä keskuksia, Pietaria ja Muurmanskia.
Tämän vuoksi Suomen on oman turvallisuutensa vuoksi pysyteltävä kaikkien poliittisten ja sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella puolueettomana ja ylläpidettävä hyviä suhteita kaikkiin maihin Venäjä ja EU osavaltioineen mukaan lukien.
Suomen ja Venäjän välisten vilpittömien ja tasa-arvoisten ystävyyssuhteiden sekä maiden välisen kaupankäynnin ja kulttuurivaihdon kehittämiselle on tuskin milloinkaan ollut otollisempaa tilaisuutta kuin nyt, sen jälkeen kun Venäjällä on kaikesta huolimatta ryhdytty kehittämään kansanvaltaista markkinatalousjärjestelmää. Jättäessään tämän tilaisuuden käyttämättä ja luopuessaan Suomen kansan etujen mukaisesta puolueettomuuspolitiikasta EU-jäsenyyttä tukeva Suomen valtiojohto tekee maan tulevaisuuden kannalta raskaan historiallisen virheen, jonka tuhoisat seuraukset voidaan välttää vain luopumalla nykysuuntauksesta, irtautumalla EU:sta sekä palaamalla kansakunnan olemassaolon turvaavaan puolueettomuuspolitiikkaan.
Suomen kaltaisen pienen maan elintärkeä etu on pysyä kaikkien suurvaltaristiriitojen ulkopuolella ja säilyttää rauha rajoillaan kaikissa tilanteissa. Ydinasesuurvalta-EU:hun kuuluminen teki tämän mahdottomaksi. EU:n jäsenenä Suomi on automaattisesti mukana jokaisessa EU:n toimeenpanemassa tai sitä vastaan suunnatussa operaatiossa, tapahtuivatpa nämä missä päin maailmaa tahansa.
Mikäli Suomelle halutaan turvallisuustakeita, on ne hankittavissa maan pysyvälle, kansainvälisesti tunnustetulle puolueettomuudelle esim. NATO:n, EU:n ja Venäjän kanssa solmittavalla Suomen puolueettomuuden takuusopimuksilla. Suomen kansan syvin toive on saada elää ja tehdä työtä rauhassa omassa maassaan. Tämä on saavutettavissa siten, että sopimuksin poistetaan kaikki mahdollisuudet Suomen alueen käyttämisestä jonkin ulkovallan tukikohtana. Puolueettomuudessa ja omaan itsenäiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan nojaavassa puolustusvalmiudessa on varma perusta Suomen kansan tulevaisuudelle.
Yhtenä Suomen ulkopolitiikan pohjanoteerauksista on pidetty talvella 1918 keisarillisen Saksan kanssa solmittuja ja seuraavana kesänä eduskunnassa hyväksyttyjä sopimuksia.
Kauppa ja merenkulkusopimuksessa saksalaiset saivat Suomessa samoin kuin suomalaiset Saksassa täydet elinkeinonharjoittamisoikeudet.Yhdessä samanaikaisesti solmitun poliittisen liittosopimuksen kanssa tämä sopimus oli jo viemässä Suomen Saksan puolisiirtomaan ja vasallivaltion asemaan.
Saksassa puhjennut vallankumous ja sen tappio ensimmäisessä maailmansodassa pelastivat syksyllä 1918 Suomen jo lähes menetetyn valtiollisen suvereniteetin.
Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa ystävyyssopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi ja Baltian maat jätettiin Neuvostoliiton etupiiriin eli tosiasiallisesti sen armoille.
Talvella ja keväällä 1941 Saksa käytti hyväkseen talvisodan Suomessa Neuvostoliittoa kohtaan synnyttämää voimakasta katkeruutta ja sai helposti kytketyksi sen mukaansa Neuvostoliittoa vastaan suunnittelemaansa hyökkäysoperaatioon.
Ennen muuta Suomen armeijan ylipäällikön C.G. Mannerheimin valtioviisaus esti maan joutumisen Saksalle täysin alistetuksi vasallivaltioksi. Poliittinen riippuvuus Saksasta muodostui kuitenkin niin suureksi, että Suomella ei ollut sen mahdollisten vastatoimien vuoksi tosiasiallista ulkopoliittista liikkumatilaa eikä toimintavapautta sodasta irtaantumiseksi ennen kuin Saksan sodankäyntikyvyn merkittävästi heikennyttyä syksyllä 1944.
NATO, Maastrichtin sopimus ja Euroopan unionin jäsenyys eivät anna Suomelle mitään turvallisuustakeita. Viimeksi käydyssä, aloittamassaan maailmansodassa tappion kärsinyt ja tästä aiheutuneen trauman vuoksi kenties hyvinkin arvaamattomasti tulevaisuudessa käyttäytyvä Saksa johtaa tosiasiallisesti nyt EU:ta.
Sen kanssa liittoutuminen ja puolueettomuudesta luopuminen heikensivät olennaisesti Suomen mahdollisuuksia pysyä tulevaisuudessa kansainvälisten selkkausten ja sotatoimien ulkopuolella.
EU:n jäsenenä Suomi joutuu mukaan kaikkiin konflikteihin, joissa unioni on osallisena, olipa niiden tapahtumapaikka missä päin maailmaa tahansa.
Kreikkalainen historioitsija Thukydides kirjoitti jo runsaat 2400 vuotta sitten totuuden, joka yhä pitää paikkansa: "Kansainvälisissä suhteissa suuret maat tekevät, mitä ne tahtovat, ja pienten on kärsittävä niin paljon kuin niiden on pakko."
Paasikiven ja Kekkosen ulkopolitiikka oli Suomen kansan kärsimysten minimointipolitiikkaa. Paasikivi lähti siitä, että pienen kansakunnan ei pidä ottaa ainoatakaan sellaista turvallisuusriskiä, jonka ottamiseen ei ole pakkoa.
Suomen nykyisen valtiojohdon EU-politiikka on Paasikiven politiikan vastakohta sivuuttaessaan tosiasiat sekä perustuessaan toiveajatteluun ja samalla siihen, että pahinta vaihtoehtoa, EU:n ja Venäjän tai Saksan ja Venäjän välistä selkkausta, ei tulevaisuudessa enää syntyisi.
Historiantutkija ei voi tällaiseen toiveajatteluun yhtyä, sillä mainitun konfliktin todennäköisyys jonkinasteisena on lähivuosikymmeninä suurempi kuin sen syntymättä jääminen. Ja tästä Suomi voi selvitä vain EU:hun kuulumattomana, puolueettomana maana, jolla on hyvät ja ystävälliset suhteet kaikkien maiden ja etenkin naapurimaittensa kanssa.
Kuuluminen EU:hun merkitsee sitä, että puolustusmenojen osuutta on jatkuvasti kasvatettava. Ennen pitkää se olisi kaksinkertainen nykyiseen nähden. EU:n koillisena rajamaakuntana, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsisivat Venäjälle strategisesti elintärkeät Pietarin ja Murmanskin alueet, Suomen olisi pantava täytäntöön EU:n päätökset, olivatpa ne millaiset tahansa.
Suomen maaperällä tulisi olla etukäteen varastoituina liittolaisten raskasta kalustoa, ohjuksia, tykistöä, panssareita, ampumatarvikkeita, polttoainetta ym. Samoin olisi liittolaisilla oltava Suomessa käytössään tutka-asemat, tiedonvälitys- ja tiedonhakujärjestelmät sekä valmiustilassa olevat lentokentät.
Nämä sen enempää kuin Suomen alueella olevat liittolaisten joukotkaan eivät toisi maalle todellista turvaa, sillä sikäli kuin Venäjä kokisi ne uhaksi itselleen, sille syntyisi tarve kokemansa uhan poistamiseen. Venäjän virallisen sotilasdoktriinin mukaan se katsoo oikeudekseen ryhtyä sotilaallisiin toimiin ja tehdä tämän myös ydinaseita käyttäen sellaisia ydinaseettomiakin maita vastaan, jotka ovat liitossa sen itselleen uhaksi katsoman ydinasevallan kanssa.
Mikäli EU:n ja Venäjän välinen konflikti syntyisi, Keski- ja Länsi-Euroopan suuret maat tarvitsisivat koulutetut joukkonsa ja parhaan kalustonsa suojelemaan omalta kannaltaan Suomea paljon tärkeämpiä alueita. EU-jäsenyys olisi palauttanut kansamme uhanalaisimpaan mahdolliseen asemaan, samaan, jossa se on jo aikaisemmin ollut, lännen eteentyönnetyksi tukikohdaksi ja etuvartioksi itää vastaan.
Suomi olisi ensimmäinen, johon tämä suuntaisi massiivisen iskunsa, ja ensimmäinen, jonka puolustamisesta EU voisi luopua elintärkeistä eduistaan vielä tinkimättä.
Mikään suurvalta ei päästä syntymään tilannetta, jossa se joutuisi elämään "veitsi kurkullaan", vaan poistaa itselleen vaaraksi kokemansa uhan. Suomen liittoutuminen Saksan ja sen kanssa liitossa olevien maiden kanssa aiheuttaisi ennen pitkää historiasta jo tutun kaavan mukaan Venäjän vastaoperaation.
Tässä tilanteessa Suomi olisi jälleen todennäköisesti yksin, sotatoimien kohteena, sillä Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan maiden intressinä ei ole koskaan ollut sotiminen Suomen vuoksi.
Venäjän pyrkimyksenä on sen sijaan ollut ja tulee - maantieteellis-poliittisista tosiasioista johtuen - aina olemaan sellaisen mahdollisuuden poistaminen - ellei muutoin niin väkivalloin - että Suomen alueelta käsin voitaisiin uhata sen strategisesti elintärkeitä keskuksia, Pietaria ja Muurmanskia.
Tämän vuoksi Suomen on oman turvallisuutensa vuoksi pysyteltävä kaikkien poliittisten ja sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella puolueettomana ja ylläpidettävä hyviä suhteita kaikkiin maihin Venäjä ja EU osavaltioineen mukaan lukien.
Suomen ja Venäjän välisten vilpittömien ja tasa-arvoisten ystävyyssuhteiden sekä maiden välisen kaupankäynnin ja kulttuurivaihdon kehittämiselle on tuskin milloinkaan ollut otollisempaa tilaisuutta kuin nyt, sen jälkeen kun Venäjällä on kaikesta huolimatta ryhdytty kehittämään kansanvaltaista markkinatalousjärjestelmää. Jättäessään tämän tilaisuuden käyttämättä ja luopuessaan Suomen kansan etujen mukaisesta puolueettomuuspolitiikasta EU-jäsenyyttä tukeva Suomen valtiojohto tekee maan tulevaisuuden kannalta raskaan historiallisen virheen, jonka tuhoisat seuraukset voidaan välttää vain luopumalla nykysuuntauksesta, irtautumalla EU:sta sekä palaamalla kansakunnan olemassaolon turvaavaan puolueettomuuspolitiikkaan.
Suomen kaltaisen pienen maan elintärkeä etu on pysyä kaikkien suurvaltaristiriitojen ulkopuolella ja säilyttää rauha rajoillaan kaikissa tilanteissa. Ydinasesuurvalta-EU:hun kuuluminen teki tämän mahdottomaksi. EU:n jäsenenä Suomi on automaattisesti mukana jokaisessa EU:n toimeenpanemassa tai sitä vastaan suunnatussa operaatiossa, tapahtuivatpa nämä missä päin maailmaa tahansa.
Mikäli Suomelle halutaan turvallisuustakeita, on ne hankittavissa maan pysyvälle, kansainvälisesti tunnustetulle puolueettomuudelle esim. NATO:n, EU:n ja Venäjän kanssa solmittavalla Suomen puolueettomuuden takuusopimuksilla. Suomen kansan syvin toive on saada elää ja tehdä työtä rauhassa omassa maassaan. Tämä on saavutettavissa siten, että sopimuksin poistetaan kaikki mahdollisuudet Suomen alueen käyttämisestä jonkin ulkovallan tukikohtana. Puolueettomuudessa ja omaan itsenäiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan nojaavassa puolustusvalmiudessa on varma perusta Suomen kansan tulevaisuudelle.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.